Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vastuullisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vastuullisuus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. toukokuuta 2020

Lehdistö ja sen vapaus


Eilen oli kansainvälinen lehdistön vapauden päivä. Jotkut nimittävät sitä myös sananvapauden päiväksi, vaikka sananvapaus ja lehdistön vapaus eivät ole ollenkaan sama asia.

Eilen Helsingin Sanomat mainosti kahdella sivulla lehdistön vapautta korona-teemalla. Tänään Helsingin Sanomat mainostaa sivun kokoisella ilmoituksella, miten 15 suomalaista sanomalehteä on menettänyt vapautensa. Sillä Hesarin omistama mediakonserni on ostanut nämä lehdet, ja ne ovat nyt osa Sanoma-konsernia ja siten osa Hesaria.

Lehdistöä voi pitää vapaana ja siten voi pitää aiheellisena juhlia lehdistön vapautta. Vaikkapa sillä, että lehdellä on vapaus ostaa muita lehtiä ja muodostaa vahvoja blokkeja hallitsemaan sitä, mistä ihmisille kerrotaan ja mistä ei kerrota. Mutta todellisuudessa vapaata lehdistöä tuskin on missään.

Kaikilla lehdillä ja viestinnän välineillä on joku, joka maksaa siitä, että lehti on olemassa. Koska lehti ei synny ilmaiseksi, ei edes sähköisenä. Toimittajan työ vie aikaa ja toimittajan on tultava toimeen eli saatava käyttämästään ajasta toimeentulonsa, siis rahaa.

Halu maksaa lehdestä kytkeytyy siihen, mitä lehti kirjoittaa. Yksityinen ihminen ei maksa eikä lue edes ilmaiseksi lehteä, jonka jutut eivät ole hänen mieleensä. Mainostaja ei osta mainostilaa lehdestä, jonka jutut eivät mainostajaa miellytä. Puolue tai valtio maksaa toimittajille, jotka tekevät lehteä, joka pönkittää puolueen tai valtion valtaa.

Lehden kustantajien intressien lisäksi lehdistön harjoittamaa sananvapautta ja totuutta rajoittaa lehden sisältä sen toimitus. Toimittajat ovat ihmisiä, joilla on omat mielipiteensä ja poliittiset asenteensa. Pahimmillaan toimittajat eivät edes ymmärrä, miten he harjoittavat omaa propagandaansa.

Internet ja sosiaalinen media eivät ole muuttaneet vaan ehkä pahentaneet tilannetta. Ei tarvitse olla mediamiljonääri tai valtio julkaistakseen jotain internetissä. Mutta jos on mediamiljonääri tai valtio, internetin kautta on helpompi harjoittaa propagandaa ja valehdella kuin painamalla tekstiä paperille. Sillä tunnettuisuus ostetaan rahalla ja saavutetaan rahalla ostetulla osaamisella. Tämän todistavat parhaiten rapakon takaiset viime presidentinvaalit ja lähempänä Eurooppaa Brexit.

Jos lehdistön vapaus johtaisi sananvapauteen ja totuuteen, tätä blogia ei olisi olemassa. Sillä silloin ei olisi tarvetta kertoa siitä, mistä ”vapaalla” lehdistöllä on vapaus olla kertomatta.

Jos lehdistön vapaus johtaisi sananvapauteen ja totuuteen, tätä blogia ei olisi tarve kirjoittaa nimimerkeillä. Sillä totuuden sanominen ei merkitsisi virkakieltoja ja laissa kiellettyä työsyrjintää.

Vientineuvos Valtanen

tiistai 19. maaliskuuta 2019

15 vuotta Konginkankaasta, sama voi tapahtua edelleen

15 vuotta sitten tapahtui Suomen pahin tieliikenneonnettomuus. Paperirullia kuljettava rekka liukui jäällä vasten bussia. 23 nuorta ihmistä kuoli. Kuorma-autoyhdistelmässä oli 4 tonnia liikaa painoa. Silti kuorma ei olisi täyttänyt edes yhtä junanvaunua, joka olisi voinut viedä paperirullat Kemin tehtaalta Sompasaaren Satamaan Helsinkiin. Ilman riskiä jäästä.

Käräjäoikeus tuomitsi tapahtumaan syylliseksi rekan kuljettajan. Hovioikeus vahvisti tuomion, korkeimpaan oikeuteen ei tuomiosta valitettu. Tuomio tuli, vaikka kuljettajalla ei ollut mitään keinoja estää tai välttää onnettomuus. Onnettomuustutkintakeskus (OTKES) pohti vain sitä, miten voitaisiin vähentää tieliikenteen riskejä siitä, että ajetaan olosuhteissa, joissa ei voi ajaa turvallisesti.

Onnettomuuden käsittelystä puuttui kokonaisnäkemys.

Käräjäoikeudessa juristit kiistelivät siitä, onko jäällä olevan rekan nopeus liian suuri vai ei. Koska jos se on liian suuri, laki tekee kuljettajasta syyllisen. Jos nopeus ei ollut liian suuri, sitten kyse on ”vain” onnettomuudesta, eikä ketään voikaan syyttää. Juristit eivät tykänneet kuultavasta asiantuntijasta, joka totesi, että rekan liukuminen jäällä ei ollut kiinni nopeudesta. Rekka olisi lähtenyt liukumaan paikaltaankin. Siis nopeudesta nolla.

Mitä siis kuljettaja olisi voinut tehdä onnettomuuden estämiseksi? Mutta kuljettajasta tehtiin syyllinen. Yhden uhrin omaiset penäsivät vastuuta siitä, miksi tällaisia kuormia kuljetetaan maanteitse, kun junakin on tarjolla. Tämän pohdinta ei kuulunut tieliikenteen onnettomuuteen, jossa kiinnostaa vain, voidaanko tuomita kuljettaja.

OTKES teki ansiokasta työtä tieliikenteen ongelmista, mutta tehty työ ei ratkaise kysymystä siitä, miten tällainen onnettomuus voidaan varmasti estää tulevaisuudessa. Tehtyjen suositusten täydellinen toteuttaminen ei poista samanlaisen onnettomuuden mahdollisuutta, koska hallinnollisilla tai teknisillä ratkaisuilla ei voi kiertää fysiikan lakeja.

Kaikki kunnia Onnettomuustutkinnan perusteelliselle työlle siitä, miksi paperirullarekka törmäsi bussiin ja miksi törmäys ja paperirullat tappoivat 23 ihmistä. OTKES selvitti, ettei tuollaista kuormaa ja rekkaa olisi pitänyt ajaa vallinneissa olosuhteissa ollenkaan. Mutta ei mainitse onnettomuuden syynä sitä, että ajettiin rekkaa, jota ei voinut turvallisesti ajaa.

Oikeuslaitos ei ansaitse mitään kunniaa siitä, että se tuomitsi fysiikan lakien vastaisesti rekan kuljettajan syylliseksi 23 ihmisen kuolemaan. Vaikka kuljettajalla ei ollut mitään keinoa estää tapahtunutta. Ja oikeuslaitos syrjäytti täysin onnettomuuden todelliset syyt siitä, että rahtia kuljetetaan maanteillä olosuhteissa, joissa turvallinen kuljettaminen ei ole mahdollista. Ja näin tehdään, vaikka maantiekuljetus ei ole mitenkään välttämätön.

Kokonaisnäkemystä ei edes haluta pohtia, koska:
•    Autoilun vapaus on tärkeämpää kuin ihmisten henki.
•    Kuorma- ja linja-autoalan liiketoiminta on tärkeämpää kuin ihmisten henki.
•    VR:n monopoli rautatieliikenteessä on tärkeämpää kuin ihmisten henki.

Koska julkisuudessa ei 15 vuoteen ole kyetty sanomaan ääneen sitä, miten 23:n ihmisen kuolema olisi voitu estää tai miten tällainen onnettomuus voidaan estää tulevaisuudessa, täytyy se kertoa nyt tässä.

1.
23 ihmisen kuolema olisi estynyt, jos Kemin paperitehtaan paperirullat olisi kuljetettu Sompasaaren satamaan rautateitse.

2.
23 ihmisen kuolema olisi estynyt, jos jäätyneellä tiellä ajaminen olisi yksiselitteisesti kiellettyä ilman sellaisia renkaita, joiden liukuesteet takaavat tarvittavan kitkan kaikenlaisessa mahdollisessa jäässä.

3.
23 ihmisen kuolema olisi estynyt, jos busseilta edellytettäisiin sellainen korin rakenne, että se suojaa kaikissa tieliikenteen olosuhteissa bussin sisällä olevat matkustajat. Samalla tavoin, kuin raideliikenteen matkustajavaunuilta vaaditaan ja kuten ne myös toimivat.

4.
23 ihmisen kuolema olisi estynyt, jos kuorma-autoilta edellytettäisiin sellainen kuormatilan rakenne ja kuorman sidonta, että kuorma ei onnettomuustilanteessakaan aiheuta lisävahinkoa. Samalla tavoin, kuin raideliikenteen tavaravaunuilta ja niiden kuormaukselta edellytetään.

5.
23 ihmisen kuolema olisi estynyt, jos tieliikenteessä edellytettäisiin, että ajaminen on sallittua vain silloin, kun ei ole epäilystä siitä, ettei ajaminen ole turvallista. Kuten toimitaan rautatieliikenteessä, jossa junien kulku on sallittu vain silloin, kun on varmuus siitä, että kulku on turvallista. Jos varmuutta ei ole, juna ei kulje.

6.
23 ihmisen kuolema olisi estynyt, jos liikennöintiolosuhteiden havainnointia ei olisi jätetty tehtäväksi ihmiselle, jolla ei ole edellytyksiä havaita kaikkia merkittäviä asioita eikä myöskään edellytyksiä tehdä mitään ongelmatilanteiden välttämiseksi. Siis jos olisi toimittu, kuten toimitaan rautatieliikenteessä, jossa radanpitäjä ja liikenteenohjaus selvittävät liikenneolosuhteet ja vastaavat siitä, että kuljettaja voi ajaa junaa turvallisesti.

Miksi mitään kuudesta yllä olevasta kohdasta ei ole toteutettu ja 23 ihmistä kuoli?

1.
Siksi, että rautatiemonopolissa oleva valtion täysin omistama yhtiö möi asiakkaalleen mieluummin maantiekuljetuksia kuin rautatiekuljetuksia. Eikä asiakkaalla ollut valinnan varaa, koska ei ollut mahdollisuutta pyytä tarjousta turvallisesta junarahdista joltain toiselta junayritykseltä. VR:n monopoli on tärkeämpi kuin ihmisten henki.

2.
Siksi, että vaarallisten liikennöintiolosuhteiden kuten jäällä ajamisen kieltäminen ei ole kivaa, kun autoilua ei saa rajoittaa. Alijäähtynyt vesisade ja tavallinen vesisade pakkasen puolella olevaan tienpintaan on aina ja milloin vain mahdollista Suomen ilmastossa. Silti ei edellytetä, että busseissa ja rekoissa on edes nastat. Yhteiskunta ei halua ottaa vastuuta jäätyneen tien vaarasta, vaan julkinen valta ja kansanedustajat pesevät kätensä sillä, että jäällä ajaminen ilman kitkaa on kuljettajan oma asia. Autoilijan vapaus on tärkeämpää kuin ihmisten henki.

3.
Siksi, että turvallinen bussin korirakenne tekee bussista kalliin, vähentää bussin matkustajamäärää ja lisää bussin käyttökustannuksia. Turvallinen bussi on haitta bussiyrittäjien liiketoiminnalle. Liiketoiminta on tärkeämpää kuin matkustajien henki.

4.
Siksi, että turvallinen kuorma-auton kuormatila tekee kuorma-autosta kalliin, vähentää hyötykuorman määrää ja lisää kuorma-auton käyttökustannuksia. Turvallinen kuorma-auto on haitta kuorma-autoyrittäjän liiketoiminnalle. Liiketoiminta on tärkeämpää kuin ihmisten henki.

5.
Siksi, että ei ole kivaa, että teillä ei saa ajaa aina kun haluaa ja niin kovaa kuin uskaltaa. Siksi tieliikennettä saa rajoittaa vain äärimmäisessä hädässä. Kuten Konginkankaalla raivauksen ajaksi sitten, kun paperirullarekka oli surmannut 23 ihmistä. Autoilijan vapaus on tärkeämpää kuin ihmisten henki.

6.
Siksi, että tieliikenteen tekeminen turvalliseksi teiden liikennekelpoisuuden valvonnalla ja liikenteen ohjauksella samalla tavalla kuin rautateillä on liian kallista. Ihmishengelle on olemassa rahallinen arvo. Tilastollisesti Konginkankaan tapaisia onnettomuuksia tapahtuu niin vähän, että ihmisen kuoleman hinnalla laskien tulee halvemmaksi antaa ihmisten kuolla kuin estää heidän kuolemansa.

Kaikkea edellä kirjoitettua voi kuvailla siten, että turvallisuuden nollatoleranssia edellytetään muussa liikenteessä, mutta ei tieliikenteessä.

Turvallisuuskulttuurin lähtökohta lentoliikenteessä, vesiliikenteessä ja rautatieliikenteessä lähtee tavoitteesta, että onnettomuuksia ei tapahdu ja kukaan ei kuole. Vain tieliikenteessä ajatellaan niin, että riittää, kunhan ei tule liian monta onnettomuutta eikä kuole liian monta ihmistä.

Mikä on liian monta kuollutta. Ei ainakaan 23, koska mikään ei estä uutta konginkangasta.

Tieliikenteessä muu on tärkeämpää kuin ihmisten henki.

Eikä yhteiskuntamme anna kansalaisille tässä asiassa valinnan vapautta.

Vientineuvos Valtanen

maanantai 5. helmikuuta 2018

"Suomalaiset eivät ole valittaneet"

MARKKINOINTI Suomalainen elintarvikefirma Polarica on saanut ruotsalaiselta Äkta vara -järjestöltä Vuoden ruokahuijaus -tittelin. Asiasta kertoi Yle.

Kuluttajille myydään saksanhirvikäristystä mielikuvilla Pohjolasta, Lapista ja villieläimistä, vaikka liha on peräisin Uuden-Seelannin tarhoilla möllöttävistä tuotantoeläimistä. Polarican edustaja teeskentelee luonnollisesti hämmästynyttä, vaikka samalla myöntää, että ilmaisujen muuttamista harkitaan. Perinteinen tekosyy on myös tilanpuute pakkauksessa. Se ei kuitenkaan ole estänyt tuomasta markkinointiin laveita kielikuvia asioista, joita tarhahirvet toisella puolella maapalloa eivät ole nähneetkään.

Suomalaisille samanlaista tuotetta myydään "riistakäristyksenä". Riistan määritelmän pitäisi olla kaikille selvä: riista on luonnossa metsästettäviä eläimiä. Tarhassa kasvaneen eläimen liha yksiselitteisesti ei ole riistaa.

"Suomalaiset eivät ole valittaneet", perustelee Polarica tuotteitaan. Kertooko se jotain Suomesta ja Suomen markkinoista, että meillä voi käyttää vielä Ruotsiakin harhaanjohtavampia ilmaisuja, eikä kukaan valita?

Suomalaisille maalaillaan yrityksen tuotesivulla kielikuvalla "Uuden-Seelannin avarilla tunturimailla luonnostaan elävä saksanhirvi", mutta ei mainita, että tuote ei ole kotoisin avarilla tunturimailla luonnostaan eläneestä, vaan tarhatusta hirvestä.

Polarican edustaja sanoo, myös että "ehkä tämä on aiheuttanut pohdintoja vain pienessä joukossa kuluttajia". Siinä hän on oikeassa, ja monen elintarvikeyrityksen tavoin tietää sen. Suurimmalla osalla kansalaisista ei ole kiinnostusta tai aikaa tutkia jokaista ostamaansa pakkausta, vaan mielikuva ratkaisee. Suurin osa tilaa ravintolassa "härkää" tai "kanaa", vaikka todellisuudessa saa "lehmää" tai "broileria".

Tätä tietämystyhjiötä elintarvikebisnes osaa käyttää tehokkaasti hyväkseen. Se ei silti oikeuta asiaa.

Ylioppilas Puupponen

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Kiusattu sai lähteä

Valeuutinen Terrafamen kuljetintilauksesta pääministerin sukulaisten omistamasta yhtiöstä on paisunut täysin yli kaikkien äyräidensä. Se osoittaa, että suomalaisessa mediassa asiat eivät ole ollenkaan kohdallaan.

Valeuutisessa kerrottiin, että pääministeri Sipilä on järjestänyt sukulaisilleen valtion rahaa. YLE:n toimittaja Salla Vuorikoski teki pikkulehden jutusta suuren uutisen malttamatta odottaa pääministerin kommenttia asiassa. Pääministeri suuttui toimittajalle ja YLE:lle. YLE:n päätoimittaja Atte Jääskeläinen ymmärsi oman toimituksensa virheen ja ryhtyi hillitsemään toimittajiensa elämöintiä asialla. Toimittajat eivät tästä tykänneet ja alkoivat kiukutella päätoimittajalle.

Valeuutisen virheet korjattiin jopa erittäin raskailla keinoilla oikeuskanslerin virastossa. Mutta myrsky YLE:ssä vain jatkui. Kyse ei ollut enää pääministeristä vaan YLE:n päätoimittajan ja muiden toimittajien keskinäisistä suhteista. Toimittajat, tai osa heistä, ei tykännyt päätoimittajastaan. Ja he jatkoivat päätoimittajansa ahdistelua. Toimittajat tekivät jopa aiheesta kirjan, jota edes ammattiveljet eivät pitäneet asiallisena.

Päätoimittajan toiminnassa oli merkittävää, että hän vaati, että ei riitä, että uutisten faktat ovat kunnossa, vaan pitää olla kunnossa myös mielikuva, joka jutulla annetaan. Näin päätoimittaja vei toimittajilta keinon levittää omaa agendaansa pysymällä kuitenkin muodollisesti journalististen periaatteiden mukaan objektiivisena tiedon välittäjänä. Toivottavasti lehdistömme joskus kehittyy ja se antaa tästä Jääskeläiselle Sanomalehdistön kunniamitalin.

YLE:n ylin johto piti asiallisen päätoimittajansa puolta, mutta lopulta rohkeus ja itseluottamus pettivät. Päätoimittaja erehtyi sanomaan ääneen julkisen salaisuuden Julkisen sanan neuvostosta (JSN). Ja se, mitä päätoimittaja sanoi, kerrottiin mediassa moneen ääneen irrallaan sanomisen taustasta. Ja näin saatiin asia ja päätoimittaja näyttämään toiselta kuin oli.

Päätoimittaja sanoi, ettei JSN:n tehtävä ole määritellä YLE:n journalistista linjaa. Kuten ei olekaan. Sillä se on päätoimittajan tehtävä ja velvollisuus. Ja siinä johdon pitäisi tukea päätoimittajaansa.

On kuvaavaa, että päätoimittaja kaatui juuri siihen jutun mielikuvalla bluffaamiseen, minkä vastustamisesta hän joutui toimittajien kiukuttelun uhriksi. Yksikään lehti tuskin on kirjoittanut sanasta sanaan mitään muuta kuin mitä päätoimittaja yhdessä lauseessa sanoi. Mutta kaikki lauseen lainaajat ovat tienneet, että lauseen irrottaminen siitä asiayhteydestä ja ilmapiiristä, jossa se sanottiin, antaa aivan eri viestin kuin mitä lause merkitsi silloin kun se sanottiin.

JSN oli jupakan yhteydessä tuominnut päätoimittajan. Ja samoin oli tehnyt selvitysmies Olli Mäenpää, JSN:n entinen puheenjohtaja, omassa raportissaan seuraten kritiikittömästi JSN:n kyseenalaista tuomiota. Sillä on merkittävää, että tuomiosta äänestettäessä tulos oli tasan. JSN:n päätoimittajajäsenet olivat sillä kannalla, että YLE:n päätoimittaja oli toiminut oikein. Neuvoston puheenjohtajan ääni ratkaisi lopputuloksen. Ja se ääni sattui olemaan poliittisesti eri kannalla kuin pääministeri, jonka oikeuksia YLE:n päätoimittaja oli puolustanut toimittajan virhettä vastaan.

Jos JSN olisi ollut rehellinen, se olisi ilmoittanut, ettei sillä ole kantaa YLE:n päätoimittajan tekemisiin, koska käsitys asiassa jakaantui tasan. Tällaiseen rehellisyyteen ei JSN pystynyt. Kiusaus kiusata oli vahvempi kuin rehellisyys.

Niinpä kiusattu sai lopulta lähteä.

Veli Hopea

perjantai 16. joulukuuta 2016

Kalikka kalahti, toimittaja älähti – ja lähti

MEDIA Nollakohu, josta kerroimme kaksi viikkoa sitten, näyttää kohdanneen kulminaationsa. Joten kerrataanpa, mitä oikeastaan tapahtui.

Marraskuun lopulla Vasemmistoliiton asiaa edistävä sanomalehti Kansan uutiset kirjoitti pääministeri Sipilällä olevan läheiset yhteydet Kajaanilaiseen konepajaan, joka toimittaa laitteita Talvivaaran kaivokselle. Julkaistu teksti oli muodollisesti oikein, mutta siihen sisältyvä piiloviesti oli puhdas uutisankka. Uutisen tarkoitus oli väittää ilman mitään todisteita, että pääministeri on järjestänyt valtion rahaa kaivosyhtiölle, jotta pääministerin sukulaiset saavat rahaa kaivosyhtiön ostaessa heidän konepajaltaan tavaraa.

Kansan uutisten juttu toimi juuri kuten lehti oli aivan ilmeisesti tarkoittanutkin. Oppositiota ja vasemmistoa sympatisoiva lehdistö ja toimittajat tarttuivat jutun perättömään piiloviestiin.

Kansan uutiset jatkoi itse luomastaan valheesta ovelasti seuraavana päivänä, perjantaina 25.11. Lehti kertoi, miten pääministerin sukulaiset olivat saaneet suuren kaupan (puoli miljoonaa euroa) kaivosyhtiöltä. Piiloviesti oli, että konepaja sai tilauksen, kun pääministeri oli antanut valtion rahaa kaivosyhtiölle. Ovelaa Kansan uutisten uutisoinnissa oli nyt, että lehti todisteli keksimäänsä valhetta muilla viestimillä, joiden tietoihin Kansan uutiset viittasi. Ovelaa myös sikäli, että kello 17:01 julkaistussa jutussa ei puhuttu mitään aiemmin julkaistusta Ylen artikkelista, jonka tiedot vetivät maton Kansan uutisten vihjailuilta.

Perjantaina siis myös Yle teki asiasta jutun. Iltapäivällä 14:05 ennen Kansan uutisten juttua julkaistu artikkeli oli otsikoitu Kansan uutisten jutun tapaan vihjaavasti siten, että lukijalle luotiin mielikuvaa pääministeristä järjestämässä rahaa sukulaistensa yrityksen hyväksi. Aloituskuvanakin käytettiin provosoivaa kuvaa pääministeristä kaivosyhtiön haalarissa ja pipossa. Mutta itse teksti osoitti vihjailun aiheettomaksi ja otsikon viestin vääräksi. Pääministerin sukulaisten konepajalle ei ollut tullut tilausta kaivosyhtiöstä vaan konsulttiyhtiö Pöyrystä. Eikä tilauksella ollut mitään tekemistä sen kanssa, myönsikö valtio kaivosyhtiölle rahaa tai ei. Laitteet tarvittiin, vaikka kaivos olisi ilman valtion rahaa lopetettukin.

Jos media toimisi asiallisesti, se – Kansan uutiset mukaan lukien – tekisi uutiskampanjan siitä, ettei pääministeri ole järjestänyt valtion rahaa sukulaisilleen. Ja uutisointi olisi yhtä näyttävää kuin miten suurella innolla valehdeltiin asian olevan toisin. Mutta näin ei tapahtunut. Sillä tarkoitus ei ollut kertoa kansalaisille tosiasioita, vaan käydä kampanjaa pääministeriä vastaan. Tämä kävi selväksi siitä, miten jupakka jatkui.

Lauantaina 26.11. jupakka jatkui uutisella, että pääministeri oli moittinut Ylen toimittajaa siitä, ettei pääministerille annettu tilaisuutta kommentoida asiassa, jossa häntä syytettiin sukulaistensa suosimisesta valtion varoilla. Toimittaja tiesi varmasti, että näin kovan väitteen kanssa juttua ei pitäisi julkaista ilman ”syytetyn” kommenttia. Mutta kiusaus oli liian suuri. Toimittaja pani jutun ulos antamalla ymmärtää, ettei pääministeri suostunut kommentoimaan. Rehellinen toimittaja olisi kirjoittanut, ettei toimittaja malttanut odottaa, että olisi tavoittanut pääministerin.

Vesilasissa vellovan myrskyn silmä siirtyi Yleen, jossa perjantain jutun tekijät ja pari muuta toimittajaa ottivat nokkiinsa. Syynä se, että Ylen toimituksen johdossa oli päätetty lopettaa itse perättömäksi osoitetun asian käsittely. Tämä ei ollut kivaa, kun kivempaa olisi ollut jatkaa pääministerin mollaamista tulevissa ohjelmissa.

Itse asia unohtui, ja mediassa ryhdyttiin käymään keskustelua siitä, onko Suomessa enää lehdistönvapautta ja rajoittaako sitä pääministeri. Tällöin siirryttiin heikolle jäälle, koska media alkoi jakaa oikeutta itselleen. Ylen toimittajat ryhtyivät siihen, mistä he olivat moittineet pääministeriä, joka vaati oikeutta saada julkisuuteen oma sanansa. Vaikka journalismin tarkoitus ei ole kertoa siitä, mitä mieltä toimittaja on asioista.

Pääministerillä ja medialla on se ero, että toimittajat saavat sitä julkisuutta, mitä itse haluavat. Pääministeri ja kaikki muutkin kansalaiset saavat vain sitä julkisuutta, jota toimittajat muille sallivat. Siitä vallasta luopuminen näyttää olevan vaikeata silloin, kun vallan käyttämisellä on tilaisuus edistää omaa asiaansa. Myös virheiden myöntäminen näyttää hyvin vaikealta.

Ylen perjantain jutun tehneet toimittajat Vuorikoski ja Eronen ottivat lopputilin Ylestä 14.12.

Tämä jupakka palaa julkisuuteen todennäköisesti pikku-uutisena sitten, kun oikeusasiamies tekee päätöksensä pääministerin itsensä ja muiden jättämistä jääviyden selvityspyynnöistä. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että media käytti jälleen valtaansa. Jos yhtään ajatellaan nettiuutisten kommentoinnin kuvastavan uutisoinnin vaikutusta, ainakin Kansan uutiset sai viestinsä perille omille kannattajilleen. Sen kiteytti kommenttipalstalla Heimo Eronen:
Onkohan selvitetty kuinka monta "napalankoa" ja "kälyä" päättävillä poliitikoilla on valtion ja kuntien yhtiöihin? Ei taida olla puhtaita jauhoja minkään puolueen pussissa. Mutta kun julkisuutta ja kannatusta haetaan lähestyviin vaaleihin, niin kaikkija keinoja käytetään. Aina löytyy rahvasta joihin "herrojen" herjaaminen uppoaa.

Veli Hopea

perjantai 9. joulukuuta 2016

Moraalinen turkistuotanto?

VASTUULLISUUS Keskustan kansanedustajat käyvät kuumana, kun osuuskaupan tavaratalot ilmoittivat, etteivät myy turkiksia. Sokoksen päätös on edustajien mukaan "kaksinaismoralistinen".

Keskustalaisilta voi kysyä vain yhden asian.

Miten "turkistuotanto" ja "moraali" mahtuvat millään änkemisellä samaan virkkeeseen?

Siis turkistuotanto, jossa ängetään älyllinen eläin koko eliniäkseen pieneen koppiin pyörimään, jotta ihminen saa ylleen koko elämänsä kärsineen eläimen turkin, jota vastaavan voisi tuottaa ilman eläimiäkin, liitetään jollakin keinolla "moraaliin"?

Ylioppilas Puupponen

P.S. "Se on laillinen elinkeino jne."

maanantai 15. elokuuta 2016

Länsimetron suuri päivä

UUTINEN Tänään on suuri länsimetron juhlapäivä. Metron piti olla valmis ja liikenteen alkaa uusilla junilla tunneleihin Espoon metsälähiöiden alle. Pitkin alkuvuotta pyöri mittava media- ja mainoskampanja. Espoossa vaihdettiin pysäkkien kilpiä ja jaettiin infoa uusista liityntäbusseista, joilla ei enää pääse perille Helsinkiin. Juhla huipentui viikko sitten maksajille eli seudun asukkaille jaettuun paikallislehtien paksuun liitteeseen, jossa kehutaan metroa ja mainostetaan asuntoja, jotka ovat jossain nykyisten tai tulevien metroasemien lähiseuduilla.

Metroveljien maailma romahti kesäkuun alussa. Myöhään perjantaina, kun jopa toimittajat ovat lähteneet viettämään viikonloppua, Länsimetro Oy lähetti tiedotteen, joka kertoi, että näyttävästi mainostettu metro ei alakaan toimia elokuussa. Myöhemmin selvisi, että asia oli ollut toimitusjohtaja Kokkisen ja muiden isoveljien tiedossa jo muutaman päivän. Mutta mukavampi on pantata tietoa viikonloppuun, ettei tarvitse ainakaan heti julkisuuteen joutua.

Vastuullisten selittely on ollut surkeaa. Metrojohtajien toimenkuvaan ei kuulu tietää mistään mitään, heidän ei pidä johtaa, eikä heillä ole vastuuta mistään. Kaikki johtajien tehtävät on ulkoistettu. Näköjään myös virheiden tekemistä voi ostaa alihankintana! Kokkisella onkin ollut aikaa kierrellä metron työmailla. Mikä tosin tarkoittaa, että joko hän valehtelee härskisti siitä, ettei tiennyt mitään metronsa keskeneräisyydestä, tai sitten hän ei ymmärrä kerta kaikkiaan yhtään mitään siitä, mitä hänet on pantu johtamaan.

Totuus taitaa olla siellä jossain eli aivan muuta. Kokkinen on ollut alusta asti tietoinen siitä, ettei metro synny luvatulla hinnalla eikä valmistu luvatussa ajassa. Siitähän on jo vuosia ja monta sataa miljoonaa, kun metron piti olla valmis. Mutta miksi turhaan ottaa vaivakseen metroa kuolaavien poliitikkojen kiukkua kertomalla heille, että he ovat uskoneet kaiken, mitä heille metrosta on valehdeltu. Että nyt pitäisi herätä metrounesta todellisuuteen. On helpompi olla kertomatta sitä, mitä ei haluta kuulla. Aika hoitaa sen kertomisen kuitenkin joskus myöhemmin.

Suuresta metrojuhlasta jäi jäljelle vain junien lyhentäminen, lyhyemmät vuorovälit ja lyhennetty liikenne. Puolet junista jää Kamppiin, eli nyt saa vaihtaa myös metrosta metroon. Näin palvelu kehittyy! Edes uusia junia ei tullut liikenteeseen. Tosin parempi niin. Vanhat junat ainakin toimivat, kun ovat toimineet tähänkin asti. Erityisesti ne kaikkein vanhimmat. Eihän uusissa junissa ole mitään uutta, vaan ne ovat täysin 70-lukulaisia kovine muovipenkkeineen.

Ja velikerho tietenkin jatkaa hymistellen. Kaikki on pielessä, mutta mikään ei muutu. Sama porukka jatkaa tekemällä samoja virheitä. Kohta taas poliitikot heristävät muodon vuoksi sormeaan ja antavat veronmaksajien rahaa jälleen lisää sata miljoonaa. Metrokatastrofin jatketta odotellessa, sillä sössiminen jatkuu tulevat vuodet kohti Kivenlahtea.

Vientineuvos Valtanen

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Kansanvaltaa vai harvainvaltaa

VALTA Kuten vuosi sitten, kuuntelin tämänkin vuoden alussa presidentin uuden vuoden puheen. Sen ydinsisältö oli valitettavasti sama kuin vuosi sitten. Maan tavan elää velaksi pitäisi loppua. Sillä vaikka viime vuonna tapahtui paljon ja odottamatonta, halu elää velaksi ei ole vielä muuttunut miksikään. Siitä käytetään vain toista nimeä kuin vuosi sitten. Nyt velaksi eläminen on saavutettu etu.

Viime vuonna presidentti vaati pohtimaan, mistä kukin voi luopua. Viime kesän yleislakkopäivä osoitti, että ei mistään. Myös puolueiden kannatuskehitys osoitti jo vuoden lopussa, että saavutetuista eduista pidetään kiinni. Se työväenpuolue, joka lupaa, ettei mistään tarvitse luopua, lisää kannatustaan, kun hallituksessa olevan työväenpuolueen kannatus hiipuu samassa tahdissa kuin toisen nousee.

Presidentti nosti puheeseensa vuoden 2007 eduskuntavaalien puheenaiheen, ”jakovaran”. Sen mukaan Suomella piti mennä 2007 alkavana vaalikautena niin hyvin, että ainoa ongelma olisi, mihin käytetään ylimääräinen 5 miljardia euroa. Suurimmilla puolueilla oli toki erimielisyyksiä siitä, miten 5 miljardia käytetään, mutta yhtä mieltä oltiin siitä, että jaettavaa on.

Vuonna 2007 jakovarahallituksen muodostivat Keskusta ja Kokoomus. Hallitus ja työmarkkinajärjestöt jakoivat jakovaran, mutta vuoden päästä Suomen talous kääntyi alamäkeen. Jakovarahallitus rahoitti jakovaran lainalla ja maalla meni huonosti. Seuraavissa vaaleissa valta vaihtui, mutta politiikka ei. Kokoomuksen ja SDP:n hallitus jatkoi jakamista ja velanottoa.

Viime vaaleissa vaihtui valta, politiikka sekä todellinen valta. Suomen hallitusta ei johdetakaan enää velikerhon saunanlauteilta. Tämä paljastuu siitä, että Hyvät Veljet eivät suostu hallituksen päätöksiin, kun hallitus ei päätä, mitä Hyvät Veljet tahtovat.

Saavutetuista eduista on näkyvimmin pitänyt kiinni ay-liike. Se on lanseerannut menestyksellä sanan ”pakkolait”. Onhan ay-liikkeelle perinteisesti ollut vastentahtoista, että lakeja on pakko noudattaa. Työnantajapuoli on näennäisesti kannattanut saavutetuista eduista luopumista, koska yritysten voitonjako ei ole saavutettu etu, vain palkat ja lomat ovat saavutettuja etuja.

Yhdessä nämä työmarkkinajärjestöt ovat kuitenkin nauttineet vallasta, joka perustuslakimme mukaan kuuluu kansalle ja eduskunnalle. Kabinettiensa hämyssä nämä Hyvät Veljet ovat päättäneet, paljonko kansalaiset saavat palkkaa, paljonko ne maksavat veroja, milloin ne pääsevät lomalle ja eläkkeelle eli miten leveästi velieliitti voi elää kansalaisten kustannuksella.

Presidentin puheesta on pian kaksi kuukautta. Hallitus antoi työmarkkinaveljille lainsäädäntöprosessin verran aikaa valita itse, mistä luopua. Veljet saavat siis pitää valtansa, jos ottavat myös vastuuta. Jos eivät, työmarkkinajärjestöt joutuvat noudattamaan lakia, kun hallitus ottaa vallan sinne, minne se kuuluu. Ja päättää, mistä luovutaan.

Nokittelemassa ovat kansanvalta ja harvainvalta.

Veli Hopea

perjantai 4. joulukuuta 2015

McDonald's syö juuri Sinun pöydästäsi

KANSA MAKSAA Jälleen on paljastunut uusi jättimäinen verosuunnittelutapaus. Siinä ovat tällä kertaa osallisina lähes kaikki länsimaiden kansalaiset.

Sillä jokainen, joka on joskus käynyt nauttimassa McDonald'sissa hampurilaisen, on antanut rahallista tukea veronkiertäjälle. Uutisen mukaan EU tutkii parhaillaan kyseisen jättikonsernin verokohtelua EU:n jäsenmaa Luxemburgissa. Verosuunnittelun ja Luxemburgin valtion avulla McDonald's ei ole maksanut veroja franchising-toiminnastaan kuuteen (6) vuoteen. Aikaisemmin vastaava kuvio paljastettiin kahvilaketju Starbucksissa.

Verosuunnittelu, jota kutsutaan verosuunnitteluksi vain siksi, että se on "laillista", on veronkiertoa, joka jatkuvasti laajentuessaan uhkaa sekä yhteiskuntia että yhteiskuntarauhaa. Suuret ja vahvat suurenevat ja vahvistuvat, pienemmät ja heikommat kärsivät. Verojen pakoilu alkaa olla taloudessa yhtä vakava ilmiö kuin ilmastonmuutos on maapallolle.

Laillinen verosuunnittelu ei ole yhteiskunnan kannalta yhtään vähemmän haitallista kuin laiton veronkierto. Lopputulos on molemmissa sama: joku jättää verot maksamatta, ja yhteiskunta alkaa haurastua.

Haurastuminen ei näytä olevan sattumaa. Suomella on parhaillaan ehkä historian verosuunnittelumyönteisin hallitus, jolta on turha odottaa mitään toimenpiteitä tässä asiassa. Useat hallituksen ministerit ovat itse rakennelleet verosuunnitteluhimmeleitä, joiden tarkoitus on ollut viedä rahaa turvaan suomalaisen yhteiskunnan verotukselta. Samaan aikaan kaikkialla maailmassa lobataan vauraiden yhteiskuntien verotuksen alentamisen puolesta.

Verosuunnittelu on myös monen kansalaisen mielestä ihan ok. Menestyneitä talousikoneita matkien pienet ihmiset kantavat protestivirne naamallaan vähäveroista viinaa Virosta ja mellastavat, kuinka kaikki mahdollinen muutenkin tilataan ulkomailta, ettei tarvitse rahoittaa tätä kotimaista verohelvettiä.

Verohelvetti on suurten ja vahvojen keksimä muotitermi, jolla lietsotaan massoja vihaamaan verotusta ja yhteiskuntien sääntelyä. Verohelvetin vastakohtaan, veroparatiisiin massoilla ei kuitenkaan ole koskaan mitään asiaa. Eivät Tallinnan-laivalla suurta yhteiskunnallista sankaria esittävät viinanrahtaajat ole tervetulleita Luxemburgin tai sitäkin pienempien pöytälaatikkoyhteiskuntien kansalaisiksi nautiskelemaan oikeasti rikkaiden vaurauksista.

Verosuunnittelu eli veronkierto on syömistä meidän veroja vielä maksavien pöydästä. Koska yhteiskunnat toimiakseen tarvitsevat tietyn määrän verotuloja, meidän verotustamme on kiristettävä sitä mukaa, kun itsekkäät verosuunnittelijat poistuvat järjestelmästä. Tämän laskun maksavat loppujen lopuksi myös Tallinnan laivan vinistelijät sekä rahassa että heikentyvinä julkisina palveluina. Äärimmillään lopputuloksena on yhteiskunnallisen vakauden menetys ja turvallisuuden romahtaminen.

Tutkinnan alla olevalla McDonald'silla on parhaillaan Suomessa suloinen joulukampanja, jossa mainostetaan ketjun jalomielisesti perustamaa Ronald McDonald -taloa. Talo on tarkoitettu pitkäaikaissairaiden lasten perheiden majapaikaksi sairaalan lähellä. Taustalla on amerikkalainen lahjoitusyhteiskunnan malli, jossa ensin lobataan itselle mahdollisimman edullinen verotus, ja sitten hoivataan omaatuntoa ja kiillotetaan kilpeä tekemällä näyttäviä lahjoituksia sopivan sympaattisille kohteille.

Hyväntekijän esittäminen lasten sairaanhoidon ympärillä on mautonta taholta, joka luistaa verotuksesta, eli myös julkisen terveydenhoidon rahoituksesta. Lasten terveydenhoito olisi parempaa, jos kaikki maksaisivat veronsa, eikä esimerkiksi tarvitsisi vuosikausia kerätä lahjoitusvaroja uuteen sairaalaan.

Varmaankin sattumaa, että pienessä Suomessa McDonald'sin pieni kilpailija tekee parhaillaan konkurssia. Ehkä Snacky oli tyhmä ja maksoi veroja?

Ylioppilas Puupponen

torstai 1. tammikuuta 2015

Vuosi vaihtui, jatkuvatko juhlat

KANSA MAKSAA Kuuntelin presidentin uudenvuoden puheen. Presidentti moitti maan tapaa elää velaksi ja arveli, että Suomessa kansa on saattanut muuttua viisaammaksi kuin kansan valitsemat poliitikot. Kansa ei ehkä enää valitsekaan niitä, jotka lupaavat eniten, vaan niitä, jotka osoittavat hoitavansa asiat.

Presidentin ajatuksiin on helppo yhtyä. Ikävät asiat, taitamattomuus ja omien halujen toteuttaminen on ratkaistu velaksi elämisellä. Tällä on Suomessa pitkät perinteet jo ajalta, jolloin velka maksettiin inflaatiolla ja devalvaatiolla.

Suomi on ollut EU:n jäsen 20 vuotta ja Euromaa 13 vuotta. Mutta se ei ole ollut tarpeeksi, jotta poliitikot olisivat oppineet. Suomen poliitikkojen onneksi EU:ssa on kylliksi vielä huonommin asiansa hoitavia maita, joten Suomi luokitellaan muita paremmaksi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että vähiten huonosti asiansa hoitava maa hoitaisi asiansa hyvin.

Puolueiden kannatusluvut eivät valitettavasti tue kovin vahvasti presidentin ounastelua kansan viisaudesta. Pikemminkin kansa näytti viisaalta hallituskauden alussa, kun hallituspuolueiden suosio pysyi pitkään vahvana. Tällä hetkellä kuitenkin suurin oppositiopuolue kärsii yhtä heikosta suosiosta kuin hallituksen pääpuolueet. Mutta kannatuslukujen kärjessä on toinen suuri oppositiopuolue, jonka kannatus ei voi perustua tekoihin hallituksessa.

Presidentti vaati pohtimaan, mistä kukin on itse valmis luopumaan, jotta velaksi eläminen loppuu. Se onkin todellinen haasteen paikka Hyville Veljille. Kun ennen taloutta korjattiin devalvaatiolla, teollisuuden Hyvät Veljet juhlivat ja kansa kiristeli luopuessaan kivoista tuontitavaroista, joihin palkka lakkasi riittämästä.

Nyt ei voi devalvoida, eikä laskea palkkoja. Nyt pitää luopua turhista asioista ja osata tehdä tarpeelliset asiat paremmin ja halvemmalla. Nyt pitää lopettaa elvyttäminen, eli veronmaksajien ja heidän vastuulleen lainattujen rahojen tuhlaaminen kaikkeen sellaiseen, mitä ei tehdä silloin, kun sen rahoittamisesta ollaan vastuussa itse.

Suomessa iso raha pyörii rakentamisessa ja sote-sektorilla. Kun ei enää lainata näiden alojen ikuiseen elvyttämiseen, se tarkoittaa sitä, että näiden kummankin alan on supistuttava. Se on kova haaste nykyään, kun julkinen sektori on ulkoistanut toimintansa sijoittajien omistamille yrityksille, joiden toiminta ei edes tunne muuta tavoitetta kuin kasvamisen.

Julkisen sektorin palveluhankintoja ei voi enää pitää yllä velaksi otetulla elvytyksellä. On kuitenkin aivan varma, että Veljet lobbaavat puolueita ja rahoittavat vaalikampanjoita, jotta ikuinen elvytys ja Velikerhojen juhlat jatkuisivat. Jos kansa on viisas, se antaa kevään vaaleissa vähiten ääniä niille ehdokkaille, joilla on kalleimmat kampanjat.

Veli Hopea

maanantai 29. syyskuuta 2014

Virkatehtävänä huijaaminen

VALEHTELU Jälleen kerran olen lukenut HBL:ää. Sääli, ettei HBL:ää julkaista suomeksi. Sillä väkeään jatkuvasti irtisanovan Hesarin rinnalla PKS (PääKaupunginSanomat) olisi varmasti menestyvä sanomalehti, jota moni tilaisi jopa paperisena mieluummin kuin joutavaa Hesaria.

Espoon metropelleilyn on tarkoitus siirtyä lopullisesti maan alle tämän illan Espoon valtuuston kokouksessa. Loukon käsikirjoituksen mukaan valtuusto ”päättää” Kivenlahden metron rakentamisesta, jos Louko sitä haluaa. Ja Loukohan haluaa, ja saa tämän jälkeen tehdä mitä lystää. Mitään ei enää tarvitse edes kertoa valtuustolle, koska metrohan ei ole kaupungin vaan osakeyhtiön asia. Eikä osakeyhtiön asiat kuulu kellekään. Ainakaan sille, joka maksaa.

Hinnallakaan ei ole väliä, koska Espoolla ei ole tähänkään metroon rahaa, niin se ei ole mistään muusta pois. Näin siis tulee valtuutettujen ajatella ja näinhän ne näyttävät ajattelevan. Metropäätöksen lisäksi kokouksen listalle on otettu 13 valtuutetun esittämä kysymys siitä, mitä metro oikeasti maksaa. Vastausta ei tietenkään anneta, ja valtuusto on tyytyväinen.

Valtuutetut, joiden velvollisuus lain mukaan on vastata kunnan taloudesta, eivät ole kiinnostuneet kunnan taloudesta. Espoolaiset ovat toki valinneet nämä valtuutetut, useat heistä moneen kertaan. Siten ilmeisesti espoolaiset hyväksyvät sen, etteivät Espoon valtuutetut välitä kaupungin taloudesta. Mutta asukkaidenkaan välinpitämättömyys ei vapauta valtuutettuja siitä, mitä laki heille velvoittaa.

Loukon ylimielisyys ja röyhkeys hakee vertaansa Suomen historiassa. Ihmetyttää vain, miten virkamiehet ja ministerit alistuvat siihen. Ensin Louko myönsi keksivänsä omasta päästään metrorakentamisen säästöjä, sitten hän huijaa valtiovarainministeriä uskomaan, että miljardin metrohanke maksaa kolmella miljardilla palkkoja. Nyt Louko herjaa liikenneministeriön virkamiehiä nolliksi. Ohjeet ja määräykset ovat roskaa, Louko itse tietää kaiken paremmin.

Ovatko ministerit, poliitikot ja virkamiehet näin tyhmiä ja alistuvia ja vielä myöntävät sen lupaamalla Loukolle perusteettomia rahoja?

Yksi asia Loukon käytöksestä kuitenkin tulee varmasti selväksi. Espoon ja erityisesti Kivenlahden metro on täysin turha hanke, eikä sillä ole mitään Loukon väittämiä hyötyjä. Eihän Loukon muuten tarvitse haukkua ministeriön ohjeita ja vaatimuksia rahoitusehtojen täyttymisestä.

Toisenkin asian Loukon käytös osoittaa. Loukosta ei ole virkamieheksi, sillä hänellä ei ole aikomustakaan noudattaa sitä, mitä virkamieheltä edellytetään. Louko voi esittää, että on Espoon kannalta hyvää hallintoa saada huijatuksi valtiolta Espoon omistamalle metroyhtiölle puoli miljardia euroa. Mutta tulkittiin hyvän hallinnon vaatimusta miten hyvänsä, virkamiehen työn ja päätösten valmistelun hoitaminen vastoin kaikkia lakeja ja niiden perusteella asetettuja ohjeita on pelkkää virkavirhettä.

Veli Hopea

lauantai 27. syyskuuta 2014

Vihreät pettivät taas

POLITIIKKA Politiikassa ei ole kuluttajansuojaa. Sen osoittivat nyt vihreät, taas.

Vihreitä on äänestetty eduskuntaan edistämään vihreitä asioita. Edistäminen tarkoittaa poliittisia linjauksia, jotka etenevät lainsäädäntöön ja budjettipäätöksiin. Molempia valmistelee hallitus. Siksi tärkein ja meidän poliittisissa oloissamme ainoa keino toteuttaa poliittista agendaa on pyrkimys päästä hallitukseen ja hallituksessa pysyminen.

Vihreät jaksoivat kantaa vastuutaan äänestäjille tällä kertaa kolme ja puoli vuotta. Jos vihreät eivät olisi saaneet tällä vaalikaudella aikaiseksi mitään, hallituksesta lähteminen ei vaikuttaisi niin pahalta. Mutta vihreät onnistuivat kirjaamaan varsin vanhoillisen hallituksen ohjelmaan kiitettävän määrän tavoitteitaan. Tavoitteet muuttuvat tosiksi vasta kun ne viedään valmiiksi asti. Tämän työn vihreät jättivät.

Vihreissä yhdistyy nyt puolueen ylimielisyys ja välinpitämättömyys äänestäjistään ja kokemattomuus ja taitamattomuus poliittisessa pelissä. Puoluevaltuuskunnan kokouksessa vihreiden poliittinen eliitti vahvisti yksimielisyydellään vieraantuneisuutensa äänestäjistään. Kaikki vihreiden kannattajat eivät aseta ydinvoimakysymystä kaiken muun edelle kuten puolueen kellokkaat tekevät.

Vihreiden hallituksesta lähtö on yksinkertaisesti typerää lapsellista kiukuttelua. Hallituksen jättäminen ei estä Fennovoiman asian etenemistä, mutta se estää vihreiden tavoitteiden etenemisen. Politiikka on kaupankäyntiä, halusivat tai osasivat vihreät sitä tai eivät. Siksi politiikassa ei voi vain voittaa, kuten vihreät luulevat.

Poliittisen realismin tajun puute huipentui unelmaduunistaan luopuneen Ville Niinistön vakuuttaessa, että juuri hallituksesta eronnut puolue haluaa ilman muuta hallitukseen. Manööverinsä jälkeen vihreät ovat viimeisenä hallituskumppaneiden ehdokaslistalla yhdessä Vasemmistoliiton kanssa. Hyväveli-Suomessa kun halutaan sellaisia hallituksia, joiden ei tarvitse välittää oppositiosta eikä kansan edusta.

Vihreiden kannattaisi ottaa oppia demareista. Rinne puskee omaa agendaansa hallituksessa Kokoomustakin vastaan, vaikka puoluekannatuksen nostamiseksi parasta olisi huilata oppositiossa. Mutta taitavana soturina Rinne ymmärtää, että nyt on tilaisuus viedä eteenpäin demareiden ohjelmaa, vaikka kansan kannatus puuttuukin.

Vihreät toimivat päinvastoin. Se, että hallitus ei antanut jatkolupaa TVO:n uudelle ydinvoimalalle on kyllä vihreiden mieleen. Mutta pisteet siitä menivät nyt Kokoomukselle tasoittamaan Kokoomuksen kantaa Fennovoiman kanssa. Ville Niinistön unelmaduuniin ympäristöministeriksi pantiin nuorikko, jonka pätevyys on olla pääministerin suosikki. Tarkoitus ei olekaan edistää ympäristöasioita, vaan kerätä Kokoomukselle nuorten ääniä.

Ja seuraavaksi vihreät menettävät jälleen Helsingin apulaiskaupunginjohtajan paikan. Penttilän paikan pitävät demarit, joiden kannatus on jo vuosia laahannut Helsingissä vihreiden jäljessä. Demarit osaavat pelata tämänkin pelin Kokoomuksen kanssa, kuten nähtiin juuri Rädyn viransijaisuuden yhteydessä. Tässäkin vihreät pettävät äänestäjänsä, taas.

Vientineuvos Valtanen

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Turha kaupunginjohtaja Laura Räty

SELITYS Helsingin demareiden vahva täti Maija Anttila kertoi tänään Hesarissa selityksen monelle asialle. Anttila sanoi, ettei Helsingin sote-virasto tarvitse johtajaa, vaan toimii aivan hyvin ilmankin.

  • Tässä on selitys sille, miksi yli 10.000 euron kuukausipalkalla olevalta johtajalta ei tarvitse edellyttää osaamista ja ammattitaitoa, vaan virkaan voidaan nimittää kuka hyvänsä oikean puolueen jäsen.
  • Tässä on selitys sille, miksi virkaa ei kolme vuotta sitten hakenut kukaan pätevä. Heillä on parempaakin tekemistä kuin toimittaa tyhjää.
  • Tässä on selitys sille, miten sote-viraston johtajana on voinut olla henkilö, jolla ei ole käsitystä ja ymmärrystä kansalaisten tulotasosta, jolle veronkierto muodollisen yhtiöjärjestelyn kanssa on normaalia tulonhankintaa ja jolla on röyhkeyttä väittää yhden vuoden päällekkäiset pätkätyösuhteet monen vuoden työkokemukseksi.
  • Tässä on selitys sille, miksi Rädyn jättämään virkaan ei tarvitse valita uutta johtajaa, kun puolueet eivät pääse asiassa sopuun. Jos kerran voidaan välttää poliittinen riita nimittämättä virkaan minkään puolueen lellikkiä, niin ei sitten nimitetä.
  • Tässä on selitys sille, miksi Kokoomus oli istuttamassa unelmapalkalle nuorukaista nimeltä Lasse Männistö, jolla ei ole edes muodollista alan koulutusta kuten sentään Rädyllä. Tyhjäntoimittaminen ei edellytä koulutusta eikä kokemusta.
  • Tässä on selitys sille, miten toinen apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen voi hoitaa sijaisuuden oman toimensa ohella. Käyhän se, kun Viljasen työn määrä ei lisäänny. Tosin tässä on Anttilalla oma poliittinen lehmä ojassa. Viljanen on demari, ja sote-virasto onkin siirtynyt huomaamatta demareiden hallintaan, kun Anttila itse on virastoa määräävän lautakunnan puheenjohtaja.

Rädyn näkökulmasta ei ole ihme, että hän vaihtoi kaupunginjohtajan pestin ministerisalkkuun. Vaikka Stubbin hallituksessa on vain pätkäministereitä, on kuitenkin hienompaa olla ministeri kuin kaupunginjohtaja. Mutta Rätyä voi odottaa myös kiusallinen päätös korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Jos KHO toteaa Rädyn kaupunginjohtajavalinnan laittomaksi, on mukavampi olla silloin laillinen ministeri kuin laiton kaupunginjohtaja.

Hyvien veljien tuomioistuimille on toki epätavallista tuomita hyvien veljien päätöksiä. Mutta velirintama ei ole ollut Rädyn kohdalla yhtenäinen. Hesari on ollut avoimesti ja voimalla Rätyä vastaan.

Entä sitten Räty ministerinä? Valtakunnan kannalta on onneksi kyse pätkäministeriydestä. Ja asetelma on samantapainen kuin Helsingin kaupungilla. Ministeriöissä on päteviä johtajia ja päälliköitä, jotka hoitavat asiat Rädystä huolimatta. Suurin riski taitaa olla Kokoomuksella ja Stubbilla. Näillekin on parasta, että Räty ei tee mitään, eikä anna lausuntoja julkisuuteen. Siten Kokoomus menestyy kevään eduskuntavaaleissa ja sote-ministeriöissä on työrauha.

Vientineuvos Valtanen

tiistai 20. toukokuuta 2014

Jatkuuko sirkus, vaihtuuko vain pelle?

UUTINEN Metrohankkeen ainoa kevään uutinen on HKL:n toimitusjohtajan Matti Lahdenrannan äkkilähtö. Metron viivästykset, hinnannousut ja tekniset ongelmat eivät ole uutisia, vaan ne ovat Helsingin metron ominaisuuksia.

Tavallisesti luotettavien tietolähteiden perusteella Helsingin oikeille vallanpitäjille tuli mitta täyteen. Potkuja ei antanut kerta toisensa jälkeen petetyksi tullut Lahdenrannan esimies, HKL:n johtokunta, vaikka johtokunnan kokouksessa asia toimitusjohtajalle suorasanaisesti sanottiinkin.

Asiat täydellisesti sotkeneen Lahdenrannan lähtö tuntuu ensi alkuun hyvältä uutiselta, mutta tarkemmin ajatellen mikään ei osoita sitä, että metro alkaisi edetä nyt kaupunkilaisten eduksi. Viime viikolla julkaistussa työpaikkailmoituksessa lisätietoja antaa apulaiskaupunginjohtaja Sauri, mies, joka allekirjoitti sopimuksen laillisen hankintasopimuksen muuttamisesta, kun olisi pitänyt allekirjoittaa ilmoitus hankintasopimuksen purkamisesta.

Saurin henkilöpolitiikka on jo tiedossa. Ensin Sauri aikoi istuttaa Lahdenrannan kaverin Pekka Sirviön tilapäiseksi toimitusjohtajaksi ohi HKL:n johtokunnan päätöksen siitä, että toimarin ensisijainen tuuraaja on Yrjö Judström. Eilen Sauri yritti panna Sirviön Lahdenrannan tilalle Länsimetro Oy:n hallitukseen. Ainakaan heittämällä ei onnistunut tämäkään, sillä asia jäi kh:n konserniraoksessa pöydälle.

Kaupunkilaisten kannalta vakavaa on, että kukaan, joka ymmärtää, mistä metron ja automatisoinnin kanssa on oikeasti kyse, ei ilmoittaudu toimitusjohtajan tehtävään. Sillä Saurin alaisuudessa HKL:n toimitusjohtaja ei saa eikä voi tehdä sitä, mitä pitäisi tehdä. Eihän niin saa tehdä HKL:n johtokuntakaan, joka siis myös näyttää olevan Saurin alaisuudessa.

Mitä pitää tehdä on ilmoittaa Siemensille, että se ei ole kyennyt toimittamaan sitä, mistä on sovittu, eikä siihen hintaan, mistä on sovittu. Siemens kerätköön tavaransa, sillä touhu voi pysähtyä tähän, missä nyt ollaan. Kulunvalvonta on uusittu ja junat kulkevat, sekä vanhat että vielä vanhemmat.

Ensisijaisesti sirkuksen pysäyttäminen on helpotus helsinkiläisille, jotka eivät joudu maksamaan kymmeniä miljoonia laituriovista, joita ei tarvita ja pian romutettavien vanhojen junien automatisoinnista, joka ei toimi. Toiseksi pysäyttäminen on helpotus Siemensille, joka voi lopettaa pään lyömisen seinään. Siemensillä tiedetään viime yön lehdistöesittelystä huolimatta, ettei Helsingin metro muutu kuljettajattomaksi ennen kuin nykyiset junat ovat romuttamolla. Loppuu tarve näytelmälle, jossa junia ollaan muuttavinaan automaattisiksi.

Mutta näin ei voi tehdä, koska Vepsäläisen, Lahdenrannan ja Saurin sirkusta ei saa lopettaa. Helsinki tai sen virkamiesjohto kun ei tee koskaan virheitä. Ja silloin kun niitä tehdään, niiden peitteleminen saa maksaa mitä hyvänsä. Tätä ei muuta edes se, että herrojen omissa puolueissa on jo virheet myönnetty, vaikka Hesari ei siitäkään asiasta uutista tee.

Sauri ei halua palkata pätevää toimitusjohtajaa, eikä myöskään osaa sitä tehdä. Eikä siinä ole avuksi henkilöstökonsultti, koska ei silläkään ole ymmärrystä siitä, mikä oli Lahdenrannan ja mikä on HKL:n ongelma. Se, että Sauri on pantu hoitamaan valintaa on merkki siitä, että ei haluta pätevää vaan sopiva. Saurin sirkukseen kaivataan uusi pelle.

Vientineuvos Valtanen

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Huuhaahallintoa espoolaisittain

VALTA ja VASTUU Sunnuntaina 16.3.2014 Hesari moitti pääkirjoituksessaan maassamme vallitsevaa huuhaa-hallintoa. Tällä Hesari tarkoitti sitä, että päätöksenteko perustuu kaikkeen muuhun kuin tieteellisesti pätevään luotettavaan tietoon. Aihe ei ole Hesarissakaan uusi, sillä jo joulukuussa Hesari julkaisi professori Matti Wibergin kolumnin samasta aiheesta.

Hesari on huolessaan oikeassa, mutta räikeällä tavalla valikoiva. Huuhaahallintoa Hesari näkee sote- ja kuntauudistusasioissa, joita hallitus on puskenut jääräpäisesti eteenpäin tutkijoiden ja asiantuntijoiden näkemyksistä huolimatta. Mutta pääkirjoituksen kanssa samassa Hesarin numerossa lehti pönkittää itse useassa artikkelissa rakenteilla olevaa Espoon metroa, jota tehdään täydellisin huuhaaperustein.

Espoon metropuuhastelu onkin malliesimerkki huuhaahallinnosta. Ja Hesarin uutisointi malliesimerkki huuhaajournalismista. Sillä tarkoitan journalismia, joka perustuu kaikkeen muuhun kuin pätevään ja luotettavaan tietoon, lähdekritiikkiin ja merkittävien asioiden esiin tuomiseen.

Espoolainen huuhaahallinto on alkanut viimeistään silloin, kun helsinkiläinen metroa Espooseen vaatinut virkamies nimeltä Olavi Louko valittiin apulaiskaupunginjohtajaa vastaavaksi toimialajohtajaksi Espooseen vuonna 2001. Tullakseen valituksi Louko selitti, että hänen aikanaan ei metro Espooseen tule. Pari vuotta myöhemmin oli kaikille selvä, mikä tämän Troijan hevosen tarkoitus oli, kun hän pyrki johtamaan Espoon kaupunki- ja liikennesuunnittelua. Ja erityisesti metrorakentamista.

Louko sai metron rakenteille valehtelemalla helsinkiläisten kollegoidensa kanssa metron hinnan ja että tunnelimetro on halvempi kuin maanpinnalle rakennettu rata. Vaikutukset ja hyödyt laskettiin keksimällä kuviteltuja hyötyjä ja haittoja sekä vääristelemällä laskelmien lähtöarvoja. Metron todellinen hinta on jo nyt noin 3-kertainen siihen nähden, millä hinnalla päätös tehtiin vuonna 2006. Silti metrosta on tulossa huonompi ja hitaampi kuin mistä silloin päätettiin.

Loukon tunnelikaverit haluavat tietenkin porata metrotunnelia ikuisesti. Huuhaahallinnon luovuus auttaa. Ikävät tulokset salataan pitämällä ne piilossa ja olemalla kertomatta niistä kenellekään. Kaupungin virastojen ja osakeyhtiön asiat ja vastuut sekoitetaan niin, että aina voi sanoa, ettei homma kuulu meille vaan sille toiselle. On kätevää, kun sama mies on sekä viraston että yhtiön johdossa.

Mitä tehdään, kun 250 miljoonan kustannusarvio pomppaa 800 miljoonaan ja Espoo on itse sopinut, että Kivenlahden metro on ajankohtainen vasta ensi vuosikymmenellä.

Huuhaahallinto aloittaa ALE:lla. Ota Kivenlahden metro nyt, niin säästät jopa 200 miljoonaa 150 miljoonan tunnelilouhinnasta! Tilaa heti, porakoneet ovat valmiina odottamassa!

Espoolla ei ole rahaa edelliseenkään metroon, ei edes tavallisten kunnan menojen hoitamiseen, joten rahaa pitää saada valtiolta. Ministeriöön lähtee anomus. Perustelu on alennusmyynti ja kova kiire, ennen kuin tavara loppuu eli urakoitsijat vievät koneensa toisille työmaille. Kirjeessä kerrotaan, että metro on jopa suunniteltu ja hinta tiedossa. Kirjeessä ei kerrota, että on myös laskettu, ettei metro ole kannattava eikä siten täytä ehtoja, joilla valtio rahan jakamista harkitsee.

Ministeriö vastaa, että rahaa ei tipu. Metro ei kuulu niihin suunnitelmiin, jotka Espoo on itse ollut valtion kanssa sopimassa. Ja sopimusten teon jälkeen hinta on tuplaantunut.

Huuhaahallinto lähtee sitten etenemään keittiön kautta. Rahaministeriön valiokunnan avainhenkilöt kutsutaan kylään Espooseen. Kyläillessä sovitaan, että huuhaahallinto lähettää valiokunnalle sopivaa huuhaatekstiä, joka ujutetaan valiokunnan mietintöön. Siellä se menee läpi huomaamatta, koska budjettimietinnössä on yllin kyllin poliitikkojen tärkeämpinä pitämiä pikkujuttuja. Ja juuri näin tapahtuu. Niinpä liikenneministeriön on taas käsiteltävä jo kerran päättämäänsä asiaa.

Sitten hankitaan huuhaapäätös Espoon valtuustolta. Pitää päättää, että rakennetaan metro, jos valtio antaa rahaa. Perusteluina valtuutettujen kysymysten vastauksia, joissa ei vastata kysymyksiin. Ja alennusmyyntikampanjointia sekä suuria lupauksia siitä, kuinka rakentajat ostavat tonttimaata mihin hintaan hyvänsä. Valtuutetuille ei tietenkään kerrota, että ministeriö on jo päättänyt, ettei se anna rahaa. Olisihan hölmöä päättää tehdä metro sillä ehdolla, että valtio antaa rahaa, kun on jo tiedossa, että se ei anna.

Ja huuhaalehdistö peesaa. Metroa ylistäviä tiedotteita julkaistaan sellaisenaan. Vaikka Louko myöntää yhdessä lehdessä (HBL 19.12.2013) perustelut huuhaaksi, samat valheet toistuvat niin tiedotteissa kuin uutisissakin. Jos aiheesta yrittää keskustella espoolaisten kanssa, vika ei ole huuhaahallinnossa, vaan parissa valtuutetussa, jotka jaksavat vaatia oikeata tietoa ja kysyvät – vastausta saamatta – kuinka paljon metrot Espoon kaupungille maksavat.

Huuhaalehdistön viesti on mennyt perille. Metro on hyvä juttu, koska metro on hyvä juttu. Ei sillä ole väliä, mitä se maksaa. Senhän maksaa kaupunki. Espoolaiset eivät tosin ymmärrä, että kun metro tulee, bussilla ei enää pääsekään nopeasti Helsinkiin. Äitiä lastenvaunujen kanssa asia ei edes kiinnosta, koska hän liikkuu kuitenkin autolla. Se on muka halvempaa, koska äiti ei tiedä, että lastenvaunujen kanssa saa matkustaa ilmaiseksi. Mutta silti on hyvä että metro tulee.

Hallituksen kehysriihi pohtinee muutaman minuutin myös sitä, ottaako valtio 240 miljoonaa lisää lainaa antaakseen rahan lahjaksi Espoon tunnelirakentajille. Toivottavasti ministeriön jo kerran tekemä päätös pitää. Vaikka Espoon huuhaahallinto ei sitä edes kysyttäessä valtuutetuille kerro, Espoo säästää vuosittain 25 miljoonaa, kun turha ja kannattamaton metro jää rakentamatta.

Veli Hopea

lauantai 18. tammikuuta 2014

Lastensairaala EI, tunneli KYLLÄ

KANSA MAKSAA Viime päivinä on ihmetelty sitä, kuka omistaa lahjoitusvaroilla rakennetun lastensairaalan. Jopa peruspalveluministeri Huovisella (SDP) on huoli siitä, tekeekö rahaa keräävä säätiö kansalta lahjoituksena kerätyillä varoilla voittoa. Ei kerää, vakuuttavat sairaalaa puuhaavan säätiön johtaja Anne Berner sekä HUS:in johtaja Aki Linden, jonka pitäisi rakennuttaa lastensairaala HUS:in varoilla.

Lastensairaala ei synny niillä 30 miljoonalla, jotka kansalta lahjoituksena kerätään. HUS rahoittaa itse 40 M€ ja valtio 40 M€. Sairaala maksaa 160 M€, joten lastensairaalasäätiö joutuu vielä ottamaan 50 M€ lainaakin, jotta sairaala saadaan syntymään.

Sairaalan siis tulee omistamaan säätiö. Se saa rahaa lahjoittajilta, HUS:ilta ja valtiolta. Lainan säätiö joutuu tietenkin maksamaan takaisin. Velanhoitokustannukset säätiö perii HUS:ilta, joka sairaalaa käyttää. Kun velka on maksettu, sairaala jää HUS:ille ilman kuluja, eikä säätiötä enää tarvita.

Eli se siitä, mutta jälleen julkisuudessa keskustellaan täysin väärästä asiasta. Jos kaikki poliitikotkin ovat sitä mieltä niin eduskunnassa kuin HUS:in jäsenkunnissa, että uusi lastensairaala tarvitaan, miksi poliitikot eivät sitten anna siihen rahaa?

Siksi, että poliitikot eivät pidä lastensairaalaa tärkeänä.

30 miljoonaa on valtion ja kuntien taloudessa häviävän pieni raha, sillä kummatkin käyttävät rahaa kymmeniä miljardeja. Yksi kymmenen miljardia on 330 kertaa lastensairaalan lahjoitusten määrä. Rahaa siis on, kysymys on yksinkertaisesti siitä, mihin poliitikot haluavat rahan käyttää.

Halu on kysymys valinnoista. Tärkeät asiat valitaan, vähemmän tärkeät jätetään. Lastensairaala on poliitikoille vähemmän tärkeä kuin moni muu budjeteissa oleva asia.

Eduskunta on esimerkiksi päättänyt, että se käyttää enemmän kuin 30 miljoonaa Helsingin alle kaivettavan junatunnelin suunnitteluun. Tarjouspyynnöt pyörivät julkisten hankintojen kilpailutuspalvelussa HILMAssa ja hankintariidat markkinaoikeudessa. Ja tämä kaikki siitä huolimatta, että sen enempää valtio kuin Helsingin kaupunkikaan ei aio tämän tunnelin rakentamista maksaa.

Suomalainen konsulttibusines kiittää. Samoin tunneliveljien kerho, joka pitää nyt huolta siitä, että aina kun puhutaan jotain Helsingin rakentamisesta, mainitaan ”tuleva Pisara-rata”. Seuraavaksi tunneliveljet vetoavat siihen, että täytyyhän miljardin tunneli nyt rakentaa, kun sen suunnitteluunkin on jo käytetty 50 miljoonaa.

Siis tunneli on valitsemillemme poliitikoille tärkeämpi kuin lastensairaala. Ja sehän on poliitikoille ja Hyville Veljille mukavaa, kun meille kansalaisille lastensairaala on kuitenkin tärkeämpi. Niin tärkeä, että annamme itse sairaalalta puuttuvan rahankin.

Vientineuvos Valtanen

tiistai 29. lokakuuta 2013

Veropakoveljien ikiliikkuja

AHNEUS Veropakolaisilla on yhteiskuntamme sisään soluttautunut propagandapiiri. Piiri koostuu suurimmasta osasta keskeisiä poliitikkoja. Heidän käytössään on kahdeksanosainen ikiliikkuja, jolla yhteiskunta kurjistetaan pikkuhiljaa rapakuntoon.

Tarmokkaalla toiminnallaan kurjistajaveljet houkuttelevat Suomen kaltaisiin yhteiskuntiin Mustan talouden verenimijöitä, jotka keräävät voitot ja vievät ne muualle turvaan.

Toiminnan rakenne avataan hyvin Helsingin Sanomien jutussa. Siinä kerrotaan, että Suomessa terveyspalveluiden kilpailutuksia voittanut Attendo tuottaa vuosi toisensa jälkeen tappiota ja siirtää voitot konsernin sisällä Luxemburgiin.

Tätä kutsutaan verosuunnitteluksi, josta Puupponen kirjoitti tekstissään Musta talous. Mustassa taloudessa ei ole kyse terveestä ja vapaasta kilpailusta, joka on hyvä asia. Musta talous on loisimista verovaroin rakennetuissa yhteiskunnissa ottamatta osaa niiden rahoitukseen. Samalla Mustan talouden jätit syövät pienemmiltä, rehellisiltä yrityksiltä eväät menestyä markkinoilla.

Mustalla taloudella on politiikassa niin paljon ystäviä, ettei sitä edes yritetä pystäyttää. Kurjistajaveljien kahdeksan osan ikiliikkuja on kehäpäätelmä, joka toteuttaa itse itsensä.

Alkulämmittely:

1. Ryhdytään puhumaan Suomen kilpailukyvyn rapautumisesta.

2. Vaaditaan sekä veronalennuksia että julkisen sektorin tehostamista. Väitetään, että yhteiskunnan itsensä hoitamat palvelut tulevat kalliimmiksi kuin yksityisten hoitamana.

3. Ryhdytään vaatiman julkisten palveluiden kilpailuttamista tai kokonaan ulkoistamista.

Hihojenkäärintä:

4. Toteutetaan kohta 3 vedoten julkisessa rahankäytössä saavutettaviin säästöihin ja puhutaan, että näin turvataan verovaroin tuotetut palvelut.

5. Tarjouskilpailun seurauksena kohteita voittavat suuret, kansainväliset terveyspalveluketjut. Lohdutellaan, että ne kuitenkin maksavat veronsa Suomeen siinä missä muutkin.

Välihämmästely:

6. Kansainvälinen terveyspalveluketju on rakentanut sisäänsä rahansiirtohimmelin, jolla vältetään mahdollisimman täydellisesti veronmaksu Suomen kaltaiseen valtioon.

7. Toisin kuin vaiheessa 4 uskoteltiin, Suomi saa entistä vähemmän verotuloja, ja kyky huolehtia verovaroin tuotetuista palveluista heikkenee.

Loppufantastisointi:

8. Palataan kohtaan 1 ja vaaditaan suuryritysten verotuksen alentamista sille tasolle, että kansainvälinen himmeliketju suvaitsisi harkita verojen maksamista Suomeen.

Ylioppilas Puupponen

tiistai 22. lokakuuta 2013

Musta talous

AHNEUS Ylen Ulkolinja esitti illalla 17.10. lasten nukkumaanmenoajan jälkeen hollantilaisen kauhudokumentin Laillista veronkiertoa. Dokumentti todisti, kuinka jälleen kerran todellisuus on dekkareitakin hirveämpää, kun kyse on talousrikollisuudesta.

Paitsi, että kyse ei ollut talousrikollisuudesta, sillä jo ohjelman nimenkin mukaan globaali verosuunnittelu on täysin laillista, ja siitä hyötyvien tai hyötyjiä hännystelevän kansanosan mielestä ihan ok.

Dokumentissa kerrottiin mm. amerikkalaisesta kahvilaketju Starbucksista, joka maksaa kotimaahansa peräti 1,9 prosentin verot. Britanniassa Starbucks on toiminut 15 vuotta, ja jokainen tilikausi on ollut muka tappiollinen. Rahat kuljetetaan Hollantiin, joka on valtiona luvannut kahvilajätille mukavan pienen veroprosentin. Tätä prosenttia ei yhteisellä sopimuksella kerrota kenellekään, ei edes Hollannin veronmaksajille.

Tässä on konkreettisimmillaan se yhteiskuntien kyykytysjärjestelmä, jonka globaalit rahavoimat ovat onnistuneet parin vuosikymmenen aikana rakentamaan. Jättiyhtiöt laittavat valtiot tappelemaan keskenään verotuksen alentamisesta, ja nöyrin yhteiskunta saa palkkioksi jättiyhtiön miljardit verotettavaksi mitättömällä prosentilla. Näistä murusista yhteiskuntien pitää kilpailla nakertamalla sitä hyvinvointia, joka 1900-luvulla yhdessä rakennettiin.

Tavallisille kansalaisille selitetään, kuinka julkisessa taloudessa on kestävyysvaje, ja keskiluokan verotusta on kiristettävä. Kestävyysvajeen nimissä kurjistetaan julkista sektoria ja sen tuottamia palveluita, ja yksityisen puolen palkkakierroksilla elinkeinoelämä korostaa, kuinka palkankorotuksiin ei nyt ole varaa. Mitäs palkankorotuksia tappiolliset jättiyhtiöt voisivat maksaa, kun voitot on kuskattu veroparatiiseihin turvaan.

Eikä siinä vielä kaikki: hollantilaisdokumentti kysyy lopuksi, mitä ihmettä nämä taxfree-seteleissä kylpevät globaalikroisokset rahoillaan tekevät, kun sitä tulvii ovista ja ikkunoista. He lainaavat rahat kovalla korolla valtioille, joilta rahat on ensin viety veroja pakoon. Täydellinen rikos!

Kansainvälisen veronkierron, kauniisti sanottuna verosuunnittelun ympärillä on massiivinen tilitoimistobisnes. Ammattilaiset opastavat suuryrityksiä pakenemaan veroja, ja pidättyvät kommentoimasta ilmiötä. Puupponen googlasi huvikseen hakusanalla "globaali veronkierto". Ja kas, heti ensimmäisellä sivulla tarjosi palveluksiaan tunnettu tilitoimisto, jonka "asiantuntijat hyödyntävät laajaa osaamistaan asiakkaiden eduksi veroseuraamyskysymysten selvittelyssä". Pienipalkkaisilla työntekijöillä, joiden verotus saattaa olla 10-20 kertaa kovempi kuin globaaleilla veronkiertojäteillä, ei ole mahdollisuutta palkata tilitoimistoa tekemään "verotusta ja taloutta koskevia vaikutusarviointeja".

Vallankäyttäjät ovat Suomessakin olevinaan huolissaan harmaasta taloudesta. Harmaalla taloudella tarkoitetaan työn teettämistä verottomana niin, että tekijä saa palkkansa puhtaana käteen, ja teettäjä säästyy veroilta. Globaalit veronkiertäjät pistävät paremmaksi. Ne saattavat hoitaa maksamistaan minipalkoista työnantajalle kuuluvat verot, mutta voitot viedään yhteiskuntien ulottumattomiin.

Globaali veronkierto on Musta talous, joka aiheuttaa jättimäisen vajeen kaikkien yhteiskuntien kassaan. Starbucksin tapaus selittää sen, miksi Suomenkin rahapiireissä on ryhdytty vaatimaan yritysverotukselta mallia, jossa vain voittoa tuottavia yrityksiä verotetaan.

Ilman Mustaa taloutta yhteiskunnan käytettävissä olisi yhtäkkiä valtava määrä rahaa julkisiin palveluihin ja yleiseen hyvinvointiin. Ei tarvitsisi puhua juustohöylästä, leikkauksista ja sulkemisista. Musta talous antaa vastauksen niille kaikille, jotka ovat ihmetelleet, miksi vielä 1980-luvulla oli varaa kaikenlaiseen, ja nyt ei ole. Siksi, että rahan liikkeet olivat vielä kontrollissa, eikä rahaeliitti kyykyttänyt yhteiskuntia. Mustan talouden panttivangiksi otettu yhteiskunta höylää, leikkaa ja lopettaa, loputtomiin.

Musta talous todistaa, kuinka 1900-luvun yhteiskunnallinen kehitys oli yhden prosentin eliitin mielestä vain hairahdus, joka pitää korjata palaamalla menneisyyden harvainvaltaan.

Kaikki maailman kansakunnat tulisi välittömästi koota samalla kellonlyömällä katsomaan yhdessä hollantilaisten dokumentti. Elämää ei jatkettaisi, ennen kuin on saatu useamman miljardin kansalaisen vastaus kysymykseen, haluammeko tosiaan takaisin 1800-luvulle, ja sallimmeko tämän kaikkien aikojen suurimman ryöstön jatkuvan.

Ylioppilas Puupponen

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Tanssia Hautalan haudalla

YLIHUIPPU-UUTINEN Viime viikolla kysyin, kuka halusi eroon Hautalasta ja miksi. Nyt ovat syylliset ja syyt selvillä, kun kaksi Merimies-Unionin entistä ay-jyrää, Paavo Mustonen ja sopimussihteeri Klaus Höglund esiintyivät eilen hymyssä suin suomalaisten olohuoneissa. Ensin YLE:n TV-uutisissa ja sitten Ajankohtaisessa kakkosessa. Mukana kuvioissa on myös kolmas menneisyyden haamu, uutta uraa perussuomalaisessa puolueessa tekevä Matti Putkonen, jonka patakonservatiivisia ajatuksia ei kestetty enää edes demarijohtoisessa ay-liikkeessä.

Putkonen on epäilemättä avainresurssi siinä, että demareiden kannatus on valunut perussuomalaisiin. Itsekkäät ja ahneet perusäijät tykkäävät siitä, kun joku puolustaa elämäntapaa, jossa kaikkea pitää saada heti ja paljon, eikä muulla ole väliksi kuin omalla mukavuudella.

Äijien mielestä ympäristöstä ei tarvitse välittää enempää kuin että siitä saa mahdollisimman paljon itselle. Joku ja aika siivoavat sotkut ja tekniikan kehitys hoitaa omat lapset, jos paskapuheet luonnon kuolemisesta ja ilmaston lämpenemisestä olisivatkin totta. Ja äijät tietävät, että ilmastonmuutos ja saasteet ovat kaukana, vaikka jossain jäämerellä tai Kiinassa. Sehän on vain kivaa kun Suomi ja oma takapiha lämpenevät.

Hautalan peijaiset ovat velikerhon juhlaa, minkä näki herrojen naamasta ja kuuli puheista. Muodollisesti keskenään tappelevat ay- ja teollisuusveljet ajavat yhteistä intressiä, jonka kustantaa se pieni osa kansasta, joka tekee oikeasti tuottavaa työtä. Perussuomalaisissa ei Hirvisaari-jupakan jälkeen uskallettu lähteä avoimeen sotaan ministeriä vastaan, vaan perussuomalaisten kansanedustaja Turunen sopi, että demareiden Kärnä tulee asiassa ulos eduskunnassa.

Ja tietenkin Putkonen ja muut veljet kielsivät olevansa Iltalehden jutun taustalla. Hautala tuskin olisi joutunut eroamaan, jos julkisuudessa olisi keskusteltu siitä, mistä touhussa oli todella kysymys. Jos Iltalehti olisi kirjoittanut Putkosen vaativan, että pienen porukan kovapalkkaiset duunit jäämerellä on asetettava ilmastonmuutoksen, Suomen ilmastostrategian ja muun ympäristöhömpän edelle, lähtölaskenta olisi alkanut enintään Putkoselle.

Hyväveliverkosto ei todellakaan ole mikään oikeudenmukaisuuden salaseura joka puolustaa köyhää kansaa sortajia vastaan. Hyvät veljet ovat sortajia itse. Veljet pitävät rahalla ja sitouttamisella valtaa, jota demokratia ja vaalit eivät saa häiritä liiaksi. Pääministeri Kataisen asenne jupakassa osoitti, kenen kädessä on pääministerin talutushihna, ja ettei flexi enää jousta. Mitään tukea hallituskumppanille ei löytynyt, sillä hyville veljille Vihreät ovat hallituksessa välttämätön paha, joka estää hallituksen kaatumisen, uudet vaalit ja Kokoomuksen ja demareiden tappion.

Kun totuus nyt on paljastanut, Vihreät voisivat ilmoittaa, että he valitsevat Hautalan tilalle Hautalan. Se olisi suoraselkäinen osoitus siitä, että hallituksen kokoonpano perustuu demokratiaan eikä hyvien veljien diktatuuriin.

Vientineuvos Valtanen

perjantai 11. lokakuuta 2013

Kuka halusi eroon Hautalasta

HUIPPU-UUTINEN Pari päivää Suomi on kohissut omistajaohjauksesta vastaavasta ministeristä. Kohun taustalla on 1,5 vuoden takainen tapaus. Poliisin arvion mukaan rikossyytteen kynnys ei ylittynyt mielenosoituksesta, jossa jäänmurtajaan ripustetaan julistekankaita. Niinpä ministeri oli pitänyt parhaana, ettei rikosilmoitusta edes tehdä.

Kohu käynnistyi 1,5 vuotta vanhasta uutisesta Iltalehdessä. Valtiovalta oli puuttunut omistamansa yhtiön toimintaan. Kamalaa! Ministerin on erottava! Ja ministeri erosi perjantaina 11.10.2013.

Miksi asiasta kerrotaan hetkellä, jolloin ministeri on USA:ssa? Miksi asiasta ei kerrottu silloin, kun se tapahtui, vaan vasta 1,5 vuotta myöhemmin? Kenen intressi on erottaa Hautala? Juuri nyt? Ja miksi?

Tapaus kertoo osaltaan, miten läpimädässä hallinnossa me elämme. Todellisista virheistä ja väärinkäytöksistä ei seuraa mitään. Me emme koskaan edes saa tietään kaikkea, mistä poliitikot tai virkamiehet pitäisi asettaa vastuuseen. Ja jos jotain tihkuu, asiat ovat liian monimutkaisia, että toimittaja edes ymmärtäisi, mikä on pielessä. Mitä siitä sitten kertomaan. Mutta parin sadan euron oviremonttiin tai terveeseen järkeen mitättömän mielenosoituksen kanssa kaatuu ministeri.

Tapaus kertoo myös, miksi Suomessa on niin valtava innostus yhtiöittää viranomaistoiminta. Ministereiden tehtävä on puuttua hallinnonalansa virastojen toimiin. Mutta kun toiminta yhtiöitetään, ministeri eli omistaja ei saa ollenkaan puuttua samaan toimintaan. Viraston johtajat pääsevät elämään pellossa, jossa saa huiskia veronmaksajien rahoilla käytännössä ilman vastuuta mistään. Äärimmillään tämä halu on ollut Mäntsälässä, jossa suunniteltiin, että kunnasta tehdään osakeyhtiö.

Jos valtio tai kunta ei saa puuttua omistamansa yhtiön toimintaan, silloin valtion ja kunnan ei tule omistaa yhtiöitä. Jos viranomaistoiminta ulkoistetaan, ulkoistettakoon se sitten yksityiseen omistukseen. Sillä silloin toiminnan voi ostaa kilpailuttamalla yrityksiä, joissa omistajat pelaavat omalla rahallaan. Se pakottaa toimimaan tehokkaasti, eikä veronmaksajien rahoja päästä törsäämään.

Suomeen pitää välittömästi säätää laki julkisesti omistetuista yhtiöistä. Koska niillä ei nyt ole vastuullisia omistajia, joilla on pelko omaisuuden menettämisestä jos yhtiö ei toimi kunnolla, ainoa kontrollin keino on toiminnan julkisuus samalla tavalla kuin muussakin viranomaistoiminnassa. Väitän, että yhtiöittämisinto kuihtuu siihen.

Samassa laissa tulee säätää, että myös julkisesti omistetun yhtiön omistaja saa käyttää yhtiössä omistajavaltaa kuten yksityisenkin yhtiön omistaja. Omistaja päättää ja omistajan kuuluukin päättää suvereenisti omaisuutensa toiminnasta. Jos yksityisen yhtiön johtaja tekee rikosilmoituksen, josta omistaja ei pidä, omistaja antaa johtajalle potkut ja se on ihan oikein. Miten ihmeessä veronmaksajien rahoilla pelaavan johtajan pitäisi olla vahvemmassa asemassa kuin yhtiön omistaja?

Vientineuvos Valtanen