Lehdistö ja sen vapaus

Eilen oli kansainvälinen lehdistön vapauden päivä. Jotkut nimittävät sitä myös sananvapauden päiväksi, vaikka sananvapaus ja lehdistön vapaus eivät ole ollenkaan sama asia.

Eilen Helsingin Sanomat mainosti kahdella sivulla lehdistön vapautta korona-teemalla. Tänään Helsingin Sanomat mainostaa sivun kokoisella ilmoituksella, miten 15 suomalaista sanomalehteä on menettänyt vapautensa. Sillä Hesarin omistama mediakonserni on ostanut nämä lehdet, ja ne ovat nyt osa Sanoma-konsernia ja siten osa Hesaria.

Lehdistöä voi pitää vapaana ja siten voi pitää aiheellisena juhlia lehdistön vapautta. Vaikkapa sillä, että lehdellä on vapaus ostaa muita lehtiä ja muodostaa vahvoja blokkeja hallitsemaan sitä, mistä ihmisille kerrotaan ja mistä ei kerrota. Mutta todellisuudessa vapaata lehdistöä tuskin on missään.

Kaikilla lehdillä ja viestinnän välineillä on joku, joka maksaa siitä, että lehti on olemassa. Koska lehti ei synny ilmaiseksi, ei edes sähköisenä. Toimittajan työ vie aikaa ja toimittajan on tultava toimeen eli saatava käyttämästään ajasta toimeentulonsa, siis rahaa.

Halu maksaa lehdestä kytkeytyy siihen, mitä lehti kirjoittaa. Yksityinen ihminen ei maksa eikä lue edes ilmaiseksi lehteä, jonka jutut eivät ole hänen mieleensä. Mainostaja ei osta mainostilaa lehdestä, jonka jutut eivät mainostajaa miellytä. Puolue tai valtio maksaa toimittajille, jotka tekevät lehteä, joka pönkittää puolueen tai valtion valtaa.

Lehden kustantajien intressien lisäksi lehdistön harjoittamaa sananvapautta ja totuutta rajoittaa lehden sisältä sen toimitus. Toimittajat ovat ihmisiä, joilla on omat mielipiteensä ja poliittiset asenteensa. Pahimmillaan toimittajat eivät edes ymmärrä, miten he harjoittavat omaa propagandaansa.

Internet ja sosiaalinen media eivät ole muuttaneet vaan ehkä pahentaneet tilannetta. Ei tarvitse olla mediamiljonääri tai valtio julkaistakseen jotain internetissä. Mutta jos on mediamiljonääri tai valtio, internetin kautta on helpompi harjoittaa propagandaa ja valehdella kuin painamalla tekstiä paperille. Sillä tunnettuisuus ostetaan rahalla ja saavutetaan rahalla ostetulla osaamisella. Tämän todistavat parhaiten rapakon takaiset viime presidentinvaalit ja lähempänä Eurooppaa Brexit.

Jos lehdistön vapaus johtaisi sananvapauteen ja totuuteen, tätä blogia ei olisi olemassa. Sillä silloin ei olisi tarvetta kertoa siitä, mistä ”vapaalla” lehdistöllä on vapaus olla kertomatta.

Jos lehdistön vapaus johtaisi sananvapauteen ja totuuteen, tätä blogia ei olisi tarve kirjoittaa nimimerkeillä. Sillä totuuden sanominen ei merkitsisi virkakieltoja ja laissa kiellettyä työsyrjintää.

Vientineuvos Valtanen

Lehdistö sössi vapautensa

Suomen lehdistö ei olekaan enää maailman ykkönen. Lehdistön vapaus on nyt jossain muualla suurempaa kuin Suomessa. Näin kertoo Toimittajat ilman rajoja -järjestön vertailu.

Toimittajien oma järjestö tiputti Suomen kärkipaikalta siksi, että järjestön mukaan Suomen pääministeri on rajoittanut lehdistön vapautta. Kun asia sanotaan selkeämmin, toimittajajärjestön mielestä lehdistön vapaus on vähentynyt, koska pääministeri suuttui toimittajalle, joka valehteli pääministerin tekemisistä.

Toimittajat ilman rajoja -järjestö RSF ei ole riippumaton tuomioistuin, vaan lehdistön etujärjestö. Myöskään Suomessa YLEn ja pääministerin tuominnut Julkisen sanan neuvosto JSN ei ole riippumaton tuomioistuin, vaan lehdistön sisäinen kurinpitolautakunta.

Lehdistön omat järjestöt eivät näe mitään syytä lehdistössä itsessään. Valemedian uhasta puhuva lehdistö valehtelee itse ja suuttuu siitä, kun valehtelun kohde puuttuu asiaan. Kun YLEn toimituksessa hillittiin valehtelusta alkanutta kohua, sitä moititaan lehdistön vapauden rajoittamiseksi.

Miksi JSN ei puuttunut siihen, että lehdistö rikkoi journalistin ohjeiden niitä kohtia, joissa sanotaan velvollisuudesta totuudenmukaisuuteen ja tietojen tarkistamiseen? Miksi JSN moitti vain valehtelusta seurannutta YLEn toimituksen korjausliikettä? Asiaan liittyvä valehtelu on lisäksi jatkuvaa, minkä vahvistivat kaksi oikeuskanslerinviraston päätöstä siitä, että pääministeri ei ole syyllistynyt korruptioon, kuten lehdistö on väittänyt. Oikeuskanslerin virasto ei ole kenenkään etujärjestö, kuten RSF ja JSN.

Kirjoitimme tässä blogissa tästä aiheesta jo joulukuussa. Jälkimmäisessä aihetta käsitelleessä artikkelissa arvioin, että asia palaisi julkisuuteen pikku-uutisena, kun oikeusasiamies on tehnyt asiassa päätöksensä. Erehdyin. Oikeuskanslerin päätösten jälkeenkin pääministerin syyttäminen jatkuu, kun vain on minkäänlainen tilaisuus muistuttaa asiasta.

Lehdistö ei ole osoittanut omien ohjeidensa mukaista toimintaa. Toimittajat eivät ole kyenneet pitämään erossa työtään ja omia poliittisia näkemyksiään. Eivätkä toimittajat ole kyenneet myöntämään virheitään. Riippumattomaksi itseään väittävä lehdistö paljastaa vihaavansa hallituspuolueita ja kaveeraa avoimesti mieleistensä oppositiopoliitikkojen kanssa. Kun oppositiojohtaja jää kiinni valehtelusta, sille naureskellaan kuin kaljakaverit ikään, tai asia vaietaan heti.

Suomessa lehdistön vapauden ja uskottavuuden uhka on lehdistö itse, ne toimittajat, jotka eivät itse ymmärrä, milloin he toimivat lehdistön omien periaatteiden ja laissa turvatun sananvapauden vastaisesti. Uskottavuus on ansaittava itse, sitä ei saada toisilta, eikä sen menetyksestä voi syyttää toisia.

Lehdistönvapauden kärkisijalta tippuminen on lehdistön itsensä ansio. Jos toimittaja olisi tarkistanut tietonsa eikä olisi julkaissut valheellista väitettä pääministeristä, pääministeri ei olisi suuttunut. Se, oliko suuttumus ylireagointia vai ei, on toissijaista. Mutta se, että pääministerin suuttumisesta on tehty pääasia, vie uskottavuuden paitsi valhetta levittävältä medialta, myös median omilta järjestöiltä. Valitettavasti, sillä se vain vahvistaa sellaisen valemedian asemaa, jolla voitettiin Brexit-äänestys Briteissä ja presidentinvaalit USA:ssa.

Veli Hopea

Se puolue älähtää, johon kritiikki kolahtaa

UUTISET Kansalaistottelemattomuus jakaa puolueet, otsikoi Hesari tänään. Lehti pesee edelleen jälkipyykkiä ministeri Päivi Räsäsen puheista Kansanlähetyspäivillä 6.7.  Puheesta julkaistun tekstin mukaan Räsänen sanoi: ”Kaikilla meillä on varmasti tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta tai joskus jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia.”

Mitä Räsänen oikeastaan sanoi? Periaatteessa sen, mihin lainsäädäntö ja sen kehittäminen perustuvat: Ensin ovat ihmisten muodostaman yhteiskunnan arvot, sitten ne muotoillaan yhteisellä sopimuksella säännöiksi, joita noudatetaan. Kun säännöistä saadaan kokemusta, niitä joudutaan muuttamaan. Sääntöjä muutetaan myös siksi, että arvot muuttuvat. Näin on tapahtunut sekä sallivaan että kieltävään suuntaan.

Hurskastelu Räsäsen ympärillä on poliittista peliä ja tekopyhyyttä räikeimmillään. Onko joku muka tosissaan sitä mieltä, että pitäisi palata alkuperäisiin muuttamattomiin lakeihin? Vaikka monessa tapauksessa on ollut niin, että arvojen ja tapojen muuttuessa ihmiset ovat tosiasiallisesti ensin rikkoneet lakeja ja sitten laki on muutettu sen mukaiseksi, miten ihmiset toimivat.

Laki ei ole pyhä loukkaamaton auktoriteetti vain siksi, että se on laki. Lakia voi kunnioittaa ainoastaan sillä perusteella, miten se on syntynyt ja että laki on oikeus ja kohtuus – Olaus Petrin tuomarinohjeita lainaten. Rkp:n puoluesihteeri viittaa sanontaan ”Maa on lailla rakennettava”. Sanonta pitää kuitenkin paikkansa vain silloin, kun lakeja ei kirjoita ahne tai vain vallanhimoinen diktaattori tai kuten niin monessa maassa, hurmoshenkinen ylipappi.

Räsänen ei osannut muotoilla oikeata asiaa oikealla tavalla. Muotoilu sopi tilaisuuteen jossa se esitettiin, mutta ministeri on ministeri vaikka olisi minkälaisessa herätyskokouksessa.

Muiden puolueiden reaktiot käynnistyivät kesähelteellä verkkaisesti. Hesari kaivoi ensimmäiseksi lahtipenkille Vihreät, jotka verkkosivujensa mukaan hyväksyvät kansalaistottelemattomuuden. Sitten heräsi Kokoomus ensin Männistön suulla ja kohta Orpon vaatimuksin. Tänään lain kunnioittamista vaativaan Kokoomuskuoroon tuli mukaan naisääni, perustuslakia rikkoen kaupunginjohtajaksi istutettu Laura Räty.

Ei ihme, että Kokoomus on äänessä. Puolue ja sen tukijoukko ovat kärkikaartissa hyötymässä kansalaistottelemattomuudesta. Hyvät Veljet jakavat saunan lauteilla niin herkullisimmat rakennusurakat kuin mehukkaimmat virkapaikat. Siihen ei tarvita edes hallituspaikkaa, minkä osoitti suomettumisen ajan historia. Aseveliakseli demareiden kanssa pelasi, ja rahalla sai ystäviä niin Maalaisliitosta kuin rikkaista ruotsalaisista.

Myöhemmin LVM:n Tervalan tapaiset huippuvirkamiehet hoitivat budjettivarojen oikean jakamisen siitä riippumatta, miten minkäkin värinen eduskunta budjettia kirjoitti. Eikä kansalaistottelemattomuuden mahdollistavia porsaanreikiä laissa ole suostuttu tukkimaan, mikä näkyi Hyvien kokoomus- ja ruotsalaisveljien yhteistyössä käännetyn arvonlisäverotuksen vastustamisessa.

Oma lukunsa on kokoomuslaisen vallan rahoitus. Männistö itse on kouluesimerkki nuorukaisen henkilöhistorian ja vaalirahoituksen määrän ristiriidasta. Kokoomukselle ei sovi sellainen vaalirahoituslaki, joka oikeasti hillitsisi rahan voimaa politiikassa. Nykylaki on hyvä, koska muut puolueet joutuvat palauttamaan lahjoituksia. Ei siis ole tarpeen pohtia, onko painetta toimia vastoin lakia eli painetta muuttaa laki paremmaksi.

Räsänen on hyvä pilkan kohde Kokoomukselle, joka rämpii kannatuksen laskusuhdanteessa. Räsänen edustaa politiikassa nimenomaan arvoja, joiden perusteella laitkin tulee säätää. Sama vika kokoomuslaisten kannalta on vihreissä, jotka puolustavat ensisijassa luonnonlakeja ihmisten säätämien lakien edellä. Ja ovat siinä kiusallisen oikeassa. Arvojen korostaminen on Kokoomukselle kiusallista, koska puolueen teoilla ja mainoskampanjalla on räikeä ristiriita.

Miltä kuulostaa, kun Räsäsen lausunto muokataan kokoomuslaisittain: ”Kaikilla meillä on varmasti tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta tai joskus jopa lakia, jos nämä ovat taloudellisten etujemme vastaisia.”

Veli Hopea

Suomalaista rahoittajaa ei tarvitse mainita

UUTINEN Tuore VTT:n tutkimus on saanut selville sellaisen ihmeellisen asian, että Keski-Euroopan olosuhteisiin tehdyt kitkarenkaat eivät sovi Pohjoismaihin.

Koska olemme läpinäkyvässä Suomessa, asiasta kertoneista medioista juuri mikään ei maininnut, että tutkimuksen rahoittajissa on suomalainen rengasvalmistaja. "Valitse Pohjoismaihin suunnitellut kitkarenkaat talven vaativiin ja vaihteleviin olosuhteisiin", kehottaakin Nokian Renkaiden tiedote tuoreeltaan. VTT:n tiedotteen kanssa monessa kohtaa identtisestä tekstistä on Nokian Renkaiden versiossa sattumoisin pudonnut pois luettelo rahoittajista.

Sitähän ei tarvita, koska olemme läpinäkyvässä Suomessa.

Ylioppilas Puupponen