Naamiot on riisuttu, vain VR:n hallituksen kylmät kasvot näkyvät

VALTA Viime päivinä on seurattu poikkeuksellista tapahtumien sarjaa valtionyhtiö VR:n ympärillä.

Ensin valtionyhtiö VR Group tiedotti ylpeänä ostaneensa Ruotsista saksalaisen kaimansa, valtionyhtiö DB:n omistaman Arriva Sverigen ja lupasi viedä Ruotsiin osaamistaan.

Sitten kuultiin yllättäen, että VR Transpoint käynnistää Suomen ja itäisen barbaarivaltion välisen tavaraliikenteen uudestaan.

Molemmissa uutisissa oli jo itsessään sulateltavaa. 

Mitä erityistä osaamista lähinnä kilpailun jarruttamista aktiivisesti harjoittaneella suomalaisella valtionyhtiöllä on tarjota läntiseen naapurimaahan, jossa joukkoliikennettä on onnistuneesti kilpailutettu jo 1980-luvulta alkaen? Yhtiöllä, joka on Suomessa tehnyt raidekilpailuihin kaksi alihintaista tarjousta ja ajautunut voittamassaan HSL-alueen liikenteessä suuriin vaikeuksiin.

Ja miten sopii yleiseen maailmanpoliittiseen tilanteeseen profiloitua Vladimir Putinin sotakoneiston neutraalina yhteistyökumppanina, kun odotettavissa on entisestään kiristyviä rajoitteita raaka-aineiden idäntuonnille? Vaikka kuinka suomalainen teollisuus tarvitsisi ukrainalaisten verellä tahrittua tavaraa.

 

Sitten jysähtikin uutispommi: VR:n toimitusjohtaja Lauri Sipponen on irtisanoutunut tehtävästään.

Ja hetken päästä vielä kovempi pommi: ei kun hänet onkin irtisanottu.

Hegemonian yhtiön sisällä täytyy olla itänaapurin tasoa, jos todella oletettiin, että toimitusjohtajan savustamiseen tähdännyt erikoisoperaatio voidaan vapaissa läntisissä oloissa kuitata sopuisaksi irtisanoutumiseksi, eikä tämä koskaan paljastu.

Kestihän siinä muutama tunti, ennen kuin sensuuri petti.

 

Todellinen uutispommi on kuitenkin koko tämä episodi ja se, mitä se paljastaa kansan, valtion ja VR:n, eli koiran ja hännän välisistä käskyvaltasuhteista.

Palatsivallankumous Lauri Sipposen irtisanomiseksi käynnistyi, koska tätä pidettiin VR:n pajaristossa eli johtoryhmässä heikkona johtajana.

Heikkoutta osoitti mediatietojen mukaan se, että Sipponen oli tiedustellut omistajan eli valtion mielipidettä isoihin päätöksiin. Niitä olivat mm. Allegro-liikenteen ja tavaraliikenteen jatkaminen tai keskeyttäminen maailmanhistoriallisessa tilanteessa.

Median mukaan VR:n pajaristo oli kannellut Sipposen heikkouksista prinsseille, eli VR:n hallitukselle, joka oli päättänyt erottaa toimitusjohtajan. 

Tiettävästi tämä päätös on tehty oikeaoppista vahvuutta osoittaen: omistajalta kysymättä. Eiväthän sataprosenttisesti kansan omistaman valtionyhtiön asiat kuulu kansaa edustavalle Arkadianmäen Duumalle, ministeriöille tai omistajaohjausministerille.

 

Suomen passiivista ja kermankuorintaa sallivaa rautatiepolitiikkaa kritisoineet ovat ihmetelleet jo vuosikymmenien ajan, miten kansalla ei ole mitään todellista vaikutusvaltaa yhteisen rautatieyhtiön ratkaisuihin. Mihinkään operatiivisiin päätöksiin, eli siihen, millaista junaliikennettä maassa harjoitetaan, ei voi vaikuttaa. Henkilöliikenteen toteuttaminen niin, että yhteiskunta päättää esimerkiksi avoimella kilpailuttamisella, missä ja mitä liikennettä harjoitetaan, ei käy. Ruotsalaistyyppinen maakunnallisen päätösvallan toteuttaminen ei käy, koska se veisi valtaa Helsingissä istuvalta VR:n johdolta ja VR:ää suojelevilta etupiireiltä valtakunnallisessa päätöksenteossa.

Nyt nähdään rumimmalla mahdollisella tavalla, että arvostelijoiden esittämä kritiikki on ollut täysin aiheellista. VR:n hallitus pyyhkii kansalla ja poliittisella järjestelmällä pöytää ja nauraa päälle.

Kyllä: hallituksella on yrityksessä toimeenpanovalta. Ja kyllä: omistajalle ei tarvitse missään yrityksessä soitella jokaisesta pikkuasiasta.

Mutta nyt on kyse valtionyhtiöstä, jonka suojattua erityisasemaa jatkuvasti perustellaan sillä, että näin voidaan saavuttaa parhaalla mahdollisella tavalla rautatieliikenteeseen liittyviä yhteiskunnallisia tavoitteita. Nyt on nähty, ettei yhteiskunnalla ole kuin sivustakatsojan rooli, jos sitäkään. Ja toimitusjohtaja pistetään rautatieoligarkian sisäisellä ajojahdilla pihalle, jos hän yrittää huomioida yhteiskunnallisia tavoitteita.

 

Naamiot on riisuttu, vain omavaltaisen valtionyhtiön kylmät kasvot näkyvät. Erikoisoperaatio Sipponen todistaa meille rujosti, heiluttaako koira häntää vai häntä koiraa.

Miten menee noin omasta mielestä, omistajaohjaus, eduskunta ja kaikki VR:n koskemattomuuden ja erityisaseman halaajat?

Ylioppilas Puupponen

Metroveljet lahtaamassa HKL:ää

Korona on ollut mukava julkisuuden täyttäjä. Sen suojassa on saanut rauhassa järjestää julkisuutta kestämättömiä asioita, kuten junakaluston mittavan romutuksen ja Helsingin liikennelaitoksen muuttamisen osakeyhtiöksi. Jälkimmäistä puuhaavat metroveljet, eikä kukaan muu tiedä, miksi. Ja siksi ratikat ja metrot eivät loppuviikosta kulkeneet ja ay-johtaja pyyteli asiaa anteeksi yleisönosastolla.

Metro- ja raitioliikenteessä ei ole ollut kilpailua vaan monopoli. Helsinki on rahastanut naapurikunniltaan hyvitystä siitä, että metrossa ja ratikoissa matkustavat muutkin kuin helsinkiläiset. Raha kiertää HSL:n kautta.

Helsinki laskuttaa HSL:ltä sekä HKL:n kustannukset että voittoa, jonka nimi on pääoman tuotto. Muodollisesti muuta ylimääräistä ei laskuteta, mutta Helsinki saa hoitaa liikennelaitoksensa miten haluaa. Tehokas ei tarvitse olla, kun ei ole kilpailijaa, joka voisi olla tehokkaampi ja tarjota palvelut HSL:lle halvemmalla ja parempina.

Monopoli näkyykin HKL:n kehityksessä. Ennen HSL-aikaa HKL julkaisi avoimesti kustannuksensa, koska liikelaitoksen toimiessa Helsingin sisällä kaupungilla ei ollut mitään syytä kupata rahaa itseltään. Metron laajeneminen Espooseen muutti kaiken. Helsinki alkoi rahastaa Espoota ja uusi metron osa piilotettiin osakeyhtiöön, joka lakkasi kertomasta vaikeat asiat edes omistajilleen. HKL:n kustannuslaskelmat loppuivat.

Vuosien väännön jälkeen HSL sai vihdoin kilpailuttaa lähijunat. Vaikka aiempi monopolitoimija VR voitti, kilpailu paljasti VR:n lypsäneen kunnilta roimaa monopolilisää. Sama palvelu maksaa HSL:lle nyt 30 % vähemmän kuin monopolissa. HSL uskoo, että sama kupla sisältyy myös metron ja raitioteiden toimintaan.

Toisin kuin lähijunien kanssa, mikään laki ei ole pakottanut HKL:n monopoliin. HKL:n ja HSL:n sopimus päättyy 2024. EU:n laki takaa nykyään oikeuden kaikille liikenneyrityksille päästä tarjoamaan myös raitiotie- ja metroliikennettä. HSL haluaa kilpailuttaa, ja liikelaitos ei voi osallistua kilpailuun. Siinä olisi peruste OY-muutokseen. Mutta metroveljet eivät tavoittele ikävää kilpailua.

Sadoilla sivuilla perustellaan poliitikoille, että OY pitää tehdä, mutta kilpailua ei kuitenkaan tule. HKL:n johdon palkat nostetaan, poliitikoista koostuvasta ikävästä johtokunnasta ja julkisuuslaista päästään eroon, ja eroon halutaan myös kuljettajien työehtosopimuksesta. Kun HKL:n henkilökunta lakkaa olemasta kunnan työntekijöitä, loppuvat työntekijöiltä monessa kohdin paremmat työehdot kuin osakeyhtiöissä.

OY-muutoksella lakaistaan maton alle HKL:n todelliset ongelmat. Osaaminen ja henkilöstön hoito ovat kuralla. Monet avainhenkilöt ovat lähteneet HKL:stä, minkä jälkeen HKL ostaa heidän palveluitaan kovalla hinnalla ja kilpailuttamatta. Kun HKL muuttuu OY:ksi, näitäkään hankintapäätöksiä ei enää näe mistään.

Miksi OY-muutos tehdään? Mitä jää jäljelle, kun OY ei tuokaan HSL:lle odotettua 30 %:n kustannussäästöä. Muutoksen ainoa vaikutus on HKL:n johdon aseman pönkittäminen. Johto pääsee eroon kaikesta, mitä se pitää itselleen ikävänä. Mutta sen ei tarvitse edelleenkään tehdä mitään toimiakseen paremmin ja tehokkaammin kuin nyt.

Valtuusto käsittelee OY-muutosta keskiviikkona. Koska valtuustoryhmien todelliset vallankäyttäjät on sitoutettu OY-muutokseen, ryhmäkuri takaa, että metroveljet saavat tahtonsa läpi. Olisi vain kiintoisaa nähdä, miten innokkaasti veljet OY-asiaa ajaisivat, jos muutos tarkoittaisi sitä, että johto joutuisi hakemaan töihin uuteen osakeyhtiöön. Uskaltaako kukaan valtuustossa ehdottaa tätä?

Vastaus on jo tiedossa, ei uskalla.

Veli Hopea

VR:n hankintatiedote kansankielellä

VR on julkaissut tiedotteen, jossa se kertoo käynnistämästään taajamajunien hankinnasta. Tiedotteen otsikossa on tosin virhe, koska siinä lukee ”lähijunakaluston hankinta etenee”. VR:n jo kahdesti peruuttamalla hankintailmoituksella VR on hankkimassa taajamajunia, kuten hankintailmoituksessa sanotaan.

Kun jo otsikkokin on väärin, on aiheellista kirjoittaa koko tiedote tähän uudelleen siten, että teksti kertoo, mitä tiedotteen sisältö oikeasti tarkoittaa. Jos siis VR puhuisi totta, tiedote kuuluisi näin:

VR:n uuden taajamajunakaluston hankinta etenee, kilpailutukseen on ilmoittautunut kuusi myyjää

VR:n uuden taajamakaluston hankinta on edennyt ja seuraavat junakalustokauppiaat ovat jättäneet osallistumishakemuksensa kilpailutukseen: Bombardier Transportation Finland Oy, Construcciones y Auxiliar de Ferrocarriles, S.A., Hitachi Rail ltd, Siemens Mobility GmbH, Škoda Transtech Oy ja Stadler Rail AG.

Uuden taajamajunakaluston hankinta koskee alustavasti 25 SmX-junaa, joilla korvataan osa romutusten jälkeen edelleen käytössä olevista 36 kpl Sm2-lähijunista ja voidaan hävittää loput eli 14 kpl Eil- ja 3 kpl Eilf-taajamajunaliikennevaunua, jotka jäivät jäljelle, kun 40 vaunua loppuvuodesta 2020 hävitettiin. Uuden taajamajunakaluston suunniteltu nopeus on vähintään 160 km/h, jolloin junat ovat liian raskaita ja kalliita nykyiseen ja mihinkään uuteen lähiliikenteeseen.

Uusien taajamajunien hankinta on VR:n monopolistrategian mukainen toimi, jolla junakaluston kokonaismäärää vähennetään. Taajamajunahankinta on korvausinvestointi, jolla korvataan vain osa hävitetystä ja hävitettävästä kalustosta. Taajamajunahankinta jatkaa liiketoiminnan supistamista ja varmistaa, ettei lähijunaliikenne Suomessa lisäänny.

Hankintaan sisältyvillä optioilla varmistetaan mahdollisuus jatkaa kaluston ennenaikaisia romutuksia myös 2030-luvulla romuttamalla Sm4-taajamajunat sekä Pendolino-junat. Kun uusien junien saaminen käyttöön kestää useita vuosia, VR on joutunut vastentahtoisesti käyttämään rahaa Sm2-kaluston normaaliin kunnossapitoon vuosina 2020–2023. Sm2-lähijunilla ajetaan parhaillaan D-, G- ja M-junia pääkaupunkiseudulla ja Tampereella.

Valtion täysin omistamana yhtiönä VR joutuu hankkimaan 250 miljoonan euron arvoiset taajamajunat julkisena hankintana, jossa VR:n on kohdeltava kaluston myyjiä yhdenvertaisesti, eikä kauppoja saa sopia kahden kesken. VR kertoi uuden 200 km/h kulkevan junakaluston hankinnasta ensimmäisen kerran jo vuonna 2019, jolloin vaatimukset pystyi käytännössä täyttämään vain yksi junien valmistaja. Julkisessa hankinnassa VR on joutunut kuitenkin asettamaan hankintavaatimukset tavalla, jolla tarjoamaan pääsevät myös muut yritykset, joiden kanssa VR ei olisi halunnut käydä kauppaa. Siksi hankintailmoituksessa puhutaan 160 km/h kulkevista taajamajunista.

Hankintasopimus on tavoitteena tehdä kesällä 2022 ja ensimmäinen uusi junayksikkö yritetään saada liikenteeseen vuoden 2025 loppuun mennessä.

”Sanomme julkisesti, että modernilla kalustolla on merkittävä vaikutus matkustusmukavuuteen. Itse tiedämme kyllä, että matkustajat eivät tunnista mitään eroja vaunujen iän perusteella, jos noudattaisimme kaluston kunnossapito-ohjelmaa, huoltaisimme kaluston säännöllisesti ja ajanmukaistaisimme sisustusta ja varustelua”, sanoo VR:n irtisanoutunut toimitusjohtaja Rolf Jansson, ja jatkaa:

”Puhumme myös äänekkäästi esteettömyydestä perustellaksemme kaluston hävittämistä. Toki tiedämme hyvin, että uusimmistakin matkustajavaunuistamme vain 17 % on esteettömiä, eikä enempää tarvitakaan. Tiedämme myös, että Pendolinojen ja Dm12-vaunujen tapaan esteettömyys hoituu halvalla invanostimella, mutta väitämme, ettei sellaista voi asentaa nykyisiin lähijuniin.

Emme halua radoille uusia lähijunia häiritsemään vapauttamme ajaa omia juniamme miten haluamme aikatauluista poiketen. Siksi aiomme romuttaa välittömästi vastakin kaiken itsellemme tarpeettomaksi jäävän junakaluston. Näin voimme sanoa lähiliikennettä haluaville valtiolle ja kunnille kuten tähänkin asti, että lähijunia ei voi lisätä, koska ei ole kalustoa. Julkisuuteen tietenkin kerromme halustamme lisätä junaliikennettä ja kilpailla autoilun kanssa, vaikka lakkautamme junavuoroja ja vähennämme kalustoamme romuttamalla”, päättää Jansson.

Janssonin kaudella eli vuodesta 2016 VR on jatkanut johdonmukaisesti junaliikenteen supistamista ja torjunut ne keinot, joilla junaliikenne muualla on kasvanut.

VR:llä oli vuoden 2020 alussa käytössä yhteensä noin 490 henkilöliikenteen vaunua pois lukien makuuvaunut. Loppuvuodesta alkaen VR on hävittänyt romuttamalla näistä 129 vaunua, joka on 26 % päivävaunuista. Osa tuhotuista vaunuista oli valmistettu 1990-luvulla, eikä vaunuissa ollut mitään syytä, miksi niitä ei romuttamatta jääneiden samanlaisten vaunujen kanssa olisi voinut käyttää edelleen. Hävitetyn vaunuston jälleenhankinta-arvo on noin 260 miljoonaa euroa eli suunnilleen sama kuin nyt tehtävä taajamajunahankinta.

VR on ilmoittanut romuttavansa myös 28 % Sm2-sarjan lähiliikennejunista, joita tarvitaan uuteen lähiliikenteeseen, jota eri puolella Suomea halutaan perustaa. Romutusten jälkeen uutta lähiliikennettä ei voi aloittaa, koska ei ole junia. Näiden junien jälleenhankinta-arvo on noin 70 miljoonaa euroa.

Helsingin seudulla käytettävät 81 Flirt junaa eivät ole VR:n vaan alueen kaupunkien omaisuutta, joten VR ei voi estää lähijunaliikenteen menestymistä pääkaupunkiseudulla.

Kiire romuttaa kalustoa runsaasti johtuu osaltaan siitä, että Väylävirastolla on käynnissä selvitys lähijunaliikenteen laajentamisesta koko Suomeen. Nokian lähijunapilotin kokemuksien perusteella VR:n on syytä varmistaa, että Väyläviraston selvityksen myönteisestä tuloksesta huolimatta uutta lähijunaliikennettä ei voi kaluston puuttuessa käynnistää.

Vientineuvos Valtanen

Ministeri ulkoisti tehtävänsä osakeyhtiölle

Eilisen päivän suuri uutinen oli, että hallitus käänsi kelkkansa ja siirsi kuntavaalit kesään. Hallituksen kanta muuttui suunnilleen yön yli. Ja tietenkin aivan sattumalta kohta sen jälkeen, kun YLE:n kannatuskysely osoitti, ettei hallitukselle ole eduksi saada virallista vaalitulosta kertomaan hallituksen kansansuosiosta.

Vaalien siirtäminen ei ehkä kuitenkaan rauhoita hallitusta kinastelemaan vain THL:n ja kuntien kanssa koronan hoidosta. Tämän aamun Turun Sanomat kertoo, että hallituksen sisällä on ainakin juopa siitä, saako Veronmaksajien Rautatieyhtiö VR hävittää omin päin valtion omaisuutta ja onko omistajalla ylipäätään valtaa omassa yhtiössään.

Turun Sanomat kertoi jo syksyllä, miten VR tuhoaa käyttökelpoista ja osin uudehkoa junakalustoa varmistaakseen tosiasiallisen monopoliasemansa Suomen rautateillä. Hallituspuolue Vihreät julkaisi tammikuussa VR:n toimien vastaisen raidepoliittisen ohjelman, joka perustui siihen, että Suomessa on vapaata junakalustoa uusien lähijunareittien perustamiseksi. Eduskunnassa Vihreät jätti romutuksista kirjallisen kysymyksen ja hallituspuolue Keskustan Joonas Könttä teki lakialoitteen, jolla lähijunaliikenteen perustaminen tehdään seuduille ja kunnille mahdolliseksi.

Torstaina 3.3. omistajaohjausministeri Tuppurainen vastasi Vihreiden kirjalliseen kysymykseen lähes samalla tekstillä, jonka VR julkaisi heti edustaja Jenni Pitkon jätettyä kysymyksensä eduskunnassa. Kun Pitko kysyi, mitä hallitus aikoo tehdä, jotta VR lopettaa lähiliikenteeseen tarvittavan junakaluston romuttamisen, Tuppurainen vastasi toistamalla ne VR:n väitteet, joiden johdosta Vihreät oli kysymyksensä tehnyt. Ja selittäen nimenomaisesti, että vastaukset oli saatu VR:ltä, jonka toimien vuoksi kysymys tehtiin.

Perustuslain mukaan viranomaisen tehtäviä ei voi ulkoistaa yksityisille toimijoille. VR on osakeyhtiö ja siten yksityinen toimija. Eli VR ei ole viranomainen, jolla on oikeus tehdä viranomaistehtäviä. Eduskunnassa kysymyksiin vastaaminen on ministerin virkatehtävä, johon ministerin tulee vastata itse, ei kertomalla, mitä yhtiö haluaa omasta kyseenalaisesta toiminnastaan sanoa. Ja mitä se on jo julkisesti sanonut. Turun Sanomissa Tuppuraisen toimintaa ihmettelee Vihreiden varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio.

Tuppuraisen virkavirhe tuli ikävään aikaan juuri ennen Turun Sanomien artikkelia. Tuppuraisen toiminta tekee hallitukselle entistä vaikeammaksi ratkaista SDP:n ja kahden muun suuren hallituspuolueen erimielisyys VR toiminnasta. Lisäksi Turun Sanomissa myös oppositiopuolue Kokoomus asettui puheenjohtajansa suulla Vihreiden ja Keskustan rinnalle SDP:tä vastaan. Orpo muistutti, että Vihreät ja Keskusta vaativat nyt juuri sitä, mitä edellinen hallitus Kokoomuksen kanssa oli tekemässä ja jonka SDP uudessa hallituksessa ensi töikseen tuhosi.

Pessimisti ei pety. Siksi todennäköisintä on, että VR jatkaa romujunien ajoa ja julkista valehteluaan. Vaalien siirto antaa VR:lle mukavasti aikaa hoitaa yhteiskuntasuhteita, minkä me kaikki ehdokkaat otamme avosylin vastaan. Ja lähes koko eduskuntahan on ehdolla kuntavaaleissa.

Ministerit eivät virkavirheistään vastuuseen joudu, koska hallitusliima pitää kun poliittinen eduskunta äänestää syytteen asettamisesta. Hallitusta myötäilevä media vaikenee ikävistä uutisista, etenkin kun lehdet ja uutislähetykset voi täyttää toistamalla koronanumeroita.

Varaehdokas Lahtinen

Romutusjunat – Punavihreän hallituksen musta ohjelma

Tänään lähtee Turusta jälleen yksi junallinen matkustajavaunuja romutettavaksi. Lyhyen syksyn aikana tämä on ainakin neljäs junallinen. VR lähettää hävitettäväksi muutama vuosi sitten kymmeneksi vuodeksi korjattuja nykyaikaisia vaunuja.

Hallitusohjelma ei voi toteutua. Vaikka hallitus istuisi vaalikauden loppuun asti, tämän hallituksen aikana ei ehditä hankkia junia, jotka junamatkustamisen lisääminen tarvitsee. Tämä on Veronmaksajien Rautatieyhtiön VR:n tahto. Ja se on hallitukselle vahvempi tahto kuin oma hallitusohjelma.

Antti Rinteen ja nykyisin Sanna Marinin hallitus kirjasi ohjelmaansa junamatkustamisen lisäämisen. Mutta se kirjasi myös, että Veronmaksajien Rautatieyhtiö VR saa pitää monopolinsa sekä rahansa. Rautateistä ja EU:n rautatiepolitiikasta ja säännöistä tietämättömät poliitikot uskoivat VR:n johdon puheita siitä, että veronmaksajien rahoilla kustannettava monopoli lisää junaliikennettä.

Rinteen hallituksen liikenneministeri Marinista tuli vuosi sitten pääministeri. Marinin tilalle liikenneministeriksi SDP istutti toimittaja Timo Harakan. Syksyllä Harakka ihmetteli, miksi junalla matkustaminen kasvaa kohisten Britanniassa ja Ruotsissa, joissa valtionyhtiön monopolit on purettu. Mutta ei Suomessa, jossa VR on 25 vuotta vakuuttanut, että monopoli lisää junaliikennettä.

Viime viikolla paljastui yllätyksenä kaikille, että VR oli myynyt monopolinsa liikenneministeriölle eli LVM:lle muutamalla kymmenellä miljoonalla. Muodollisesti raha tulee siitä, että LVM maksaa ensi vuonna VR:lle myös velvoiteliikenteestä. Velvoiteliikenne tarkoitti sellaisia junavuoroja, jotka VR oli ilmoittanut LVM:lle tappiollisiksi, mutta jotka VR joutui kuitenkin ajamaan siitä hyvästä, että se sai pitää monopolinsa. Tämän järjestelyn VR:n oli ollut hyväksyttävä, koska EU:n laki siihen velvoittaa.

Alalla ihmeteltiin, miten näin voi käydä, kun VR:lle oli luvattu monopoli vuoden 2024 loppuun. Mutta tämä on puhdasta matematiikkaa. VR maksimoi junaliikenteen sijasta omistajaltaan lypsämäänsä veronmaksajien rahaa. VR siis toteuttaa hallitusohjelmasta vain puolet eli verorahojen käytön. Junaliikennettä VR ei lisää.

Ja kun VR:ssä tiedetään, että poliitikkoja on helppo höynäyttää, sen kannattaa myydä monopolinsa sopimustekstistä saadakseen paljon rahaa tilalle, kun se voi tosiasiassa pitää monopolinsa konstilla, joka on toiminut hyvin vuosikaudet paitsi viime hallituskaudella. Tämä konsti on junakaluston tuhoaminen.

Viime hallituskaudella liikenneministerinä ei ollut poliitikkoa, vaan menestynyt yrittäjä. Lähes ensi töikseen ministeri kielsi junakaluston hävittämisen ilman ministeriön lupaa. Koska yrittäjä ymmärtää, että junat ovat tuotantovälineitä. Ja lisäksi arvokkaita sellaisia, ja niiden ostaminen kestää monta vuotta.

Kun Rinteen hallitusohjelma lupasi palauttaa VR:lle vapauden ohjata omistajaansa, junien romuttamiskysymys kävi merkityksettömäksi. Lisäksi yhtiöllä oli muuta puuhaa, kun sen piti hätyytellä kilpailijat pois tarjoamasta lähijunaliikennepalveluita Helsingin seudun HSL:lle ja pohjustaa aiemman VR-Trackin rakennus- ja kunnossapitotoiminnan myynnin tapaan junien kunnossapidon myymistä ulkomaisille sijoittajille.

Junien hävittämisen aika tuli nyt syksyllä monopolisopimuksen myymisen vuoksi. Kun VR hävittää junaliikenteen supistamisen vuoksi jouten jäävät vaunut ja veturit, VR:llä säilyy monopoli, vaikka se sopimusteksteistä poistetaankin. Sillä jos junia ja vaunuja ei ole, kukaan ei voi tulla kiusaamaan VR:ää pakottamaan palvelun parantamiseen ja asiakasystävälliseen hinnoitteluun. Upporikkaatkin kilpailijat pysyvät poissa ainakin 3–4 vuotta, vaikka ne tilaisivat heti Suomeen sopivia junia.

VR:n kannatti siis luopua monopolista ja saada siitä kymmenien miljoonien rahat veronmaksajilta. Sillä pitämällä monopolinsa vuoden 2024 loppuun VR olisi jäänyt ilman ylimääräisiä rahoja. Vaikka mahdolliset kilpailijat olisivat ilmestyneet kiusaksi yhtä nopeasti kuin nytkin.

Hallitusohjelman toteuttamisen myönteisen puolen VR kuitenkin esti. Jos ministeri Harakka tai ympäristöministeri Mikkonen kuvittelivat salaa, että nythän saadaankin junaliikenne Britannian ja Ruotsin tapaan kasvuun kun VR jalosti luopui monopolistaan, ministerit tulevat pettymään. Rahat menivät, mutta junaliikenne ei kasva. Koska hallitus ei edellisen hallituksen tapaan osaa, ymmärrä tai halua huolehtia siitä, että junaliikenteen lisääntymiseen on olemassa tarvittavat junat ja vaunut.

Kun tämän päivän romutusjunan vaunut on parissa viikossa tuhottu, VR on vasta puolivälissä tämän kuun alussa ilmoittamastaan hävitysjuhlasta. Kun ministerit Harakka, Mikkonen ja Tuppurainen ovat antaneet VR:n hävittää loputkin junat ja vaunut, ministereiden oma hallitusohjelma kuin myös EU:n tuoreet ilmastotavoitteet ovat junaliikenteen osalta mahdottomia Suomessa.

Punavihreä hallitus tekee sysimustaa liikennepolitiikkaa. Ja VR rypee veronmaksajien rahoissa.

VR sai joululahjan, ministerit vain risuja.

Vientineuvos Valtanen

Junamonopolilla on kova hinta

Tänään vihdoin nähtiin vuosikymmenten väännön tulos ja saatiin selville VR:n monopolin hinta suomalaisille veronmaksajille. HSL kertoo tiedotteessaan, että VR saa pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteestä tulevien 10 vuoden aikana 275.000.000 euroa vähemmän rahaa kuin jos monopoli olisi jatkunut.

Onko verorahojen 275 miljoonan säästö paljon vai vähän? HSL:n mukaan hintataso on laskenut 40 % vain viidessä vuodessa. Eli lähes puolet, joten 275 miljoonaa on tässä tapauksessa todella paljon.

Käytännössä VR:n monopoli Suomen henkilöjunaliikenteessä ei kuitenkaan vieläkään murtunut. Koska VR voitti kilpailijansa. Mutta oikeastaan voitto oli veronmaksajille vielä parempi kuin jos kilpailun olisi voittanut joku muu. Sillä nyt VR ei pääse selittämään, että se joku muu tarjosi halvemmalla, koska sen palvelu on huonompaa kuin VR:n palvelu.

Vai myöntääkö VR nyt, että se ajaa lähijuna olematta turvallinen, täsmällinen ja muutenkaan laadukas?

Maan hallituksen hallitusohjelmassa on lupailtu VR:lle jopa verovapautta. Mutta VR:n monopoliasemaan liittyvät jatkopäätökset piti tehdä sen perusteella, mitä opitaan HSL:n kilpailutuksesta.

Hallitus ei kuitenkaan odotellut HSL:n kilpailutuksen tulosta. Jo maaliskuussa liikenneministeriö ilmoitti koronahälinän viedessä uutistilan ja ministereiden ajan, että junaliikenteen ostot tullaan tekemään VR:n kanssa suoraan ilman kilpailutusta. Hämeen Sanomat lienee ainoa media, joka mainitsi asiasta julkisuudessa. Ja kysyi myös monopolin jatkamisen laillisuudesta oikeusoppineilta, ei VR:n johdolta, kuten liikenneministeriö.

Ministeriö ei kerro suorahankintailmoituksessaan hankinnan laajuutta. Valtion budjetti kertoo, että puhutaan vuosittain yli 30 miljoonasta eurosta. Se on noin kolmannes valtion joukkoliikennerahoituksesta. HSL:n kilpailutuksen perusteella 9-vuotinen monopolisopimus maksaa veronmaksajille liikaa noin 128.000.000 euroa.

HSL:n kilpailutus on nyt ratkaistu. Kokemus siitä on, että monopoli maksaa ja paljon. Vai eikö 128 miljoonaa euroa olekaan Suomen hallitukselle paljon, kun se on sentään vähemmän kuin 275 miljoonaa, joka on monopolin hinta pelkästään pääkaupunkiseudulla?

Vientineuvos Valtanen

Lehdistö ja sen vapaus

Eilen oli kansainvälinen lehdistön vapauden päivä. Jotkut nimittävät sitä myös sananvapauden päiväksi, vaikka sananvapaus ja lehdistön vapaus eivät ole ollenkaan sama asia.

Eilen Helsingin Sanomat mainosti kahdella sivulla lehdistön vapautta korona-teemalla. Tänään Helsingin Sanomat mainostaa sivun kokoisella ilmoituksella, miten 15 suomalaista sanomalehteä on menettänyt vapautensa. Sillä Hesarin omistama mediakonserni on ostanut nämä lehdet, ja ne ovat nyt osa Sanoma-konsernia ja siten osa Hesaria.

Lehdistöä voi pitää vapaana ja siten voi pitää aiheellisena juhlia lehdistön vapautta. Vaikkapa sillä, että lehdellä on vapaus ostaa muita lehtiä ja muodostaa vahvoja blokkeja hallitsemaan sitä, mistä ihmisille kerrotaan ja mistä ei kerrota. Mutta todellisuudessa vapaata lehdistöä tuskin on missään.

Kaikilla lehdillä ja viestinnän välineillä on joku, joka maksaa siitä, että lehti on olemassa. Koska lehti ei synny ilmaiseksi, ei edes sähköisenä. Toimittajan työ vie aikaa ja toimittajan on tultava toimeen eli saatava käyttämästään ajasta toimeentulonsa, siis rahaa.

Halu maksaa lehdestä kytkeytyy siihen, mitä lehti kirjoittaa. Yksityinen ihminen ei maksa eikä lue edes ilmaiseksi lehteä, jonka jutut eivät ole hänen mieleensä. Mainostaja ei osta mainostilaa lehdestä, jonka jutut eivät mainostajaa miellytä. Puolue tai valtio maksaa toimittajille, jotka tekevät lehteä, joka pönkittää puolueen tai valtion valtaa.

Lehden kustantajien intressien lisäksi lehdistön harjoittamaa sananvapautta ja totuutta rajoittaa lehden sisältä sen toimitus. Toimittajat ovat ihmisiä, joilla on omat mielipiteensä ja poliittiset asenteensa. Pahimmillaan toimittajat eivät edes ymmärrä, miten he harjoittavat omaa propagandaansa.

Internet ja sosiaalinen media eivät ole muuttaneet vaan ehkä pahentaneet tilannetta. Ei tarvitse olla mediamiljonääri tai valtio julkaistakseen jotain internetissä. Mutta jos on mediamiljonääri tai valtio, internetin kautta on helpompi harjoittaa propagandaa ja valehdella kuin painamalla tekstiä paperille. Sillä tunnettuisuus ostetaan rahalla ja saavutetaan rahalla ostetulla osaamisella. Tämän todistavat parhaiten rapakon takaiset viime presidentinvaalit ja lähempänä Eurooppaa Brexit.

Jos lehdistön vapaus johtaisi sananvapauteen ja totuuteen, tätä blogia ei olisi olemassa. Sillä silloin ei olisi tarvetta kertoa siitä, mistä ”vapaalla” lehdistöllä on vapaus olla kertomatta.

Jos lehdistön vapaus johtaisi sananvapauteen ja totuuteen, tätä blogia ei olisi tarve kirjoittaa nimimerkeillä. Sillä totuuden sanominen ei merkitsisi virkakieltoja ja laissa kiellettyä työsyrjintää.

Vientineuvos Valtanen

Velikerhon hallitusneuvottelut

Kuten on sovittu, Säätytalolla käydään hallitusneuvotteluja ay-veljien johdolla. Entinen ammattiyhdistyspomo on kutsunut vanhat kaverinsa kirjoittamaan hallitusohjelmaa. Erityisesti niitä osia, jotka ammattiyhdistysliike haluaa mieleisikseen. Lisäksi Säätytalolla ovat lobbausfirmojen edustajat, jotka rahasta edistävät mitä vain mitä asiakkaat tahtovat.

Edellisissä hallitusneuvotteluissa tämä hyvien veljien hallitusohjelmaperinne katkaistiin. Lobbareita ja etujärjestöjä ei Säätytalolle päästetty. Asiasisällöstä vastasivat virkamiehet, joilla on edes virkavastuu totuuden puhumisesta. Ainakaan he eivät ole jäävejä, sillä virastot eivät harjoita liiketoimintaa ja tavoittele osinkoja ja bonuksia. Eivätkä virastot ole etujärjestöjä, joiden tavoite ei ole yhteinen etu vaan päinvastoin, jonkin ryhmän etu yhteisen edun kustannuksella.

Kaverinsa Säätytalolle kutsunut pääministeriehdokas närkästyi julkisuudesta ja selitti, että ay-väki edustaa Säätytalolla vain puoluetta, ei edunvalvontaa. Näyttääkin siltä, että pääministeriehdokas ei edes ymmärrä, mitä jääviys tarkoittaa. Ainakaan silloin, kun se koskee hänen ja hänen kavereidensa etuja.

Ilmeisesti etujärjestöstä tullut pääministeriehdokas ei ymmärrä sitäkään, että puolue ei ole etujärjestö. Tai ehkä siinä onkin selitys. Pääministeriehdokas puhuu aivan totta sanoessaan ay-pomojen edustavan puoluetta, jos puolue onkin ammattiyhdistysten etujärjestöpuolue.

Hallitusneuvotteluista oppositioon tiputettu Kokoomus arvostelee myös velikerhon hallitusneuvotteluita. Arvostelulle antaa uskottavuutta se, että edellisissä neuvotteluissa Kokoomus oli mukana ja noudatti edellisen pääministerin periaatetta katkaista etujärjestöjen ja lobbareiden pääsy hallitusneuvotteluihin. Emme kuitenkaan tiedä, miten Kokoomus olisi suhtautunut pääministeriehdokkaan toimintatapaan, jossa Kokoomusta lähellä olevien etujärjestöjen ja yritysten edustajat olisi myös kutsuttu Säätytalolle.

Kokoomuksen uskottavuutta nakertaa myös puolueen toiminta viime vaalikauden aikana. Kokoomus ajoi vahvasti terveysalan firmojen etua. Terveysfirmat ovat lujittaneet suhteensa Kokoomukseen värväämällä johtajikseen näkyviä kokoomuspoliitikoita, jotka ensin olivat petaamassa firmoille markkinoita julkisen hallinnon puolella.

Lobbausta puolustellaan sillä, että lobbareilta tietämättömät poliitikot saavat tietoa. Selitys ei kelpaa. Lobbareiden tieto on yhtä hyvää kuin kaiken ostetun mainonnan sisältämä yksipuolinen kehuminen. Julkiseen hallintoon kuuluvat virastot siksi, että poliitikot eivät ole asiantuntijoita, vaan arvovalintojen tekijöitä. Virastot ovat vastuussa luotettavan tiedon välittämisestä poliitikoille.

Virastojen tarkoitus on, että poliitikoilla on arvovalintojen tekemiseksi käytössään totuudenmukainen tieto. Lobbareiden ja etujärjestöjen tavoite on vastakkainen. He tarjoilevat yksipuolista tietoa, joka jo yksipuolisuutensa vuoksi on totuudenvastaista. Lobbarin totuus voi olla totta, mutta ei koko totuus. Lisäksi yksipuolisenkin tiedon sisältö voi olla totuudenvastaista, sillä lobbareilla ja etujärjestöillä ei ole vastuuta väitteistään.

Säätytalon neuvottelut jatkuvat velikerhon voimalla. Vain yksi lobbari käveli ulos. Jos kaikki lähtisivät, rakenne romahtaisi. Ja se osoittaa, että neuvottelut perustuvat aivan tarkoituksella velikerhon osallistumiseen. Pääministeriehdokas on halunnut, että parissa viikossa tehdään sellainen määrä tekstiä, ettei sitä voi tehdä kuin kokoamalla lobbareiden ja etujärjestöjen mieleiset vaatimukset yhteen.

Vientineuvos Valtanen

Äänestäjän kuluttajansuoja ja al-Taee

Heti kun eduskuntavaalien tulos oli selvinnyt, selvisi myös, että osa valituista kansanedustajista asettuu ehdolle eurovaaleihin. Ei ollakseen haluttomia kansanedustajiksi eikä pyrkiäkseen europarlamenttiin, vaan keräämään ääniä puolueen vaalilistalle ja sen muille ehdokkaille. Tietenkin näin kannattaa toimia, koska eduskuntaan valitut ovat juuri keränneet vaaleissa eniten ääniä, niin kai he keräävät ääniä seuraavissakin vaaleissa.

Ehdokkaita asettavat puolueet hurskastelevat selittämällä, että eihän äänestäjän tarvitse äänestää ehdokasta, joka on ilmoittanut, ettei äänistään huolimatta ota paikkaa vastaan, jos tulee valituksi. Jos puolueet oikeasti ajattelisivat näin, ne eivät asettaisi vale-ehdokkaita.

Mutta vielä törkeämpää äänestäjien kuluttajansuojan rikkomista on SDP:n toiminta ehdokkaan ja kansanedustajan al-Taeen kanssa.

Al-Taeen rasistiset Facbook-kirjoitukset tulivat ensi kerran julkisuuteen marraskuussa 2018. Eli kuukausia ennen eduskuntavaalien ehdokaslistojen jättämistä vaalilautakunnalle. Al-Taee vakuutti silloin STT:lle, että väitetyt kirjoitukset ovat mustamaalausta. Ikävän julkisuuden välttämiseksi kaikki puolueet selvittävät tällaiset taustat hyvin tarkkaan ennen lopullista ehdokkuutta. Joten kirjoitukset eivät tulleet SDP:lle yllätyksenä vaalien jälkeen.

SDP otti kuitenkin tietoisen riskin ja päätti vaieta kirjoituksista menestyäkseen vaaleissa. Al-Taee oli ilman menneisyyttään kärkiehdokas. Se tarkoittaa tuhansia ääniä, mikä al-Taeen kohdalla myös toteutui.

SDP:n kannattaa ottaa tällainen riski. Samasta syystä kuin puolueet haalivat listoilleen julkkiksia ja vale-ehdokkaita. Puolue tarvitsee ääniä, ei henkilöitä. Äänet käytetään puolueen todellisten vallanpitäjien vallan pönkittämiseen. Hankalia ehdokkaita ei tarvitse ottaa mukaan eduskuntaryhmän johtoon, valiokuntiin eikä ministereiksi. Pahimmassa tapauksessa ongelmat voidaan vaikka vaihtaa varaehdokkaiksi.

SDP:n manööveri al-Taeen kanssa onnistui täydellisesti. Se saattoi jopa ratkaista vaalien voittajan.

On aivan ilmeistä, että al-Taee turvasi SDP:lle yhden paikan enemmistön eduskunnassa. Erityisesti al-Taeen kirjoituksista vaikeneminen oli SDP:lle onnistunut ratkaisu. Jos kirjoitukset olisi käsitelty ennen vaaleja mutta ehdokasasettelun jälkeen, al-Taeen oma äänisaalis olisi jäänyt saamatta. Mutta lisäksi ikävä julkisuus olisi vienyt SDP:ltä yleisesti kannatusta, eli myös muiden ehdokkaiden ääniä olisi valunut muihin puolueisiin. On laskettu, että SDP:n viimeinen paikka oli kiinni alle 6000:sta äänestä. Se on kiusallisen lähellä al-Taeen henkilökohtaista äänimäärää 4264 ääntä.

Nyt ei SDP:lle ole enää väliksi, että yhden kärkiehdokkaan menneisyys tulee julki. Vaikka al-Taee eroaisi eduskunnasta, hänen SDP:lle keräämänsä äänet pysyvät. SDP:n paikkamäärä ei vähene, tilalle tulee vain toinen SDP:n ehdokas. Heikosti ääniä itse kerännyt pääministeriehdokas Rinne saa edelleen käyttää valtansa perustana al-Taeen valheella SDP:lle keräämää äänisaalista.

Äänestäjiä ei ole pettänyt vain ehdokas ja puolue, vaan myös jälleen kerran lehdistö. Kun tieto al-Taeen kirjoituksista tuli uudelleen julkisuuteen heti vaalipäivän jälkeen, tieto on ollut toimituksissa jo ennen vaalipäivää. Jo viime marraskuusta lähtien. Vaikka asia oli päätetty tuoda julkisuuteen uudelleen, niin ei kuitenkaan tehty ennen vaaleja. Miksi?

Ennen vaaleja pengottiin mediassa muiden ehdokkaiden vuosien takaisia kirjoituksia. Mutta ei al-Taeen kirjoituksia. Oliko SDP:tä sympatisoivien toimittajien voimalla päädytty siihen, että ”on sovittu” ettei hämmennetä julkisuutta ennen vaalipäivää, jotta kampanjointi menee siten, kuin toimittajat ja toimitukset olivat suunnitelleet. Hyvällä tavalla median hallinnassa ja ohjailussa.

Koko tapauksen kruunaa se, että al-Taee jäi sairaslomalle myönnettyään valehtelunsa. Ja SDP ilmoitti, että asia on näin loppuunkäsitelty. Al-Taeeta ei voinut enää haastatella. Siten asian pyörittely julkisuudessa loppui ja SDP ja Rinne saivat rauhan käyttää valheella saamaansa valtaa hallitusneuvotteluissa.

Meillä on opittu maailmalla yleinen tapa voittaa vaalit valheella. Se on mahdollista, koska politiikassa ja vaaleissa ei ole kuluttajansuojaa.

Varaehdokas Lahtinen

Metroveljet käräjillä, ei kiinnosta

VALEHTELU  Helsingillä ja Siemensillä on parin sadan miljoonan euron riita. Sitä luokkaa ovat kummallakin vaatimukset korvauksena siitä, että Helsinki halusi Siemensin muuttamaan Helsingin metron kuljettajattomaksi. Eikä siitä tullut mitään, koska siitä ei olisi voinut tulla mitään. Kauppasopimuksilla kun ei voi muuttaa luonnonlakeja, vaikka ihmisten säätämiä lakeja voidaankin aina sopia kierrettäväksi.

Metrokäräjillä automaattimetrosta puhutaan ehkä ensi kertaa totta. Ainakin Helsingin toimesta. Ja ainakin periaatteessa. Sillä toisin kuin julkisessa päätöksenteossa, käräjillä laki velvoittaa todistajia puhumaan totta. Ja tähän asti kuultu osoittaa, että pääasiassa Helsingin virkamiehet ja poliitikot ovat automaattimetrosta valehdelleet. Kuin myös lehdistö toistaessaan tosina sitä, mitä metroveljet ovat kertoneet.

Automaattimetro myytiin poliitikoille väittämällä, että metro muuttuu aluksi kymmenien miljoonien ja myöhemmin yli kahden sadan miljoonan euron hankkeella halvemmaksi kuin kuljettajien ajama metro. Joulun alla kuultiin HKL:n automaattimetroprojektiin palkkaamaa saksalaista konsulttia. Hän todisti vääräksi suunnilleen kaiken sen, mitä poliitikoille oli automaattimetrosta luvattu.

Että konsultti Schütte kertoi nyt, että automaattimetro on kalliimpi ja vaatii enemmän henkilökuntaa kuin kuljettajametro, ei tarkoita sitä, että Schütte olisi kertonut sen HKL:lle 15 vuotta sitten. Mutta vaikka olisikin, sillä tuskin olisi ollut mitään merkitystä. Sillä eihän ole ollut merkitystä muullakaan automaatin kritiikillä.

Kritiikkiä automaattimetrosta esittivät mm. HKL:n oma metrojohtaja, muutama kaupunkisuunnitteluviraston virkamies ja ulkopuolinen alan asiantuntija tai harrastaja. Internetistä löytyy edelleen alun perin vuonna 2002 ja viimeksi 2009 päivitetty sivu, joka kertoi siis 10 vuotta sitten sen, minkä ainakin Helsingin käräjäoikeus uskoo nyt saksalaisen professorin kertomana.

Metrofarssille kuvaavaa on, että kaupungille näin kallis riitely ei kiinnosta mediaa. Sinnikäs HBL:n toimittaja Tommy Pohjola saa istua jotakuinkin yksin seuraamassa, miten hyvin tai huonosti todistajat muistavat kieltämättä varsin vanhoja asioita. Tommy Pohjolan tapaan on aihetta ihmetellä, mikä on julkisten päätöksentekijöiden eli poliitikkojen vastuu. Sillä päätöksen automaattimetrosta ovat tehneet Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenet.

Mutta ovathan hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus vahvistaneet, että valtuustolla on oikeus uskoa valheisiin ja tehdä niiden perusteella huonoja päätöksiä kaupunkilaisten vahingoksi. Näin tyrmättiin pitkän linjan metrokriitikon, Martti Sainion valitukset valtuuston metropäätöksistä. Hallinto-oikeus voi kumota julkisen päätöksen, jos päätös on tehty muodollisesti väärässä järjestyksessä. Valehtelu päätöksen perustelemiseksi ei ole Suomen oikeuslaitoksen mielestä väärä menettely.

Siinä tapauksessa, että käräjäoikeus sekä myöhemmin hovioikeus ja korkein oikeus päättävät, että HKL:n ja Siemensin riita ratkeaa HKL:n vahingoksi, rangaistuksia ei jaetakaan syyllisille. Siis metrosta päättäneille poliitikoille. He eivät maksa korvauksia Siemensille, vaan veronmaksajat. Koska se nyt vaan on ihan OK, että virkamiehet valehtelevat ja valtuuston poliitikot haluavat uskoa valheisiin. Siemens ehkä saa oikeutta, kaupunkilaiset eivät.

Mutta miksi media ei kerro tästä riitelystä yhtä innokkaasti kuin aikanaan metron automatisoinnista? Näin vaalien alla ei ole tarpeen pitää ääntä poliitikkoveljien mokista. Jos valtaosa toimittajista ei kykene tekemään eroa oman poliittisen kantansa ja journalismin välillä, he eivät kerro mitä virheitä heidän kannattamansa poliitikot ja puolueet ovat tehneet. He kertovat vain siitä, mitä hyvät poliitikot lupaavat saadakseen vaalirahaa ja tullakseen valituiksi.

Vientineuvos Valtanen

Vanhat veljet koolle

VALEHTELU Entinen ay-johtaja ja valtiovarainministeri Antti Rinne kertoi viikolla, että demarit ottavat vaaliteemakseen Pisara-tunnelin. Asiaa uutisoi näyttävästi Hesari, joka pönkitti Rinteen vaalirahoituskampanjaa vielä pääkirjoituksellaan perjantaina 26.10.

Pisara onkin Rinteelle rakas ja samalla katkera asia. Rinteen mielestä oli niin väärin niin väärin, kun Kokoomus ei pääministeripuolueena niellyt kuin vain metron valtiontuen tulevien hallitusten riesaksi edellisten eduskuntavaalien alla. Vaikka Rinne oli luvannut rakennusteollisuudelle molemmat herkkupalat, metron ja Pisaran. Varmistaakseen rakennusliikkeiden anteliaisuuden vaalirahoitukseen.

Jos Kokoomus olisi oikeasti ollut järkevä ja veroja maksavien kansalaisten puolella, se ei olisi antanut Rinteen luvata tulevien hallitusten rahaa metrollekaan. Rinne ei ahneudessaan Kokoomuksen oveluutta kuitenkaan ymmärtänyt. Kokoomukselle vain tarjoutui mainio tilaisuus kaataa tulossa oleva metrokatastrofi Rinteen syliin.

Sen, että Kokoomuksessa rakastetaan tunneleita ja rakennusteollisuutta yhtä paljon kuin demareissa, osoittaa osaltaan kokoomuslaisen pormestari Vapaavuoren kiire kiitellä Rinteen Pisara-avausta. Vielä parempi osoitus tunnelirakkaudesta on Keskustatunneli, jonka Kokoomus nosti jo aiemmin esille. Nyt vain toisella nimellä, koska muodollisesti Keskustatunneli-niminen hanke on valtuuston päätöksellä hylätty.

Sipilän hallituskausi näyttääkin jäävän harvinaiseksi ja poikkeukselliseksi ajaksi Suomessa. Maan asioista on päätetty kansalaisten edun ja demokratian periaatteilla eduskunnassa ja hallituksessa. Velikerhot ovat saaneet olla jäähyllä. Etujärjestöt eivät ole päässeet käyttämään valtiovaltaa. Siksi kansalaisten etu on voinut olla etusijalla.

Jopa johtava velimedia Hesari näytti kääntyvän rehellisen journalismin linjalle. Kuten että vuosien metrohypetyksen jäljiltä Hesari kunnostautui arvostelemalla väistämättömäksi katastrofiksi päätynyttä metroa sekä päättäjiä, jotka olivat typeryyksissään mm. hyväksyneet asemien lyhentämisen.

Mutta nyt Pisaraa hehkuttava pääkirjoitus paljastaa paluun menneisyyteen. Syy, miksi Pisara hylättiin, oli ministeriön hankearviointi, joka osoitti, ettei tunnelilla ole väitettyjä hyötyjä. Ikävät totuudet eivät velimedialle kelpaa, vaan Hyvien Veljien valemedia toistaa Pisaran aiemmin väitettyjä hyötyjä, joita ei ole olemassa. Ja vetoaa tunneliveljien junailemaan sopimukseen, jolla Pisara pantiin näyttämään asuntorakentamisen edellytykseltä, sekä HSL:n selvitykseen, joka perustuu Pisaran vaikutuksiin, joita ei ole olemassa.

Nyt näyttää siltä, että Suomen on taas pärjättävä velikerhojen ahdingossa. Vanhat veljet ovat kiivenneet saunanlauteille poimimaan tällä vaalikaudella tehtyjen hyvien päätösten hedelmiä. Niin kauan kuin niitä riittää.

Veli Hopea

"Suomalaiset eivät ole valittaneet"

MARKKINOINTI Suomalainen elintarvikefirma Polarica on saanut ruotsalaiselta Äkta vara -järjestöltä Vuoden ruokahuijaus -tittelin. Asiasta kertoi Yle.

Kuluttajille myydään saksanhirvikäristystä mielikuvilla Pohjolasta, Lapista ja villieläimistä, vaikka liha on peräisin Uuden-Seelannin tarhoilla möllöttävistä tuotantoeläimistä. Polarican edustaja teeskentelee luonnollisesti hämmästynyttä, vaikka samalla myöntää, että ilmaisujen muuttamista harkitaan. Perinteinen tekosyy on myös tilanpuute pakkauksessa. Se ei kuitenkaan ole estänyt tuomasta markkinointiin laveita kielikuvia asioista, joita tarhahirvet toisella puolella maapalloa eivät ole nähneetkään.

Suomalaisille samanlaista tuotetta myydään "riistakäristyksenä". Riistan määritelmän pitäisi olla kaikille selvä: riista on luonnossa metsästettäviä eläimiä. Tarhassa kasvaneen eläimen liha yksiselitteisesti ei ole riistaa.

"Suomalaiset eivät ole valittaneet", perustelee Polarica tuotteitaan. Kertooko se jotain Suomesta ja Suomen markkinoista, että meillä voi käyttää vielä Ruotsiakin harhaanjohtavampia ilmaisuja, eikä kukaan valita?

Suomalaisille maalaillaan yrityksen tuotesivulla kielikuvalla "Uuden-Seelannin avarilla tunturimailla luonnostaan elävä saksanhirvi", mutta ei mainita, että tuote ei ole kotoisin avarilla tunturimailla luonnostaan eläneestä, vaan tarhatusta hirvestä.

Polarican edustaja sanoo, myös että "ehkä tämä on aiheuttanut pohdintoja vain pienessä joukossa kuluttajia". Siinä hän on oikeassa, ja monen elintarvikeyrityksen tavoin tietää sen. Suurimmalla osalla kansalaisista ei ole kiinnostusta tai aikaa tutkia jokaista ostamaansa pakkausta, vaan mielikuva ratkaisee. Suurin osa tilaa ravintolassa "härkää" tai "kanaa", vaikka todellisuudessa saa "lehmää" tai "broileria".

Tätä tietämystyhjiötä elintarvikebisnes osaa käyttää tehokkaasti hyväkseen. Se ei silti oikeuta asiaa.

Ylioppilas Puupponen

Lehdistö sössi vapautensa

Suomen lehdistö ei olekaan enää maailman ykkönen. Lehdistön vapaus on nyt jossain muualla suurempaa kuin Suomessa. Näin kertoo Toimittajat ilman rajoja -järjestön vertailu.

Toimittajien oma järjestö tiputti Suomen kärkipaikalta siksi, että järjestön mukaan Suomen pääministeri on rajoittanut lehdistön vapautta. Kun asia sanotaan selkeämmin, toimittajajärjestön mielestä lehdistön vapaus on vähentynyt, koska pääministeri suuttui toimittajalle, joka valehteli pääministerin tekemisistä.

Toimittajat ilman rajoja -järjestö RSF ei ole riippumaton tuomioistuin, vaan lehdistön etujärjestö. Myöskään Suomessa YLEn ja pääministerin tuominnut Julkisen sanan neuvosto JSN ei ole riippumaton tuomioistuin, vaan lehdistön sisäinen kurinpitolautakunta.

Lehdistön omat järjestöt eivät näe mitään syytä lehdistössä itsessään. Valemedian uhasta puhuva lehdistö valehtelee itse ja suuttuu siitä, kun valehtelun kohde puuttuu asiaan. Kun YLEn toimituksessa hillittiin valehtelusta alkanutta kohua, sitä moititaan lehdistön vapauden rajoittamiseksi.

Miksi JSN ei puuttunut siihen, että lehdistö rikkoi journalistin ohjeiden niitä kohtia, joissa sanotaan velvollisuudesta totuudenmukaisuuteen ja tietojen tarkistamiseen? Miksi JSN moitti vain valehtelusta seurannutta YLEn toimituksen korjausliikettä? Asiaan liittyvä valehtelu on lisäksi jatkuvaa, minkä vahvistivat kaksi oikeuskanslerinviraston päätöstä siitä, että pääministeri ei ole syyllistynyt korruptioon, kuten lehdistö on väittänyt. Oikeuskanslerin virasto ei ole kenenkään etujärjestö, kuten RSF ja JSN.

Kirjoitimme tässä blogissa tästä aiheesta jo joulukuussa. Jälkimmäisessä aihetta käsitelleessä artikkelissa arvioin, että asia palaisi julkisuuteen pikku-uutisena, kun oikeusasiamies on tehnyt asiassa päätöksensä. Erehdyin. Oikeuskanslerin päätösten jälkeenkin pääministerin syyttäminen jatkuu, kun vain on minkäänlainen tilaisuus muistuttaa asiasta.

Lehdistö ei ole osoittanut omien ohjeidensa mukaista toimintaa. Toimittajat eivät ole kyenneet pitämään erossa työtään ja omia poliittisia näkemyksiään. Eivätkä toimittajat ole kyenneet myöntämään virheitään. Riippumattomaksi itseään väittävä lehdistö paljastaa vihaavansa hallituspuolueita ja kaveeraa avoimesti mieleistensä oppositiopoliitikkojen kanssa. Kun oppositiojohtaja jää kiinni valehtelusta, sille naureskellaan kuin kaljakaverit ikään, tai asia vaietaan heti.

Suomessa lehdistön vapauden ja uskottavuuden uhka on lehdistö itse, ne toimittajat, jotka eivät itse ymmärrä, milloin he toimivat lehdistön omien periaatteiden ja laissa turvatun sananvapauden vastaisesti. Uskottavuus on ansaittava itse, sitä ei saada toisilta, eikä sen menetyksestä voi syyttää toisia.

Lehdistönvapauden kärkisijalta tippuminen on lehdistön itsensä ansio. Jos toimittaja olisi tarkistanut tietonsa eikä olisi julkaissut valheellista väitettä pääministeristä, pääministeri ei olisi suuttunut. Se, oliko suuttumus ylireagointia vai ei, on toissijaista. Mutta se, että pääministerin suuttumisesta on tehty pääasia, vie uskottavuuden paitsi valhetta levittävältä medialta, myös median omilta järjestöiltä. Valitettavasti, sillä se vain vahvistaa sellaisen valemedian asemaa, jolla voitettiin Brexit-äänestys Briteissä ja presidentinvaalit USA:ssa.

Veli Hopea

Julkinen selvitys Länsimetrosta

Metroveljien toiminta tavoittelee täydellisyyttä. Ei riitä, että julkisten varojen törkeätä väärinkäyttöä ja estotonta valehtelua esittelevä selvitys salataan. Myös tiedottaminen salaamisesta salataan. Tieto salaamisesta julkaistaan iltapäivällä pääsiäisen alla. Silloin, kun toimitukset ovat tyhjentyneet, eikä autoissaan ruuhkissa istuva kansa käytä työaikaansa enää netin selaamiseen. YLE:n uutinen aiheesta julkaistiin kiirastorstaina klo 16:47.

Metroveljet onnistuivat höynäyttämään myös erinomaista pääministeri Sipilän asettamaa selvitysmiestä Erkki Virtasta. Virtasen tehtävä oli selvittää valtion rahoittaman rakentamisen ongelmia. Yksi mittavimmista rahoituksista on Länsimetro lähes puolen miljardin valtiontuella. Virtanen kyllä moittii metroon liittyvän leväperäisyyden, mutta säästää oman raporttinsa tekstiä toteamalla, että ei ole tarpeen kerrata sitä, mitä 1.3.2017 valmistuneessa metroa koskevassa erillisessä selvityksessä sanotaan. Virtanenkin siis uskoi, että kun on selvitetty väärinkäytökset 1,2 miljardin julkisten varojen käytöstä, tulokset myös kerrotaan. Vaan ei kerrotakaan.

Kun metroveljet eivät mitään kerro, kertominen jää muille. Tässä tiivistetty selvitys siitä, miksi Länsimetro on mennyt pieleen.

Miksi Länsimetro on maksanut tähän mennessä 1,2 miljardia, kun luvattiin, että se maksaa 0,7 miljardia?

Siksi, että suunniteltua metroa ei voi rakentaa 0,7 miljardilla. Sekä siksi, että metroa rakennuttamaan pannut ihmiset eivät osanneet metron rakentamista. Osaamaton porukka ei pysty edes normaalisuoritukseen. Miten se silloin kykenisi alittamaan kustannukset, joihin kokeneet rakentajat pystyvät.

Eivätkö Länsimetron rakennuttajat tienneet, ettei metroa voi rakentaa 0,7 miljardilla?

Kyllä tiesivät. Konsultit olivat laskeneet, että metro maksaa vähintään 0,8 miljardia. Rakennusliikkeet olivat sanoneet, että metro maksaa vähintään 0,9 miljardia.

Miksi Länsimetron sanottiin maksavan 0,7 miljardia, jos tiedettiin, että se maksaa enemmän?

Siksi, että hinta piti valehdella valtuustolle ja julkisuuteen, koska todellisella hinnalla metropäätöstä ei olisi tehty. Poliitikot olivat kertoneet, minkä hinnan he uskaltavat hyväksyä. Valehtelun myönsi julkisuudessa metrosta vastuussa ollut Olavi Louko itse, mutta siitä ei seurannut mitään.

Miksi metroliikenne ei alkanut viime vuoden elokuussa ja miksi asiasta ei kerrottu ajoissa?

Koska rakennustyöt kokonaisuudessaan olivat kaukana valmistumisesta. Keskeneräisyydestä ei uskallettu kertoa, koska huonojen uutisten kertominen ei ole kivaa, eivätkä lisärahaa kerta toisensa jälkeen myöntäneet poliitikot halunneet kuulla taas huonoja uutisia.

Miksi rakennustyöt ovat myöhässä?

Koska metron rakennuttajilla ei ole osaamista eikä kokemusta metron rakentamisesta niin, että he kykenisivät pitämään monimutkaisen ja vaativan hankkeen hallinnassaan. Mutta myös siksi, ettei ennen rakentamista haluttu tehdä kaikkia valmistelevia töitä, jotta edes osaavat rakentajat olisivat voineet suunnitella rakentamisen luotettavasti. Sen vuoksi kesken töiden tuli ja tulee jatkuvasti yllätyksiä, jotka vaativat suunnittelemaan muutoksia ja sekoittavat aikatauluja.

Ovatko Länsimetroa viivästyttäneet ja hintaa nostaneet virheet vahinkoja vai tahallisia?

Suurimmat virheet ovat tahallisia, kuten valehtelu hinnasta, tarvittavien valmistelevien töiden tekemättä jättäminen, rakentamisen teettäminen kilpailuttamatta omana työnä oy-muodossa ja tiedon pimittäminen, kuten salailu myöhästymisestä ja kustannusten kasvusta. Tahallista on ollut myös koko hankkeen perustelun vääristeleminen käyttämällä epärealistisen alhaisia kustannuksia ja jättämällä ottamatta huomioon asioita, jotka huonontavat haluttua lopputulosta. Tahatonta on esimerkiksi osaamisen puute, koska ei ole tehtäviin värvättyjen henkilöiden vika, jos he eivät ole ennen olleet tekemässä metroa, eikä ole ketään, joka heitä olisi voinut opettaa. Tahallista on kuitenkin se, että rakentajiksi ei valita kokeneita yrityksiä, vaan ryhdytään teettämään työtä ihmisillä, joilla ei ole tarvittavaa osaamista.

Miksi metroa tekemään ei valittu kokeneita metrorakentajia?

Koska urakan kilpailuttaminen sitovalla hinnalla ja aikataululla olisi paljastanut valehtelun hinnasta ja aikataulusta. Metroa ei olisi tehty, jos valtuutetut olisivat juuri päättäneet, että metron saa tehdä 0,7 miljardilla ja sen jälkeen olisi saatu tarjoukset, joissa hinta olisi ollut esimerkiksi 0,9–1,1 miljardia. Metron rakennuttajat tiesivät, että poliitikoilta saisi kyllä ”selkä seinää vasten” sitten lisää rahaa, kun ensin on käytetty luvattu 0,7 miljardia. Tällaista jälkikäteistä rahan kiristämistä ei voi tehdä, kun tehdään sopimus kokeneen rakentajan kanssa todellisella hinnalla.

Mitä olisi pitänyt tehdä hinnannousun ja viivästymisen välttämiseksi?

Metroa ei voi rakentaa halvemmalla ja nopeammin kuin mitä metron rakentaminen edellyttää, vaikka aikaa ja rahaa ei ole. Jos metro ei saa maksaa enemmän kuin 0,7 miljardia, pitää rakentaa vain sen verran kuin sillä hinnalla saa, kuten rakentaa vain Tapiolaan asti. Tärkeintä olisi ollut tehdä rakentamisesta sitova sopimus kilpailuttamalla hanke osaavilla rakentajilla. Suosituksen mukaista allianssi-mallia ei 10 vuotta sitten tunnettu kuten nyt, mutta muita urakka- ja sopimusmalleja oli käytettävissä silloinkin.

Olisiko metro voitu jättää tekemättä?

Olisi, sillä Espoo on edelleen niin väljästi rakennettua, että liikenne on hoidettavissa henkilöautoilla ja busseilla. Se on väljässä lähiörakenteessa myös halvempaa ja paremmin palvelevaa. Metron rakentamisen virheitä sekä aikataulujen ja kustannusten ylityksiä ei olisi tullut, jos metroa ei olisi rakennettu. Muu kuin metron rakentaminen on yksinkertaista, ja siitä on kokemusta ja osaamista. Muun rakentamisen kanssa ei siksi olisi voitu mennä yhtä paljon ja yhtä kalliisti pieleen kuin metron kanssa.

Miksi metro piti tehdä, jos sitä ei tarvita?

Vaikka Espoon henkilöliikenteeseen ei tiedossa olevien suunnitelmien mukaan tarvita metroa, yhteiskunnassa on monia tahoja, joiden etu on käyttää muita kuin omia rahoja miljardiluokan rakennushankkeeseen. Kun veronmaksajien rahoista hyötyviä on kylliksi, syntyy päätös hankkeen toteuttamisesta.

Eikö ole kohtuutonta vaatia erehtymättömyyttä?

Epäonnistuminen ja erehtyminen ovat hyväksyttäviä, kunhan kyse ei ole tahallisuudesta ja toistamisesta. Länsimetron rakentamisesta ei ole toistaiseksi otettu opiksi. Loukolla oli kiire aloittaa jatkotyöt Kivenlahteen ennen kuin Matinkylän osuuden väistämätön katastrofi tuli julkisuuteen. Jatko on etenemässä täsmälleen samalla tavalla ja samalla porukalla kuin alkuosa, vaikka toimitusjohtaja on vaihdettu. Vastuuta ei siis kanna kukaan.

Estääkö laki metroa koskevan tiedon julkistamisen?

Ei estä. Osakeyhtiölain periaatteena on suojata osakeyhtiön omistajia siltä, että yhtiötä eli osakkaiden omaisuutta vahingoitetaan. Länsimetro Oy:n omistaa kaksi kaupunkia, eli Espoon ja Helsingin asukkaat. Värinkäytösten ja virheiden pimittäminen ei ole omistajien omaisuuden suojaamista. Se on yhtiössä toimineiden ja kaupunkilaisten omistajavaltaa edustaneiden luonnollisten henkilöiden suojaamista siltä, että he joutuisivat tekemisistään vastuuseen.

Miksi sanotaan, että juristit ovat neuvoneet salaaman kaiken?

Asianajajan tehtävä on puolustaa asiakkaansa etua. Länsimetro Oy:n tapauksessa väärinkäytöksiä ja virheitä tehneiden henkilöiden etu on pitää asiat salassa, omistajien etu on saada asioista tieto. Juristit neuvovat sen mukaan, mikä on heiltä neuvoa kysyneen etu. Neuvoa on kysynyt Länsimetro Oy:n hallitus, eivät kaupunkien asukkaat.

Onko metron jatko Kivenlahteen vain Espoon ja espoolaisten ongelma?

Ei ole. Jatko-osa ei suoraan koske Helsinkiä, mutta valtiota ja HSL:ää se koskee. HSL:n kautta myös helsinkiläiset pääsevät maksamaan toisesta tarpeettomasta miljardihankkeesta. Virtanen suosittelee, että valtion tuki tulee voida keskeyttää tai perua, jos tuen perusteet pettävät. Valtiontuen perusteet ovat pettäneet. Mutta valtiokaan ei ole tehnyt mitään. Kukaan ei siis ole veronmaksajien puolella, vaikka veronmaksajat maksavat kaiken ja kaikki virheet.

Vientineuvos Valtanen

Kalikka kalahti, toimittaja älähti – ja lähti

MEDIA Nollakohu, josta kerroimme kaksi viikkoa sitten, näyttää kohdanneen kulminaationsa. Joten kerrataanpa, mitä oikeastaan tapahtui.

Marraskuun lopulla Vasemmistoliiton asiaa edistävä sanomalehti Kansan uutiset kirjoitti pääministeri Sipilällä olevan läheiset yhteydet Kajaanilaiseen konepajaan, joka toimittaa laitteita Talvivaaran kaivokselle. Julkaistu teksti oli muodollisesti oikein, mutta siihen sisältyvä piiloviesti oli puhdas uutisankka. Uutisen tarkoitus oli väittää ilman mitään todisteita, että pääministeri on järjestänyt valtion rahaa kaivosyhtiölle, jotta pääministerin sukulaiset saavat rahaa kaivosyhtiön ostaessa heidän konepajaltaan tavaraa.

Kansan uutisten juttu toimi juuri kuten lehti oli aivan ilmeisesti tarkoittanutkin. Oppositiota ja vasemmistoa sympatisoiva lehdistö ja toimittajat tarttuivat jutun perättömään piiloviestiin.

Kansan uutiset jatkoi itse luomastaan valheesta ovelasti seuraavana päivänä, perjantaina 25.11. Lehti kertoi, miten pääministerin sukulaiset olivat saaneet suuren kaupan (puoli miljoonaa euroa) kaivosyhtiöltä. Piiloviesti oli, että konepaja sai tilauksen, kun pääministeri oli antanut valtion rahaa kaivosyhtiölle. Ovelaa Kansan uutisten uutisoinnissa oli nyt, että lehti todisteli keksimäänsä valhetta muilla viestimillä, joiden tietoihin Kansan uutiset viittasi. Ovelaa myös sikäli, että kello 17:01 julkaistussa jutussa ei puhuttu mitään aiemmin julkaistusta Ylen artikkelista, jonka tiedot vetivät maton Kansan uutisten vihjailuilta.

Perjantaina siis myös Yle teki asiasta jutun. Iltapäivällä 14:05 ennen Kansan uutisten juttua julkaistu artikkeli oli otsikoitu Kansan uutisten jutun tapaan vihjaavasti siten, että lukijalle luotiin mielikuvaa pääministeristä järjestämässä rahaa sukulaistensa yrityksen hyväksi. Aloituskuvanakin käytettiin provosoivaa kuvaa pääministeristä kaivosyhtiön haalarissa ja pipossa. Mutta itse teksti osoitti vihjailun aiheettomaksi ja otsikon viestin vääräksi. Pääministerin sukulaisten konepajalle ei ollut tullut tilausta kaivosyhtiöstä vaan konsulttiyhtiö Pöyrystä. Eikä tilauksella ollut mitään tekemistä sen kanssa, myönsikö valtio kaivosyhtiölle rahaa tai ei. Laitteet tarvittiin, vaikka kaivos olisi ilman valtion rahaa lopetettukin.

Jos media toimisi asiallisesti, se – Kansan uutiset mukaan lukien – tekisi uutiskampanjan siitä, ettei pääministeri ole järjestänyt valtion rahaa sukulaisilleen. Ja uutisointi olisi yhtä näyttävää kuin miten suurella innolla valehdeltiin asian olevan toisin. Mutta näin ei tapahtunut. Sillä tarkoitus ei ollut kertoa kansalaisille tosiasioita, vaan käydä kampanjaa pääministeriä vastaan. Tämä kävi selväksi siitä, miten jupakka jatkui.

Lauantaina 26.11. jupakka jatkui uutisella, että pääministeri oli moittinut Ylen toimittajaa siitä, ettei pääministerille annettu tilaisuutta kommentoida asiassa, jossa häntä syytettiin sukulaistensa suosimisesta valtion varoilla. Toimittaja tiesi varmasti, että näin kovan väitteen kanssa juttua ei pitäisi julkaista ilman ”syytetyn” kommenttia. Mutta kiusaus oli liian suuri. Toimittaja pani jutun ulos antamalla ymmärtää, ettei pääministeri suostunut kommentoimaan. Rehellinen toimittaja olisi kirjoittanut, ettei toimittaja malttanut odottaa, että olisi tavoittanut pääministerin.

Vesilasissa vellovan myrskyn silmä siirtyi Yleen, jossa perjantain jutun tekijät ja pari muuta toimittajaa ottivat nokkiinsa. Syynä se, että Ylen toimituksen johdossa oli päätetty lopettaa itse perättömäksi osoitetun asian käsittely. Tämä ei ollut kivaa, kun kivempaa olisi ollut jatkaa pääministerin mollaamista tulevissa ohjelmissa.

Itse asia unohtui, ja mediassa ryhdyttiin käymään keskustelua siitä, onko Suomessa enää lehdistönvapautta ja rajoittaako sitä pääministeri. Tällöin siirryttiin heikolle jäälle, koska media alkoi jakaa oikeutta itselleen. Ylen toimittajat ryhtyivät siihen, mistä he olivat moittineet pääministeriä, joka vaati oikeutta saada julkisuuteen oma sanansa. Vaikka journalismin tarkoitus ei ole kertoa siitä, mitä mieltä toimittaja on asioista.

Pääministerillä ja medialla on se ero, että toimittajat saavat sitä julkisuutta, mitä itse haluavat. Pääministeri ja kaikki muutkin kansalaiset saavat vain sitä julkisuutta, jota toimittajat muille sallivat. Siitä vallasta luopuminen näyttää olevan vaikeata silloin, kun vallan käyttämisellä on tilaisuus edistää omaa asiaansa. Myös virheiden myöntäminen näyttää hyvin vaikealta.

Ylen perjantain jutun tehneet toimittajat Vuorikoski ja Eronen ottivat lopputilin Ylestä 14.12.

Tämä jupakka palaa julkisuuteen todennäköisesti pikku-uutisena sitten, kun oikeusasiamies tekee päätöksensä pääministerin itsensä ja muiden jättämistä jääviyden selvityspyynnöistä. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että media käytti jälleen valtaansa. Jos yhtään ajatellaan nettiuutisten kommentoinnin kuvastavan uutisoinnin vaikutusta, ainakin Kansan uutiset sai viestinsä perille omille kannattajilleen. Sen kiteytti kommenttipalstalla Heimo Eronen:
Onkohan selvitetty kuinka monta "napalankoa" ja "kälyä" päättävillä poliitikoilla on valtion ja kuntien yhtiöihin? Ei taida olla puhtaita jauhoja minkään puolueen pussissa. Mutta kun julkisuutta ja kannatusta haetaan lähestyviin vaaleihin, niin kaikkija keinoja käytetään. Aina löytyy rahvasta joihin "herrojen" herjaaminen uppoaa.

Veli Hopea