perjantai 17. helmikuuta 2012

Kuka onkaan merirosvo?

PALKKA Mitäpä jos työehtosopimuksessa sovittaisiin, että päivän työstä saa tästä lähtien palkkaa tuhat kertaa. Tai jos sovitaan niin, että kun olet ostanut kattilan, maksat kattilan hinnan joka kerta uudelleen kun käytät kattilaa. Tai sovitaan niin, että jos ostat lieden, joudut maksamaan myös paistinpannujen, kattiloiden tai vuokien hinnan, koska sinun on nyt mahdollista käyttää pannuja, kattiloita ja vuokia.

Varsin naurettavia ajatuksia? Ei ollenkaan, jos puhutaan elokuvista tai laulamisesta äänilevylle, levytetyn laulun kuuntelemisesta sekä tallennuslaitteista. Yhteistä näille on ”tekijänoikeus”. Eli laulaminen ja muu viihdyttäminen sekä taiteeksi nimitetty ihmisten tekeminen on sellaista, jossa riittää, että työ tehdään kerran, mutta palkka maksetaan sen mukaan, miten työllä tehtyä asiaa käytetään.

Miksi vain yhdellä ammattiryhmällä on tällainen oikeus? Miksei Salossa töissä oleva Nokian matkapuhelinasentaja saa palkkaa joka kerta, kun hänen kasaamallaan puhelimella soitetaan? Vaikka on kasannut kuinka monta puhelinta, nyt tuli lopputili. Kännyköiden ostajat kälättävät puhelimiinsa edelleen, mutta asentaja on työtön ja ilman palkkaa. Missä on kännykäntekijänoikeuksista huolehtiva Käynnykkäteosto ja sen lakimiehet penäämässä rahaa kännykäntekijänoikeuksista?

Mutta eihän kännykkä ole sama asia kuin laulu. Laulu on niin helppo kopioida, kännykkä ei. Ei kännyköitä voi jakaa Bit-Torrent-verkossa. Entäs sitten? Jos Madonnalle tulee paha mieli siitä, että laulun voi kopioida Bit-Torrentissa, niin Madonna voi lopettaa laulamisen ja alkaa kasata kännyköitä. Niitä voi mennä kasaamaan vaikka kiinalaiseen firmaan, joka valmistaa kännyköiden kopioita. Ei tule enää paha mieli siitä, että Madonnan kasaamaa kännykkää käyttää joku muukin kuin se, joka kännykän kaupasta osti. Sillä voihan kännykkääkin lainata kaverille silloin, kun ei itse siihen puhu.

Oikeasti Madonna ja kaltaisensa, sekä erityisesti levy- ja elokuvayhtiöt ovat vain ahneita. Ne ovat onnistuneet luomaan talouden lakien vastaisen epäoikeudenmukaisen järjestelmän rikastua tekemättä juuri mitään. Tietenkin ne haluavat pitää kiinni tästä järjestelmästä, joka luo heille rahaa tyhjästä.

Piraateiksi eli merirosvoiksi nimitetyt ja rikollisiksi tuomitut tiedostojen jakajat ovat oikeasti luonnon järjestyksen mukainen korjaava vastavoima maailmantalouden häiriölle, jota nimitetään tekijänoikeuden puolustamiseksi. Upporikkaat julkkikset ja heidän tuotantoyhtiönsä ovat todellisia merirosvoja. He ryöväävät ihmiskunnan tuottavuutta, nakertavat yleistä hyvinvointia ja tuhlaavat varallisuutta ylellisyyteen ja luksukseen. On aivan oikein, että tähän on jokin vastalääke.

Veli Hopea

PS: Ei Veli Hopealla ole mitään erityisesti Madonnaa vastaan. On vain mahdotonta kirjoittaa juttua niin, että luettelee kaikki rihannat ja beonseet sekä muut pritnipiersit. Rauha myös kaikkien niiden muistolle, jotka luultavasti eläisivät yhä ja onnellisemmin kuin lyhyeksi jäänyt elämänsä, jonka tämä ahneuteen perustuva raharikkaus tuhosi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti