perjantai 24. helmikuuta 2012

Automaattimetron hinta pysyy piilossa

KANSA MAKSAA Helsinkiläiset saattavat vielä joku päivä tietää laskun loppusumman metron automatisoinnista, joka on jo ennen sopimuksen allekirjoitusta lässähtänyt pannukakuksi. Siemens ei pystynytkään toteuttamaan täysautomaattista järjestelmää, joten juniin jää edelleen henkilökunta tuottamaan samat kustannukset kuin ennenkin.

Tyypilliseen suomalaiseen tapaan hintalappu selviää vasta viimeisenä. Hinnasta piti tulla tieto helmikuun loppuun mennessä, mutta HKL:n johtokunnan kokouksessa 16.2. toimitusjohtaja Lahdenranta ilmoitti hinnan selviävän vasta 30.3., jolloin asiasta myös päätetään. Toisin sanoen päättäjät joutuvat tekemään ratkaisun samalla kun ensimmäistä kertaa kuulevat, mitä ostos maksaa. "Hermot alkavat olla tiukalla joka suunnassa", johtokunnan jäsen Mirva Haltia-Holmberg kirjoittaa blogissaan. Onko selvää edes, kuka laskun lopulta maksaa?

Siemensillä on neuvotteluissa etulyöntiasema, sillä Helsinki on julkisesti sitonut automaattiprojektin Espoon metron valmistumiseen, ja saksalainen kulkukauppias tietää tämän. Yleisölle on myös väitetty, ettei mahdollinen vuorovälin tihentäminen onnistu ilman automaattimetroa, mikä ei pidä paikkaansa. Useissa maailman oikeissa metrokaupungeissa kuljettajat hoitavat liikennettä 1,5 minuutin vuorovälillä, mutta Helsingissähän on aina oma metrotiede.

Nelilaskimemme mukaan pannukakkuautomatisoinnille ilmoitetulla maksimihinnalla (115 miljoonaa euroa) voisi palkata 25 vuodeksi 115 metrojunankuljettajaa lisää. Metron automaattifarssi täyttääkin kaikki suomalaiselle hv-hankinnalle asetetut vaatimukset:

- Itse ammattilaiset, eli metroliikenneyksikkö, eivät ole pitäneet hankintaa välttämättömänä
- Prosessi on viivästynyt reilusti alkuperäisestä aikataulusta
- Hankinta on esitelty a) parempana ja b) halvempana kuin lopputulos on
- Neuvottelut on keskitetty asiaan perehtymättömille, ja asioista tietävien piiri pidetään mahdollisimman pienenä, samoin demokraattisesti valittujen rivipäättäjien mahdollisuus vaikuttaa asiaan
- Tavalliset kansalaiset eivät ymmärrä koko asiasta yhtään mitään
- Hankinnassa on tästä huonosta poliittisesta kulttuurista johtuen ajauduttu tilanteeseen, jossa on vain kallita ja huonoja vaihtoehtoja

On lottovoitto syntyä Suomeen - kolme ja lisänumero.

Ylioppilas Puupponen

1 kommentti:

  1. Enpä usko, että helsinkiläiset saavat milloinkaan tietää, mitä automatisointi maksaa. Sillä Mirva Haltian blogin mukaan sitä ei kerrota edes asiasta vastuussa olevalle HKL:n johtokunnalle. Eli tieto salataan jopa HKL:ltä itseltään.

    Internetistäkään ei tunnu löytyvän asiasta tietoa. Wikipedian metroartikkelissa kerrotaan lehdissä ollut tieto, että automaatti maksaa 170 miljoonaa. Artikkelin lähdeviittaukset eivät toimi, joten ei selviä edes se, että onko tämä hinta koko metron pituudelta vai vaan Helsingissä. Sillä automaatillahan on monta osaa, nykyisen metron automatisointi, länsimetron automatisointi, vanhojen junien automatisointi ja uusien junien automatisointi.

    Eikä taida tietää metrovirkamiehet itsekkään. Eivätkä varmaan halua tietää. Haltian blogista kun lukee tämän asian historiaa, niin näyttää olleen varsin tietämättömiä virkamiehet asiastaan. Paremmin ovat perillä muut, jotka kirjoittavat kommentteja tai keskustelevat asiasta foorumeilla.

    Erityisesti hämmästyttää kun lukee Haltian blogimerkintää 3.6.2005. Näyttää siltä, että kaikesta on varotettu jo 7 vuotta sitten, mutta virkamies selittää sujuvasti, että kaikki on kunnossa. Virkamies selittää, että ei tarvita laituriovia ja mitkään tiedot eivät kerro junien kulun hidastumisesta, kun on juuri sanottu, että näin on Kööpenhaminassa automaattimetrossa käynyt. Miten on nyt. Laituriovet ovat olleet suuri ongelma ja Siemens ei saa junia kulkemaan nopeasti.

    Sen siellä virkamies myöntää, että tunneliin on tehtävä uudet poistumistiet. Mitä se maksaa? Ei niitä varmaankaan siihen sanottuun 170 miljoonaan sisälly. Kuten ei asemien remontteja, joita automaattia varten tehdään. Eikös Kulosaaren remontti maksanut 10 miljoonaa. Saman verran jokaiselle maanpinta-asemalle ja sitten se tunneli vielä päälle. Tuskin riittää 200 miljoonaa.

    VastaaPoista