Junamonopolilla on kova hinta

Tänään vihdoin nähtiin vuosikymmenten väännön tulos ja saatiin selville VR:n monopolin hinta suomalaisille veronmaksajille. HSL kertoo tiedotteessaan, että VR saa pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteestä tulevien 10 vuoden aikana 275.000.000 euroa vähemmän rahaa kuin jos monopoli olisi jatkunut.

Onko verorahojen 275 miljoonan säästö paljon vai vähän? HSL:n mukaan hintataso on laskenut 40 % vain viidessä vuodessa. Eli lähes puolet, joten 275 miljoonaa on tässä tapauksessa todella paljon.

Käytännössä VR:n monopoli Suomen henkilöjunaliikenteessä ei kuitenkaan vieläkään murtunut. Koska VR voitti kilpailijansa. Mutta oikeastaan voitto oli veronmaksajille vielä parempi kuin jos kilpailun olisi voittanut joku muu. Sillä nyt VR ei pääse selittämään, että se joku muu tarjosi halvemmalla, koska sen palvelu on huonompaa kuin VR:n palvelu.

Vai myöntääkö VR nyt, että se ajaa lähijuna olematta turvallinen, täsmällinen ja muutenkaan laadukas?

Maan hallituksen hallitusohjelmassa on lupailtu VR:lle jopa verovapautta. Mutta VR:n monopoliasemaan liittyvät jatkopäätökset piti tehdä sen perusteella, mitä opitaan HSL:n kilpailutuksesta.

Hallitus ei kuitenkaan odotellut HSL:n kilpailutuksen tulosta. Jo maaliskuussa liikenneministeriö ilmoitti koronahälinän viedessä uutistilan ja ministereiden ajan, että junaliikenteen ostot tullaan tekemään VR:n kanssa suoraan ilman kilpailutusta. Hämeen Sanomat lienee ainoa media, joka mainitsi asiasta julkisuudessa. Ja kysyi myös monopolin jatkamisen laillisuudesta oikeusoppineilta, ei VR:n johdolta, kuten liikenneministeriö.

Ministeriö ei kerro suorahankintailmoituksessaan hankinnan laajuutta. Valtion budjetti kertoo, että puhutaan vuosittain yli 30 miljoonasta eurosta. Se on noin kolmannes valtion joukkoliikennerahoituksesta. HSL:n kilpailutuksen perusteella 9-vuotinen monopolisopimus maksaa veronmaksajille liikaa noin 128.000.000 euroa.

HSL:n kilpailutus on nyt ratkaistu. Kokemus siitä on, että monopoli maksaa ja paljon. Vai eikö 128 miljoonaa euroa olekaan Suomen hallitukselle paljon, kun se on sentään vähemmän kuin 275 miljoonaa, joka on monopolin hinta pelkästään pääkaupunkiseudulla?

Vientineuvos Valtanen

Lehdistö ja sen vapaus

Eilen oli kansainvälinen lehdistön vapauden päivä. Jotkut nimittävät sitä myös sananvapauden päiväksi, vaikka sananvapaus ja lehdistön vapaus eivät ole ollenkaan sama asia.

Eilen Helsingin Sanomat mainosti kahdella sivulla lehdistön vapautta korona-teemalla. Tänään Helsingin Sanomat mainostaa sivun kokoisella ilmoituksella, miten 15 suomalaista sanomalehteä on menettänyt vapautensa. Sillä Hesarin omistama mediakonserni on ostanut nämä lehdet, ja ne ovat nyt osa Sanoma-konsernia ja siten osa Hesaria.

Lehdistöä voi pitää vapaana ja siten voi pitää aiheellisena juhlia lehdistön vapautta. Vaikkapa sillä, että lehdellä on vapaus ostaa muita lehtiä ja muodostaa vahvoja blokkeja hallitsemaan sitä, mistä ihmisille kerrotaan ja mistä ei kerrota. Mutta todellisuudessa vapaata lehdistöä tuskin on missään.

Kaikilla lehdillä ja viestinnän välineillä on joku, joka maksaa siitä, että lehti on olemassa. Koska lehti ei synny ilmaiseksi, ei edes sähköisenä. Toimittajan työ vie aikaa ja toimittajan on tultava toimeen eli saatava käyttämästään ajasta toimeentulonsa, siis rahaa.

Halu maksaa lehdestä kytkeytyy siihen, mitä lehti kirjoittaa. Yksityinen ihminen ei maksa eikä lue edes ilmaiseksi lehteä, jonka jutut eivät ole hänen mieleensä. Mainostaja ei osta mainostilaa lehdestä, jonka jutut eivät mainostajaa miellytä. Puolue tai valtio maksaa toimittajille, jotka tekevät lehteä, joka pönkittää puolueen tai valtion valtaa.

Lehden kustantajien intressien lisäksi lehdistön harjoittamaa sananvapautta ja totuutta rajoittaa lehden sisältä sen toimitus. Toimittajat ovat ihmisiä, joilla on omat mielipiteensä ja poliittiset asenteensa. Pahimmillaan toimittajat eivät edes ymmärrä, miten he harjoittavat omaa propagandaansa.

Internet ja sosiaalinen media eivät ole muuttaneet vaan ehkä pahentaneet tilannetta. Ei tarvitse olla mediamiljonääri tai valtio julkaistakseen jotain internetissä. Mutta jos on mediamiljonääri tai valtio, internetin kautta on helpompi harjoittaa propagandaa ja valehdella kuin painamalla tekstiä paperille. Sillä tunnettuisuus ostetaan rahalla ja saavutetaan rahalla ostetulla osaamisella. Tämän todistavat parhaiten rapakon takaiset viime presidentinvaalit ja lähempänä Eurooppaa Brexit.

Jos lehdistön vapaus johtaisi sananvapauteen ja totuuteen, tätä blogia ei olisi olemassa. Sillä silloin ei olisi tarvetta kertoa siitä, mistä ”vapaalla” lehdistöllä on vapaus olla kertomatta.

Jos lehdistön vapaus johtaisi sananvapauteen ja totuuteen, tätä blogia ei olisi tarve kirjoittaa nimimerkeillä. Sillä totuuden sanominen ei merkitsisi virkakieltoja ja laissa kiellettyä työsyrjintää.

Vientineuvos Valtanen