Suuri valhe Länsimetro on valmis – vai onko?

Metroliikenne Espoon Kivenlahteen käynnistyi tänään. Metron pää-äänenkannattaja Helsingin sanomat kirjoittaa Länsimetron olevan nyt valmis. Viime viikolla internetiin ilmestyi kuitenkin blogikirjoitus, jossa väitettiin kannattavaksi rakentaa metro Espoon metsien alle Matinkylän ja Kauniaisten välille.

Helsingin metro on tarina suuruudenhulluudesta ja pakkomielteisyydestä sekä valtavasta korruptiosta.

Metron tarina alkaa vuodesta 1955 kahden vasemmistopuoleen (SDP ja SKDL) erillisistä ehdotuksista siirtää joukkoliikenne maan alle, jotta autoilulle jää tilaa maan päällä. Aluksi suunnitelmat olivat samantapaisia kuin Tukholmassa, jonka vuonna 1950 aloittanutta metroa rakennettiin kustannuksia vältellen ja kaupunkilaisten palvelu lähtökohtana.

Vuoden 1963 Castrénin metrosuunnitelman laajuus oli 87 km ja asemia oli 108. Verkossa oli 6 haaraa. Tukholman 7 linjan metron laajuus on nyt 108 km ja asemia on 100. Tukholmalainen metrokonsepti ei sopinut valtion junatehtaalle Valmetille, joka halusi valmistaa junanvaunujen kokoisia metrovaunuja myydäkseen niitä maailman metrotunneleihin, joihin ne eivät kuitenkaan mahdu.

Castrén vastusti suuruudenhulluutta ja siirrettiin syrjään kaupungin metrotoimikunnan johdosta. Tilalle pantiin räikeästä korruptiosta tunnetuksi tullut ja myös tuomittu Unto Valtanen. Metron rakentaminen siirrettiin kaupungin hallinnon ulkopuolelle ja ulottumattomiin lainsuojattomaan metrotoimistoon.

Metron muuttuminen junan kokoiseksi teki metrosta kalliin. Poliitikoille ajatus myytiin valehtelemalla, että junan kokoinen metro on halvempi kuin tukholmalainen Catrénin metro, koska asemia tulee vähemmän. Todellisuudessa tukholmalaisia metropysäkkejä saa 50 junan kokoisen metron yhden tunneliaseman hinnalla. Ja asemien vähentäminen tarkoittaa samaa kuin valmistaa autoja ilman ovia. Helsingin metro ei ollut matkustajia varten, vaan helsinkiläiset olivat metroa varten, koska jonkun on metro maksettava.

Valmet ei ollut koskaan valmistanut metrojunia, mutta siltä junat tilattiin ilman minkäänlaista kilpailua. Helsingin asukkaat maksoivat Valmetin oppirahat. Ensin tilattiin 6 vaunua, jotka romutettiin noin 15 vuotta myöhemmin ilman, että ne olisivat kuljettaneet ensimmäistäkään matkustajaa. Sitten tilattiin uudestaan 6 prototyyppivaunua, jotka olivat täysin erilaisia kuin koejuna.

Loput junat tilattiin ennen prototyyppijunan valmistumista. Siis ilman mitään tietoa siitä, toimivatko Valmetin metrot. Valmetin kaikki toimitukset viivästyivät sovitusta, mutta myöhästymissakot maksoikin Helsinki. Valmetin junien hinta oli kaksinkertainen Tukholman juniin verrattuna.

Helsinki ei myönnä metroaan virheeksi, vaikka mikään metroon liittyvä lupaus ei ole toteutunut. Joukkoliikenteen käyttö idässä ei noussut eikä autoilu vähentynyt. Helsingin länsipuoli eli Espoo kehittyi ilman metroa paremmin kuin itäinen metro-Helsinki. Tämä ei sopinut Helsingille joka alkoi 1990-luvulla pakottaa Espoota metron jatkajaksi. Ensi askel tähän oli päätös jatkaa metroa Töölön sijasta Ruoholahteen eli kohti Espoota. Helsinki uhkasi Espoota kieltämällä Espoon bussien ajamisen linja-autoasemalle, jos Espoo ei ala rakentaa metroa.

Espoo taivutettiin metron puolelle lopulta soluttamalla helsinkiläinen virkamies Espoon johtoon. Keskeisenä keinona oli historiaa toistaen valehtelu kustannuksista. Espoon valtuusto teki päätöksensä noin puolella siitä hinnasta, minkä Matinkylän metro maksoi.

Hinta oli virkamiesten tiedossa, kun se oli rakennusliikkeiltä kysytty. Valehtelun peittely johti myös siihen, ettei metroa voinut rakennuttaa tehokkaasti ja yksinkertaisesti yhdellä urakalla, koska todellinen hinta olisi paljastunut ja valtuusto olisi pyörtänyt päätöksensä.

Osa valehtelua oli metroasemien lyhentäminen. Se johtui Helsingin entisen tosiasiallisen metropomon Seppo Vepsäläisen pakkomielteestä automaattimetroon. Sitä yritettiin jo 1970-luvulla, mutta ei saatu toimimaan. Tämä jäi kaivelemaan Vepsäläistä.

30 vuotta myöhemmin Vepsäläinen keksi saavansa vihdoin automaattimetron. Perustelu oli, että satojen miljoonien kustannus automaatista tekee metron rakentamisen halvemmaksi. Vepsäläinen esitti automaattijunien ajavan tiheämmin kuin kuljettajan ajamat junat. Näin junat ja asemat voivat olla lyhyempiä. Vepsäläisen mukaan asemien lyhentäminen 33 % säästäisi saman verran koko metron kustannusta. Matinkylän metrossa vaikutus oli todellisuudessa muutama prosentti, mutta koko metron kapasiteetti pieneni kolmanneksella.

Automaatti ei onnistunut tälläkään kerralla, mutta asemapituus oli lopulta ratkaiseva tekijä saada metro vuonna 2008 Espoon valtuustossa läpi. Hankesuunnitelman kustannus oli yksityiskohdista riippuen noin 800 miljoonaa. Valtionapu oli 200 miljoonaa. Espoon valtuuston ehto oli, että valtionapu on 30 %. Asia ratkaistiin ilmoittamalla, että hinta onkin vähemmän eli sellainen summa, josta valtionapu on 30 %. Virallinen selitys hinnan muutokselle oli asemien lyhentäminen. Tietenkään todellinen budjetti ei juurikaan alentunut, mutta tämän jälkeen oli pakko rakentaa asemat lyhennettyinä.

Espoo perusti oman metrotoimistonsa. Se vaati vuoden välein noin 100 miljoonaa lisää rahaa, muuten ei metro tule valmiiksi. Mutta ei se tullut valmiiksi sittenkään. Metron piti valmistua elokuussa 2016, ja sitä mainostettiin näkyvästi pitkin alkuvuotta. Julkinen salaisuus oli, ettei valmistumiselle ollut mitään edellytyksiä. Matinkylän metro avautui kaupunkilaisille vasta 18.11.2017.

Jatko Kivenlahteen ei kuulunut edes Espoon suunnitelmiin, ei myöskään aiesopimuksiin valtion kanssa kun Matinkylän metrorakentaminen oli kesken vuonna 2014. Espoon metrojohtaja Olavi Louko ja rakennusteollisuus sekä Stubbin hallituksen valtiovarainministeri Antti Rinne löysivät kuitenkin toisensa.

Rinne ajoi syksyllä 2014 läpi 240 miljoonan valtionavun Kivenlahden metrolle. Louko pönkitti valtion tukipäätöstä sekä oman valtuustonsa uutta metropäätöstä aloittamalla metron louhintatyöt jo ennen rakentamispäätöksiä. Jopa julkisuudessa arvosteltiin Rinnettä vaalikampanjointinsa rahoittamisesta lupaamalla valtion rahaa metroon ja Pisararataan.

Kivenlahden metrolle ei ole tarvetta eikä taloudellisia perusteluita, todettiin vuoden 2012 hankesuunnitelmassa. Siksi metron jatko jätettiin suunnitelmista pois. Rakennusteollisuus ja Rinne saivat kuitenkin mitä halusivat. Mutta Rinteen pääministeriaika jäi yhdeksi Suomen lyhimmistä. Ne ovat kalliita päiviä sekä Suomelle että Espoolle.

Tänä vuonna on päivitelty seudun joukkoliikenteen suuria kustannuksia. HSL:stä on sanottu rehellisesti, että merkittävänä syynä on kallis metro. Tästä päivästä lähtien HSL:n kustannukset kasvavat edelleen, koska nyt HSL alkaa maksaa myös Kivenlahden metrotunnelista.

Poliitikot, jotka ovat päättäneet näistä suurista kustannuksista, eivät kuitenkaan halua nyt niistä maksaa. Lippujen hintoja ei suostuta korottamaan, mutta ei myöskään suostuta antamaan lisää rahaa HSL:lle, jotta se voi maksaa Länsimetro Oy:n lähettämät laskut.

Ainoa, mitä HSL voi tehdä, on vähentää liikennettä. Sitten tosin vähenevät lipputulotkin. Metroliikenne onkin jo vähentynyt, mutta ei siksi, että HSL olisi ostanut sitä vähemmän. Vaan siksi, ettei kuljettajia ole tarpeeksi, kun he eivät viihdy työssänsä uudessa osakeyhtiössä.

Nyt avajaispäivänä on ilmeisesti kaikki vuorot ajettu, mutta miten sitten, kun palataan arkipäiviin.

Vaan loppuuko kallis tunneleiden ja monumentaalisten asemien rakentaminen metsien alle tähän?

Hege Miettisen blogin ajatukset näyttävät siltä, että kokemuksista ei opita. Järki ja osaaminen eivät voita intohimoja ja ahneutta sekä verorahoilla pyörivän rakennusteollisuuden intressiä. Miettinen on vastikään valmistunut diplomi-insinööri, joka nyt blogissaan esittää samanlaisia ajatuksia kuin esitettiin 1960-luvulla, mutta sovellettuna Espoon pientaloalueille.

Pelkistettynä Hege selittää, että Espooseen on rakennettava lisää metroa, jotta teillä ja kaduilla on mahdollisimman paljon tilaa autoille. Koska Vihreän puolueen liikenneasiantuntijalle ei ole sopivaa sanoa asiaa suoraan, hän esittää asian toisin päin: Ei ole tilaa ratikalle.

Hege Miettisen blogin perustelu oli, että metro tarvitsee jatkoa. Espoo ja etenkään Espoon asukkaat ja veronmaksajat siis eivät tarvitse metroa, vaan metro tarvitsee espoolaisten ja HSL:n kautta koko seudun asukkaiden rahoja. Tämäkin siis kuten Helsingissä jo 1960-luvulla.

Vientineuvos Valtanen

VR:n hankintatiedote kansankielellä

VR on julkaissut tiedotteen, jossa se kertoo käynnistämästään taajamajunien hankinnasta. Tiedotteen otsikossa on tosin virhe, koska siinä lukee ”lähijunakaluston hankinta etenee”. VR:n jo kahdesti peruuttamalla hankintailmoituksella VR on hankkimassa taajamajunia, kuten hankintailmoituksessa sanotaan.

Kun jo otsikkokin on väärin, on aiheellista kirjoittaa koko tiedote tähän uudelleen siten, että teksti kertoo, mitä tiedotteen sisältö oikeasti tarkoittaa. Jos siis VR puhuisi totta, tiedote kuuluisi näin:

VR:n uuden taajamajunakaluston hankinta etenee, kilpailutukseen on ilmoittautunut kuusi myyjää

VR:n uuden taajamakaluston hankinta on edennyt ja seuraavat junakalustokauppiaat ovat jättäneet osallistumishakemuksensa kilpailutukseen: Bombardier Transportation Finland Oy, Construcciones y Auxiliar de Ferrocarriles, S.A., Hitachi Rail ltd, Siemens Mobility GmbH, Škoda Transtech Oy ja Stadler Rail AG.

Uuden taajamajunakaluston hankinta koskee alustavasti 25 SmX-junaa, joilla korvataan osa romutusten jälkeen edelleen käytössä olevista 36 kpl Sm2-lähijunista ja voidaan hävittää loput eli 14 kpl Eil- ja 3 kpl Eilf-taajamajunaliikennevaunua, jotka jäivät jäljelle, kun 40 vaunua loppuvuodesta 2020 hävitettiin. Uuden taajamajunakaluston suunniteltu nopeus on vähintään 160 km/h, jolloin junat ovat liian raskaita ja kalliita nykyiseen ja mihinkään uuteen lähiliikenteeseen.

Uusien taajamajunien hankinta on VR:n monopolistrategian mukainen toimi, jolla junakaluston kokonaismäärää vähennetään. Taajamajunahankinta on korvausinvestointi, jolla korvataan vain osa hävitetystä ja hävitettävästä kalustosta. Taajamajunahankinta jatkaa liiketoiminnan supistamista ja varmistaa, ettei lähijunaliikenne Suomessa lisäänny.

Hankintaan sisältyvillä optioilla varmistetaan mahdollisuus jatkaa kaluston ennenaikaisia romutuksia myös 2030-luvulla romuttamalla Sm4-taajamajunat sekä Pendolino-junat. Kun uusien junien saaminen käyttöön kestää useita vuosia, VR on joutunut vastentahtoisesti käyttämään rahaa Sm2-kaluston normaaliin kunnossapitoon vuosina 2020–2023. Sm2-lähijunilla ajetaan parhaillaan D-, G- ja M-junia pääkaupunkiseudulla ja Tampereella.

Valtion täysin omistamana yhtiönä VR joutuu hankkimaan 250 miljoonan euron arvoiset taajamajunat julkisena hankintana, jossa VR:n on kohdeltava kaluston myyjiä yhdenvertaisesti, eikä kauppoja saa sopia kahden kesken. VR kertoi uuden 200 km/h kulkevan junakaluston hankinnasta ensimmäisen kerran jo vuonna 2019, jolloin vaatimukset pystyi käytännössä täyttämään vain yksi junien valmistaja. Julkisessa hankinnassa VR on joutunut kuitenkin asettamaan hankintavaatimukset tavalla, jolla tarjoamaan pääsevät myös muut yritykset, joiden kanssa VR ei olisi halunnut käydä kauppaa. Siksi hankintailmoituksessa puhutaan 160 km/h kulkevista taajamajunista.

Hankintasopimus on tavoitteena tehdä kesällä 2022 ja ensimmäinen uusi junayksikkö yritetään saada liikenteeseen vuoden 2025 loppuun mennessä.

”Sanomme julkisesti, että modernilla kalustolla on merkittävä vaikutus matkustusmukavuuteen. Itse tiedämme kyllä, että matkustajat eivät tunnista mitään eroja vaunujen iän perusteella, jos noudattaisimme kaluston kunnossapito-ohjelmaa, huoltaisimme kaluston säännöllisesti ja ajanmukaistaisimme sisustusta ja varustelua”, sanoo VR:n irtisanoutunut toimitusjohtaja Rolf Jansson, ja jatkaa:

”Puhumme myös äänekkäästi esteettömyydestä perustellaksemme kaluston hävittämistä. Toki tiedämme hyvin, että uusimmistakin matkustajavaunuistamme vain 17 % on esteettömiä, eikä enempää tarvitakaan. Tiedämme myös, että Pendolinojen ja Dm12-vaunujen tapaan esteettömyys hoituu halvalla invanostimella, mutta väitämme, ettei sellaista voi asentaa nykyisiin lähijuniin.

Emme halua radoille uusia lähijunia häiritsemään vapauttamme ajaa omia juniamme miten haluamme aikatauluista poiketen. Siksi aiomme romuttaa välittömästi vastakin kaiken itsellemme tarpeettomaksi jäävän junakaluston. Näin voimme sanoa lähiliikennettä haluaville valtiolle ja kunnille kuten tähänkin asti, että lähijunia ei voi lisätä, koska ei ole kalustoa. Julkisuuteen tietenkin kerromme halustamme lisätä junaliikennettä ja kilpailla autoilun kanssa, vaikka lakkautamme junavuoroja ja vähennämme kalustoamme romuttamalla”, päättää Jansson.

Janssonin kaudella eli vuodesta 2016 VR on jatkanut johdonmukaisesti junaliikenteen supistamista ja torjunut ne keinot, joilla junaliikenne muualla on kasvanut.

VR:llä oli vuoden 2020 alussa käytössä yhteensä noin 490 henkilöliikenteen vaunua pois lukien makuuvaunut. Loppuvuodesta alkaen VR on hävittänyt romuttamalla näistä 129 vaunua, joka on 26 % päivävaunuista. Osa tuhotuista vaunuista oli valmistettu 1990-luvulla, eikä vaunuissa ollut mitään syytä, miksi niitä ei romuttamatta jääneiden samanlaisten vaunujen kanssa olisi voinut käyttää edelleen. Hävitetyn vaunuston jälleenhankinta-arvo on noin 260 miljoonaa euroa eli suunnilleen sama kuin nyt tehtävä taajamajunahankinta.

VR on ilmoittanut romuttavansa myös 28 % Sm2-sarjan lähiliikennejunista, joita tarvitaan uuteen lähiliikenteeseen, jota eri puolella Suomea halutaan perustaa. Romutusten jälkeen uutta lähiliikennettä ei voi aloittaa, koska ei ole junia. Näiden junien jälleenhankinta-arvo on noin 70 miljoonaa euroa.

Helsingin seudulla käytettävät 81 Flirt junaa eivät ole VR:n vaan alueen kaupunkien omaisuutta, joten VR ei voi estää lähijunaliikenteen menestymistä pääkaupunkiseudulla.

Kiire romuttaa kalustoa runsaasti johtuu osaltaan siitä, että Väylävirastolla on käynnissä selvitys lähijunaliikenteen laajentamisesta koko Suomeen. Nokian lähijunapilotin kokemuksien perusteella VR:n on syytä varmistaa, että Väyläviraston selvityksen myönteisestä tuloksesta huolimatta uutta lähijunaliikennettä ei voi kaluston puuttuessa käynnistää.

Vientineuvos Valtanen

Ministeri ulkoisti tehtävänsä osakeyhtiölle

Eilisen päivän suuri uutinen oli, että hallitus käänsi kelkkansa ja siirsi kuntavaalit kesään. Hallituksen kanta muuttui suunnilleen yön yli. Ja tietenkin aivan sattumalta kohta sen jälkeen, kun YLE:n kannatuskysely osoitti, ettei hallitukselle ole eduksi saada virallista vaalitulosta kertomaan hallituksen kansansuosiosta.

Vaalien siirtäminen ei ehkä kuitenkaan rauhoita hallitusta kinastelemaan vain THL:n ja kuntien kanssa koronan hoidosta. Tämän aamun Turun Sanomat kertoo, että hallituksen sisällä on ainakin juopa siitä, saako Veronmaksajien Rautatieyhtiö VR hävittää omin päin valtion omaisuutta ja onko omistajalla ylipäätään valtaa omassa yhtiössään.

Turun Sanomat kertoi jo syksyllä, miten VR tuhoaa käyttökelpoista ja osin uudehkoa junakalustoa varmistaakseen tosiasiallisen monopoliasemansa Suomen rautateillä. Hallituspuolue Vihreät julkaisi tammikuussa VR:n toimien vastaisen raidepoliittisen ohjelman, joka perustui siihen, että Suomessa on vapaata junakalustoa uusien lähijunareittien perustamiseksi. Eduskunnassa Vihreät jätti romutuksista kirjallisen kysymyksen ja hallituspuolue Keskustan Joonas Könttä teki lakialoitteen, jolla lähijunaliikenteen perustaminen tehdään seuduille ja kunnille mahdolliseksi.

Torstaina 3.3. omistajaohjausministeri Tuppurainen vastasi Vihreiden kirjalliseen kysymykseen lähes samalla tekstillä, jonka VR julkaisi heti edustaja Jenni Pitkon jätettyä kysymyksensä eduskunnassa. Kun Pitko kysyi, mitä hallitus aikoo tehdä, jotta VR lopettaa lähiliikenteeseen tarvittavan junakaluston romuttamisen, Tuppurainen vastasi toistamalla ne VR:n väitteet, joiden johdosta Vihreät oli kysymyksensä tehnyt. Ja selittäen nimenomaisesti, että vastaukset oli saatu VR:ltä, jonka toimien vuoksi kysymys tehtiin.

Perustuslain mukaan viranomaisen tehtäviä ei voi ulkoistaa yksityisille toimijoille. VR on osakeyhtiö ja siten yksityinen toimija. Eli VR ei ole viranomainen, jolla on oikeus tehdä viranomaistehtäviä. Eduskunnassa kysymyksiin vastaaminen on ministerin virkatehtävä, johon ministerin tulee vastata itse, ei kertomalla, mitä yhtiö haluaa omasta kyseenalaisesta toiminnastaan sanoa. Ja mitä se on jo julkisesti sanonut. Turun Sanomissa Tuppuraisen toimintaa ihmettelee Vihreiden varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio.

Tuppuraisen virkavirhe tuli ikävään aikaan juuri ennen Turun Sanomien artikkelia. Tuppuraisen toiminta tekee hallitukselle entistä vaikeammaksi ratkaista SDP:n ja kahden muun suuren hallituspuolueen erimielisyys VR toiminnasta. Lisäksi Turun Sanomissa myös oppositiopuolue Kokoomus asettui puheenjohtajansa suulla Vihreiden ja Keskustan rinnalle SDP:tä vastaan. Orpo muistutti, että Vihreät ja Keskusta vaativat nyt juuri sitä, mitä edellinen hallitus Kokoomuksen kanssa oli tekemässä ja jonka SDP uudessa hallituksessa ensi töikseen tuhosi.

Pessimisti ei pety. Siksi todennäköisintä on, että VR jatkaa romujunien ajoa ja julkista valehteluaan. Vaalien siirto antaa VR:lle mukavasti aikaa hoitaa yhteiskuntasuhteita, minkä me kaikki ehdokkaat otamme avosylin vastaan. Ja lähes koko eduskuntahan on ehdolla kuntavaaleissa.

Ministerit eivät virkavirheistään vastuuseen joudu, koska hallitusliima pitää kun poliittinen eduskunta äänestää syytteen asettamisesta. Hallitusta myötäilevä media vaikenee ikävistä uutisista, etenkin kun lehdet ja uutislähetykset voi täyttää toistamalla koronanumeroita.

Varaehdokas Lahtinen

VR lain yläpuolella

Veronmaksajien rautatieyhtiö VR on tullut tunnetuksi siitä, että sen mielestä laki ei sitä koske.

Yhtiössä ajatellaan, ettei VR:n tarvitse maksaa omistajalleen osinkoja eikä sitä koske velvollisuus maksaa veroja. Osakeyhtiön omistajalla ei yhtiön johdon mielestä ole mitään valtaa omistamaansa yhtiöön, vaikka laki sanoo aivan päinvastaista. Hankintalakia ja joukkoliikenteen lakejakaan ei tarvitse noudattaa VR:n kaupankäynnissä. Muut yritykset joutuvat kilpailemaan ministeriön ja kuntien ostoliikennesopimuksista kuten laki sanoo, VR:n ei tarvitse.

Tuorein tapaus on viime viikolta. VR ilmoitti, että se laittaa juniin omia poliisejaan, jotka vaativat henkilötodistuksia ja jakavat sakkoja liputta matkustaville. VR ei tietenkään nimitä poliisejaan poliiseiksi, eikä sakkoja sakoiksi. Poliisi on konduktööri ja sakko on valvontamaksu.

Muualla Suomessa kuin VR:n junissa on voimassa laki, joka sallii pakkokeinot ja sakottamisen vain poliisiviranomaiselle. Joukkoliikenteessä laki sallii vain viranomaisen lipuntarkastajan määrätä tarkastusmaksun. Nämä ovat viranomaistehtäviä, joita eivät voi tehdä yksityiset yritykset. Sen kieltää laki.

Oikeastihan laki on voimassa myös VR:n junissa. Mutta VR ei siitä välitä.

Jos VR olisi oikea osakeyhtiö, jonka tavoite on olla kilpailukykyinen, sen konduktöörien tehtävä olisi palvella asiakkaita myymällä junassa lippuja. Olisi hyvää asiakaspalvelua, että asiakkaan ei tarvitse pidentää matka-aikaansa jonottamalla lipputiskillä, takkuilevalla automaatilla tai hitaassa verkkokaupassa. Sillä junassa on hyvin aikaa ostaa matkalippu. Sanojen avulla lakia kiertävän VR sanakirjaan eivät taida kuulua sanat hyvä asiakaspalvelu.

Miksi VR toimii näin? Todellinen vastaus lienee ihan tavallinen kiusanteko, joka joidenkin mielestä on kivaa. Mutta onhan tämä myös keino lisätä lipputuloja. Useimmat junamatkat maksavat vähemmän kuin VR:n ilmoittaman sakon määrä. Sen sijaan, että konduktööri möisi junassa kympin tai parin matkalippuja, tuloja saa paljon enemmän, kun junasta ostettu lippu maksaa sakon hinnan.

Vientineuvos Valtanen

Romutusjunat – Punavihreän hallituksen musta ohjelma

Tänään lähtee Turusta jälleen yksi junallinen matkustajavaunuja romutettavaksi. Lyhyen syksyn aikana tämä on ainakin neljäs junallinen. VR lähettää hävitettäväksi muutama vuosi sitten kymmeneksi vuodeksi korjattuja nykyaikaisia vaunuja.

Hallitusohjelma ei voi toteutua. Vaikka hallitus istuisi vaalikauden loppuun asti, tämän hallituksen aikana ei ehditä hankkia junia, jotka junamatkustamisen lisääminen tarvitsee. Tämä on Veronmaksajien Rautatieyhtiön VR:n tahto. Ja se on hallitukselle vahvempi tahto kuin oma hallitusohjelma.

Antti Rinteen ja nykyisin Sanna Marinin hallitus kirjasi ohjelmaansa junamatkustamisen lisäämisen. Mutta se kirjasi myös, että Veronmaksajien Rautatieyhtiö VR saa pitää monopolinsa sekä rahansa. Rautateistä ja EU:n rautatiepolitiikasta ja säännöistä tietämättömät poliitikot uskoivat VR:n johdon puheita siitä, että veronmaksajien rahoilla kustannettava monopoli lisää junaliikennettä.

Rinteen hallituksen liikenneministeri Marinista tuli vuosi sitten pääministeri. Marinin tilalle liikenneministeriksi SDP istutti toimittaja Timo Harakan. Syksyllä Harakka ihmetteli, miksi junalla matkustaminen kasvaa kohisten Britanniassa ja Ruotsissa, joissa valtionyhtiön monopolit on purettu. Mutta ei Suomessa, jossa VR on 25 vuotta vakuuttanut, että monopoli lisää junaliikennettä.

Viime viikolla paljastui yllätyksenä kaikille, että VR oli myynyt monopolinsa liikenneministeriölle eli LVM:lle muutamalla kymmenellä miljoonalla. Muodollisesti raha tulee siitä, että LVM maksaa ensi vuonna VR:lle myös velvoiteliikenteestä. Velvoiteliikenne tarkoitti sellaisia junavuoroja, jotka VR oli ilmoittanut LVM:lle tappiollisiksi, mutta jotka VR joutui kuitenkin ajamaan siitä hyvästä, että se sai pitää monopolinsa. Tämän järjestelyn VR:n oli ollut hyväksyttävä, koska EU:n laki siihen velvoittaa.

Alalla ihmeteltiin, miten näin voi käydä, kun VR:lle oli luvattu monopoli vuoden 2024 loppuun. Mutta tämä on puhdasta matematiikkaa. VR maksimoi junaliikenteen sijasta omistajaltaan lypsämäänsä veronmaksajien rahaa. VR siis toteuttaa hallitusohjelmasta vain puolet eli verorahojen käytön. Junaliikennettä VR ei lisää.

Ja kun VR:ssä tiedetään, että poliitikkoja on helppo höynäyttää, sen kannattaa myydä monopolinsa sopimustekstistä saadakseen paljon rahaa tilalle, kun se voi tosiasiassa pitää monopolinsa konstilla, joka on toiminut hyvin vuosikaudet paitsi viime hallituskaudella. Tämä konsti on junakaluston tuhoaminen.

Viime hallituskaudella liikenneministerinä ei ollut poliitikkoa, vaan menestynyt yrittäjä. Lähes ensi töikseen ministeri kielsi junakaluston hävittämisen ilman ministeriön lupaa. Koska yrittäjä ymmärtää, että junat ovat tuotantovälineitä. Ja lisäksi arvokkaita sellaisia, ja niiden ostaminen kestää monta vuotta.

Kun Rinteen hallitusohjelma lupasi palauttaa VR:lle vapauden ohjata omistajaansa, junien romuttamiskysymys kävi merkityksettömäksi. Lisäksi yhtiöllä oli muuta puuhaa, kun sen piti hätyytellä kilpailijat pois tarjoamasta lähijunaliikennepalveluita Helsingin seudun HSL:lle ja pohjustaa aiemman VR-Trackin rakennus- ja kunnossapitotoiminnan myynnin tapaan junien kunnossapidon myymistä ulkomaisille sijoittajille.

Junien hävittämisen aika tuli nyt syksyllä monopolisopimuksen myymisen vuoksi. Kun VR hävittää junaliikenteen supistamisen vuoksi jouten jäävät vaunut ja veturit, VR:llä säilyy monopoli, vaikka se sopimusteksteistä poistetaankin. Sillä jos junia ja vaunuja ei ole, kukaan ei voi tulla kiusaamaan VR:ää pakottamaan palvelun parantamiseen ja asiakasystävälliseen hinnoitteluun. Upporikkaatkin kilpailijat pysyvät poissa ainakin 3–4 vuotta, vaikka ne tilaisivat heti Suomeen sopivia junia.

VR:n kannatti siis luopua monopolista ja saada siitä kymmenien miljoonien rahat veronmaksajilta. Sillä pitämällä monopolinsa vuoden 2024 loppuun VR olisi jäänyt ilman ylimääräisiä rahoja. Vaikka mahdolliset kilpailijat olisivat ilmestyneet kiusaksi yhtä nopeasti kuin nytkin.

Hallitusohjelman toteuttamisen myönteisen puolen VR kuitenkin esti. Jos ministeri Harakka tai ympäristöministeri Mikkonen kuvittelivat salaa, että nythän saadaankin junaliikenne Britannian ja Ruotsin tapaan kasvuun kun VR jalosti luopui monopolistaan, ministerit tulevat pettymään. Rahat menivät, mutta junaliikenne ei kasva. Koska hallitus ei edellisen hallituksen tapaan osaa, ymmärrä tai halua huolehtia siitä, että junaliikenteen lisääntymiseen on olemassa tarvittavat junat ja vaunut.

Kun tämän päivän romutusjunan vaunut on parissa viikossa tuhottu, VR on vasta puolivälissä tämän kuun alussa ilmoittamastaan hävitysjuhlasta. Kun ministerit Harakka, Mikkonen ja Tuppurainen ovat antaneet VR:n hävittää loputkin junat ja vaunut, ministereiden oma hallitusohjelma kuin myös EU:n tuoreet ilmastotavoitteet ovat junaliikenteen osalta mahdottomia Suomessa.

Punavihreä hallitus tekee sysimustaa liikennepolitiikkaa. Ja VR rypee veronmaksajien rahoissa.

VR sai joululahjan, ministerit vain risuja.

Vientineuvos Valtanen

Lehdistö ja sen vapaus

Eilen oli kansainvälinen lehdistön vapauden päivä. Jotkut nimittävät sitä myös sananvapauden päiväksi, vaikka sananvapaus ja lehdistön vapaus eivät ole ollenkaan sama asia.

Eilen Helsingin Sanomat mainosti kahdella sivulla lehdistön vapautta korona-teemalla. Tänään Helsingin Sanomat mainostaa sivun kokoisella ilmoituksella, miten 15 suomalaista sanomalehteä on menettänyt vapautensa. Sillä Hesarin omistama mediakonserni on ostanut nämä lehdet, ja ne ovat nyt osa Sanoma-konsernia ja siten osa Hesaria.

Lehdistöä voi pitää vapaana ja siten voi pitää aiheellisena juhlia lehdistön vapautta. Vaikkapa sillä, että lehdellä on vapaus ostaa muita lehtiä ja muodostaa vahvoja blokkeja hallitsemaan sitä, mistä ihmisille kerrotaan ja mistä ei kerrota. Mutta todellisuudessa vapaata lehdistöä tuskin on missään.

Kaikilla lehdillä ja viestinnän välineillä on joku, joka maksaa siitä, että lehti on olemassa. Koska lehti ei synny ilmaiseksi, ei edes sähköisenä. Toimittajan työ vie aikaa ja toimittajan on tultava toimeen eli saatava käyttämästään ajasta toimeentulonsa, siis rahaa.

Halu maksaa lehdestä kytkeytyy siihen, mitä lehti kirjoittaa. Yksityinen ihminen ei maksa eikä lue edes ilmaiseksi lehteä, jonka jutut eivät ole hänen mieleensä. Mainostaja ei osta mainostilaa lehdestä, jonka jutut eivät mainostajaa miellytä. Puolue tai valtio maksaa toimittajille, jotka tekevät lehteä, joka pönkittää puolueen tai valtion valtaa.

Lehden kustantajien intressien lisäksi lehdistön harjoittamaa sananvapautta ja totuutta rajoittaa lehden sisältä sen toimitus. Toimittajat ovat ihmisiä, joilla on omat mielipiteensä ja poliittiset asenteensa. Pahimmillaan toimittajat eivät edes ymmärrä, miten he harjoittavat omaa propagandaansa.

Internet ja sosiaalinen media eivät ole muuttaneet vaan ehkä pahentaneet tilannetta. Ei tarvitse olla mediamiljonääri tai valtio julkaistakseen jotain internetissä. Mutta jos on mediamiljonääri tai valtio, internetin kautta on helpompi harjoittaa propagandaa ja valehdella kuin painamalla tekstiä paperille. Sillä tunnettuisuus ostetaan rahalla ja saavutetaan rahalla ostetulla osaamisella. Tämän todistavat parhaiten rapakon takaiset viime presidentinvaalit ja lähempänä Eurooppaa Brexit.

Jos lehdistön vapaus johtaisi sananvapauteen ja totuuteen, tätä blogia ei olisi olemassa. Sillä silloin ei olisi tarvetta kertoa siitä, mistä ”vapaalla” lehdistöllä on vapaus olla kertomatta.

Jos lehdistön vapaus johtaisi sananvapauteen ja totuuteen, tätä blogia ei olisi tarve kirjoittaa nimimerkeillä. Sillä totuuden sanominen ei merkitsisi virkakieltoja ja laissa kiellettyä työsyrjintää.

Vientineuvos Valtanen

Velikerhon hallitusneuvottelut

Kuten on sovittu, Säätytalolla käydään hallitusneuvotteluja ay-veljien johdolla. Entinen ammattiyhdistyspomo on kutsunut vanhat kaverinsa kirjoittamaan hallitusohjelmaa. Erityisesti niitä osia, jotka ammattiyhdistysliike haluaa mieleisikseen. Lisäksi Säätytalolla ovat lobbausfirmojen edustajat, jotka rahasta edistävät mitä vain mitä asiakkaat tahtovat.

Edellisissä hallitusneuvotteluissa tämä hyvien veljien hallitusohjelmaperinne katkaistiin. Lobbareita ja etujärjestöjä ei Säätytalolle päästetty. Asiasisällöstä vastasivat virkamiehet, joilla on edes virkavastuu totuuden puhumisesta. Ainakaan he eivät ole jäävejä, sillä virastot eivät harjoita liiketoimintaa ja tavoittele osinkoja ja bonuksia. Eivätkä virastot ole etujärjestöjä, joiden tavoite ei ole yhteinen etu vaan päinvastoin, jonkin ryhmän etu yhteisen edun kustannuksella.

Kaverinsa Säätytalolle kutsunut pääministeriehdokas närkästyi julkisuudesta ja selitti, että ay-väki edustaa Säätytalolla vain puoluetta, ei edunvalvontaa. Näyttääkin siltä, että pääministeriehdokas ei edes ymmärrä, mitä jääviys tarkoittaa. Ainakaan silloin, kun se koskee hänen ja hänen kavereidensa etuja.

Ilmeisesti etujärjestöstä tullut pääministeriehdokas ei ymmärrä sitäkään, että puolue ei ole etujärjestö. Tai ehkä siinä onkin selitys. Pääministeriehdokas puhuu aivan totta sanoessaan ay-pomojen edustavan puoluetta, jos puolue onkin ammattiyhdistysten etujärjestöpuolue.

Hallitusneuvotteluista oppositioon tiputettu Kokoomus arvostelee myös velikerhon hallitusneuvotteluita. Arvostelulle antaa uskottavuutta se, että edellisissä neuvotteluissa Kokoomus oli mukana ja noudatti edellisen pääministerin periaatetta katkaista etujärjestöjen ja lobbareiden pääsy hallitusneuvotteluihin. Emme kuitenkaan tiedä, miten Kokoomus olisi suhtautunut pääministeriehdokkaan toimintatapaan, jossa Kokoomusta lähellä olevien etujärjestöjen ja yritysten edustajat olisi myös kutsuttu Säätytalolle.

Kokoomuksen uskottavuutta nakertaa myös puolueen toiminta viime vaalikauden aikana. Kokoomus ajoi vahvasti terveysalan firmojen etua. Terveysfirmat ovat lujittaneet suhteensa Kokoomukseen värväämällä johtajikseen näkyviä kokoomuspoliitikoita, jotka ensin olivat petaamassa firmoille markkinoita julkisen hallinnon puolella.

Lobbausta puolustellaan sillä, että lobbareilta tietämättömät poliitikot saavat tietoa. Selitys ei kelpaa. Lobbareiden tieto on yhtä hyvää kuin kaiken ostetun mainonnan sisältämä yksipuolinen kehuminen. Julkiseen hallintoon kuuluvat virastot siksi, että poliitikot eivät ole asiantuntijoita, vaan arvovalintojen tekijöitä. Virastot ovat vastuussa luotettavan tiedon välittämisestä poliitikoille.

Virastojen tarkoitus on, että poliitikoilla on arvovalintojen tekemiseksi käytössään totuudenmukainen tieto. Lobbareiden ja etujärjestöjen tavoite on vastakkainen. He tarjoilevat yksipuolista tietoa, joka jo yksipuolisuutensa vuoksi on totuudenvastaista. Lobbarin totuus voi olla totta, mutta ei koko totuus. Lisäksi yksipuolisenkin tiedon sisältö voi olla totuudenvastaista, sillä lobbareilla ja etujärjestöillä ei ole vastuuta väitteistään.

Säätytalon neuvottelut jatkuvat velikerhon voimalla. Vain yksi lobbari käveli ulos. Jos kaikki lähtisivät, rakenne romahtaisi. Ja se osoittaa, että neuvottelut perustuvat aivan tarkoituksella velikerhon osallistumiseen. Pääministeriehdokas on halunnut, että parissa viikossa tehdään sellainen määrä tekstiä, ettei sitä voi tehdä kuin kokoamalla lobbareiden ja etujärjestöjen mieleiset vaatimukset yhteen.

Vientineuvos Valtanen

Äänestäjän kuluttajansuoja ja al-Taee

Heti kun eduskuntavaalien tulos oli selvinnyt, selvisi myös, että osa valituista kansanedustajista asettuu ehdolle eurovaaleihin. Ei ollakseen haluttomia kansanedustajiksi eikä pyrkiäkseen europarlamenttiin, vaan keräämään ääniä puolueen vaalilistalle ja sen muille ehdokkaille. Tietenkin näin kannattaa toimia, koska eduskuntaan valitut ovat juuri keränneet vaaleissa eniten ääniä, niin kai he keräävät ääniä seuraavissakin vaaleissa.

Ehdokkaita asettavat puolueet hurskastelevat selittämällä, että eihän äänestäjän tarvitse äänestää ehdokasta, joka on ilmoittanut, ettei äänistään huolimatta ota paikkaa vastaan, jos tulee valituksi. Jos puolueet oikeasti ajattelisivat näin, ne eivät asettaisi vale-ehdokkaita.

Mutta vielä törkeämpää äänestäjien kuluttajansuojan rikkomista on SDP:n toiminta ehdokkaan ja kansanedustajan al-Taeen kanssa.

Al-Taeen rasistiset Facbook-kirjoitukset tulivat ensi kerran julkisuuteen marraskuussa 2018. Eli kuukausia ennen eduskuntavaalien ehdokaslistojen jättämistä vaalilautakunnalle. Al-Taee vakuutti silloin STT:lle, että väitetyt kirjoitukset ovat mustamaalausta. Ikävän julkisuuden välttämiseksi kaikki puolueet selvittävät tällaiset taustat hyvin tarkkaan ennen lopullista ehdokkuutta. Joten kirjoitukset eivät tulleet SDP:lle yllätyksenä vaalien jälkeen.

SDP otti kuitenkin tietoisen riskin ja päätti vaieta kirjoituksista menestyäkseen vaaleissa. Al-Taee oli ilman menneisyyttään kärkiehdokas. Se tarkoittaa tuhansia ääniä, mikä al-Taeen kohdalla myös toteutui.

SDP:n kannattaa ottaa tällainen riski. Samasta syystä kuin puolueet haalivat listoilleen julkkiksia ja vale-ehdokkaita. Puolue tarvitsee ääniä, ei henkilöitä. Äänet käytetään puolueen todellisten vallanpitäjien vallan pönkittämiseen. Hankalia ehdokkaita ei tarvitse ottaa mukaan eduskuntaryhmän johtoon, valiokuntiin eikä ministereiksi. Pahimmassa tapauksessa ongelmat voidaan vaikka vaihtaa varaehdokkaiksi.

SDP:n manööveri al-Taeen kanssa onnistui täydellisesti. Se saattoi jopa ratkaista vaalien voittajan.

On aivan ilmeistä, että al-Taee turvasi SDP:lle yhden paikan enemmistön eduskunnassa. Erityisesti al-Taeen kirjoituksista vaikeneminen oli SDP:lle onnistunut ratkaisu. Jos kirjoitukset olisi käsitelty ennen vaaleja mutta ehdokasasettelun jälkeen, al-Taeen oma äänisaalis olisi jäänyt saamatta. Mutta lisäksi ikävä julkisuus olisi vienyt SDP:ltä yleisesti kannatusta, eli myös muiden ehdokkaiden ääniä olisi valunut muihin puolueisiin. On laskettu, että SDP:n viimeinen paikka oli kiinni alle 6000:sta äänestä. Se on kiusallisen lähellä al-Taeen henkilökohtaista äänimäärää 4264 ääntä.

Nyt ei SDP:lle ole enää väliksi, että yhden kärkiehdokkaan menneisyys tulee julki. Vaikka al-Taee eroaisi eduskunnasta, hänen SDP:lle keräämänsä äänet pysyvät. SDP:n paikkamäärä ei vähene, tilalle tulee vain toinen SDP:n ehdokas. Heikosti ääniä itse kerännyt pääministeriehdokas Rinne saa edelleen käyttää valtansa perustana al-Taeen valheella SDP:lle keräämää äänisaalista.

Äänestäjiä ei ole pettänyt vain ehdokas ja puolue, vaan myös jälleen kerran lehdistö. Kun tieto al-Taeen kirjoituksista tuli uudelleen julkisuuteen heti vaalipäivän jälkeen, tieto on ollut toimituksissa jo ennen vaalipäivää. Jo viime marraskuusta lähtien. Vaikka asia oli päätetty tuoda julkisuuteen uudelleen, niin ei kuitenkaan tehty ennen vaaleja. Miksi?

Ennen vaaleja pengottiin mediassa muiden ehdokkaiden vuosien takaisia kirjoituksia. Mutta ei al-Taeen kirjoituksia. Oliko SDP:tä sympatisoivien toimittajien voimalla päädytty siihen, että ”on sovittu” ettei hämmennetä julkisuutta ennen vaalipäivää, jotta kampanjointi menee siten, kuin toimittajat ja toimitukset olivat suunnitelleet. Hyvällä tavalla median hallinnassa ja ohjailussa.

Koko tapauksen kruunaa se, että al-Taee jäi sairaslomalle myönnettyään valehtelunsa. Ja SDP ilmoitti, että asia on näin loppuunkäsitelty. Al-Taeeta ei voinut enää haastatella. Siten asian pyörittely julkisuudessa loppui ja SDP ja Rinne saivat rauhan käyttää valheella saamaansa valtaa hallitusneuvotteluissa.

Meillä on opittu maailmalla yleinen tapa voittaa vaalit valheella. Se on mahdollista, koska politiikassa ja vaaleissa ei ole kuluttajansuojaa.

Varaehdokas Lahtinen

Metroveljet käräjillä, ei kiinnosta

VALEHTELU  Helsingillä ja Siemensillä on parin sadan miljoonan euron riita. Sitä luokkaa ovat kummallakin vaatimukset korvauksena siitä, että Helsinki halusi Siemensin muuttamaan Helsingin metron kuljettajattomaksi. Eikä siitä tullut mitään, koska siitä ei olisi voinut tulla mitään. Kauppasopimuksilla kun ei voi muuttaa luonnonlakeja, vaikka ihmisten säätämiä lakeja voidaankin aina sopia kierrettäväksi.

Metrokäräjillä automaattimetrosta puhutaan ehkä ensi kertaa totta. Ainakin Helsingin toimesta. Ja ainakin periaatteessa. Sillä toisin kuin julkisessa päätöksenteossa, käräjillä laki velvoittaa todistajia puhumaan totta. Ja tähän asti kuultu osoittaa, että pääasiassa Helsingin virkamiehet ja poliitikot ovat automaattimetrosta valehdelleet. Kuin myös lehdistö toistaessaan tosina sitä, mitä metroveljet ovat kertoneet.

Automaattimetro myytiin poliitikoille väittämällä, että metro muuttuu aluksi kymmenien miljoonien ja myöhemmin yli kahden sadan miljoonan euron hankkeella halvemmaksi kuin kuljettajien ajama metro. Joulun alla kuultiin HKL:n automaattimetroprojektiin palkkaamaa saksalaista konsulttia. Hän todisti vääräksi suunnilleen kaiken sen, mitä poliitikoille oli automaattimetrosta luvattu.

Että konsultti Schütte kertoi nyt, että automaattimetro on kalliimpi ja vaatii enemmän henkilökuntaa kuin kuljettajametro, ei tarkoita sitä, että Schütte olisi kertonut sen HKL:lle 15 vuotta sitten. Mutta vaikka olisikin, sillä tuskin olisi ollut mitään merkitystä. Sillä eihän ole ollut merkitystä muullakaan automaatin kritiikillä.

Kritiikkiä automaattimetrosta esittivät mm. HKL:n oma metrojohtaja, muutama kaupunkisuunnitteluviraston virkamies ja ulkopuolinen alan asiantuntija tai harrastaja. Internetistä löytyy edelleen alun perin vuonna 2002 ja viimeksi 2009 päivitetty sivu, joka kertoi siis 10 vuotta sitten sen, minkä ainakin Helsingin käräjäoikeus uskoo nyt saksalaisen professorin kertomana.

Metrofarssille kuvaavaa on, että kaupungille näin kallis riitely ei kiinnosta mediaa. Sinnikäs HBL:n toimittaja Tommy Pohjola saa istua jotakuinkin yksin seuraamassa, miten hyvin tai huonosti todistajat muistavat kieltämättä varsin vanhoja asioita. Tommy Pohjolan tapaan on aihetta ihmetellä, mikä on julkisten päätöksentekijöiden eli poliitikkojen vastuu. Sillä päätöksen automaattimetrosta ovat tehneet Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenet.

Mutta ovathan hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus vahvistaneet, että valtuustolla on oikeus uskoa valheisiin ja tehdä niiden perusteella huonoja päätöksiä kaupunkilaisten vahingoksi. Näin tyrmättiin pitkän linjan metrokriitikon, Martti Sainion valitukset valtuuston metropäätöksistä. Hallinto-oikeus voi kumota julkisen päätöksen, jos päätös on tehty muodollisesti väärässä järjestyksessä. Valehtelu päätöksen perustelemiseksi ei ole Suomen oikeuslaitoksen mielestä väärä menettely.

Siinä tapauksessa, että käräjäoikeus sekä myöhemmin hovioikeus ja korkein oikeus päättävät, että HKL:n ja Siemensin riita ratkeaa HKL:n vahingoksi, rangaistuksia ei jaetakaan syyllisille. Siis metrosta päättäneille poliitikoille. He eivät maksa korvauksia Siemensille, vaan veronmaksajat. Koska se nyt vaan on ihan OK, että virkamiehet valehtelevat ja valtuuston poliitikot haluavat uskoa valheisiin. Siemens ehkä saa oikeutta, kaupunkilaiset eivät.

Mutta miksi media ei kerro tästä riitelystä yhtä innokkaasti kuin aikanaan metron automatisoinnista? Näin vaalien alla ei ole tarpeen pitää ääntä poliitikkoveljien mokista. Jos valtaosa toimittajista ei kykene tekemään eroa oman poliittisen kantansa ja journalismin välillä, he eivät kerro mitä virheitä heidän kannattamansa poliitikot ja puolueet ovat tehneet. He kertovat vain siitä, mitä hyvät poliitikot lupaavat saadakseen vaalirahaa ja tullakseen valituiksi.

Vientineuvos Valtanen

Vanhat veljet koolle

VALEHTELU Entinen ay-johtaja ja valtiovarainministeri Antti Rinne kertoi viikolla, että demarit ottavat vaaliteemakseen Pisara-tunnelin. Asiaa uutisoi näyttävästi Hesari, joka pönkitti Rinteen vaalirahoituskampanjaa vielä pääkirjoituksellaan perjantaina 26.10.

Pisara onkin Rinteelle rakas ja samalla katkera asia. Rinteen mielestä oli niin väärin niin väärin, kun Kokoomus ei pääministeripuolueena niellyt kuin vain metron valtiontuen tulevien hallitusten riesaksi edellisten eduskuntavaalien alla. Vaikka Rinne oli luvannut rakennusteollisuudelle molemmat herkkupalat, metron ja Pisaran. Varmistaakseen rakennusliikkeiden anteliaisuuden vaalirahoitukseen.

Jos Kokoomus olisi oikeasti ollut järkevä ja veroja maksavien kansalaisten puolella, se ei olisi antanut Rinteen luvata tulevien hallitusten rahaa metrollekaan. Rinne ei ahneudessaan Kokoomuksen oveluutta kuitenkaan ymmärtänyt. Kokoomukselle vain tarjoutui mainio tilaisuus kaataa tulossa oleva metrokatastrofi Rinteen syliin.

Sen, että Kokoomuksessa rakastetaan tunneleita ja rakennusteollisuutta yhtä paljon kuin demareissa, osoittaa osaltaan kokoomuslaisen pormestari Vapaavuoren kiire kiitellä Rinteen Pisara-avausta. Vielä parempi osoitus tunnelirakkaudesta on Keskustatunneli, jonka Kokoomus nosti jo aiemmin esille. Nyt vain toisella nimellä, koska muodollisesti Keskustatunneli-niminen hanke on valtuuston päätöksellä hylätty.

Sipilän hallituskausi näyttääkin jäävän harvinaiseksi ja poikkeukselliseksi ajaksi Suomessa. Maan asioista on päätetty kansalaisten edun ja demokratian periaatteilla eduskunnassa ja hallituksessa. Velikerhot ovat saaneet olla jäähyllä. Etujärjestöt eivät ole päässeet käyttämään valtiovaltaa. Siksi kansalaisten etu on voinut olla etusijalla.

Jopa johtava velimedia Hesari näytti kääntyvän rehellisen journalismin linjalle. Kuten että vuosien metrohypetyksen jäljiltä Hesari kunnostautui arvostelemalla väistämättömäksi katastrofiksi päätynyttä metroa sekä päättäjiä, jotka olivat typeryyksissään mm. hyväksyneet asemien lyhentämisen.

Mutta nyt Pisaraa hehkuttava pääkirjoitus paljastaa paluun menneisyyteen. Syy, miksi Pisara hylättiin, oli ministeriön hankearviointi, joka osoitti, ettei tunnelilla ole väitettyjä hyötyjä. Ikävät totuudet eivät velimedialle kelpaa, vaan Hyvien Veljien valemedia toistaa Pisaran aiemmin väitettyjä hyötyjä, joita ei ole olemassa. Ja vetoaa tunneliveljien junailemaan sopimukseen, jolla Pisara pantiin näyttämään asuntorakentamisen edellytykseltä, sekä HSL:n selvitykseen, joka perustuu Pisaran vaikutuksiin, joita ei ole olemassa.

Nyt näyttää siltä, että Suomen on taas pärjättävä velikerhojen ahdingossa. Vanhat veljet ovat kiivenneet saunanlauteille poimimaan tällä vaalikaudella tehtyjen hyvien päätösten hedelmiä. Niin kauan kuin niitä riittää.

Veli Hopea

Metrotauti leviää Turkuun

LOBBAUS Helsingissä ja Espoossa on opittu, että viranomaisiin ei voi luottaa. Ne lupaavat yhtä ja tekevät toista. Tapahtuu se tahallaan tai osaamattomuutta, kumpikaan ei ole hyväksyttävää.

Kun Länsimetron liikenne vihdoin saatiin käyntiin, kävi selväksi, että päätökset Länsimetrosta tehtiin 10 vuotta sitten täysin valheellisella tiedolla. Ja vieläpä moneen kertaan. Epäilijät haukuttiin silloin kylähulluiksi.

Kun metron liityntäliikenne saatiin käyntiin ja vanhat Helsinkiin ajavat bussilinjat lopettivat, uskoivat vihdoin sekä kaupunkilaiset että metroa halunneet ja puolustaneet poliitikot, että mikään ei pitänyt paikkaansa. Hesarikin alkoi laskea, miten paljon huippunopea ja vaivaton metro pidensi työmatkoja joka puolelta Espoota. Kun luvattiin, että matka-aika lyhenee.

Kaikesta tästä voisi ottaa opiksi. Niin tehtiinkin Helsingissä toisen raidehankkeen, Raide-Jokerin kanssa. Tai ainakin yritetään, valmistahan ei vielä ole. Raide-Jokeria on ryhdytty tekemään allianssimallilla, joka on saanut kehuja esimerkiksi Tampereella sikäläisen keskustatunnelin eli Rantatunnelin onnistumisesta. Suurhanke valmistui ennen aikojaan ja halvemmalla kuin piti.

Sen sijaan Turku näyttää hoitavan omaa raidehankettaan Länsimetron menetelmillä. Tosin käänteisesti. Kun länsimetron kanssa viranomaiset valehtelivat saadakseen raideliikenteensä, Turussa valehdellaan, jotta raiteita ei tulisi.

Turun virkamiesten raportti väittää superbussia lähes ilmaiseksi ja ratikkaa monta kertaa kalliimmaksi kuin Tampereella, jossa on juuri tehty ihan oikeat kaupat ratikasta. Superbussia väitetään yhtä hyväksi kuin ratikka, vaikka sille ei rakennetakaan tukevia ja tasaisia erilliskaistoja, jotka tekevät ratikasta nopean ja mukavan. Bussi muuttuu Turussa ratikan veroiseksi, kun bussiin lisätään seisomapaikkoja ja bussia ryhdytään nimittämään superbussiksi.

Tuoreimmat tiedot kertovat, miten Turussa toimii kaksoisvelikerho. Kansainvälisen bussifirman puolesta lobbaa Turun johtoa konsulttiyritys, jossa on yhteiskuntasuhdejohtajana (Public Affairs Manager) kaupunginhallituksen puheenjohtajan kaksoisveli. Saman lobbausfirman toinen johtaja on superbussiraportista vastaavan apulaiskaupunginjohtajan puolueveli, jolla on pitkä työhistoria puolueen töissä.

Turussa siis otetaan opiksi Länsimetrosta, että ihan hyvin voi viranomaisvaltuudella selittä mitä tahtoo, ja läpi menee. Satojen miljoonienkaan virheistä ei jää kiinni, ei joudu vastuuseen, eikä veronmaksajien rahojen hukkaamista edes tutkita. Joten mikäs siinä on hyvien veljien kanssa asioita järjestellä.

Vientineuvos Valtanen

Kiusattu sai lähteä

Valeuutinen Terrafamen kuljetintilauksesta pääministerin sukulaisten omistamasta yhtiöstä on paisunut täysin yli kaikkien äyräidensä. Se osoittaa, että suomalaisessa mediassa asiat eivät ole ollenkaan kohdallaan.

Valeuutisessa kerrottiin, että pääministeri Sipilä on järjestänyt sukulaisilleen valtion rahaa. YLE:n toimittaja Salla Vuorikoski teki pikkulehden jutusta suuren uutisen malttamatta odottaa pääministerin kommenttia asiassa. Pääministeri suuttui toimittajalle ja YLE:lle. YLE:n päätoimittaja Atte Jääskeläinen ymmärsi oman toimituksensa virheen ja ryhtyi hillitsemään toimittajiensa elämöintiä asialla. Toimittajat eivät tästä tykänneet ja alkoivat kiukutella päätoimittajalle.

Valeuutisen virheet korjattiin jopa erittäin raskailla keinoilla oikeuskanslerin virastossa. Mutta myrsky YLE:ssä vain jatkui. Kyse ei ollut enää pääministeristä vaan YLE:n päätoimittajan ja muiden toimittajien keskinäisistä suhteista. Toimittajat, tai osa heistä, ei tykännyt päätoimittajastaan. Ja he jatkoivat päätoimittajansa ahdistelua. Toimittajat tekivät jopa aiheesta kirjan, jota edes ammattiveljet eivät pitäneet asiallisena.

Päätoimittajan toiminnassa oli merkittävää, että hän vaati, että ei riitä, että uutisten faktat ovat kunnossa, vaan pitää olla kunnossa myös mielikuva, joka jutulla annetaan. Näin päätoimittaja vei toimittajilta keinon levittää omaa agendaansa pysymällä kuitenkin muodollisesti journalististen periaatteiden mukaan objektiivisena tiedon välittäjänä. Toivottavasti lehdistömme joskus kehittyy ja se antaa tästä Jääskeläiselle Sanomalehdistön kunniamitalin.

YLE:n ylin johto piti asiallisen päätoimittajansa puolta, mutta lopulta rohkeus ja itseluottamus pettivät. Päätoimittaja erehtyi sanomaan ääneen julkisen salaisuuden Julkisen sanan neuvostosta (JSN). Ja se, mitä päätoimittaja sanoi, kerrottiin mediassa moneen ääneen irrallaan sanomisen taustasta. Ja näin saatiin asia ja päätoimittaja näyttämään toiselta kuin oli.

Päätoimittaja sanoi, ettei JSN:n tehtävä ole määritellä YLE:n journalistista linjaa. Kuten ei olekaan. Sillä se on päätoimittajan tehtävä ja velvollisuus. Ja siinä johdon pitäisi tukea päätoimittajaansa.

On kuvaavaa, että päätoimittaja kaatui juuri siihen jutun mielikuvalla bluffaamiseen, minkä vastustamisesta hän joutui toimittajien kiukuttelun uhriksi. Yksikään lehti tuskin on kirjoittanut sanasta sanaan mitään muuta kuin mitä päätoimittaja yhdessä lauseessa sanoi. Mutta kaikki lauseen lainaajat ovat tienneet, että lauseen irrottaminen siitä asiayhteydestä ja ilmapiiristä, jossa se sanottiin, antaa aivan eri viestin kuin mitä lause merkitsi silloin kun se sanottiin.

JSN oli jupakan yhteydessä tuominnut päätoimittajan. Ja samoin oli tehnyt selvitysmies Olli Mäenpää, JSN:n entinen puheenjohtaja, omassa raportissaan seuraten kritiikittömästi JSN:n kyseenalaista tuomiota. Sillä on merkittävää, että tuomiosta äänestettäessä tulos oli tasan. JSN:n päätoimittajajäsenet olivat sillä kannalla, että YLE:n päätoimittaja oli toiminut oikein. Neuvoston puheenjohtajan ääni ratkaisi lopputuloksen. Ja se ääni sattui olemaan poliittisesti eri kannalla kuin pääministeri, jonka oikeuksia YLE:n päätoimittaja oli puolustanut toimittajan virhettä vastaan.

Jos JSN olisi ollut rehellinen, se olisi ilmoittanut, ettei sillä ole kantaa YLE:n päätoimittajan tekemisiin, koska käsitys asiassa jakaantui tasan. Tällaiseen rehellisyyteen ei JSN pystynyt. Kiusaus kiusata oli vahvempi kuin rehellisyys.

Niinpä kiusattu sai lopulta lähteä.

Veli Hopea

Lehdistö sössi vapautensa

Suomen lehdistö ei olekaan enää maailman ykkönen. Lehdistön vapaus on nyt jossain muualla suurempaa kuin Suomessa. Näin kertoo Toimittajat ilman rajoja -järjestön vertailu.

Toimittajien oma järjestö tiputti Suomen kärkipaikalta siksi, että järjestön mukaan Suomen pääministeri on rajoittanut lehdistön vapautta. Kun asia sanotaan selkeämmin, toimittajajärjestön mielestä lehdistön vapaus on vähentynyt, koska pääministeri suuttui toimittajalle, joka valehteli pääministerin tekemisistä.

Toimittajat ilman rajoja -järjestö RSF ei ole riippumaton tuomioistuin, vaan lehdistön etujärjestö. Myöskään Suomessa YLEn ja pääministerin tuominnut Julkisen sanan neuvosto JSN ei ole riippumaton tuomioistuin, vaan lehdistön sisäinen kurinpitolautakunta.

Lehdistön omat järjestöt eivät näe mitään syytä lehdistössä itsessään. Valemedian uhasta puhuva lehdistö valehtelee itse ja suuttuu siitä, kun valehtelun kohde puuttuu asiaan. Kun YLEn toimituksessa hillittiin valehtelusta alkanutta kohua, sitä moititaan lehdistön vapauden rajoittamiseksi.

Miksi JSN ei puuttunut siihen, että lehdistö rikkoi journalistin ohjeiden niitä kohtia, joissa sanotaan velvollisuudesta totuudenmukaisuuteen ja tietojen tarkistamiseen? Miksi JSN moitti vain valehtelusta seurannutta YLEn toimituksen korjausliikettä? Asiaan liittyvä valehtelu on lisäksi jatkuvaa, minkä vahvistivat kaksi oikeuskanslerinviraston päätöstä siitä, että pääministeri ei ole syyllistynyt korruptioon, kuten lehdistö on väittänyt. Oikeuskanslerin virasto ei ole kenenkään etujärjestö, kuten RSF ja JSN.

Kirjoitimme tässä blogissa tästä aiheesta jo joulukuussa. Jälkimmäisessä aihetta käsitelleessä artikkelissa arvioin, että asia palaisi julkisuuteen pikku-uutisena, kun oikeusasiamies on tehnyt asiassa päätöksensä. Erehdyin. Oikeuskanslerin päätösten jälkeenkin pääministerin syyttäminen jatkuu, kun vain on minkäänlainen tilaisuus muistuttaa asiasta.

Lehdistö ei ole osoittanut omien ohjeidensa mukaista toimintaa. Toimittajat eivät ole kyenneet pitämään erossa työtään ja omia poliittisia näkemyksiään. Eivätkä toimittajat ole kyenneet myöntämään virheitään. Riippumattomaksi itseään väittävä lehdistö paljastaa vihaavansa hallituspuolueita ja kaveeraa avoimesti mieleistensä oppositiopoliitikkojen kanssa. Kun oppositiojohtaja jää kiinni valehtelusta, sille naureskellaan kuin kaljakaverit ikään, tai asia vaietaan heti.

Suomessa lehdistön vapauden ja uskottavuuden uhka on lehdistö itse, ne toimittajat, jotka eivät itse ymmärrä, milloin he toimivat lehdistön omien periaatteiden ja laissa turvatun sananvapauden vastaisesti. Uskottavuus on ansaittava itse, sitä ei saada toisilta, eikä sen menetyksestä voi syyttää toisia.

Lehdistönvapauden kärkisijalta tippuminen on lehdistön itsensä ansio. Jos toimittaja olisi tarkistanut tietonsa eikä olisi julkaissut valheellista väitettä pääministeristä, pääministeri ei olisi suuttunut. Se, oliko suuttumus ylireagointia vai ei, on toissijaista. Mutta se, että pääministerin suuttumisesta on tehty pääasia, vie uskottavuuden paitsi valhetta levittävältä medialta, myös median omilta järjestöiltä. Valitettavasti, sillä se vain vahvistaa sellaisen valemedian asemaa, jolla voitettiin Brexit-äänestys Briteissä ja presidentinvaalit USA:ssa.

Veli Hopea

Julkinen selvitys Länsimetrosta

Metroveljien toiminta tavoittelee täydellisyyttä. Ei riitä, että julkisten varojen törkeätä väärinkäyttöä ja estotonta valehtelua esittelevä selvitys salataan. Myös tiedottaminen salaamisesta salataan. Tieto salaamisesta julkaistaan iltapäivällä pääsiäisen alla. Silloin, kun toimitukset ovat tyhjentyneet, eikä autoissaan ruuhkissa istuva kansa käytä työaikaansa enää netin selaamiseen. YLE:n uutinen aiheesta julkaistiin kiirastorstaina klo 16:47.

Metroveljet onnistuivat höynäyttämään myös erinomaista pääministeri Sipilän asettamaa selvitysmiestä Erkki Virtasta. Virtasen tehtävä oli selvittää valtion rahoittaman rakentamisen ongelmia. Yksi mittavimmista rahoituksista on Länsimetro lähes puolen miljardin valtiontuella. Virtanen kyllä moittii metroon liittyvän leväperäisyyden, mutta säästää oman raporttinsa tekstiä toteamalla, että ei ole tarpeen kerrata sitä, mitä 1.3.2017 valmistuneessa metroa koskevassa erillisessä selvityksessä sanotaan. Virtanenkin siis uskoi, että kun on selvitetty väärinkäytökset 1,2 miljardin julkisten varojen käytöstä, tulokset myös kerrotaan. Vaan ei kerrotakaan.

Kun metroveljet eivät mitään kerro, kertominen jää muille. Tässä tiivistetty selvitys siitä, miksi Länsimetro on mennyt pieleen.

Miksi Länsimetro on maksanut tähän mennessä 1,2 miljardia, kun luvattiin, että se maksaa 0,7 miljardia?

Siksi, että suunniteltua metroa ei voi rakentaa 0,7 miljardilla. Sekä siksi, että metroa rakennuttamaan pannut ihmiset eivät osanneet metron rakentamista. Osaamaton porukka ei pysty edes normaalisuoritukseen. Miten se silloin kykenisi alittamaan kustannukset, joihin kokeneet rakentajat pystyvät.

Eivätkö Länsimetron rakennuttajat tienneet, ettei metroa voi rakentaa 0,7 miljardilla?

Kyllä tiesivät. Konsultit olivat laskeneet, että metro maksaa vähintään 0,8 miljardia. Rakennusliikkeet olivat sanoneet, että metro maksaa vähintään 0,9 miljardia.

Miksi Länsimetron sanottiin maksavan 0,7 miljardia, jos tiedettiin, että se maksaa enemmän?

Siksi, että hinta piti valehdella valtuustolle ja julkisuuteen, koska todellisella hinnalla metropäätöstä ei olisi tehty. Poliitikot olivat kertoneet, minkä hinnan he uskaltavat hyväksyä. Valehtelun myönsi julkisuudessa metrosta vastuussa ollut Olavi Louko itse, mutta siitä ei seurannut mitään.

Miksi metroliikenne ei alkanut viime vuoden elokuussa ja miksi asiasta ei kerrottu ajoissa?

Koska rakennustyöt kokonaisuudessaan olivat kaukana valmistumisesta. Keskeneräisyydestä ei uskallettu kertoa, koska huonojen uutisten kertominen ei ole kivaa, eivätkä lisärahaa kerta toisensa jälkeen myöntäneet poliitikot halunneet kuulla taas huonoja uutisia.

Miksi rakennustyöt ovat myöhässä?

Koska metron rakennuttajilla ei ole osaamista eikä kokemusta metron rakentamisesta niin, että he kykenisivät pitämään monimutkaisen ja vaativan hankkeen hallinnassaan. Mutta myös siksi, ettei ennen rakentamista haluttu tehdä kaikkia valmistelevia töitä, jotta edes osaavat rakentajat olisivat voineet suunnitella rakentamisen luotettavasti. Sen vuoksi kesken töiden tuli ja tulee jatkuvasti yllätyksiä, jotka vaativat suunnittelemaan muutoksia ja sekoittavat aikatauluja.

Ovatko Länsimetroa viivästyttäneet ja hintaa nostaneet virheet vahinkoja vai tahallisia?

Suurimmat virheet ovat tahallisia, kuten valehtelu hinnasta, tarvittavien valmistelevien töiden tekemättä jättäminen, rakentamisen teettäminen kilpailuttamatta omana työnä oy-muodossa ja tiedon pimittäminen, kuten salailu myöhästymisestä ja kustannusten kasvusta. Tahallista on ollut myös koko hankkeen perustelun vääristeleminen käyttämällä epärealistisen alhaisia kustannuksia ja jättämällä ottamatta huomioon asioita, jotka huonontavat haluttua lopputulosta. Tahatonta on esimerkiksi osaamisen puute, koska ei ole tehtäviin värvättyjen henkilöiden vika, jos he eivät ole ennen olleet tekemässä metroa, eikä ole ketään, joka heitä olisi voinut opettaa. Tahallista on kuitenkin se, että rakentajiksi ei valita kokeneita yrityksiä, vaan ryhdytään teettämään työtä ihmisillä, joilla ei ole tarvittavaa osaamista.

Miksi metroa tekemään ei valittu kokeneita metrorakentajia?

Koska urakan kilpailuttaminen sitovalla hinnalla ja aikataululla olisi paljastanut valehtelun hinnasta ja aikataulusta. Metroa ei olisi tehty, jos valtuutetut olisivat juuri päättäneet, että metron saa tehdä 0,7 miljardilla ja sen jälkeen olisi saatu tarjoukset, joissa hinta olisi ollut esimerkiksi 0,9–1,1 miljardia. Metron rakennuttajat tiesivät, että poliitikoilta saisi kyllä ”selkä seinää vasten” sitten lisää rahaa, kun ensin on käytetty luvattu 0,7 miljardia. Tällaista jälkikäteistä rahan kiristämistä ei voi tehdä, kun tehdään sopimus kokeneen rakentajan kanssa todellisella hinnalla.

Mitä olisi pitänyt tehdä hinnannousun ja viivästymisen välttämiseksi?

Metroa ei voi rakentaa halvemmalla ja nopeammin kuin mitä metron rakentaminen edellyttää, vaikka aikaa ja rahaa ei ole. Jos metro ei saa maksaa enemmän kuin 0,7 miljardia, pitää rakentaa vain sen verran kuin sillä hinnalla saa, kuten rakentaa vain Tapiolaan asti. Tärkeintä olisi ollut tehdä rakentamisesta sitova sopimus kilpailuttamalla hanke osaavilla rakentajilla. Suosituksen mukaista allianssi-mallia ei 10 vuotta sitten tunnettu kuten nyt, mutta muita urakka- ja sopimusmalleja oli käytettävissä silloinkin.

Olisiko metro voitu jättää tekemättä?

Olisi, sillä Espoo on edelleen niin väljästi rakennettua, että liikenne on hoidettavissa henkilöautoilla ja busseilla. Se on väljässä lähiörakenteessa myös halvempaa ja paremmin palvelevaa. Metron rakentamisen virheitä sekä aikataulujen ja kustannusten ylityksiä ei olisi tullut, jos metroa ei olisi rakennettu. Muu kuin metron rakentaminen on yksinkertaista, ja siitä on kokemusta ja osaamista. Muun rakentamisen kanssa ei siksi olisi voitu mennä yhtä paljon ja yhtä kalliisti pieleen kuin metron kanssa.

Miksi metro piti tehdä, jos sitä ei tarvita?

Vaikka Espoon henkilöliikenteeseen ei tiedossa olevien suunnitelmien mukaan tarvita metroa, yhteiskunnassa on monia tahoja, joiden etu on käyttää muita kuin omia rahoja miljardiluokan rakennushankkeeseen. Kun veronmaksajien rahoista hyötyviä on kylliksi, syntyy päätös hankkeen toteuttamisesta.

Eikö ole kohtuutonta vaatia erehtymättömyyttä?

Epäonnistuminen ja erehtyminen ovat hyväksyttäviä, kunhan kyse ei ole tahallisuudesta ja toistamisesta. Länsimetron rakentamisesta ei ole toistaiseksi otettu opiksi. Loukolla oli kiire aloittaa jatkotyöt Kivenlahteen ennen kuin Matinkylän osuuden väistämätön katastrofi tuli julkisuuteen. Jatko on etenemässä täsmälleen samalla tavalla ja samalla porukalla kuin alkuosa, vaikka toimitusjohtaja on vaihdettu. Vastuuta ei siis kanna kukaan.

Estääkö laki metroa koskevan tiedon julkistamisen?

Ei estä. Osakeyhtiölain periaatteena on suojata osakeyhtiön omistajia siltä, että yhtiötä eli osakkaiden omaisuutta vahingoitetaan. Länsimetro Oy:n omistaa kaksi kaupunkia, eli Espoon ja Helsingin asukkaat. Värinkäytösten ja virheiden pimittäminen ei ole omistajien omaisuuden suojaamista. Se on yhtiössä toimineiden ja kaupunkilaisten omistajavaltaa edustaneiden luonnollisten henkilöiden suojaamista siltä, että he joutuisivat tekemisistään vastuuseen.

Miksi sanotaan, että juristit ovat neuvoneet salaaman kaiken?

Asianajajan tehtävä on puolustaa asiakkaansa etua. Länsimetro Oy:n tapauksessa väärinkäytöksiä ja virheitä tehneiden henkilöiden etu on pitää asiat salassa, omistajien etu on saada asioista tieto. Juristit neuvovat sen mukaan, mikä on heiltä neuvoa kysyneen etu. Neuvoa on kysynyt Länsimetro Oy:n hallitus, eivät kaupunkien asukkaat.

Onko metron jatko Kivenlahteen vain Espoon ja espoolaisten ongelma?

Ei ole. Jatko-osa ei suoraan koske Helsinkiä, mutta valtiota ja HSL:ää se koskee. HSL:n kautta myös helsinkiläiset pääsevät maksamaan toisesta tarpeettomasta miljardihankkeesta. Virtanen suosittelee, että valtion tuki tulee voida keskeyttää tai perua, jos tuen perusteet pettävät. Valtiontuen perusteet ovat pettäneet. Mutta valtiokaan ei ole tehnyt mitään. Kukaan ei siis ole veronmaksajien puolella, vaikka veronmaksajat maksavat kaiken ja kaikki virheet.

Vientineuvos Valtanen

Kalikka kalahti, toimittaja älähti – ja lähti

MEDIA Nollakohu, josta kerroimme kaksi viikkoa sitten, näyttää kohdanneen kulminaationsa. Joten kerrataanpa, mitä oikeastaan tapahtui.

Marraskuun lopulla Vasemmistoliiton asiaa edistävä sanomalehti Kansan uutiset kirjoitti pääministeri Sipilällä olevan läheiset yhteydet Kajaanilaiseen konepajaan, joka toimittaa laitteita Talvivaaran kaivokselle. Julkaistu teksti oli muodollisesti oikein, mutta siihen sisältyvä piiloviesti oli puhdas uutisankka. Uutisen tarkoitus oli väittää ilman mitään todisteita, että pääministeri on järjestänyt valtion rahaa kaivosyhtiölle, jotta pääministerin sukulaiset saavat rahaa kaivosyhtiön ostaessa heidän konepajaltaan tavaraa.

Kansan uutisten juttu toimi juuri kuten lehti oli aivan ilmeisesti tarkoittanutkin. Oppositiota ja vasemmistoa sympatisoiva lehdistö ja toimittajat tarttuivat jutun perättömään piiloviestiin.

Kansan uutiset jatkoi itse luomastaan valheesta ovelasti seuraavana päivänä, perjantaina 25.11. Lehti kertoi, miten pääministerin sukulaiset olivat saaneet suuren kaupan (puoli miljoonaa euroa) kaivosyhtiöltä. Piiloviesti oli, että konepaja sai tilauksen, kun pääministeri oli antanut valtion rahaa kaivosyhtiölle. Ovelaa Kansan uutisten uutisoinnissa oli nyt, että lehti todisteli keksimäänsä valhetta muilla viestimillä, joiden tietoihin Kansan uutiset viittasi. Ovelaa myös sikäli, että kello 17:01 julkaistussa jutussa ei puhuttu mitään aiemmin julkaistusta Ylen artikkelista, jonka tiedot vetivät maton Kansan uutisten vihjailuilta.

Perjantaina siis myös Yle teki asiasta jutun. Iltapäivällä 14:05 ennen Kansan uutisten juttua julkaistu artikkeli oli otsikoitu Kansan uutisten jutun tapaan vihjaavasti siten, että lukijalle luotiin mielikuvaa pääministeristä järjestämässä rahaa sukulaistensa yrityksen hyväksi. Aloituskuvanakin käytettiin provosoivaa kuvaa pääministeristä kaivosyhtiön haalarissa ja pipossa. Mutta itse teksti osoitti vihjailun aiheettomaksi ja otsikon viestin vääräksi. Pääministerin sukulaisten konepajalle ei ollut tullut tilausta kaivosyhtiöstä vaan konsulttiyhtiö Pöyrystä. Eikä tilauksella ollut mitään tekemistä sen kanssa, myönsikö valtio kaivosyhtiölle rahaa tai ei. Laitteet tarvittiin, vaikka kaivos olisi ilman valtion rahaa lopetettukin.

Jos media toimisi asiallisesti, se – Kansan uutiset mukaan lukien – tekisi uutiskampanjan siitä, ettei pääministeri ole järjestänyt valtion rahaa sukulaisilleen. Ja uutisointi olisi yhtä näyttävää kuin miten suurella innolla valehdeltiin asian olevan toisin. Mutta näin ei tapahtunut. Sillä tarkoitus ei ollut kertoa kansalaisille tosiasioita, vaan käydä kampanjaa pääministeriä vastaan. Tämä kävi selväksi siitä, miten jupakka jatkui.

Lauantaina 26.11. jupakka jatkui uutisella, että pääministeri oli moittinut Ylen toimittajaa siitä, ettei pääministerille annettu tilaisuutta kommentoida asiassa, jossa häntä syytettiin sukulaistensa suosimisesta valtion varoilla. Toimittaja tiesi varmasti, että näin kovan väitteen kanssa juttua ei pitäisi julkaista ilman ”syytetyn” kommenttia. Mutta kiusaus oli liian suuri. Toimittaja pani jutun ulos antamalla ymmärtää, ettei pääministeri suostunut kommentoimaan. Rehellinen toimittaja olisi kirjoittanut, ettei toimittaja malttanut odottaa, että olisi tavoittanut pääministerin.

Vesilasissa vellovan myrskyn silmä siirtyi Yleen, jossa perjantain jutun tekijät ja pari muuta toimittajaa ottivat nokkiinsa. Syynä se, että Ylen toimituksen johdossa oli päätetty lopettaa itse perättömäksi osoitetun asian käsittely. Tämä ei ollut kivaa, kun kivempaa olisi ollut jatkaa pääministerin mollaamista tulevissa ohjelmissa.

Itse asia unohtui, ja mediassa ryhdyttiin käymään keskustelua siitä, onko Suomessa enää lehdistönvapautta ja rajoittaako sitä pääministeri. Tällöin siirryttiin heikolle jäälle, koska media alkoi jakaa oikeutta itselleen. Ylen toimittajat ryhtyivät siihen, mistä he olivat moittineet pääministeriä, joka vaati oikeutta saada julkisuuteen oma sanansa. Vaikka journalismin tarkoitus ei ole kertoa siitä, mitä mieltä toimittaja on asioista.

Pääministerillä ja medialla on se ero, että toimittajat saavat sitä julkisuutta, mitä itse haluavat. Pääministeri ja kaikki muutkin kansalaiset saavat vain sitä julkisuutta, jota toimittajat muille sallivat. Siitä vallasta luopuminen näyttää olevan vaikeata silloin, kun vallan käyttämisellä on tilaisuus edistää omaa asiaansa. Myös virheiden myöntäminen näyttää hyvin vaikealta.

Ylen perjantain jutun tehneet toimittajat Vuorikoski ja Eronen ottivat lopputilin Ylestä 14.12.

Tämä jupakka palaa julkisuuteen todennäköisesti pikku-uutisena sitten, kun oikeusasiamies tekee päätöksensä pääministerin itsensä ja muiden jättämistä jääviyden selvityspyynnöistä. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että media käytti jälleen valtaansa. Jos yhtään ajatellaan nettiuutisten kommentoinnin kuvastavan uutisoinnin vaikutusta, ainakin Kansan uutiset sai viestinsä perille omille kannattajilleen. Sen kiteytti kommenttipalstalla Heimo Eronen:
Onkohan selvitetty kuinka monta "napalankoa" ja "kälyä" päättävillä poliitikoilla on valtion ja kuntien yhtiöihin? Ei taida olla puhtaita jauhoja minkään puolueen pussissa. Mutta kun julkisuutta ja kannatusta haetaan lähestyviin vaaleihin, niin kaikkija keinoja käytetään. Aina löytyy rahvasta joihin "herrojen" herjaaminen uppoaa.

Veli Hopea

Länsimetron suuri päivä 2

UUTINEN Tänään on jälleen suuri länsimetron juhlapäivä. Länsimetro Oy:n uusi toimitusjohtaja on ensimmäistä päivää työssään, kun entinen toimitusjohtaja Kokkinen sai potkut.

Erotus ja nimitysuutisen myönteinen julkisuusarvo käytettiin saman tien. Sillä vihdoin kerrottiin, mitä suuren kohun aiheuttanut avajaisten peruminen viime elokuulta maksaa – tämän hetken tiedon mukaan. Ilmoitettu lisähinta on 104 miljoonaa. Avajaispäivänä 15.8.2016 kirjoitin, että kohta kaupungeilta tullaan pyytämään lisää sata miljoonaa.

Kokkisen potkuista huolimatta toistaiseksi meno metron kanssa näyttää entisenlaiselta. Viivästystä ja lisäkustannuksia selitetään samoilla valheilla kuin ennenkin. Sillä rakennus- ja esteettömyysmääräykset eivät ole muuttunet länsimetron rakentamispäätöksen jälkeen. Ja kalliolouhinnan korkea hinta on ollut tiedossa jo siitä lähtien kun metrojohto päätti säästellä koekairauksissa.

Sekin oli tiedossa, että keksitty 714 miljoonan budjetti ei tule pitämään. Metrourakkaa ei vaan haluttu kilpailuttaa, koska mikään rakennusliike ei olisi voinut tarjota työtä vaaditulla budjettihinnalla. Ja jos oikea hinta olisi kilpailutuksessa tullut valtuustojen tietoon, touhu olisi jäänyt siihen.

Mutta miksi Kokkinen sai potkut juuri nyt? Eihän poliitikoille voinut olla mikään yllätys, että metron rakentamisen jatkuminen kuukausia tuo joka päivältä lisää maksettavaa. Hyvä syy löytyy ainakin kevään kuntavaaleista, joihin puolueissa valmistaudutaan jo kuumeisesti. Aivan kaikki poliitikot eivät ole olleet kritiikittömästi metron puolesta. Heille ei pidä antaa tilaisuutta kerätä kannatusta sillä, että he ovat olleet koko ajan vastaan ja muut eivät ole välittäneet vaan jakaneet vain lisää rahaa. Kuten tehdään Espoon ja Vantaan valtuustoissa taas kohta, ja vaalipuheita jälleen pidetään.

Aika näyttää, mihin VR:n radanrakennusyhtiön johtajan paikalta pari kuukautta sitten lähtenyt uusi toimitusjohtaja ryhtyy. Loppuuko valehtelu ja tiedon pimittäminen, kuten Saksi HS:n haastattelussa lupaa. Tuoko hän reilusti julkisuuteen ne jo tiedossa olevat virheet ja puutteet, joista vielä ei ole kerrottu? Myöntääkö hän taitamattomuuden ja valehtelun, joka hankkeessa maksaa ja kestää? Vai hankkiiko hän metrolle käyttöönottoluvan pimittämällä härskisti ongelmat valvovilta viranomaisilta, koska viranomaiset eivät tunne metrorakentamista senkään vertaa kuin työmaata pyörittänyt organisaatio ja urakoitsijat.

Sattumalta myös Tampereella on tänään juhlapäivä. Tampereen suuri tunneliprojekti, Rantaväylän tunneli, avattiin liikenteelle. Yhteistä näille kahdelle tunnelille on, että kumpikaan ei pysynyt aikataulussaan. Länsimetro on neljä vuotta myöhässä, Rantatunneli avattiin puoli vuotta ennen kuin piti.

Vientineuvos Valtanen

Länsimetron suuri päivä

UUTINEN Tänään on suuri länsimetron juhlapäivä. Metron piti olla valmis ja liikenteen alkaa uusilla junilla tunneleihin Espoon metsälähiöiden alle. Pitkin alkuvuotta pyöri mittava media- ja mainoskampanja. Espoossa vaihdettiin pysäkkien kilpiä ja jaettiin infoa uusista liityntäbusseista, joilla ei enää pääse perille Helsinkiin. Juhla huipentui viikko sitten maksajille eli seudun asukkaille jaettuun paikallislehtien paksuun liitteeseen, jossa kehutaan metroa ja mainostetaan asuntoja, jotka ovat jossain nykyisten tai tulevien metroasemien lähiseuduilla.

Metroveljien maailma romahti kesäkuun alussa. Myöhään perjantaina, kun jopa toimittajat ovat lähteneet viettämään viikonloppua, Länsimetro Oy lähetti tiedotteen, joka kertoi, että näyttävästi mainostettu metro ei alakaan toimia elokuussa. Myöhemmin selvisi, että asia oli ollut toimitusjohtaja Kokkisen ja muiden isoveljien tiedossa jo muutaman päivän. Mutta mukavampi on pantata tietoa viikonloppuun, ettei tarvitse ainakaan heti julkisuuteen joutua.

Vastuullisten selittely on ollut surkeaa. Metrojohtajien toimenkuvaan ei kuulu tietää mistään mitään, heidän ei pidä johtaa, eikä heillä ole vastuuta mistään. Kaikki johtajien tehtävät on ulkoistettu. Näköjään myös virheiden tekemistä voi ostaa alihankintana! Kokkisella onkin ollut aikaa kierrellä metron työmailla. Mikä tosin tarkoittaa, että joko hän valehtelee härskisti siitä, ettei tiennyt mitään metronsa keskeneräisyydestä, tai sitten hän ei ymmärrä kerta kaikkiaan yhtään mitään siitä, mitä hänet on pantu johtamaan.

Totuus taitaa olla siellä jossain eli aivan muuta. Kokkinen on ollut alusta asti tietoinen siitä, ettei metro synny luvatulla hinnalla eikä valmistu luvatussa ajassa. Siitähän on jo vuosia ja monta sataa miljoonaa, kun metron piti olla valmis. Mutta miksi turhaan ottaa vaivakseen metroa kuolaavien poliitikkojen kiukkua kertomalla heille, että he ovat uskoneet kaiken, mitä heille metrosta on valehdeltu. Että nyt pitäisi herätä metrounesta todellisuuteen. On helpompi olla kertomatta sitä, mitä ei haluta kuulla. Aika hoitaa sen kertomisen kuitenkin joskus myöhemmin.

Suuresta metrojuhlasta jäi jäljelle vain junien lyhentäminen, lyhyemmät vuorovälit ja lyhennetty liikenne. Puolet junista jää Kamppiin, eli nyt saa vaihtaa myös metrosta metroon. Näin palvelu kehittyy! Edes uusia junia ei tullut liikenteeseen. Tosin parempi niin. Vanhat junat ainakin toimivat, kun ovat toimineet tähänkin asti. Erityisesti ne kaikkein vanhimmat. Eihän uusissa junissa ole mitään uutta, vaan ne ovat täysin 70-lukulaisia kovine muovipenkkeineen.

Ja velikerho tietenkin jatkaa hymistellen. Kaikki on pielessä, mutta mikään ei muutu. Sama porukka jatkaa tekemällä samoja virheitä. Kohta taas poliitikot heristävät muodon vuoksi sormeaan ja antavat veronmaksajien rahaa jälleen lisää sata miljoonaa. Metrokatastrofin jatketta odotellessa, sillä sössiminen jatkuu tulevat vuodet kohti Kivenlahtea.

Vientineuvos Valtanen

Automaattimetron mainoslehti

MAINOS Tiistaiaamuna postiluukusta tipahti jälleen automaattimetron mainoslehti, vaikka hankkeen piti olla haudattu jo vuosi sitten.

Metroveljien Hesari oli otsikoinut mainoksen jutuksi Helsingin ja Siemensin oikeudenkäynnin alkamisesta. Täysin tahallisesti Hesari kertoi vain Siemensin näkemyksen ja moittimisen Helsingin asiantuntemattomuudesta asiakkaana. Vastapuolelta ei oltu viitsitty kysyä ikäviä kommentteja myyjän väitteisiin. Vaikka jutussa kirjoitettiin, että ongelmat ja riitely sekä lopulta kaupan peruminen johtui siitä, että joku, tietenkin nimeltä mainitsematon, vain vastusti koko automaattimetroa.

Sankareiksi sanotut on kerrottu nimeltä. Ne ovat sotkun vuoksi potkut saanut HKL:n toimari Lahdenranta ja hänen esimiehensä, apulaiskaupunginjohtaja Sauri. Sankarin arvoinen teko oli venyttää väistämättä edessä ollutta katastrofia 1,5 vuotta ja kerätä lisää vahinkoa riideltäväksi kymmeniä miljoonia tai yli sata miljoonaa euroa.

Paras osa mainoksesta on otsikolla Automaattimetron kymmenen vuotta. Jo otsikko kertoo, ettei vain toisen osapuolen näkemys ole totuus, mihin oikean sanomalehden tulee pyrkiä. Siemens lupasi vuonna 2008 toimittaa automaattimetron kolmessa vuodessa, ei kymmenessä. HKL perui kolme vuotta myöhässä olleen kaupan. Mainosjutun tekstin mukaan automaattijunien toimitus oli juuri saatu hienosti käyntiin, joten peruminen kolme vuotta myöhässä oli mainoksen mukaan aivan aiheetonta.

Jos Hesari olisi oikea sanomalehti, se noudattaisi journalistisia periaatteita ja kertoisi kaikkien osapuolien näkemyksen. Se kertoisi myös siitä, miksi Siemensillä on aihetta esittää niinkin kova väite, kuin että HKL:llä ei ole osaamista. Sekä siitä, miksi Siemens kertoo hankkeella olleen useita vastustajia mutta vain pari ”sankaria” puolustajina. On Siemens näissä väitteissään sitten oikeassa tai ei, niin jokin syy on siihen, että väitteet esitetään. Kunnon toimittaja kaivaa esille vielä sen, miksi automaattimetrolla on monta vastustajaa ja vain pari innokasta puolustajaa.

Metroveljien lehti ei pyri totuuteen, vaan valehtelee tarkoituksella. Sillä metroveljille automaattimetro ei ole kuollut, se on vain siirtynyt. Metrosankareiden touhuhan jatkui pitkin vuotta sen jälkeen, kun HKL:n virkamiesten ylin pomo, HKL:n johtokunta oli automaatin jo haudannut. Vastoin purkupäätöstä ja virkavelvollisuuttaan metroveljet teettivät konsulttiselvityksiä siitä, miten automaattimetro voitaisiin kuitenkin toteuttaa, vaikka juuri oli päätetty, ettei siihen rahaa tuhlata.

Onneksi edes konsultit eivät uskaltaneet valehdella niin monta sataa miljoonaa, että olisivat väittäneet mitään mahdollisuutta yhtään halvemmaksi sitä, mikä kohtuuttomien kustannusten ja viivytysten vuoksi juuri oli peruttu.

Vientineuvos Valtanen

Mediaveli hurskastelee

UUTINEN Hesari julkaisi 27.11. suuren uutisen: valtiovarainministeri Stubb valehtelee. Hesarissa oli tehty tutkivaa journalismia ja hankittu luettavaksi hallintarekisterilain ehdotuksesta saadut 42 lausuntoa. Ja näistä oli laskettu prosenttilukuja , jotka osoittivat, että ministeri Stubb oli eduskunnalle 24.11. esittämässään vastauksessa valehdellut siitä, olivatko lausunnot lakiesityksen kannalta myönteisiä vai kielteisiä.

Stubb oli yksinkertaisesti typerä esittäessään lukuarvon asiasta, josta ei ilmeisesti tiennyt yhtään mitään. Voisi kuvitella, että Stubbin kokemuksella noin alkeellista poliitikon virhettä ei tehdä. Mutta ehkä Stubb on tottunut puhumaan näin kevyin perustein.

Asiassa ei kuitenkaan ole uutinen se, että ministeri valehtelee, vaan se, että Hesari tekee asiasta uutisen. Ja näkee jopa vaivaa lukeakseen asiakirjoja itse. Ministereiden ja kansanedustajien taikka virkamiesten valehtelu kun ei ole aikaisemmin ollut Hesarille uutisoinnin saati tutkivan journalismin arvoinen asia. Esimerkiksi viime hallituskaudella Stubb, Rinne ja Espoon Louko valehtelivat yhdessä tunnelirakentamisen autuutta. Ja vaikka Louko myönsi julkisesti valehdelleensa, Hesari ei edes maininnut asiasta.

Kiinnostavaa tässä valehtelu-uutisessa on, miksi velimedia poikkeaa perinteestään vaieta valehtelusta ja toistaa Hyville Veljille mieluisia valheita itse. Vastaus löytyi toimittaja Teittisen kolumnista 30.11. Hesaria kiusaa nykyisen hallituksen uusi poliittinen kulttuuri.

Teittisen kolumni on säälittävää luettavaa. Teittinen kirjoittaa, miten Hyvien Veljien ohjastamat hallitukset ovat toimineet ennen nykyistä hallitusta, mutta väittää, että se on uutta ja nykyinen hallitus toimii kuten hyvävelihallitukset. Tämä on vanha epätoivoisen propagandan keino, joka huipentuu siinä,  mitä tarkoittaa sisällölleen täysin päinvastainen nimitys ”kansandemokratia”.

Vientineuvos Valtanen