Junamonopolilla on kova hinta

Tänään vihdoin nähtiin vuosikymmenten väännön tulos ja saatiin selville VR:n monopolin hinta suomalaisille veronmaksajille. HSL kertoo tiedotteessaan, että VR saa pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteestä tulevien 10 vuoden aikana 275.000.000 euroa vähemmän rahaa kuin jos monopoli olisi jatkunut.

Onko verorahojen 275 miljoonan säästö paljon vai vähän? HSL:n mukaan hintataso on laskenut 40 % vain viidessä vuodessa. Eli lähes puolet, joten 275 miljoonaa on tässä tapauksessa todella paljon.

Käytännössä VR:n monopoli Suomen henkilöjunaliikenteessä ei kuitenkaan vieläkään murtunut. Koska VR voitti kilpailijansa. Mutta oikeastaan voitto oli veronmaksajille vielä parempi kuin jos kilpailun olisi voittanut joku muu. Sillä nyt VR ei pääse selittämään, että se joku muu tarjosi halvemmalla, koska sen palvelu on huonompaa kuin VR:n palvelu.

Vai myöntääkö VR nyt, että se ajaa lähijuna olematta turvallinen, täsmällinen ja muutenkaan laadukas?

Maan hallituksen hallitusohjelmassa on lupailtu VR:lle jopa verovapautta. Mutta VR:n monopoliasemaan liittyvät jatkopäätökset piti tehdä sen perusteella, mitä opitaan HSL:n kilpailutuksesta.

Hallitus ei kuitenkaan odotellut HSL:n kilpailutuksen tulosta. Jo maaliskuussa liikenneministeriö ilmoitti koronahälinän viedessä uutistilan ja ministereiden ajan, että junaliikenteen ostot tullaan tekemään VR:n kanssa suoraan ilman kilpailutusta. Hämeen Sanomat lienee ainoa media, joka mainitsi asiasta julkisuudessa. Ja kysyi myös monopolin jatkamisen laillisuudesta oikeusoppineilta, ei VR:n johdolta, kuten liikenneministeriö.

Ministeriö ei kerro suorahankintailmoituksessaan hankinnan laajuutta. Valtion budjetti kertoo, että puhutaan vuosittain yli 30 miljoonasta eurosta. Se on noin kolmannes valtion joukkoliikennerahoituksesta. HSL:n kilpailutuksen perusteella 9-vuotinen monopolisopimus maksaa veronmaksajille liikaa noin 128.000.000 euroa.

HSL:n kilpailutus on nyt ratkaistu. Kokemus siitä on, että monopoli maksaa ja paljon. Vai eikö 128 miljoonaa euroa olekaan Suomen hallitukselle paljon, kun se on sentään vähemmän kuin 275 miljoonaa, joka on monopolin hinta pelkästään pääkaupunkiseudulla?

Vientineuvos Valtanen

Lehdistö ja sen vapaus

Eilen oli kansainvälinen lehdistön vapauden päivä. Jotkut nimittävät sitä myös sananvapauden päiväksi, vaikka sananvapaus ja lehdistön vapaus eivät ole ollenkaan sama asia.

Eilen Helsingin Sanomat mainosti kahdella sivulla lehdistön vapautta korona-teemalla. Tänään Helsingin Sanomat mainostaa sivun kokoisella ilmoituksella, miten 15 suomalaista sanomalehteä on menettänyt vapautensa. Sillä Hesarin omistama mediakonserni on ostanut nämä lehdet, ja ne ovat nyt osa Sanoma-konsernia ja siten osa Hesaria.

Lehdistöä voi pitää vapaana ja siten voi pitää aiheellisena juhlia lehdistön vapautta. Vaikkapa sillä, että lehdellä on vapaus ostaa muita lehtiä ja muodostaa vahvoja blokkeja hallitsemaan sitä, mistä ihmisille kerrotaan ja mistä ei kerrota. Mutta todellisuudessa vapaata lehdistöä tuskin on missään.

Kaikilla lehdillä ja viestinnän välineillä on joku, joka maksaa siitä, että lehti on olemassa. Koska lehti ei synny ilmaiseksi, ei edes sähköisenä. Toimittajan työ vie aikaa ja toimittajan on tultava toimeen eli saatava käyttämästään ajasta toimeentulonsa, siis rahaa.

Halu maksaa lehdestä kytkeytyy siihen, mitä lehti kirjoittaa. Yksityinen ihminen ei maksa eikä lue edes ilmaiseksi lehteä, jonka jutut eivät ole hänen mieleensä. Mainostaja ei osta mainostilaa lehdestä, jonka jutut eivät mainostajaa miellytä. Puolue tai valtio maksaa toimittajille, jotka tekevät lehteä, joka pönkittää puolueen tai valtion valtaa.

Lehden kustantajien intressien lisäksi lehdistön harjoittamaa sananvapautta ja totuutta rajoittaa lehden sisältä sen toimitus. Toimittajat ovat ihmisiä, joilla on omat mielipiteensä ja poliittiset asenteensa. Pahimmillaan toimittajat eivät edes ymmärrä, miten he harjoittavat omaa propagandaansa.

Internet ja sosiaalinen media eivät ole muuttaneet vaan ehkä pahentaneet tilannetta. Ei tarvitse olla mediamiljonääri tai valtio julkaistakseen jotain internetissä. Mutta jos on mediamiljonääri tai valtio, internetin kautta on helpompi harjoittaa propagandaa ja valehdella kuin painamalla tekstiä paperille. Sillä tunnettuisuus ostetaan rahalla ja saavutetaan rahalla ostetulla osaamisella. Tämän todistavat parhaiten rapakon takaiset viime presidentinvaalit ja lähempänä Eurooppaa Brexit.

Jos lehdistön vapaus johtaisi sananvapauteen ja totuuteen, tätä blogia ei olisi olemassa. Sillä silloin ei olisi tarvetta kertoa siitä, mistä ”vapaalla” lehdistöllä on vapaus olla kertomatta.

Jos lehdistön vapaus johtaisi sananvapauteen ja totuuteen, tätä blogia ei olisi tarve kirjoittaa nimimerkeillä. Sillä totuuden sanominen ei merkitsisi virkakieltoja ja laissa kiellettyä työsyrjintää.

Vientineuvos Valtanen

Velikerhon maksun aika

Antti Rinteen pääministeripesti päättyi eilen lyhyempään kuin pahimmatkaan skeptikot osasivat odottaa. 181 päivää ei ole heikoin tulos vuodesta 1970 lähtien. Mutta velikerhoa ei voi olla harmittamatta se, että heidän parjaamansa Sipilän hallitus on 1470 päivällään puoleen vuosisataan pitkäikäisin.

Arvioin puoli vuotta sitten, ettei Hyväveli-media tule kiusaamaan omaa hallitustaan. Eikä ole tullut. Sen sijaan media on paljastanut leppymättömän pitkävihaisuutensa. Iltalehti syyttää hallituksen kaatumisesta entistä pääministeriä. Syyksi on kaivettu myös SDP:n 16 vuoden takainen näytelmä, jossa SDP vaihtoi Keskustan pääministerin, minkä Keskusta nyt kosti.

Punavihreiden toimittajien näyttää olevan mahdotonta myöntää, että punavihreän hallituksen pääministerin eron takana ovat pääministerin omat teot. Syyllinen on keksittävä jostain muualta. Vaikka tyytymättömyyttä pääministeriin on ollut kaikissa hallituspuolueissa, pääministerin oma puolue mukaan lukien, ainoa syylliseksi kelpaava taho on Keskusta, joka ei ole vihervasemmistolainen puolue.

Populismin aika antaa velimediallekin tilaa keksiä salaliittoteorioita, kuten Sipilä tai Jäätteenmäki. Entäpä jos salaliitto onkin paljon lähempänä? Paljon paremmat syyt kostaa ja kaataa Rinne on niillä, jotka Rinne on SDP:ssä jyrännyt. Tavallinen syyllinen on se, joka teosta hyötyy.

Suurin Rinteen erosta hyötyvä puolue on SDP itse, kun sen kannatus on huvennut Rinteen hallituksen aikana samaan sarjaan Keskustan kanssa. Henkilöinä hyötyvät ne, jotka havittelevat Rinteen paikkaa pääministerinä. Keskusta on pikemmin häviäjä, kun se auttaa SDP:tä saamaan kannatuksensa käännetyksi kasvuun.

Maksun aika tuli ay-veljille. Ne saivat vaalirahoituksellaan puoleksi vuodeksi hallitusvallan, mutta eivät ymmärtäneet, että maan hallitus ei ole etujärjestö ja pääministeri ei ole edunvalvontajohtaja. Ei ole ihme, ettei kehuttu hallitusohjelma ole edennyt toteutukseen millään myönteisellä tavalla.

Sekä hallituksen että velimedian pääjuttuina on pyörinyt erikoinen sirkushuvi, valtionyhtiöiden johtajien pompottaminen ja syyttäminen. Tikun nokkaan nostetaan syytettäväksi johtajia, joista ikään kuin yllättäen paljastuu, että heillä voi olla jopa miljoonan vuositulot ja he toimivat maksimoidakseen yhtiön voitonteon. Onhan se yllätys, kun hallituspuolueet ovat olleet itse edellisten hallitusten aikana johtajia tavoitteineen ja sopimuksineen palkkaamassa. Mutta onpahan populistista uutisviihdettä, ettei tarvitse hallitukselle ikävistä asioista kertoa.

Varaehdokas Lahtinen

Velikerho taas vallassa

Velikerho hävisi edelliset eduskuntavaalit vuonna 2015, mutta nyt se on palannut valtaan. Velikerho ei voittanut vaaleja, mutta se voitti hallitusneuvottelut. Niinpä Suomi palaa menneisyyteen, jossa kansanvalta on ulkoistettu ammattiliitoille ja muille edunvalvojille. Ja media on vallanpitäjien kontrollissa. Ja vallanpitäjät ovat rahoittajiensa kontrollissa.

Tämä kaikki vahvistui torstaina, kun hallituspuolueiden äänillä myös oppositio joutui hyväksymään hallitusohjelman. Asiallisesti velikerhon hallitus ja sen ohjelma syntyivät jo keskiviikkona 5.6., kun Keskusta siunasi osallistumisensa hallitukseen. Sillä Keskustan kanta oli sekä välttämätöntä mutta myös riittävää sille, että demareiden johtama hallitus syntyi. Tämä käy selväksi hyvin päivän Hesarin kolmen aukeaman jutusta, jossa kerrotaan hallitusneuvottelujen kulku demareiden silmin.

Vielä oikeammin voi todeta, että velikerhon hallitus varmistui jo vaali-iltana, kun al-Taeen äänien tuella oli varmistunut demareiden yhden paikan enemmistö suurimpana eduskuntapuolueena. Sillä olihan demareiden puheenjohtaja jo ennen vaaleja kertonut, että hän haluaa hallitukseen Keskustan kanssa. Siitä huolimatta tai juuri siksi, että galluppien perusteella Keskustan kannatus oli pohjakosketuksessa.

Hesarin juttu osoittaa myös Hyväveli-median aseman. Velimedialla on jälleen suora yhteys velikerhon hallitukseen. Ja toisinpäin. Tällä hallituksella ei tule olemaan ongelmia lehdistön kanssa. Pääministeriä ei tulla herjaamaan eikä ikäviä asioita julkaista tarkistamatta, jos pääministeri ei vaikkapa puoluevaltuuston kokouksen vuoksi pysty päivystämään toimittajan puheluita. Televisiossa hallituksen mediavalta näkyy naamasta. Toimittajat eivät pysty peittämään iloaan omasta hallituksestaan. Punaisten mekkojen käyttökin on loppunut, kun vaalit ovat nyt ohi ja hallitus koossa.

Valtakunnassa siis taas kaikki hyvin. Ainakin vähän aikaa, ennen kuin tulee maksun aika. Vaikka todennäköinen ratkaisu on, että miljardilupaukset rahoitetaan velalla. Ainakin niin kauan kunnes EU:n velkarajat tulevat vastaan. Sen jälkeen siirrytään syömään tavallisen kansalaisen lautaselta. Verojen korottamiset ja lupausten toteuttamatta jättämiset eivät ole leikkauksia. Mutta eihän näistä mitään haloota nouse, koska Hyväveli-media ei revi näistä isoja otsikoita eikä uutisten pääjuttuja.

Varaehdokas Lahtinen

Äänestäjän kuluttajansuoja ja al-Taee

Heti kun eduskuntavaalien tulos oli selvinnyt, selvisi myös, että osa valituista kansanedustajista asettuu ehdolle eurovaaleihin. Ei ollakseen haluttomia kansanedustajiksi eikä pyrkiäkseen europarlamenttiin, vaan keräämään ääniä puolueen vaalilistalle ja sen muille ehdokkaille. Tietenkin näin kannattaa toimia, koska eduskuntaan valitut ovat juuri keränneet vaaleissa eniten ääniä, niin kai he keräävät ääniä seuraavissakin vaaleissa.

Ehdokkaita asettavat puolueet hurskastelevat selittämällä, että eihän äänestäjän tarvitse äänestää ehdokasta, joka on ilmoittanut, ettei äänistään huolimatta ota paikkaa vastaan, jos tulee valituksi. Jos puolueet oikeasti ajattelisivat näin, ne eivät asettaisi vale-ehdokkaita.

Mutta vielä törkeämpää äänestäjien kuluttajansuojan rikkomista on SDP:n toiminta ehdokkaan ja kansanedustajan al-Taeen kanssa.

Al-Taeen rasistiset Facbook-kirjoitukset tulivat ensi kerran julkisuuteen marraskuussa 2018. Eli kuukausia ennen eduskuntavaalien ehdokaslistojen jättämistä vaalilautakunnalle. Al-Taee vakuutti silloin STT:lle, että väitetyt kirjoitukset ovat mustamaalausta. Ikävän julkisuuden välttämiseksi kaikki puolueet selvittävät tällaiset taustat hyvin tarkkaan ennen lopullista ehdokkuutta. Joten kirjoitukset eivät tulleet SDP:lle yllätyksenä vaalien jälkeen.

SDP otti kuitenkin tietoisen riskin ja päätti vaieta kirjoituksista menestyäkseen vaaleissa. Al-Taee oli ilman menneisyyttään kärkiehdokas. Se tarkoittaa tuhansia ääniä, mikä al-Taeen kohdalla myös toteutui.

SDP:n kannattaa ottaa tällainen riski. Samasta syystä kuin puolueet haalivat listoilleen julkkiksia ja vale-ehdokkaita. Puolue tarvitsee ääniä, ei henkilöitä. Äänet käytetään puolueen todellisten vallanpitäjien vallan pönkittämiseen. Hankalia ehdokkaita ei tarvitse ottaa mukaan eduskuntaryhmän johtoon, valiokuntiin eikä ministereiksi. Pahimmassa tapauksessa ongelmat voidaan vaikka vaihtaa varaehdokkaiksi.

SDP:n manööveri al-Taeen kanssa onnistui täydellisesti. Se saattoi jopa ratkaista vaalien voittajan.

On aivan ilmeistä, että al-Taee turvasi SDP:lle yhden paikan enemmistön eduskunnassa. Erityisesti al-Taeen kirjoituksista vaikeneminen oli SDP:lle onnistunut ratkaisu. Jos kirjoitukset olisi käsitelty ennen vaaleja mutta ehdokasasettelun jälkeen, al-Taeen oma äänisaalis olisi jäänyt saamatta. Mutta lisäksi ikävä julkisuus olisi vienyt SDP:ltä yleisesti kannatusta, eli myös muiden ehdokkaiden ääniä olisi valunut muihin puolueisiin. On laskettu, että SDP:n viimeinen paikka oli kiinni alle 6000:sta äänestä. Se on kiusallisen lähellä al-Taeen henkilökohtaista äänimäärää 4264 ääntä.

Nyt ei SDP:lle ole enää väliksi, että yhden kärkiehdokkaan menneisyys tulee julki. Vaikka al-Taee eroaisi eduskunnasta, hänen SDP:lle keräämänsä äänet pysyvät. SDP:n paikkamäärä ei vähene, tilalle tulee vain toinen SDP:n ehdokas. Heikosti ääniä itse kerännyt pääministeriehdokas Rinne saa edelleen käyttää valtansa perustana al-Taeen valheella SDP:lle keräämää äänisaalista.

Äänestäjiä ei ole pettänyt vain ehdokas ja puolue, vaan myös jälleen kerran lehdistö. Kun tieto al-Taeen kirjoituksista tuli uudelleen julkisuuteen heti vaalipäivän jälkeen, tieto on ollut toimituksissa jo ennen vaalipäivää. Jo viime marraskuusta lähtien. Vaikka asia oli päätetty tuoda julkisuuteen uudelleen, niin ei kuitenkaan tehty ennen vaaleja. Miksi?

Ennen vaaleja pengottiin mediassa muiden ehdokkaiden vuosien takaisia kirjoituksia. Mutta ei al-Taeen kirjoituksia. Oliko SDP:tä sympatisoivien toimittajien voimalla päädytty siihen, että ”on sovittu” ettei hämmennetä julkisuutta ennen vaalipäivää, jotta kampanjointi menee siten, kuin toimittajat ja toimitukset olivat suunnitelleet. Hyvällä tavalla median hallinnassa ja ohjailussa.

Koko tapauksen kruunaa se, että al-Taee jäi sairaslomalle myönnettyään valehtelunsa. Ja SDP ilmoitti, että asia on näin loppuunkäsitelty. Al-Taeeta ei voinut enää haastatella. Siten asian pyörittely julkisuudessa loppui ja SDP ja Rinne saivat rauhan käyttää valheella saamaansa valtaa hallitusneuvotteluissa.

Meillä on opittu maailmalla yleinen tapa voittaa vaalit valheella. Se on mahdollista, koska politiikassa ja vaaleissa ei ole kuluttajansuojaa.

Varaehdokas Lahtinen

Emme vastusta kilpailua, sitä vaan ei saa toteuttaa

Muutama viikko sitten veturimiehet pysäyttivät lakollaan junaliikenteen päiväksi. Veturimiehet kiukuttelivat liikenneministerille VR:n monopolin lopettamisesta. Ulkomaisten esimerkkien mukaan monopolin lakkauttaminen lisää junaliikennettä, veturimiesten työpaikkoja ja korottaa alan palkkatasoa. Junamiehet siis lakkoilivat omia etujaan vastaan.

Veturimiesten lakko osoitti, mihin VR:n pitkään jatkunut monopoli on johtanut. Junaliikenne on näivettynyt niin vähäiseksi, ettei päivällä ilman junaliikennettä ole vaikutusta juuri mihinkään. Suomi on jo joutunut keksimään muita konsteja elääkseen ilman junia.

Ministeriön suunnitelmia ovat vastustaneet äänekkäimmin ammattiliitot ja SDP:n poliitikot. Jotain kansalaisten yleisestä mielipiteestä kertoo kuitenkin se, että enää edes nämä vastustajat eivät uskalla myöntää vastustavansa monopolin lakkautusta. He vakuuttavat, etteivät vastusta kilpailutusta. He vastustavat ainoastaan sen toteuttamista.

Monopoliveljet käyvät kovaa mediasotaa. Siinä julkisuuteen vuodetaan tietoja ja asiakirjoja, joiden väitetään osoittavan ministeriön olevan väärässä. Mediasodan sankarit tietävät, ettei kansa kuitenkaan lue julkisuudessa olevia selvityksiä ja raportteja. Uutisissa tulkitaan ja selostetaan selvityksiä siten omaa ideologiaa tukevasti.

Viimeisimmät tietovuodot olivat valtion omistajaohjauksen teettämiä kalvosarjoja, toinen kyhätty kahdessa ja puolessa viikossa. Sen väitettiin todistavan, että ministeriön parin vuoden aikana tekemä ja teettämä työ on roskaa. Sen osoittavat keväällä perustetun konsulttifirman mukaan VR:ltä kysytyt tiedot ja mielipiteet.

Alan ammattilaiset ovat monopolista ja kilpailutuksesta eri mieltä kuin tuntemattomat konsultit ja VR itse. YLE:n toimittaja oli tuskissaan haastatellessaan radiossa liikennealan asiantuntijoita veturimiesten lakkopäivänä. Toimittaja joutui kysymään, miksi kaikki asiantuntijat pitivät ministeriön suunnitelmia hyvinä.

Huvittavinta mediakohussa ja sensaatiomaisissa selvitysjulkistuksissa on, että sekä ministeriön että omistajaohjauksen selvitysten toimenpide-ehdotukset ovat käytännössä samat. Monopoliveljet siis vaativat käytännössä samaa kuin ministeriökin. Mutta ministeriö haluaa myös panna kilpailun täytäntöön, monopoliveljet eivät.

Vientineuvos Valtanen

Kiusattu sai lähteä

Valeuutinen Terrafamen kuljetintilauksesta pääministerin sukulaisten omistamasta yhtiöstä on paisunut täysin yli kaikkien äyräidensä. Se osoittaa, että suomalaisessa mediassa asiat eivät ole ollenkaan kohdallaan.

Valeuutisessa kerrottiin, että pääministeri Sipilä on järjestänyt sukulaisilleen valtion rahaa. YLE:n toimittaja Salla Vuorikoski teki pikkulehden jutusta suuren uutisen malttamatta odottaa pääministerin kommenttia asiassa. Pääministeri suuttui toimittajalle ja YLE:lle. YLE:n päätoimittaja Atte Jääskeläinen ymmärsi oman toimituksensa virheen ja ryhtyi hillitsemään toimittajiensa elämöintiä asialla. Toimittajat eivät tästä tykänneet ja alkoivat kiukutella päätoimittajalle.

Valeuutisen virheet korjattiin jopa erittäin raskailla keinoilla oikeuskanslerin virastossa. Mutta myrsky YLE:ssä vain jatkui. Kyse ei ollut enää pääministeristä vaan YLE:n päätoimittajan ja muiden toimittajien keskinäisistä suhteista. Toimittajat, tai osa heistä, ei tykännyt päätoimittajastaan. Ja he jatkoivat päätoimittajansa ahdistelua. Toimittajat tekivät jopa aiheesta kirjan, jota edes ammattiveljet eivät pitäneet asiallisena.

Päätoimittajan toiminnassa oli merkittävää, että hän vaati, että ei riitä, että uutisten faktat ovat kunnossa, vaan pitää olla kunnossa myös mielikuva, joka jutulla annetaan. Näin päätoimittaja vei toimittajilta keinon levittää omaa agendaansa pysymällä kuitenkin muodollisesti journalististen periaatteiden mukaan objektiivisena tiedon välittäjänä. Toivottavasti lehdistömme joskus kehittyy ja se antaa tästä Jääskeläiselle Sanomalehdistön kunniamitalin.

YLE:n ylin johto piti asiallisen päätoimittajansa puolta, mutta lopulta rohkeus ja itseluottamus pettivät. Päätoimittaja erehtyi sanomaan ääneen julkisen salaisuuden Julkisen sanan neuvostosta (JSN). Ja se, mitä päätoimittaja sanoi, kerrottiin mediassa moneen ääneen irrallaan sanomisen taustasta. Ja näin saatiin asia ja päätoimittaja näyttämään toiselta kuin oli.

Päätoimittaja sanoi, ettei JSN:n tehtävä ole määritellä YLE:n journalistista linjaa. Kuten ei olekaan. Sillä se on päätoimittajan tehtävä ja velvollisuus. Ja siinä johdon pitäisi tukea päätoimittajaansa.

On kuvaavaa, että päätoimittaja kaatui juuri siihen jutun mielikuvalla bluffaamiseen, minkä vastustamisesta hän joutui toimittajien kiukuttelun uhriksi. Yksikään lehti tuskin on kirjoittanut sanasta sanaan mitään muuta kuin mitä päätoimittaja yhdessä lauseessa sanoi. Mutta kaikki lauseen lainaajat ovat tienneet, että lauseen irrottaminen siitä asiayhteydestä ja ilmapiiristä, jossa se sanottiin, antaa aivan eri viestin kuin mitä lause merkitsi silloin kun se sanottiin.

JSN oli jupakan yhteydessä tuominnut päätoimittajan. Ja samoin oli tehnyt selvitysmies Olli Mäenpää, JSN:n entinen puheenjohtaja, omassa raportissaan seuraten kritiikittömästi JSN:n kyseenalaista tuomiota. Sillä on merkittävää, että tuomiosta äänestettäessä tulos oli tasan. JSN:n päätoimittajajäsenet olivat sillä kannalla, että YLE:n päätoimittaja oli toiminut oikein. Neuvoston puheenjohtajan ääni ratkaisi lopputuloksen. Ja se ääni sattui olemaan poliittisesti eri kannalla kuin pääministeri, jonka oikeuksia YLE:n päätoimittaja oli puolustanut toimittajan virhettä vastaan.

Jos JSN olisi ollut rehellinen, se olisi ilmoittanut, ettei sillä ole kantaa YLE:n päätoimittajan tekemisiin, koska käsitys asiassa jakaantui tasan. Tällaiseen rehellisyyteen ei JSN pystynyt. Kiusaus kiusata oli vahvempi kuin rehellisyys.

Niinpä kiusattu sai lopulta lähteä.

Veli Hopea

Lehdistö sössi vapautensa

Suomen lehdistö ei olekaan enää maailman ykkönen. Lehdistön vapaus on nyt jossain muualla suurempaa kuin Suomessa. Näin kertoo Toimittajat ilman rajoja -järjestön vertailu.

Toimittajien oma järjestö tiputti Suomen kärkipaikalta siksi, että järjestön mukaan Suomen pääministeri on rajoittanut lehdistön vapautta. Kun asia sanotaan selkeämmin, toimittajajärjestön mielestä lehdistön vapaus on vähentynyt, koska pääministeri suuttui toimittajalle, joka valehteli pääministerin tekemisistä.

Toimittajat ilman rajoja -järjestö RSF ei ole riippumaton tuomioistuin, vaan lehdistön etujärjestö. Myöskään Suomessa YLEn ja pääministerin tuominnut Julkisen sanan neuvosto JSN ei ole riippumaton tuomioistuin, vaan lehdistön sisäinen kurinpitolautakunta.

Lehdistön omat järjestöt eivät näe mitään syytä lehdistössä itsessään. Valemedian uhasta puhuva lehdistö valehtelee itse ja suuttuu siitä, kun valehtelun kohde puuttuu asiaan. Kun YLEn toimituksessa hillittiin valehtelusta alkanutta kohua, sitä moititaan lehdistön vapauden rajoittamiseksi.

Miksi JSN ei puuttunut siihen, että lehdistö rikkoi journalistin ohjeiden niitä kohtia, joissa sanotaan velvollisuudesta totuudenmukaisuuteen ja tietojen tarkistamiseen? Miksi JSN moitti vain valehtelusta seurannutta YLEn toimituksen korjausliikettä? Asiaan liittyvä valehtelu on lisäksi jatkuvaa, minkä vahvistivat kaksi oikeuskanslerinviraston päätöstä siitä, että pääministeri ei ole syyllistynyt korruptioon, kuten lehdistö on väittänyt. Oikeuskanslerin virasto ei ole kenenkään etujärjestö, kuten RSF ja JSN.

Kirjoitimme tässä blogissa tästä aiheesta jo joulukuussa. Jälkimmäisessä aihetta käsitelleessä artikkelissa arvioin, että asia palaisi julkisuuteen pikku-uutisena, kun oikeusasiamies on tehnyt asiassa päätöksensä. Erehdyin. Oikeuskanslerin päätösten jälkeenkin pääministerin syyttäminen jatkuu, kun vain on minkäänlainen tilaisuus muistuttaa asiasta.

Lehdistö ei ole osoittanut omien ohjeidensa mukaista toimintaa. Toimittajat eivät ole kyenneet pitämään erossa työtään ja omia poliittisia näkemyksiään. Eivätkä toimittajat ole kyenneet myöntämään virheitään. Riippumattomaksi itseään väittävä lehdistö paljastaa vihaavansa hallituspuolueita ja kaveeraa avoimesti mieleistensä oppositiopoliitikkojen kanssa. Kun oppositiojohtaja jää kiinni valehtelusta, sille naureskellaan kuin kaljakaverit ikään, tai asia vaietaan heti.

Suomessa lehdistön vapauden ja uskottavuuden uhka on lehdistö itse, ne toimittajat, jotka eivät itse ymmärrä, milloin he toimivat lehdistön omien periaatteiden ja laissa turvatun sananvapauden vastaisesti. Uskottavuus on ansaittava itse, sitä ei saada toisilta, eikä sen menetyksestä voi syyttää toisia.

Lehdistönvapauden kärkisijalta tippuminen on lehdistön itsensä ansio. Jos toimittaja olisi tarkistanut tietonsa eikä olisi julkaissut valheellista väitettä pääministeristä, pääministeri ei olisi suuttunut. Se, oliko suuttumus ylireagointia vai ei, on toissijaista. Mutta se, että pääministerin suuttumisesta on tehty pääasia, vie uskottavuuden paitsi valhetta levittävältä medialta, myös median omilta järjestöiltä. Valitettavasti, sillä se vain vahvistaa sellaisen valemedian asemaa, jolla voitettiin Brexit-äänestys Briteissä ja presidentinvaalit USA:ssa.

Veli Hopea

Kalikka kalahti, toimittaja älähti – ja lähti

MEDIA Nollakohu, josta kerroimme kaksi viikkoa sitten, näyttää kohdanneen kulminaationsa. Joten kerrataanpa, mitä oikeastaan tapahtui.

Marraskuun lopulla Vasemmistoliiton asiaa edistävä sanomalehti Kansan uutiset kirjoitti pääministeri Sipilällä olevan läheiset yhteydet Kajaanilaiseen konepajaan, joka toimittaa laitteita Talvivaaran kaivokselle. Julkaistu teksti oli muodollisesti oikein, mutta siihen sisältyvä piiloviesti oli puhdas uutisankka. Uutisen tarkoitus oli väittää ilman mitään todisteita, että pääministeri on järjestänyt valtion rahaa kaivosyhtiölle, jotta pääministerin sukulaiset saavat rahaa kaivosyhtiön ostaessa heidän konepajaltaan tavaraa.

Kansan uutisten juttu toimi juuri kuten lehti oli aivan ilmeisesti tarkoittanutkin. Oppositiota ja vasemmistoa sympatisoiva lehdistö ja toimittajat tarttuivat jutun perättömään piiloviestiin.

Kansan uutiset jatkoi itse luomastaan valheesta ovelasti seuraavana päivänä, perjantaina 25.11. Lehti kertoi, miten pääministerin sukulaiset olivat saaneet suuren kaupan (puoli miljoonaa euroa) kaivosyhtiöltä. Piiloviesti oli, että konepaja sai tilauksen, kun pääministeri oli antanut valtion rahaa kaivosyhtiölle. Ovelaa Kansan uutisten uutisoinnissa oli nyt, että lehti todisteli keksimäänsä valhetta muilla viestimillä, joiden tietoihin Kansan uutiset viittasi. Ovelaa myös sikäli, että kello 17:01 julkaistussa jutussa ei puhuttu mitään aiemmin julkaistusta Ylen artikkelista, jonka tiedot vetivät maton Kansan uutisten vihjailuilta.

Perjantaina siis myös Yle teki asiasta jutun. Iltapäivällä 14:05 ennen Kansan uutisten juttua julkaistu artikkeli oli otsikoitu Kansan uutisten jutun tapaan vihjaavasti siten, että lukijalle luotiin mielikuvaa pääministeristä järjestämässä rahaa sukulaistensa yrityksen hyväksi. Aloituskuvanakin käytettiin provosoivaa kuvaa pääministeristä kaivosyhtiön haalarissa ja pipossa. Mutta itse teksti osoitti vihjailun aiheettomaksi ja otsikon viestin vääräksi. Pääministerin sukulaisten konepajalle ei ollut tullut tilausta kaivosyhtiöstä vaan konsulttiyhtiö Pöyrystä. Eikä tilauksella ollut mitään tekemistä sen kanssa, myönsikö valtio kaivosyhtiölle rahaa tai ei. Laitteet tarvittiin, vaikka kaivos olisi ilman valtion rahaa lopetettukin.

Jos media toimisi asiallisesti, se – Kansan uutiset mukaan lukien – tekisi uutiskampanjan siitä, ettei pääministeri ole järjestänyt valtion rahaa sukulaisilleen. Ja uutisointi olisi yhtä näyttävää kuin miten suurella innolla valehdeltiin asian olevan toisin. Mutta näin ei tapahtunut. Sillä tarkoitus ei ollut kertoa kansalaisille tosiasioita, vaan käydä kampanjaa pääministeriä vastaan. Tämä kävi selväksi siitä, miten jupakka jatkui.

Lauantaina 26.11. jupakka jatkui uutisella, että pääministeri oli moittinut Ylen toimittajaa siitä, ettei pääministerille annettu tilaisuutta kommentoida asiassa, jossa häntä syytettiin sukulaistensa suosimisesta valtion varoilla. Toimittaja tiesi varmasti, että näin kovan väitteen kanssa juttua ei pitäisi julkaista ilman ”syytetyn” kommenttia. Mutta kiusaus oli liian suuri. Toimittaja pani jutun ulos antamalla ymmärtää, ettei pääministeri suostunut kommentoimaan. Rehellinen toimittaja olisi kirjoittanut, ettei toimittaja malttanut odottaa, että olisi tavoittanut pääministerin.

Vesilasissa vellovan myrskyn silmä siirtyi Yleen, jossa perjantain jutun tekijät ja pari muuta toimittajaa ottivat nokkiinsa. Syynä se, että Ylen toimituksen johdossa oli päätetty lopettaa itse perättömäksi osoitetun asian käsittely. Tämä ei ollut kivaa, kun kivempaa olisi ollut jatkaa pääministerin mollaamista tulevissa ohjelmissa.

Itse asia unohtui, ja mediassa ryhdyttiin käymään keskustelua siitä, onko Suomessa enää lehdistönvapautta ja rajoittaako sitä pääministeri. Tällöin siirryttiin heikolle jäälle, koska media alkoi jakaa oikeutta itselleen. Ylen toimittajat ryhtyivät siihen, mistä he olivat moittineet pääministeriä, joka vaati oikeutta saada julkisuuteen oma sanansa. Vaikka journalismin tarkoitus ei ole kertoa siitä, mitä mieltä toimittaja on asioista.

Pääministerillä ja medialla on se ero, että toimittajat saavat sitä julkisuutta, mitä itse haluavat. Pääministeri ja kaikki muutkin kansalaiset saavat vain sitä julkisuutta, jota toimittajat muille sallivat. Siitä vallasta luopuminen näyttää olevan vaikeata silloin, kun vallan käyttämisellä on tilaisuus edistää omaa asiaansa. Myös virheiden myöntäminen näyttää hyvin vaikealta.

Ylen perjantain jutun tehneet toimittajat Vuorikoski ja Eronen ottivat lopputilin Ylestä 14.12.

Tämä jupakka palaa julkisuuteen todennäköisesti pikku-uutisena sitten, kun oikeusasiamies tekee päätöksensä pääministerin itsensä ja muiden jättämistä jääviyden selvityspyynnöistä. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että media käytti jälleen valtaansa. Jos yhtään ajatellaan nettiuutisten kommentoinnin kuvastavan uutisoinnin vaikutusta, ainakin Kansan uutiset sai viestinsä perille omille kannattajilleen. Sen kiteytti kommenttipalstalla Heimo Eronen:
Onkohan selvitetty kuinka monta "napalankoa" ja "kälyä" päättävillä poliitikoilla on valtion ja kuntien yhtiöihin? Ei taida olla puhtaita jauhoja minkään puolueen pussissa. Mutta kun julkisuutta ja kannatusta haetaan lähestyviin vaaleihin, niin kaikkija keinoja käytetään. Aina löytyy rahvasta joihin "herrojen" herjaaminen uppoaa.

Veli Hopea

Nollakohun anatomia

MEDIA Suomen media on riehaannuksen tilassa, sillä maassamme on tapahtunut seuraavaa:

1) Yle päätti laatia uutisen, jonka mukaan pääministeri saattoi ohjailla hallituksen Terrafame-päätöksillä bisnesmahdollisuuksia sukulaistensa yritykselle.

2) Yle kysyi kommenttia vihjailun kohteelta, pääministeriltä. Aikaa vastauksen antamiseen oli kuitenkin perjantai-iltapäivän kiireessä vain 1,5 tuntia.

3) Yle julkaisi uutisen kuulematta pääministeriä.

4) Pääministeri suuttui.

Ihan pikku sivuseikkoja, joita ei toki kohukiimassa tarvitse huomioida:

1) Yle ei ole pystynyt esittämään vihjailuilleen mitään todisteita.

2) Ylen toimittaja on julkaissut Sipilän lähettämät viestit. Antikliimaksisesta "paljastuksesta" ilmenee, että Sipilän tekstit ovat lähinnä vihaista asiakaspalautetta, ei painostusta.

Mutta miksipä pysäyttää hyvää kohua ja pilata juttuja tylsillä tarkistuksilla. Tämä on sen suomalaisen median linja, joka yhdessä tuumin kävi kierroksilla vain muutama viikko sitten siitä, että Yhdysvaltojen presidentinvaalit käytiin epätotuuksien voimin.

Entä miksi juuri tietyt tahot nyt kohisevat? Ketkä eniten hyötyvät?

1) SDP, jonka omat rivit ovat sekaisin, ja puolueen sisällä on voimakas valtataistelu, jonka paljastuminen yleisölle on heikentänyt puolueen uskottavuutta.

2) Sanoma-konserni, joka sai Sipilää ja Yleä koskevasta hurskastelusta lohtupuuhaa oman Guggenheim-lobbaushankkeensa epäonnistuttua.

3) Muut Yle-vastaiset mediat, joille on kaupallisesti edullista nakertaa Yleä.

4) Ylen sisällä oleva aktivistiklikki, joka katsoo päätösvallan toimituksessa kuuluvan toimittajille, ei sitä varten tehtäviinsä nimitetyille päälliköille, kuten yleensä normaaleilla työpaikoilla.

Lopuksi tärkein ja oleellisin:

Halpiskohut ovat aina merkki siitä, että jotain oikeasti merkittävää jää kertomatta. Eikö media tosiaankaan löydä maamme vallankäytöstä mitään todellista paljastettavaa?

Sisar H. V.

Automaattimetron mainoslehti

MAINOS Tiistaiaamuna postiluukusta tipahti jälleen automaattimetron mainoslehti, vaikka hankkeen piti olla haudattu jo vuosi sitten.

Metroveljien Hesari oli otsikoinut mainoksen jutuksi Helsingin ja Siemensin oikeudenkäynnin alkamisesta. Täysin tahallisesti Hesari kertoi vain Siemensin näkemyksen ja moittimisen Helsingin asiantuntemattomuudesta asiakkaana. Vastapuolelta ei oltu viitsitty kysyä ikäviä kommentteja myyjän väitteisiin. Vaikka jutussa kirjoitettiin, että ongelmat ja riitely sekä lopulta kaupan peruminen johtui siitä, että joku, tietenkin nimeltä mainitsematon, vain vastusti koko automaattimetroa.

Sankareiksi sanotut on kerrottu nimeltä. Ne ovat sotkun vuoksi potkut saanut HKL:n toimari Lahdenranta ja hänen esimiehensä, apulaiskaupunginjohtaja Sauri. Sankarin arvoinen teko oli venyttää väistämättä edessä ollutta katastrofia 1,5 vuotta ja kerätä lisää vahinkoa riideltäväksi kymmeniä miljoonia tai yli sata miljoonaa euroa.

Paras osa mainoksesta on otsikolla Automaattimetron kymmenen vuotta. Jo otsikko kertoo, ettei vain toisen osapuolen näkemys ole totuus, mihin oikean sanomalehden tulee pyrkiä. Siemens lupasi vuonna 2008 toimittaa automaattimetron kolmessa vuodessa, ei kymmenessä. HKL perui kolme vuotta myöhässä olleen kaupan. Mainosjutun tekstin mukaan automaattijunien toimitus oli juuri saatu hienosti käyntiin, joten peruminen kolme vuotta myöhässä oli mainoksen mukaan aivan aiheetonta.

Jos Hesari olisi oikea sanomalehti, se noudattaisi journalistisia periaatteita ja kertoisi kaikkien osapuolien näkemyksen. Se kertoisi myös siitä, miksi Siemensillä on aihetta esittää niinkin kova väite, kuin että HKL:llä ei ole osaamista. Sekä siitä, miksi Siemens kertoo hankkeella olleen useita vastustajia mutta vain pari ”sankaria” puolustajina. On Siemens näissä väitteissään sitten oikeassa tai ei, niin jokin syy on siihen, että väitteet esitetään. Kunnon toimittaja kaivaa esille vielä sen, miksi automaattimetrolla on monta vastustajaa ja vain pari innokasta puolustajaa.

Metroveljien lehti ei pyri totuuteen, vaan valehtelee tarkoituksella. Sillä metroveljille automaattimetro ei ole kuollut, se on vain siirtynyt. Metrosankareiden touhuhan jatkui pitkin vuotta sen jälkeen, kun HKL:n virkamiesten ylin pomo, HKL:n johtokunta oli automaatin jo haudannut. Vastoin purkupäätöstä ja virkavelvollisuuttaan metroveljet teettivät konsulttiselvityksiä siitä, miten automaattimetro voitaisiin kuitenkin toteuttaa, vaikka juuri oli päätetty, ettei siihen rahaa tuhlata.

Onneksi edes konsultit eivät uskaltaneet valehdella niin monta sataa miljoonaa, että olisivat väittäneet mitään mahdollisuutta yhtään halvemmaksi sitä, mikä kohtuuttomien kustannusten ja viivytysten vuoksi juuri oli peruttu.

Vientineuvos Valtanen

Velimedia sopeutuu

KANSA MAKSAA Hesari aikoo antaa potkut 200:lle työntekijälleen. Kovin kauan ei ole siitä, kun Hesari karsi väkeä edellisen kerran.

Kansallinen instituutio on menettänyt merkityksensä. Sata vuotta sitten Hesarin edeltäjä edusti kansallista identiteettiä ja rehellisen journalismin taistelua Suomen hyvinvoinnin puolesta. Nyt firman johtajaksi nimetty tuntematon kasvo selittää TV-uutisissa miten huonosti lehdellä menee, kun mainostuloja ei ole tarpeeksi.

Sata vuotta sitten lehti möi uutisia ja tavoitteli lukijoiden hyvinvointia, nyt Hesari myy mainoksia ja tavoittelee omistajiensa lihottamista. Sata vuotta sitten lehti menestyi, kun se tarjosi muuta kuin mitä kaikki tarjoavat. Nyt Hesari muokkaa yleistä mielipidettä velikerhon äänitorvena tyhmempänä kuin monet entiset lukijansa, jotka ymmärtävät paremmin samaa mediavirtaa, josta Hesarin toimittajat poimivat mieleisiään murusia seuraavan aamun lehteen.

Jotenkin kuvaavaa on, että viime vuosien parhaiden uutisten tekijöinä ovat usein olleet kesätoimittajat tai muut harjoittelijat. Heiltä on lipsahtanut välillä oikeata journalismia, kun velikerhon sensori ei ole ollut paikalla, eikä sopivan journalismin perehdytys ole ollut vielä valmis.

Haastatellun johtajan viesti kertoi valitettavasti kaiken. Hesari on riippuvainen ilmoittajistaan, siis rakennusliikkeistä, parista johtavasta kauppaketjusta ja autokauppiaista. Tällä velikerholla on yhteinen intressi kahmia kansalaisten rahat. Niillä rahoilla pitää rakentaa metroa, teitä ja automarketteja sekä betonikuutiolämpäreitä keskelle metsiä. Kaikkea mahdollisimman kalliilla, koska siitä kertyy eniten voittoja.

Sata vuotta sitten Hesari menestyi idealismilla. Velikerhon vallan välineenä se ei näy menestyvän. Tuskin sanomalehden aika on ohi. Mutta valehtelulla on nykyään kovia kilpailijoita, siksi mainosten ja mainostajien rinnakkaistodellisuus ei käy kaupaksi.

Vaha kunnon itsenäinen Hesari kuoli jo 1900-luvun puolella. Siksi tuskin tulee surijoita tyhjenevän lasikuution juurelle, ja Ludviginkadun henki saanee levätä rauhassa siellä, missä sitten lepääkin.

Vientineuvos Valtanen

Velikerho hävisi vaalit

UUTINEN Eduskuntavaalien vaalirahoitustiedot on nyt julkaistu. Sekä eduskunnan että hallituksen kokoonpanon ja rahoitusilmoitusten perusteella voi todeta, että Velikerho hävisi vaalit. Eniten ääniä saaneet puolueet eivät olleet ne, joilla oli eniten rahaa mainostamiseen.

Kun Velikerho ei voittanut, Velikerhon lobbareilla ei ollut myöskään asiaa hallitusohjelmaa kirjoittamaan. Hallitusneuvotteluihin ei pääsytkään ilmoittautumalla, vaan hallitusneuvottelijoiden kutsusta.

Kuultavana oli lähes yksinomaan virkamiehiä. Heillä on virkavastuu, kun lobbarit saavat valehdella edukseen minkä keksivät. Rahalla ei näissä vaaleissa saanut kansanedustajia eikä kirjauksia hallitusohjelmaan.

Kun Hyvät Veljet eivät olleet mukana hallitusneuvotteluissa, Hyvät Veljet jäivät oppositioon. Eivät Hyvät Veljet tästä tietenkään lannistu. Ainakin oppositiossa riittää ahneutta ottaa vastaan puoluetoiminnan tukirahaa, kun valtion puoluetuki romahti. Hallituksen kanssa taitaa olla toisin.

Ministereiden ostaminen ei suju kuten edellisessä hallituksessa. Kunniakkaan elämänuran tehnyt ja omillaan toimeen tuleva ministeri ei ole riippuvainen Velikerhon tuesta. Koska hallitsee asiat itse, eikä tipu tyhjän päälle ja ole riippuvainen Hyvien Veljien tarjoamista kultaisista oksista, jos poliitikon ura sakkaa.

Hyväveli-media yrittää toki parhaansa, mutta sille on vaikeata ymmärtää politiikkaa, joka ei sovi vanhaan jakoon oikeistosta ja vasemmistosta. Ja jossa Hyväveli-media ei ole itse mukana. Onhan toimittajan työ nyt vaikeata, kun Hyvät Veljet eivät ole hallituksen sisältä kertomassa, mitä On Sovittu, että ministerit huomenna ja ensi viikolla päättävät.

Velimedia onkin keskittynyt lähinnä pääministerin koulutuksen ja ammatin pilkkaamiseen ja suurimman oppositiopuolueen sisäisten sotkujen analysointiin. Jotta joskus vielä voitaisiin palata edistykselliseen menneisyyteen, jossa asiat On Sovittu, ja sopivat poliitikot eivät ymmärrä, mitä päättävät.

Vientineuvos Valtanen

Kansa reputti R-kioskin ihmiskokeen

VALTA Rautakirjan kioskit tarjosivat päivänä muutamana ilmaista kahvia. Jämsäläiselle R-kioskille muodostui jo yöllä pitkä jono odottamaan jakelun alkamista. Tämä uutisoitiin heti aamulla valtakunnallisessa lehdessä. Ja ne, jotka eivät jonottaneet, sitten päivittelivät jonottajia.

Tämä ei ollut se juttu.

Vaan se, että uutisen alla on noin 150 kommenttia, joista yhdessäkään ei yksikään kommentoija epäile sellaista mahdollisuutta, että jono olisi ollut kyseisen kioskiketjun suunnittelema mainostempaus.

Oleellista ei ole, oliko tämä mainostempaus, vai olivatko nuoret ihan omalla vitsillä jonossa. Oleellista on, että kukaan ei epäillyt.

Yleisestihän on tiedossa, että kaikenlaisten kaupallisten tempausten ympärille rakennetaan yrityksen markkinointiosastolla tarkka suunnitelma, jolla juuri tällaista jonojulkisuutta kalastetaan. Jonossa ovat joko ihmiset, tai sitten ihmiset autoissaan, kun jonnekin avataan uusi kauppa. Jonon muodostumistakin tärkeämpää on, että jono uutisoidaan. Taannoin media julkaisi vastaavan kuvan Verkkokaupan avajaisista. Ihan sattumalta kuvan ottaja oli kyseisen kaupan työntekijä. Varmaan ihan sattumalta tämä Jämsänkin jono oli jo yöllä R-kioskin Facebook-sivulla.

Mutta ei, yksikään ei epäillyt tapaus Jämsää. 100 prosenttia 150:stä kommentoijasta ei epäillyt mitään.

Pieni kahvikuppi muuttui jälleen ihmiskokeeksi, jonka ihmiseläin reputti totaalisesti. Koe (oli se sitä tai ei) todisti, miten kritiikittömiä olemme ja miten helppo meitä on vedättää erilaisilla markkinointitempauksilla.

Kyllä ne valtaveljet tämän tietävät, ja silloin onkin kyse vähän kahvikuppia isommista jutuista.

Ylioppilas Puupponen

Puoluekuri jyräsi jälleen demokratian

POLITIIKKA Eduskunnassa pidettiin perjantaina ensimmäisen kerran luottamuslauseäänestys sen jälkeen kun vihreät lähtivät hallituksesta ja opposition koko kasvoi kolmen edustajan päähän hallitusrintamasta. Media hehkutti ennen äänestystä monta päivää, miten hallituksen kohtalo on nyt vaakalaudalla.

Kun äänestys oli ohi, pääministeri Stubb tokaisi toimittajalle ylimielisesti: ”Tällä valtakirjalla pärjää erittäin hyvin, demokratiassa enemmistö voittaa.”

Tosiasiassa Stubb ja moni muukin tietää, ettei Suomen eduskunnan luottamuslauseäänestyksellä ole mitään tekemistä demokratian kanssa. Koko välikysymys on teatteria, jonka eduskunnan perustuslain 29 pykälän vastainen toiminta tekee turhaksi.

Suomen perustuslaki, 29 §

Kansanedustajan riippumattomuus

Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.

Pitkin syksyä on nähty, etteivät kaikki hallituspuolueiden edustajat ole samalla kannalla kuin hallitus. Jos poimisi julkisuudessa nähdyt ja kuullut kannanotot, voisi nimetä ne kansanedustajat, jotka perjantain äänestyksessä painoivat väärää nappia. Eli sitä, jota piti painaa vastoin perustuslakia ”muiden määräysten” eli puoluekurin ja eduskuntaryhmästä tai jopa puolueesta erottamisen uhalla.

Epäilemättä myös opposition puolella vallitsee sama tilanne. Puolueiden intressi pakottaa kaikki kansanedustajat tukemaan puoluejohdon päätöksiä on samanlainen kuin hallitusrintamassa. Hallitus olisi voinut saada luottamuslauseen siten myös laillisestikin. Sitä nyt vaan ei saatu selville, mikä hallituksen luottamus eduskunnassa tosiasiassa on.

Toinen juttu on, mikä on hallituksen luottamus kansalaisten keskuudessa. Siitä ovat kertoneet kannatusgallupit, ja lopullisesti luottamus selviää huhtikuun vaaleissa. Mutta se, että keväällä on vaalit, ei ole perustelu sille, että Stubbin hallituksen pitää saada jatkaa siihen asti.

Kun hallituksella ei tosiasiassa ole eduskunnan eikä kansan luottamusta, kaikille parasta on, että siirrytään virkamieshallitukseen. Se osannee hoitaa maan asiat paremmin kuin eduskuntavaalien missikandidaattihallitus. Kerkesihän Stubb vihreiden lähdettyä ilmoittamaan, että hallitus on työnsä tältä vaalikaudelta tehnyt, nyt valmistaudutaan vaaleihin ja ministerivalinnat tehtiin sen mukaan.

Vientineuvos Valtanen