Romutusjunat – Punavihreän hallituksen musta ohjelma

Tänään lähtee Turusta jälleen yksi junallinen matkustajavaunuja romutettavaksi. Lyhyen syksyn aikana tämä on ainakin neljäs junallinen. VR lähettää hävitettäväksi muutama vuosi sitten kymmeneksi vuodeksi korjattuja nykyaikaisia vaunuja.

Hallitusohjelma ei voi toteutua. Vaikka hallitus istuisi vaalikauden loppuun asti, tämän hallituksen aikana ei ehditä hankkia junia, jotka junamatkustamisen lisääminen tarvitsee. Tämä on Veronmaksajien Rautatieyhtiön VR:n tahto. Ja se on hallitukselle vahvempi tahto kuin oma hallitusohjelma.

Antti Rinteen ja nykyisin Sanna Marinin hallitus kirjasi ohjelmaansa junamatkustamisen lisäämisen. Mutta se kirjasi myös, että Veronmaksajien Rautatieyhtiö VR saa pitää monopolinsa sekä rahansa. Rautateistä ja EU:n rautatiepolitiikasta ja säännöistä tietämättömät poliitikot uskoivat VR:n johdon puheita siitä, että veronmaksajien rahoilla kustannettava monopoli lisää junaliikennettä.

Rinteen hallituksen liikenneministeri Marinista tuli vuosi sitten pääministeri. Marinin tilalle liikenneministeriksi SDP istutti toimittaja Timo Harakan. Syksyllä Harakka ihmetteli, miksi junalla matkustaminen kasvaa kohisten Britanniassa ja Ruotsissa, joissa valtionyhtiön monopolit on purettu. Mutta ei Suomessa, jossa VR on 25 vuotta vakuuttanut, että monopoli lisää junaliikennettä.

Viime viikolla paljastui yllätyksenä kaikille, että VR oli myynyt monopolinsa liikenneministeriölle eli LVM:lle muutamalla kymmenellä miljoonalla. Muodollisesti raha tulee siitä, että LVM maksaa ensi vuonna VR:lle myös velvoiteliikenteestä. Velvoiteliikenne tarkoitti sellaisia junavuoroja, jotka VR oli ilmoittanut LVM:lle tappiollisiksi, mutta jotka VR joutui kuitenkin ajamaan siitä hyvästä, että se sai pitää monopolinsa. Tämän järjestelyn VR:n oli ollut hyväksyttävä, koska EU:n laki siihen velvoittaa.

Alalla ihmeteltiin, miten näin voi käydä, kun VR:lle oli luvattu monopoli vuoden 2024 loppuun. Mutta tämä on puhdasta matematiikkaa. VR maksimoi junaliikenteen sijasta omistajaltaan lypsämäänsä veronmaksajien rahaa. VR siis toteuttaa hallitusohjelmasta vain puolet eli verorahojen käytön. Junaliikennettä VR ei lisää.

Ja kun VR:ssä tiedetään, että poliitikkoja on helppo höynäyttää, sen kannattaa myydä monopolinsa sopimustekstistä saadakseen paljon rahaa tilalle, kun se voi tosiasiassa pitää monopolinsa konstilla, joka on toiminut hyvin vuosikaudet paitsi viime hallituskaudella. Tämä konsti on junakaluston tuhoaminen.

Viime hallituskaudella liikenneministerinä ei ollut poliitikkoa, vaan menestynyt yrittäjä. Lähes ensi töikseen ministeri kielsi junakaluston hävittämisen ilman ministeriön lupaa. Koska yrittäjä ymmärtää, että junat ovat tuotantovälineitä. Ja lisäksi arvokkaita sellaisia, ja niiden ostaminen kestää monta vuotta.

Kun Rinteen hallitusohjelma lupasi palauttaa VR:lle vapauden ohjata omistajaansa, junien romuttamiskysymys kävi merkityksettömäksi. Lisäksi yhtiöllä oli muuta puuhaa, kun sen piti hätyytellä kilpailijat pois tarjoamasta lähijunaliikennepalveluita Helsingin seudun HSL:lle ja pohjustaa aiemman VR-Trackin rakennus- ja kunnossapitotoiminnan myynnin tapaan junien kunnossapidon myymistä ulkomaisille sijoittajille.

Junien hävittämisen aika tuli nyt syksyllä monopolisopimuksen myymisen vuoksi. Kun VR hävittää junaliikenteen supistamisen vuoksi jouten jäävät vaunut ja veturit, VR:llä säilyy monopoli, vaikka se sopimusteksteistä poistetaankin. Sillä jos junia ja vaunuja ei ole, kukaan ei voi tulla kiusaamaan VR:ää pakottamaan palvelun parantamiseen ja asiakasystävälliseen hinnoitteluun. Upporikkaatkin kilpailijat pysyvät poissa ainakin 3–4 vuotta, vaikka ne tilaisivat heti Suomeen sopivia junia.

VR:n kannatti siis luopua monopolista ja saada siitä kymmenien miljoonien rahat veronmaksajilta. Sillä pitämällä monopolinsa vuoden 2024 loppuun VR olisi jäänyt ilman ylimääräisiä rahoja. Vaikka mahdolliset kilpailijat olisivat ilmestyneet kiusaksi yhtä nopeasti kuin nytkin.

Hallitusohjelman toteuttamisen myönteisen puolen VR kuitenkin esti. Jos ministeri Harakka tai ympäristöministeri Mikkonen kuvittelivat salaa, että nythän saadaankin junaliikenne Britannian ja Ruotsin tapaan kasvuun kun VR jalosti luopui monopolistaan, ministerit tulevat pettymään. Rahat menivät, mutta junaliikenne ei kasva. Koska hallitus ei edellisen hallituksen tapaan osaa, ymmärrä tai halua huolehtia siitä, että junaliikenteen lisääntymiseen on olemassa tarvittavat junat ja vaunut.

Kun tämän päivän romutusjunan vaunut on parissa viikossa tuhottu, VR on vasta puolivälissä tämän kuun alussa ilmoittamastaan hävitysjuhlasta. Kun ministerit Harakka, Mikkonen ja Tuppurainen ovat antaneet VR:n hävittää loputkin junat ja vaunut, ministereiden oma hallitusohjelma kuin myös EU:n tuoreet ilmastotavoitteet ovat junaliikenteen osalta mahdottomia Suomessa.

Punavihreä hallitus tekee sysimustaa liikennepolitiikkaa. Ja VR rypee veronmaksajien rahoissa.

VR sai joululahjan, ministerit vain risuja.

Vientineuvos Valtanen

Velikerho jyräsi HSL:ssä

Joukkoliikenteen Helsingin seudulla järjestävän HSL:n toimitusjohtajan valinta tuli ajankohtaiseksi viime kesänä, kun edeltäjä ilmoitti jäävänsä eläkkeelle. Julkisuuteen kerrottiin hurskaasti kokoomuslaisella suulla, että politiikalla ei ole osaa johtajan valinnassa. Vain pätevyys ratkaisee.

Edellisellä kerralla pätevyys ei ratkaissut. Perinteikkään kokoomuslaisen suvun tyttärelle järjestyi mukava lahjavirka. Näin tuli tilaa Helsingin Kokoomuksen urahissiin ja HSL saatiin kaapatuksi demareilta parempiin käsiin. Kokoomus on HSL:n valtapuolue, koska se on vahva puolue sekä Espoossa että Helsingissä.

Alan sisäpiireissä oltiin Kokoomuksen ilmoituksen jälkeen varmoja, että HKL:n nykyinen toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski saa paikan. Lehmuskoski ei ole julkisesti mihinkään puolueeseen sitoutunut, mikä olisi ollut este, jos Kokoomus olisi ilmoittanut haluavansa pitää HSL:n johtajan paikan edelleen.

Lehmuskosken vahvasta asemasta huolimatta rehelliseksi uskottu haku keräsi useita muitakin joukkoliikennealalla kokemusta hankkineita. Todellisuudessa prosessi oli kuitenkin hakijoiden nöyryyttämistä. Sen näki rekrytointi-ilmoituksesta, jossa ei vaadittu sen enempää osaamista kuin kokemustakaan joukkoliikenteestä, HSL:n päätoimialasta.

Kokoomuksen hurskastelu oli pelkkää teatteria. Kokoomus oli vaatinut HSL:n hallituksessa, että hakijoiden vaatimuksista poistetaan vaatimus pätevyydestä. Sen jälkeen Kokoomuksen vahva mies, pormestari Vapaavuori twiittasi, että poliittisten ulottuvuuksien aika on ohi.

Kun hakijat julkistettiin, yksi viidestä loppusuoralle valitusta ei kuulunut joukkoon. Alaa ja politiikkaa tuntemattomille Geologian tutkimuskeskuksen pääjohtaja Mika Nykänen vaikutti ymmärrettävältä hakijalta vain johtaja-asemansa perusteella. Neljän muun joukossa Lehmuskoski näyttäytyi ylivoimaisena, mutta sisäpiiriläiselle peli oli selvä.

Nykänen oli Vapaavuoren ministeriajan nimitys GTK:n johtajaksi. Saneeraajan rooli ei ehkä ole viihtyisä työpaikka Nykäselle ja selittää halun luopua pääjohtajan tehtävästä. Poliittinen ura Kokoomuksessa jo nuoresta lähtien vahvisti, miksi hallintotieteiden maisteri menestyy pitkän linjan joukkoliikennehakijoiden joukossa.

Kokoomus ei kuitenkaan onnistunut pelissään täydellisesti. Se sai HSL:n hallituksesta mukaan vain puolet lopullisessa valintaäänestyksessä Lehmuskosken ja Nykäsen välillä. Niinpä valinta meni arvonnaksi, jossa Hannu Hanhi voitti.

Maailma ei kuitenkaan ole aina mustavalkoinen. Lehmuskoski sai kokea nyt itse samaa, jota hän on harrastanut HKL:ssä. HKL:n hakemuksissakaan ei vaadita pätevyyttä eikä alan osaamista. Eikä päteviä ole myöskään valittu. Sen sijaan pätevät ovat hakeutuneet ahkerasti HKL:stä muualle töihin. HKL on ollut kaupungilla työssä viihtymisen pohjamudissa, joissa ei hallita johtamista eikä esimiestehtäviä.

Lehmuskoski on itsekin menestynyt hyvillä suhteilla, ja HKL:n sisällä oli myös odotusta siitä, että Lehmuskosken siirtyessä HSL:ään myös hänen hovinsa jättäisi HKL:n. Jotka näin toivoivat, eivät uskoneet organisaation muuttuvan tilalle tulevista ainakaan huonommaksi.

Velikerho on jälleen puhunut. Osaamisella ei voi edetä, kun sitä ei vaadita eikä arvosteta. Yhteiskunnan rapautuminen on tämänkin rekrytoinnin voittaja.

Veli Hopea

Vastaamon tietomurto – Milloin asetetaan osaamattomuudelle raja

Mielenterveyspotilaiden tietojen varastaminen ja tietojen levittäminen julkisuuteen sekä tiedoilla rahan kiristäminen oli mahdollista, koska potilastiedoista vastuulliset henkilöt eivät ole olleet alkuunkaan päteviä tehtäviinsä. Kyse ei ole lääkärin tai psykologin taidoista, vaan tietotekniikan käytön alkeista.

Tietotekniikan käytön alkeet ovat nykyaikana vastaava asia kuin kirjoitus- ja lukutaito. Mihinkään työhön ei pääse, ellei osaa lukea ja kirjoittaa. Suomessa vallitsee järjestelmä, jossa mitään muuta osaamista ei sitten vaaditakaan. Ellei laissa erikseen ole määrätty, tärkein työn saannin peruste on olla hyvä kaveri tai omistaa sopiva puolueen jäsenkirja, eli hyvävelijärjestelmä.

Vastaamon keskiviikkona uutisoidusta tietovarkaudesta nousi nopeasti valtakunnan tason älämölö. Hyvävelijärjestelmää pyörittävät ja siitä hyötyvät poliitikot olivat hiljaa monta päivää, toisin kuin poliittisia tarkoituksia palvelevien irtisanomis- tai lakkautustapausten kanssa. Sisäministeri heräsi vasta lauantai-iltana vaatimaan avainministereitä koolle.

Irvokkainta on, että tässäkin tapauksessa vastuuta pakoillaan vierittämällä syyllisyyttä yksityisten ihmisten päälle. Hesari päättää pääkirjoituksensa sen moittimiseen, että ihmiset antavat tietojaan internetin palveluihin ja käyttävät huonoja salasanoja.

Ei Vastaamon tietomurto ole potilaiden itse itsestään somepalveluihin antamien tietojen väärinkäyttöä, vaan ammatti- ja virkavastuulla toimivien ihmisten osaamattomuuden mahdollistamaa rikollisuutta.

Vastaamon tapaus on väistämätön seuraus siitä, että työpaikkojen ja virkojen pätevyysvaatimukset asetetaan siten, että velikerhon tai puolueen hyvä kaveri voidaan valita, vaikka tarjolla olisi ammatillisesti ja osaamiseltaan päteviäkin henkilöitä. Ei vaadita koulutusta tehtävän ammattialueelta ja valintaperusteeksi ilmoitetaan sopiva johtamiskokemus.

Kun valittava henkilö on jo tiedossa ja valintaprosessi on vain muodollisuus lain noudattamiseksi, pätevyysvaatimukset kirjoitetaan valittavan henkilön mukaisiksi. Jos joku pätevämpi erehtyy hakemaan tehtävään, häntä ei tarvitse valita. Pätevämpi toki voittaisi valittamalla, mutta saisi loppuiäkseen ikävän kaverin leiman ja sulkisi itsensä siten työmarkkinoiden ulkopuolelle.

Poliittiset virkanimitykset ja hyvävelijärjestelmä ovat rehottaneet vuosikymmenet. Ne ovat rapauttaneet yhteiskuntaa ja kasvattaneet veronmaksajien taakkaa. Järjestelmä on kelvannut kaikille vallanpitäjille, koska järjestelmä tukee vallassa olevia niin kauan, kunnes yhteiskunta romahtaa. Laajassa mitassa tämä nähtiin sosialismin kaatumisena, mutta maailmalla on useita muitakin romahtaneita ja kaaokseen ajautuneita valtioita.

Holtiton rahan tuhlaaminen ja pahimmillaan satojen miljoonien virheet eivät ole kaataneet osaamattomuuteen perustuvaa velijärjestelmää. Voisiko arkaluontoisten potilastietojen julkaisu palauttaa moraalin? Historian valossa valitettavasti ei edes siinä tapauksessa, että vahinko osuisi velikerhon omalle kohdalle. Sillä velikerhon moraalissa kaveri jätetään ja uhrataan tärkeämpien veljien hyväksi.

Tuleeko osaamattomuudelle rajaa milloinkaan? Ei ainakaan oma-aloitteisesti. Osaamattomuus saa rehottaa kunnes on pakko osata. Valitettavasti edes koronavirus ei ole ollut meillä pakko. Poliittisessa pelaamisessa ansioituneet ministerit saavat pitää paikkansa osaamattomista sekoiluista huolimatta. Poliittinen ohjaus menee ohi virkavastuun. Virukseen menehtyvät vanhukset ja potilastietojen varastamisesta kärsivät eivät ole ”meitä”.

Veli Hopea

Junamonopolilla on kova hinta

Tänään vihdoin nähtiin vuosikymmenten väännön tulos ja saatiin selville VR:n monopolin hinta suomalaisille veronmaksajille. HSL kertoo tiedotteessaan, että VR saa pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteestä tulevien 10 vuoden aikana 275.000.000 euroa vähemmän rahaa kuin jos monopoli olisi jatkunut.

Onko verorahojen 275 miljoonan säästö paljon vai vähän? HSL:n mukaan hintataso on laskenut 40 % vain viidessä vuodessa. Eli lähes puolet, joten 275 miljoonaa on tässä tapauksessa todella paljon.

Käytännössä VR:n monopoli Suomen henkilöjunaliikenteessä ei kuitenkaan vieläkään murtunut. Koska VR voitti kilpailijansa. Mutta oikeastaan voitto oli veronmaksajille vielä parempi kuin jos kilpailun olisi voittanut joku muu. Sillä nyt VR ei pääse selittämään, että se joku muu tarjosi halvemmalla, koska sen palvelu on huonompaa kuin VR:n palvelu.

Vai myöntääkö VR nyt, että se ajaa lähijuna olematta turvallinen, täsmällinen ja muutenkaan laadukas?

Maan hallituksen hallitusohjelmassa on lupailtu VR:lle jopa verovapautta. Mutta VR:n monopoliasemaan liittyvät jatkopäätökset piti tehdä sen perusteella, mitä opitaan HSL:n kilpailutuksesta.

Hallitus ei kuitenkaan odotellut HSL:n kilpailutuksen tulosta. Jo maaliskuussa liikenneministeriö ilmoitti koronahälinän viedessä uutistilan ja ministereiden ajan, että junaliikenteen ostot tullaan tekemään VR:n kanssa suoraan ilman kilpailutusta. Hämeen Sanomat lienee ainoa media, joka mainitsi asiasta julkisuudessa. Ja kysyi myös monopolin jatkamisen laillisuudesta oikeusoppineilta, ei VR:n johdolta, kuten liikenneministeriö.

Ministeriö ei kerro suorahankintailmoituksessaan hankinnan laajuutta. Valtion budjetti kertoo, että puhutaan vuosittain yli 30 miljoonasta eurosta. Se on noin kolmannes valtion joukkoliikennerahoituksesta. HSL:n kilpailutuksen perusteella 9-vuotinen monopolisopimus maksaa veronmaksajille liikaa noin 128.000.000 euroa.

HSL:n kilpailutus on nyt ratkaistu. Kokemus siitä on, että monopoli maksaa ja paljon. Vai eikö 128 miljoonaa euroa olekaan Suomen hallitukselle paljon, kun se on sentään vähemmän kuin 275 miljoonaa, joka on monopolin hinta pelkästään pääkaupunkiseudulla?

Vientineuvos Valtanen

Lehdistö ja sen vapaus

Eilen oli kansainvälinen lehdistön vapauden päivä. Jotkut nimittävät sitä myös sananvapauden päiväksi, vaikka sananvapaus ja lehdistön vapaus eivät ole ollenkaan sama asia.

Eilen Helsingin Sanomat mainosti kahdella sivulla lehdistön vapautta korona-teemalla. Tänään Helsingin Sanomat mainostaa sivun kokoisella ilmoituksella, miten 15 suomalaista sanomalehteä on menettänyt vapautensa. Sillä Hesarin omistama mediakonserni on ostanut nämä lehdet, ja ne ovat nyt osa Sanoma-konsernia ja siten osa Hesaria.

Lehdistöä voi pitää vapaana ja siten voi pitää aiheellisena juhlia lehdistön vapautta. Vaikkapa sillä, että lehdellä on vapaus ostaa muita lehtiä ja muodostaa vahvoja blokkeja hallitsemaan sitä, mistä ihmisille kerrotaan ja mistä ei kerrota. Mutta todellisuudessa vapaata lehdistöä tuskin on missään.

Kaikilla lehdillä ja viestinnän välineillä on joku, joka maksaa siitä, että lehti on olemassa. Koska lehti ei synny ilmaiseksi, ei edes sähköisenä. Toimittajan työ vie aikaa ja toimittajan on tultava toimeen eli saatava käyttämästään ajasta toimeentulonsa, siis rahaa.

Halu maksaa lehdestä kytkeytyy siihen, mitä lehti kirjoittaa. Yksityinen ihminen ei maksa eikä lue edes ilmaiseksi lehteä, jonka jutut eivät ole hänen mieleensä. Mainostaja ei osta mainostilaa lehdestä, jonka jutut eivät mainostajaa miellytä. Puolue tai valtio maksaa toimittajille, jotka tekevät lehteä, joka pönkittää puolueen tai valtion valtaa.

Lehden kustantajien intressien lisäksi lehdistön harjoittamaa sananvapautta ja totuutta rajoittaa lehden sisältä sen toimitus. Toimittajat ovat ihmisiä, joilla on omat mielipiteensä ja poliittiset asenteensa. Pahimmillaan toimittajat eivät edes ymmärrä, miten he harjoittavat omaa propagandaansa.

Internet ja sosiaalinen media eivät ole muuttaneet vaan ehkä pahentaneet tilannetta. Ei tarvitse olla mediamiljonääri tai valtio julkaistakseen jotain internetissä. Mutta jos on mediamiljonääri tai valtio, internetin kautta on helpompi harjoittaa propagandaa ja valehdella kuin painamalla tekstiä paperille. Sillä tunnettuisuus ostetaan rahalla ja saavutetaan rahalla ostetulla osaamisella. Tämän todistavat parhaiten rapakon takaiset viime presidentinvaalit ja lähempänä Eurooppaa Brexit.

Jos lehdistön vapaus johtaisi sananvapauteen ja totuuteen, tätä blogia ei olisi olemassa. Sillä silloin ei olisi tarvetta kertoa siitä, mistä ”vapaalla” lehdistöllä on vapaus olla kertomatta.

Jos lehdistön vapaus johtaisi sananvapauteen ja totuuteen, tätä blogia ei olisi tarve kirjoittaa nimimerkeillä. Sillä totuuden sanominen ei merkitsisi virkakieltoja ja laissa kiellettyä työsyrjintää.

Vientineuvos Valtanen