maanantai 18. maaliskuuta 2013

Velikerho virallistaa itsensä

VALTA Mäntsälässä käynnistetään ihmiskoetta, jossa Hyvät Veljet alkavat toimia avoimesti. Toiminta ei tietenkään ole avointa, vaan avointa on se, että myönnetään julkisesti, että kunnan hallintoa hoitavat Hyvät Veljet. Tähän asti kansalaisille on valehdeltu, että he ja heidän valitsemansa luottamusmiehet pitäisivät valtaa ja olisivat kansalaisten luottamuksen arvoisia. Totuus on ollut, että luottamusmiehet ovat luottaneet Hyviin Veljiin ja veljet ovat voineet luottaa luottamusmiehiin.

Mäntsälässä kunnanjohto on teettänyt konsulteilla selvityksen, jonka mukaan kunnan voi yhtiöittää. Kansalaiset saavat valita valtuuston, joka valitsee Mäntsälä-yhtymä Oy:n hallitukseen 6 jäsentä. Hallituksessa on heidän lisäkseen 3 Hyvää Veljeä, jotka kertovat kuudelle muulle jäsenelle, mitä heidän pitää päättää.

Isoveli, toistaiseksi vielä kunnanjohtaja Esko Kairesalo (kok) kehuu estoitta, miten kunnan toiminta yhtiömuodossa tehostuu päällekkäisen hallinnon vähentymisellä. Suomeksi: Enää ei tarvita joka asialle omaa lautakuntaa, eikä valtuustoon tarvitse enää viedä asioita päätettäviksi. Kolme kuntakonsernin hallitusveljeä riittävät päätöksentekijöiksi – jos toimitusjohtaja Esko Kairesalo (kok) ei osaa itse päättää kaikkia asioita.

Kairesalo vakuuttaa, ettei kuntakonserni kaappaa valtaa valtuustolta. Sillä saahan valtuusto määrätä omistajapoliittiset linjaukset ja firman strategian. Suomeksi: Riittää, että valtuusto kokoontuu yhtiökokoukseen kerran kuntavaalien jälkeen. Valtuustolla on siis aivan yhtä paljon konkreettista valtaa kunnan asioihin kuin yhtiökokouksella muissakin osakeyhtiöissä. Paitsi se, että valtuutetut eivät ole sijoittaneet yhtiöön omaa vaan kuntalaisten rahaa ja yhtiö ei jaa osinkoa eli tuottoa saamalleen verorahalle, vaan se vain tuhlaa kaiken.

Lainoppineet eivät katsele suopeasti kunnan yhtiöittämistä. Touhu voi olla jopa perustuslain vastaista. Mutta ilmeisesti tässä pätee sama kuin muussakin veliverkoston toiminnassa. Kun ei ole rangaistuksen uhkaa, lakia ei tarvitse noudattaa. Perustuslakiuudistus taisikin jäädä kesken, kun joka pykälän kohdalle ei merkitty, mitä perustuslain rikkomisesta seuraa.

Kuvaavaa ja tulevaisuutta ennakoivaa on, että yhtiöittäminen on valmisteltu salassa ja konsultin raporttikin on salainen. On siis ollut valtuustolla hienosti valtaa jo valmisteluvaiheessa. Sitä pienemmät perässä, mitä isommat edellä. Kuntalaisten rahoilla pelaamisesta lienee saatu hyvää esimerkkiä mm. metron rakentamisesta yhtiömuodossa, kätevästi valtuuston ja kuntalaisten vallan ulottumattomissa.

Vientineuvos Valtanen

1 kommentti:

  1. Vielä kun paikallislehden saisi vaiennettua.
    http://www.mantsalalehti.fi/artikkeli/228325-vaikeneminen-on-vaikeaa-kun-julkisuutta-ei-pitele-mikaan

    Pöyryn tuotoksia voi ihmetellä marraskuun kunnanvaltuuston kokouspöytäkirjasta.
    http://193.142.23.160/dynasty/kokous/20121366-6.HTM

    VastaaPoista