sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

AY-väki työnantajien valjakkokoirina

LOBBAUS Viime viikolla bussikuskien etujärjestö AKT ja bussifirmojen etujärjestö LAL lauloivat yhteisessä kuorossa. Työväenliike peräänkuuluttaa markkinataloutta ja julistaa, ettei viranomaisille saa antaa vastuuta.

On siis eletty aikoihin. Ammattiyhdistysliike on saatu vetämään työnantajien koiravaljakkoa ja räksyttämään kapitalistin hyväksi. Eletäänkö tässäkin Suomen erityisolosuhteissa, joissa työväki ei enää taistelekaan eduistaan työnantajaa vastaan. Kuka sitten onkaan vihollinen, kun samassa rintamassa ovat ay-väki, heidän työnantajansa, valtakunnallinen yrittäjäjärjestö ja keskuskauppakamari?

Eihän tämä ihan uutta ole. Samassa rintamassa ovat pitkään olleet jo VR:n ammattiliitot ja heidän työnantajansa, monopolijunailija, jolle eduskunta on määrännyt tehtäväksi tuottaa mahdollisimman paljon voittoa.

Innokkain köyhiä riistävän monopolin puolustaja on ollut hyvin toimeentulevien veturinkuljettajien avainjoukko. Alle 2000 jäsenen liitto voi pysäyttää Suomen junaliikenteen. Edunvalvonnan suurin saavutus lienee se, että uudet kuljettajakurssilta valmistuvat marssitetaankin suoraan veturinkuljettajakortistoon. Eipä pikkuliitossa kaivata uusia kakunjakajia.

Sama lienee AKT:n ajatus. Vaikka bussikuskeista on Suomessa pulaa, alalle pääsyn kynnys täytyy pitää korkealla. Silloin ovat kaikki keinot luvallisia. Mukaan lukien se, että liitto vaatii, ettei yleissitovaa työehtosopimusta saa noudattaa. TES:in noudattaminen kun tekee helpommaksi palkata kuljettajia, kun töissä voi olla joustavasti ja osa-aikaisesti. Monessa bussifirmassa on sovittu, että osa-aikaisia ei palkata, vaikka TES:issä osa-aikaisuudesta on sovittu.

AKT:n vihollinen onkin matkustava asiakas ja yritykset, jotka tarjoavat edullisia lippuja joustavalla hinnoittelulla. Onnibussin autot kulkevat täysinä ja asiakkaat tyytyväisinä. Kateelliset suuryritykset käyvät media- ja lobbauskampanjaa yhdessä AY-aktiivien kanssa. Vanhasta aluemonopolijärjestelmästä ja kaukoliikenteen kartelleista ei saisi luopua, pienyritysten ja asiakkaiden hyväksi.

EU sääti asetuksen, jolla turvattiin yrittäjien tasavertainen kohtelu, julkisten varojen avoin ja rehellinen käyttö joukkoliikenteen tukemiseen sekä kansalaisille oikeus saada viranomaispäätöksellä joukkoliikennepalveluita. Linja-autoliitto sai olla mukana sorvaamassa Suomalaista lakia mieleisekseen, matkustajien näkemys ei ministeriötä kiinnostanut. Siitä huolimatta LAL kiukuttelee AKT:n tuella vastaan lakia, johon se jo sai arveluttavia pykäliä.

AY-liike näyttää muuttuneen etujen vaatijasta etujen valvojaksi. Duunareiden eliittijoukoilla ja herroilla on sama intressi. Lypsetään köyhä kansa vaikka kuivaksi. Veljellisellä yhteisrintamalla.

Vientineuvos Valtanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti