PALKKA Suomessa ja myös tässä blogissa on hämmästelty paljastuneita valtionyhtiöiden johdon jättipalkkioita. Ne ovat tosiasiassa vain jäävuoren huippu, sillä perustellaanhan öykkärimäisiä palkitsemisjärjestelmiä nimenomaan sillä, että valtionfirmojen on pystyttävä kilpailemaan yksityisen sektorin johtajista.
Valtionyhtiöistä kohistaan, koska niihin vielä luulemme voivamme vaikuttaa. Poliitikkomme ovat kuitenkin yli puoluerajojen osoittaneet, etteivät he halua puuttua asiaan. Miksi haluaisivatkaan, koska nykyinen, tuloeroja kasvattava ja epäoikeuden tuntemusta kansassa herättävä talousjärjestelmä on rakennettu heidän hiljaisella hyväksynnällään. Asiaa valottaa hyvin mm. Timo-Erkki Heinon analyysi Yhteiskuntapolitiikka-julkaisussa.
Myös tämän kirjoittaja oli joskus sitä mieltä, ettei eliitin palkoilla ja palkkioilla ole väliä, kun heitä on niin vähän. Tietenkin niillä on väliä. Ne kertovat kohtuudesta ja moraalista, joka kulloisessakin yhteiskunnassa vallitsee. Jos niillä ei olisi mitään väliä, se tarkoittaisi, että moraali olisi kuollut.
Sikamaisista palkitsemisjärjestelmistä moraali on jo kuollut. On tehty talousjärjestelmä, jonka luullaan pysyvän pystyssä ilman moraalia. Sosialismi kaatui aikanaan juuri siihen, ettei se vastannut ihmisen moraalikäsitystä. Sama, sisäänrakennettu kohtuuttomuusmekanismi syö nyt meidän yhteiskuntamme tulevaisuutta. Kysymys kuuluukin, hyväksymmekö sen, vai ryhdymmekö kaatamaan sitä.
Merkit uskon ja hyväksynnän loppumisesta ovat jo ilmassa. Yhä useampi ihmettelee, mikä on työelämän sisältö. Henkinen pahoinvointi on laajaa, vaikka aineellisesti asiat ovat paremmin kuin ennen. Ihmiset nykyisen järjestelmän arjessa vaikuttavat ankeilta, suorittavilta. Välinpitämättömyys näkyy, ja tavallisetkin ihmiset alkavat omaksua kyynärpäätaktiikan. Vihapuheen lisääntyminen ja erilaiset äärimmäiset teot eivät kumpua ihmisten tyhmyydestä, vaan epäoikeuden tunteesta.
Suomi on ollut kansainväliselle HV-kerholle otollinen maaperä. Vientivetoinen, pieni maa, jossa on nöyrä, vakavista asioista niukasti kiinnostunut ja barrikadeja välttelevä kansa, on helposti vietävissä ja levittää punaisen maton pyytämättäkin. Velkaan ja jatkuvaan kasvuun perustuvassa yhteiskuntajärjestelmässä kansan enemmistöstä saadaan helposti tottelevaista. Keskiluokkainen perhe, jolle jää käteen laskujen ja muhkeiden lainanlyhennysten jälkeen muutama pikkuseteli kuussa, ei kapinaan nouse.
Sanotaan, ettei "omalla ahkeruudellaan" jättimäisen elintason hankkinutta sovi paheksua. Puhumalla omasta ahkeruudesta ja käyttämällä kateuskorttia annetaan ymmärtää, ettei menestyjä ole tarvinnut nousuunsa muita. Tietenkin hän on tarvinnut.
Se pitäisi myös osoittaa näille öykkäreille. Mitäpä, jos jokainen pudottaisi oman työtehonsa suhteessa ylimmän johtajan elintasoon. Jos johtaja saa 20 kertaa enemmän, tehdään me muut sitten hommia viiden prosentin sitoutumisella - sen arvoisiahan tilipäivänä ollaan. Kauanko joku yritys voisi pyöriä, jos 95 prosenttia työstä tehtäisiin huonosti, ja kauanko sellaisen yrityksen johtajaa katsottaisiin?
Voipa olla, että alkaisi tapahtua enemmän kuin nyt, kun keskiluokka sotii toisiaan vastaan ja pitää yllä kulisseja omasta menestyksestä, vaikka silmät ja korvat ovat täynnä velkaa.
Työtehoa ja sitoutumista laskemalla se sosialismikin kaadettiin.
Ylioppilas Puupponen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti