VALEHTELU Helsingillä ja Siemensillä on parin sadan miljoonan euron riita. Sitä luokkaa ovat kummallakin vaatimukset korvauksena siitä, että Helsinki halusi Siemensin muuttamaan Helsingin metron kuljettajattomaksi. Eikä siitä tullut mitään, koska siitä ei olisi voinut tulla mitään. Kauppasopimuksilla kun ei voi muuttaa luonnonlakeja, vaikka ihmisten säätämiä lakeja voidaankin aina sopia kierrettäväksi.
Metrokäräjillä automaattimetrosta puhutaan ehkä ensi kertaa totta. Ainakin Helsingin toimesta. Ja ainakin periaatteessa. Sillä toisin kuin julkisessa päätöksenteossa, käräjillä laki velvoittaa todistajia puhumaan totta. Ja tähän asti kuultu osoittaa, että pääasiassa Helsingin virkamiehet ja poliitikot ovat automaattimetrosta valehdelleet. Kuin myös lehdistö toistaessaan tosina sitä, mitä metroveljet ovat kertoneet.
Automaattimetro myytiin poliitikoille väittämällä, että metro muuttuu aluksi kymmenien miljoonien ja myöhemmin yli kahden sadan miljoonan euron hankkeella halvemmaksi kuin kuljettajien ajama metro. Joulun alla kuultiin HKL:n automaattimetroprojektiin palkkaamaa saksalaista konsulttia. Hän todisti vääräksi suunnilleen kaiken sen, mitä poliitikoille oli automaattimetrosta luvattu.
Että konsultti Schütte kertoi nyt, että automaattimetro on kalliimpi ja vaatii enemmän henkilökuntaa kuin kuljettajametro, ei tarkoita sitä, että Schütte olisi kertonut sen HKL:lle 15 vuotta sitten. Mutta vaikka olisikin, sillä tuskin olisi ollut mitään merkitystä. Sillä eihän ole ollut merkitystä muullakaan automaatin kritiikillä.
Kritiikkiä automaattimetrosta esittivät mm. HKL:n oma metrojohtaja, muutama kaupunkisuunnitteluviraston virkamies ja ulkopuolinen alan asiantuntija tai harrastaja. Internetistä löytyy edelleen alun perin vuonna 2002 ja viimeksi 2009 päivitetty sivu, joka kertoi siis 10 vuotta sitten sen, minkä ainakin Helsingin käräjäoikeus uskoo nyt saksalaisen professorin kertomana.
Metrofarssille kuvaavaa on, että kaupungille näin kallis riitely ei kiinnosta mediaa. Sinnikäs HBL:n toimittaja Tommy Pohjola saa istua jotakuinkin yksin seuraamassa, miten hyvin tai huonosti todistajat muistavat kieltämättä varsin vanhoja asioita. Tommy Pohjolan tapaan on aihetta ihmetellä, mikä on julkisten päätöksentekijöiden eli poliitikkojen vastuu. Sillä päätöksen automaattimetrosta ovat tehneet Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenet.
Mutta ovathan hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus vahvistaneet, että valtuustolla on oikeus uskoa valheisiin ja tehdä niiden perusteella huonoja päätöksiä kaupunkilaisten vahingoksi. Näin tyrmättiin pitkän linjan metrokriitikon, Martti Sainion valitukset valtuuston metropäätöksistä. Hallinto-oikeus voi kumota julkisen päätöksen, jos päätös on tehty muodollisesti väärässä järjestyksessä. Valehtelu päätöksen perustelemiseksi ei ole Suomen oikeuslaitoksen mielestä väärä menettely.
Siinä tapauksessa, että käräjäoikeus sekä myöhemmin hovioikeus ja korkein oikeus päättävät, että HKL:n ja Siemensin riita ratkeaa HKL:n vahingoksi, rangaistuksia ei jaetakaan syyllisille. Siis metrosta päättäneille poliitikoille. He eivät maksa korvauksia Siemensille, vaan veronmaksajat. Koska se nyt vaan on ihan OK, että virkamiehet valehtelevat ja valtuuston poliitikot haluavat uskoa valheisiin. Siemens ehkä saa oikeutta, kaupunkilaiset eivät.
Mutta miksi media ei kerro tästä riitelystä yhtä innokkaasti kuin aikanaan metron automatisoinnista? Näin vaalien alla ei ole tarpeen pitää ääntä poliitikkoveljien mokista. Jos valtaosa toimittajista ei kykene tekemään eroa oman poliittisen kantansa ja journalismin välillä, he eivät kerro mitä virheitä heidän kannattamansa poliitikot ja puolueet ovat tehneet. He kertovat vain siitä, mitä hyvät poliitikot lupaavat saadakseen vaalirahaa ja tullakseen valituiksi.
Vientineuvos Valtanen
