tiistai 29. toukokuuta 2012

Valonvälähdyksiä demokratian risukasassa

VALTA Nyt on demokratian merkkihetki: Suomessa on tapahtunut sellainenkin asia, että kunnanvaltuusto on erottanut kunnanhallituksen. Syy on se, ettei Siuntion kunnanhallituksen toiminta ole herättänyt kuntalaisten ja heitä edustavan valtuuston luottamusta.

Samaan aikaan Suomen pääkaupungissa apulaiskaupunginjohtaja junailee kaupunginhallituksen kanssa nurin demokraattisen HKL:n johtokunnan päätöksen luopua automaattimetrosta, eikä johtokunta, valtuusto saati kansalaiset voi tälle mitään.

Valtion puolella omistajaohjausministeri Heidi Hautala on tänään ilmoittanut, että Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen lähtee, jos hän saa syytteen lahjonnan vastaanottamisesta.

Samaan aikaan Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa lahjusrikkomuksesta tuomittu apulaiskaupunginjohtaja jatkaa vuorovaikutustaan samojen rakennushankkeiden ja -firmojen parissa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Eikä valtuusto saati kansalaiset voi tälle mitään.

Joko tästä ymmärrämme, miksi suurkuntia ja vallankäytön piirin kutistamista niin innokkaasti ajetaan erilaisissa velipiireissä? 

Ylioppilas Puupponen

1 kommentti:

  1. HV-kerho unohtaa nyt kokonaan Suomen kakkosmetropolin Tampereen, jossa vallassa oleva XL-juntta, anteeksi: XL-koalitio, ajoi juuri läpi päätöksen Rantaväylän tunnelista jolla tuetaan käytännössä YIT:n rakennusprojektia 100-200 miljoonalla eurolla ilman mitään liikenteellistä merkittävyyttä. 80 % äänestejistä vastusti tunnelia ja nyt kansa raivoaa Aamulehden kommenteissa siitä huolimatta että itse lehti on hampaaton sylikoira joka nuolee XL:n kasvoja iloisesti haukahdellen. Lisää tarinaa kiinnostuneille täältä: http://rami-ahertaja.blogspot.com/

    VastaaPoista