VALEHTELU Pitkät jäähyväiset on Raymond Chandlerin dekkari, jossa maailman murjoma mutta aina oikeamielinen yksityisetsivä Phil Marlowe on vaikeuksissa kuolleeksi itsensä järjestäneen ystävänsä Terry Lennoxin kanssa. Marlowe vie asian päätökseen omalla oikeudenmukaisella tavallaan, jonka jätän tässä paljastamatta, jotta en pilaa mahdollisten lukijoiden tai elokuvan katsojien iloa.
Mistä löytäisimme helsinkiläisen Marlowen, joka veisi loppuun automaattimetron pitkittyvät jäähyväiset? Miksikö? Sen vuoksi, mitä lainaan tähän YLE:n sivulta, joka esittelee Robert Altmanin Marlowe-elokuvaa:
”Pitkät jäähyväiset kuvaa aidon chandlerilaista maailmaa, josta rehellisyys ja ihanteet ovat kadonneet, korruptio rehottaa poliiseja myöten, ja illuusioiden haihtuminen johtaa vain itsemurhaan tai itsepetokseen.
Marlowe on tässä petosten ja väkivallan maailmassa ainoa, joka jaksaa enää välittää, mikä tekee hänestä automaattisesti myös häviäjän, ulkopuolisen, joka ei pysty pitämään kurissa edes kissaansa. Hänellä on kuitenkin jäljellä ylpeytensä ja siitä Marlowe pitää kiinni loppuun asti. Häntä voidaan hakata, potkia ja huijata, mutta hän ei anna periksi.”
Helsinkiläisiä on hakattu, potkittu ja huijattu automaattimetron kanssa kymmenen vuotta. Mutta vaikka totuus paljastuu ja käy selväksi jopa HKL:n johtokunnalle, virkamiehet elävät omassa maailmassaan, jossa on ikuinen ratkaisu neuvotteluista Siemensin kanssa. Vai mitä voi sanoa siitä, kun johtokunta päättää, että virkamiesten on valmisteltava kaupan purku ja uusi hankinta, niin HKL julkaisee tiedotteen uudesta avauksesta neuvotteluissa Siemensin kanssa.
Johtokunta ei käskenyt neuvotella Siemensin kanssa kilpailutetun hankintasopimuksen muuttamisesta, vaan purkamisesta. Eikä johtokunta lain puitteissa voi muuta tehdäkään. Ei pitäisi voida virkamiestenkään, mutta jos yhteiskunnassa rehellisyys ja ihanteet ovat kadonneet ja korruptiokin rehottaa, kuten muutamista viime aikojen tuomioista olemme nähneet, virkamiehet voivat pettää itseään, toisiaan ja kaupunkilaisia väittämällä laittomuuksia laillisiksi.
Mitä voi kaupunkilainen tehdä, kun koko virkakoneisto näyttää olevan läpimätä. Kukaan ei myönnä olevansa vastuussa mistään. Kaupunginjohtajat ”luottavat” alaisiinsa eivätkä johda heitä. Eivät luultavasti osaa eivätkä ymmärrä, koska poliittisten lehmäkauppojen tuloksena ei nimitetä päteviä vaan sopivia kaupunginjohtajia.
Marlowe ei saa kuria edes kissaansa, mutta Helsingissä valta pitää vahtikoiransakin kurissa. Automaattimetro on kalliimpi ja useampia kaupunkilaisia ja enemmän koskettava asia kuin Guggenheim. Eikä automaattimetro ole makuasia kuten Guggenheim. Mutta televisiolta ja muulta valtamedialta ei heru aukeamia ihmettelemään, miksi virkamiehet mielistelevät Siemensiä lainvastaisella toiminnalla tai eivät välitä. Ja ne, jotka välittävät ja tietävät, eivät uskalla sanoa sitä omalla nimellään. Koska sitten loppuvat konsultti- ja juristipalveluiden kaupat, näin he sanovat lauantain 5.5. HBL:ssä. (Tässä linkki, joka johtaa jutun käännökseen Mirva Haltian 3.5. blogin kommentissa, joka jätetty 5.5.)
30 vuotta sitten Helsingissä oli Marlowe nimeltä Metro-Sainio. Valta teki silloinkin kaikkensa hyvien veljien suojelemiseksi, mutta edes yksi johtaja, Metro-Valtanen saatiin tuomiolle. Isompien herrojen asiaa onnistuttiin venyttämään niin, että todetut rikokset vanhenivat. Näyttää siltä, että tämän päivän Automaattimetro-Valtanen pelaa myös aikaa. Nyt on pelattu jo vuosi. Tavoitteena tietenkin hetki, jolloin voi sanoa, että lain mukainen menettely sopimuksen purusta ei ole enää mahdollinen. Siksi on vain pakko ostaa Siemensiltä, maksaa mitä Siemens haluaa ja lisäksi vielä hyvitykset ja vahingonkorvaukset niille, joita kaupankäynnissä huijattiin. Vaikka kakki on valhetta.
Veli Hopea
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti