sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Hankintalain salainen pykälä

KANSA MAKSAA Suuret julkiset hankinnat on hankintalain mukaan kilpailutettava. Esimerkiksi, jos valtio haluaa tilata 700 000 euroa maksavan tulevaisuusselonteon, urakka pitää kilpailuttaa.

Mutta turha tästä on meteliä nostaa. Lukekaapa hankintalaki oikein tarkkaan. Siellä rivien välissä sanotaan, että jos kuitenkin hankinta tehdään Pekka Himaselta, sen voi ihan hyvin tehdä kusi sukassa.

Kun lukee Himaselta tilattua edellistä opusta, voi vain ihmetellä, miksi tarvitaan uusi selonteko.

Edellisessä selvityksessään Himanen patistaa poliittista järjestelmää lisäämään kansalaisten luottamusta yhteiskuntaan ja talouteen. Himanen ihmettelee, miten esimerkiksi terveydenhuollon tietojärjestelmät ovat edelleen rempallaan, vaikka ne päätettiin pistää kuntoon jo 1994. Himanen kuvaa rehellisesti luonnonvarojen ja maapallon ekologisen kestokyvyn loppumisen uhkaa.

Himasen sinänsä aivan ansiokkaan Sinisen kirjan ajatukset ovat järkeviä, mutta ne ovat jääneet käytännössä kokonaan huomiotta. Ei ole pelkästään Himasen vika, että neuvottavat eivät ota neuvoja tosissaan.


Ylioppilas Puupponen

1 kommentti:

  1. Siispä voidaankin tehdä uusi selvitys, jota kukaan ei lue, selvityksistä joita kukaan ei lue.
    Kyllä valtio kustantaa (Irwin Goodman).
    Tästä lukemattomuudesta löytyy esimerkiksi vaikka kansanedustaja, VR:n hallintoneuvoston pj Rajamäki.

    VastaaPoista