keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Tutkimus: Raitistuminen huonontaisi bisnestämme

MARKKINOINTI Päivittäistavarakauppa on huolissaan siitä, että kansalaisten alkoholinkulutus laskisi 2-4 prosenttia, jos oluiden vahvuuksiin tehtäisiin muutoksia. Tämä kauhuskenaario aiheuttaisi myös panimotuotteiden myynnin puolittumisen yhdistyksen jäsenyrityksissä. Asia selviää tutkimuksesta, jonka on ystävällisesti rahoittanut Päivittäistavarakauppa sekä Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto.

Myös kauppojen keskittyminen, joka on päivittäistavarakaupan normaali bisnesintressi,on valjastettu alkoholimyynnin puolustukseen. Päivittäistavarakauppa tirauttelee krokotiilin kyyneliä siitä, kuinka lähikaupat ja kioskit vähenisivät, jos niiden kultabisnes, eli huoneenlämpöisen oluen, siiderin ja lonkeron myynti huononisi.

Mainittakoon, että herttaisista putiikeista nyt huolissaan olevan Päivittäistavarakauppa Ry:n hallituksessa on edustajat seuraavista pikkuliikkeistä: Osuuskauppa Hämeenmaa, Suomen Lähikauppa Oy, R-kioski Oy, Wihuri Oy, Ruokakesko Oy, SOK, K-kauppiasliitto ry, Stockmann Oyj, Lidl Suomi Ky ja Tokmanni Oy. 

Ylioppilas Puupponen

1 kommentti: