Ahneilla on onnellinen loppu

AHNEUS Jatkan sananlaskujen päivittämistä. Sillä suomalainen kansanviisaus näyttää maailman muuttuessa menettävän merkityksensä. Tällä kerralla voi todeta, että ahneus on muuttunut hyveeksi, joka johtaa onneen. Eikä ahneudessa ole mitään hävettävää, päinvastoin. On vähintään kohtuullista olla ahne. Ahneushan on ominaisuus, joka pätevöittää ja tekee korvaamattomaksi.

Mistä on tullut finanssikriisi? Amerikassa se tuli siitä, että upporikkaat pankkiirit keksivät ahneuksissaan, miten voivat rikastua vielä lisää. Rahamarkkinoita sääntelevät lait kumottiin ja pankkiirit alkoivat arvioida ja valvoa itse itseään. Kaikkien muiden vahingoksi tietenkin. Nämä muka markkinatalouden kannattajat järjestivät itselleen oman suunnitelmatalouden eli sosialismin, joka kelpasi kernaasti, kun saivat itse olla sitä suunnittelemassa. Reaalitalouden kanssa sillä oli yhtä vähän tekemistä kuin sosialismilla. Mutta niin on pakko ollakin, sillä eihän muuten onnistu järjestää pankin tietokoneen bittitilille tarpeeksi paljon nollia.

Suomessa ministerin arvon saanut Christoffer Taxell puolustaa johtajiensa ahneutta. Silloin, kun firman työntekijöiltä vaaditaan sitoutumista yhtiöön luopumalla palkasta, on soveliasta vaatia johtajien sitoutumista yhtiöön antamalla heille lisää rahaa. Vaikka johtajilla ei edes ole mitään tarvetta lisärahalle. Selitys on, että muuten joku toinen firma tulee, ostaa johtajat pois, ja firma luhistuu. Mutta ilmeisesti firma ei Taxellin mielestä luhistu, jos joku toinen firma vie työntekijät maksamalla heille normaalia käypää palkkaa.

Mikähän pätevyys on hallituksen puheenjohtajalla, joka ei näytä ymmärtävän, että ökypalkatut johtajat eivät firmaa yksin pyöritä. He eivät saa ensimmäistäkään lentokonetta ilmaan, tuskin osaavat edes kirjata matkustajia sisään koneeseen. Yrityksen henkilöstö on ketju, joka on niin vahva kuin heikoin lenkki. Johtaja-lenkin paksuntaminen ei vahvista ketjua, mutta voi jumittaa sen.

Johtajien ruokottomat palkkiot ovat lainoppineiden mukaan lainmukaisia. Lainmukaista on sekin, ettei johtajapalkkioista kerrota omistajille. Mutta on harhaluulo, että se mikä on lain mukaan on myös oikein. Lait voidaan säätää ja muuttaa kuten halutaan. Puna-Khmerien demokratiassa laki kielsi silmälasit.

Ja lakeja voidaan myös kiertää. Finnairin johtajapalkkioita ei tietenkään haluttu julkisuuteen. Siksi niistä ei ollut sopivaa kertoa myöskään Suomen hallituksen ministerille. Ja jotta ei tarvitse kertoa ministerille, on helppo keksiä salailulle muka lain pakottama peruste siitä, ettei kerrota muillekaan omistajille. Ydinasiahan on se, että ei mikään laki pakota salaamaan rahan jakamista johtajille. Kun ei salata, voi kertoa ministerillekin. Ei kertomista estä laki vaan salailun halu.

Mutta mitä ovat ne johtajat, joilla ei ole työssään muuta motivaatiota kuin raha. Ne ovat nollia? Ei, vaan vielä pahempaa. Ahneus on syöpä, joka tuhoaa yhteiskunnassa hyvinvoinnin ja firmassa menestymisen. Finnairin tapauksessa näyttää siltä, että olisi ollut vain parempi antaa ahneiden johtajien mennä, jos kerran ei ole kiinnostusta järjestää menestystä firmalle, ainoastaan itselleen.

Mutta ahneet saivat rahaa, ahkerat palkanalennusta. Joten ahneudella oli onnellinen loppu.

Veli Hopea