torstai 20. syyskuuta 2012

Luistelevat metsot

SUHDETOIMINTA Surullisen yt-viikon ehdoton tähti on Konepajayhtiö Metso. Se ilmoitti antavansa potkut 630 työntekijälle.

Kuten tapoihin kuuluu, säästetyt rahat jaetaan osinkoina omistajille: Metso ilmoitti viikko sitten 75 miljoonan euron lisäosingoista. Yhteensä Metson osakkeenomistajat rikastuvat tänä vuonna 330 miljoonalla eurolla. ”Lisäosingoissa ja yt-neuvotteluissa on kyse kahdesta eri asiasta” sanoo Metson yksikön johtaja Pasi Laine.

Yllättyikö joku? Osinkoina jaetaan siis eri rahaa kuin millä työntekijöiden palkat maksetaan. Osinkorahat on tienattu jo aiemmin, nyt työntekijöistä voidaan hankkiutua eroon, jotta rahaa ei kulu turhaan palkkoihin.

Tämähän kuulostaa tutulta. Finnarissa taidettiin käyttää suunnilleen samoja sanoja, kun johdon lisäbonukset paljastuivat irtisanomisten aikoihin.

Ei tässä mistään sulle–mulle-jaosta ole kyse, sanoi Finnairin hallituksen puheenjohtaja Harri Sailas tv-uutisille, kun oli käynyt ilmi, että Finskin pomot pääsevät kiin veräjästä. Kiintoisaa on, että Sailas keksi itse käyttää juuri tuota ilmaisua.

Finnairilla ja Metsolla on muutakin yhteistä: valtio omistaa molemmista ison siivun. Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.) totesi Finnairin suhmuroinnista suunnilleen niin, että ikävä juttu, mutta ei tässä sen kummempaa. Tänään Hautalan suu aukesi myös Metson asiasta. Viesti oli jälleen, että ikävä juttu, mutta ei mahda mitään.

Sellaiseksi näyttää maailma menneen, että millekään ei vain mahda mitään.

Salaneuvos Vilmi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti