tiistai 28. elokuuta 2012

Salaista demokratiaa

TIEDON PIMITTÄMINEN Turussa on tehty aivan uusi tulkinta kaupungista. Kaupunki ei enää olekaan asukkaiden muodostama, demokraattisella päätöksenteolla ohjattava yhteisö, vaan liiketoimintaa.

Tuoreen uutisen mukaan Turku on pimittänyt järjestelmällisesti kaupunginhallituksen päätöksiä ja asiakirjoja. Kaupungin kaiken toiminnan käytännössä rahoittavilta veronmaksajilta on salattu mm. hankintapäätöksiä, nimityksiä ja palkankorotuksia. Selitykseksi Turku tarjoaa liikesalaisuutta.

Olisi helppoa ja hauskaa nimittää paljastunutta salailua uudelleen puhjenneeksi Turun taudiksi. Vanhaa vitsiä kannattaa välttää siksi, että salailu on normaali käytäntö todennäköisesti Suomen jokaisessa kunnassa.

On parempi hoidella asiat pöytäkirjojen ulkopuolella ja pienen porukan kesken. Näin ovat veljet päättäneet.

Ylioppilas Puupponen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti