torstai 23. elokuuta 2012

Demokratiaa niille, joilla valtaa on

LOBBAUS Suomi on maailman onnistunein valtio, ja siitä on jälleen saatu lisää todisteita. Perjantaina tarkastettava väitöstutkimus kertoo, että Suomessa on onnistuneesti turvattu elinkeinoelämän ja ammattiliittomammuttien mahdollisuus vaikuttaa lainsäädäntöön. Ne voivat käytännössä ainoina kääntää lakiprosesseja haluamaansa suuntaan ja ovat informoituja varhaisessa vaiheessa.

Kansalaisia ei maailman onnistuneimmassa valtiossa päästetä sotkeutumaan lakihankkeisiin. Pienempien sidosryhmien kuuleminen tapahtuu väitöskirjan mukaan siinä vaiheessa, kun lakihanke on jo pitkälle edennyt.

Lakien vaikutuksia kansalaisten elämään tutkitaan väitöskirjan mukaan selvästi vähemmän kuin vaikutuksia talouteen ja kilpailukykyyn. Ylen haastattelema oikeusministeriön edustaja on tyytyväinen tähän painotukseen.

Hieno homma, röyhtäistään myös Hyvä Veli -kerhon Risto E. J. -looshissa. 

Ylioppilas Puupponen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti