keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Ministerin vastaus kansanedustaja Kaikkoselle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Antti Kaikkosen /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 669/2013 vp:
Miksi kaukojunaliikenteen yksinoikeussopimuksen jatkamista ei tuotu eduskunnan käsiteltäväksi, 
Onko päätöksellä koko valtioneuvoston tuki ja 
Miksi sopimus kaukojunaliikenteen yksinoikeussopimuksen jatkamisesta on julistettu salaiseksi 1.9.2013 saakka?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Suomen poliittisissa erityisolosuhteissa tämän mittaluokan asioiden päätösvalta kuuluu kokonaan ministeriölle, sen virkamiehille sekä päätettävästä asiasta vastaavalle monopoliyhtiölle. Asioiden sujuvan etenemisen varmistamiseksi on sovittu, ettei edustuksellista demokratiaa, saati kansalaisia mielipiteineen sotketa ilmiselvästi vain ministeriön ja liikennöitsijän väliseen yksityisasiaan. Olen ministerivalan vannottuani sitoutunut henkilökohtaisesti tarttumaan vaikka isokokoiseen lumilapioon estääkseni avoimen keskustelun rautatiepoliittisista kysymyksistä.

Päätöksellä on koko valtioneuvoston täysi tuki, onhan silmät ristissä yötä myöten käydyissä hallitusneuvotteluissa kevätkesällä 2011 hallitusohjelmaan kirjattu, että rautateiden matkustajaliikenteen avaamisesta tehdään aina vain lisää selvityksiä niin kauan, että kaikki junaliikenteen tilanteen kohentamista vaativat kyllästyvät ja luopuvat haaveilemasta mistään paremmasta.

Nykyinen hallitus ei ole istunut toimettomana, vaan omin päin tekemälläni, väsyneen pääministerin erehdyksessä siunaamalla päätöksellä se on jatkanut VR:n monopolia myös kolmen seuraavan hallituksen kaudeksi. Vielä tämän vaalikauden aikana on mahdollista, että yksinoikeussopimusta jatketaan edelleen vuoteen 2060 asti, jolloin nyt suunnitteilla olevat kalustohankinnat tulevat elinkaarensa päähän. Mikäli vuosina 2020-2060 hankitaan lisää kalustoa, yksinoikeus jatkuu aina vastaavasti 40 vuodella eteenpäin.

Sopimus kaukojunaliikenteen yksinoikeuden jatkamisesta tehtiin heinäkuussa, Suomen poliittisen järjestelmän ollessa lomalla, jotta asiasta mahdollisesti kiinnostuneet kansanedustajat, kansalaiset tai yritykset eivät tarpeettomasti sekaantuisi asiaan ja kuluttaisi energiaa kysymyksiin, joihin he eivät voi vaikuttaa. Myös media on pystynyt toimimaan järkevästi, ja julkaissut päätökseni sellaisenaan sekä kysynyt kommentit vain VR:ltä. Edes VR Nyt -lehden heinäkuun numerossa ei hiiskuttu mitään siitä, että yksinoikeussopimukselle oltiin kirjoittamassa jatkoa, vaan lehdessä päinvastoin arvioitiin kilpailun pian aukeavan.

Kansanedustajan pitäisi tietää, että julkinen, valtionyhtiön hoitama ja verovaroista tuettu joukkoliikenne ei ole asia, josta tulisi tehdä mitään julkisia sopimuksia. Eduskunnan pitäisi pikemminkin olla iloinen siitä, että julkistamme salaa tekemämme sopimuksen kahden kuukauden kuluttua. Salausaika tarvittiin, jotta kaikenlaiset yritykset kyseenalaistaa Suomessa harjoitettavaa Euroopan parasta joukkoliikennepolitiikkaa kohtaan ehtivät kuivua kokoon, ja poliittinen järjestelmä ja kansalaiset ehtivät unohtaa koko jutun.

Mitä tulee edustaja Kaikkosen esittämiin tilastoihin kilpailulle avatun Ruotsin kaksinkertaisesta junaliikenteen kulkumuoto-osuudesta, Suomessa VR:n osuus tehdyistä junamatkoista on sata prosenttia, minkä pitäisi riittävästi kuvata minun ja edeltäjieni yhdessä Kivimiesten kanssa johtamaa Suomen rautatiepolitiikan menestystarinaa.

Helsingissä heinäkuun 24 p:nä 2013-2024
Liikenneministeri Lumi Lapio

1 kommentti:

  1. Nimimerkki Lumi Lapio osuu kaukonäköisesti oikeaan vastauksessaan kansanedustaja Kaikkoselle.

    Lainaus liikenneministeri Kyllösen tuoreeltaan jättämästä vastauksesta: "LVM ja VR sopivat LVM:n toimivaltaan kuuluvassa asiassa 2. heinäkuuta 2013, että VR jatkaa henkilöliikenteen hoitamista kaukojunaliikenteen osalta yksinoikeudella vuoden 2024 loppuun asti."

    Itse yksinoikeuden jatkosopimus on salattu vielä kahden kohdan osalta. LVM:n yksikönpäällikkö Tero Jokilehto on todennut salaamisesta, että "päätöksen perusteet tulevat ymmärrettäväksi, kun salaus aikanaan päättyy".

    Toisin sanoen, liikennepolitiikka ei kuulu eduskunnalle eikä kansalaisille.

    Hajaantukaa, täällä ei ole mitään keskusteltavaa.

    - Tj. Hunttala

    VastaaPoista