perjantai 16. joulukuuta 2016

Kalikka kalahti, toimittaja älähti – ja lähti

MEDIA Nollakohu, josta kerroimme kaksi viikkoa sitten, näyttää kohdanneen kulminaationsa. Joten kerrataanpa, mitä oikeastaan tapahtui.

Marraskuun lopulla Vasemmistoliiton asiaa edistävä sanomalehti Kansan uutiset kirjoitti pääministeri Sipilällä olevan läheiset yhteydet Kajaanilaiseen konepajaan, joka toimittaa laitteita Talvivaaran kaivokselle. Julkaistu teksti oli muodollisesti oikein, mutta siihen sisältyvä piiloviesti oli puhdas uutisankka. Uutisen tarkoitus oli väittää ilman mitään todisteita, että pääministeri on järjestänyt valtion rahaa kaivosyhtiölle, jotta pääministerin sukulaiset saavat rahaa kaivosyhtiön ostaessa heidän konepajaltaan tavaraa.

Kansan uutisten juttu toimi juuri kuten lehti oli aivan ilmeisesti tarkoittanutkin. Oppositiota ja vasemmistoa sympatisoiva lehdistö ja toimittajat tarttuivat jutun perättömään piiloviestiin.

Kansan uutiset jatkoi itse luomastaan valheesta ovelasti seuraavana päivänä, perjantaina 25.11. Lehti kertoi, miten pääministerin sukulaiset olivat saaneet suuren kaupan (puoli miljoonaa euroa) kaivosyhtiöltä. Piiloviesti oli, että konepaja sai tilauksen, kun pääministeri oli antanut valtion rahaa kaivosyhtiölle. Ovelaa Kansan uutisten uutisoinnissa oli nyt, että lehti todisteli keksimäänsä valhetta muilla viestimillä, joiden tietoihin Kansan uutiset viittasi. Ovelaa myös sikäli, että kello 17:01 julkaistussa jutussa ei puhuttu mitään aiemmin julkaistusta Ylen artikkelista, jonka tiedot vetivät maton Kansan uutisten vihjailuilta.

Perjantaina siis myös Yle teki asiasta jutun. Iltapäivällä 14:05 ennen Kansan uutisten juttua julkaistu artikkeli oli otsikoitu Kansan uutisten jutun tapaan vihjaavasti siten, että lukijalle luotiin mielikuvaa pääministeristä järjestämässä rahaa sukulaistensa yrityksen hyväksi. Aloituskuvanakin käytettiin provosoivaa kuvaa pääministeristä kaivosyhtiön haalarissa ja pipossa. Mutta itse teksti osoitti vihjailun aiheettomaksi ja otsikon viestin vääräksi. Pääministerin sukulaisten konepajalle ei ollut tullut tilausta kaivosyhtiöstä vaan konsulttiyhtiö Pöyrystä. Eikä tilauksella ollut mitään tekemistä sen kanssa, myönsikö valtio kaivosyhtiölle rahaa tai ei. Laitteet tarvittiin, vaikka kaivos olisi ilman valtion rahaa lopetettukin.

Jos media toimisi asiallisesti, se – Kansan uutiset mukaan lukien – tekisi uutiskampanjan siitä, ettei pääministeri ole järjestänyt valtion rahaa sukulaisilleen. Ja uutisointi olisi yhtä näyttävää kuin miten suurella innolla valehdeltiin asian olevan toisin. Mutta näin ei tapahtunut. Sillä tarkoitus ei ollut kertoa kansalaisille tosiasioita, vaan käydä kampanjaa pääministeriä vastaan. Tämä kävi selväksi siitä, miten jupakka jatkui.

Lauantaina 26.11. jupakka jatkui uutisella, että pääministeri oli moittinut Ylen toimittajaa siitä, ettei pääministerille annettu tilaisuutta kommentoida asiassa, jossa häntä syytettiin sukulaistensa suosimisesta valtion varoilla. Toimittaja tiesi varmasti, että näin kovan väitteen kanssa juttua ei pitäisi julkaista ilman ”syytetyn” kommenttia. Mutta kiusaus oli liian suuri. Toimittaja pani jutun ulos antamalla ymmärtää, ettei pääministeri suostunut kommentoimaan. Rehellinen toimittaja olisi kirjoittanut, ettei toimittaja malttanut odottaa, että olisi tavoittanut pääministerin.

Vesilasissa vellovan myrskyn silmä siirtyi Yleen, jossa perjantain jutun tekijät ja pari muuta toimittajaa ottivat nokkiinsa. Syynä se, että Ylen toimituksen johdossa oli päätetty lopettaa itse perättömäksi osoitetun asian käsittely. Tämä ei ollut kivaa, kun kivempaa olisi ollut jatkaa pääministerin mollaamista tulevissa ohjelmissa.

Itse asia unohtui, ja mediassa ryhdyttiin käymään keskustelua siitä, onko Suomessa enää lehdistönvapautta ja rajoittaako sitä pääministeri. Tällöin siirryttiin heikolle jäälle, koska media alkoi jakaa oikeutta itselleen. Ylen toimittajat ryhtyivät siihen, mistä he olivat moittineet pääministeriä, joka vaati oikeutta saada julkisuuteen oma sanansa. Vaikka journalismin tarkoitus ei ole kertoa siitä, mitä mieltä toimittaja on asioista.

Pääministerillä ja medialla on se ero, että toimittajat saavat sitä julkisuutta, mitä itse haluavat. Pääministeri ja kaikki muutkin kansalaiset saavat vain sitä julkisuutta, jota toimittajat muille sallivat. Siitä vallasta luopuminen näyttää olevan vaikeata silloin, kun vallan käyttämisellä on tilaisuus edistää omaa asiaansa. Myös virheiden myöntäminen näyttää hyvin vaikealta.

Ylen perjantain jutun tehneet toimittajat Vuorikoski ja Eronen ottivat lopputilin Ylestä 14.12.

Tämä jupakka palaa julkisuuteen todennäköisesti pikku-uutisena sitten, kun oikeusasiamies tekee päätöksensä pääministerin itsensä ja muiden jättämistä jääviyden selvityspyynnöistä. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että media käytti jälleen valtaansa. Jos yhtään ajatellaan nettiuutisten kommentoinnin kuvastavan uutisoinnin vaikutusta, ainakin Kansan uutiset sai viestinsä perille omille kannattajilleen. Sen kiteytti kommenttipalstalla Heimo Eronen:
Onkohan selvitetty kuinka monta "napalankoa" ja "kälyä" päättävillä poliitikoilla on valtion ja kuntien yhtiöihin? Ei taida olla puhtaita jauhoja minkään puolueen pussissa. Mutta kun julkisuutta ja kannatusta haetaan lähestyviin vaaleihin, niin kaikkija keinoja käytetään. Aina löytyy rahvasta joihin "herrojen" herjaaminen uppoaa.

Veli Hopea

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti