keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Kansa reputti R-kioskin ihmiskokeen

VALTA Rautakirjan kioskit tarjosivat päivänä muutamana ilmaista kahvia. Jämsäläiselle R-kioskille muodostui jo yöllä pitkä jono odottamaan jakelun alkamista. Tämä uutisoitiin heti aamulla valtakunnallisessa lehdessä. Ja ne, jotka eivät jonottaneet, sitten päivittelivät jonottajia.

Tämä ei ollut se juttu.

Vaan se, että uutisen alla on noin 150 kommenttia, joista yhdessäkään ei yksikään kommentoija epäile sellaista mahdollisuutta, että jono olisi ollut kyseisen kioskiketjun suunnittelema mainostempaus.

Oleellista ei ole, oliko tämä mainostempaus, vai olivatko nuoret ihan omalla vitsillä jonossa. Oleellista on, että kukaan ei epäillyt.

Yleisestihän on tiedossa, että kaikenlaisten kaupallisten tempausten ympärille rakennetaan yrityksen markkinointiosastolla tarkka suunnitelma, jolla juuri tällaista jonojulkisuutta kalastetaan. Jonossa ovat joko ihmiset, tai sitten ihmiset autoissaan, kun jonnekin avataan uusi kauppa. Jonon muodostumistakin tärkeämpää on, että jono uutisoidaan. Taannoin media julkaisi vastaavan kuvan Verkkokaupan avajaisista. Ihan sattumalta kuvan ottaja oli kyseisen kaupan työntekijä. Varmaan ihan sattumalta tämä Jämsänkin jono oli jo yöllä R-kioskin Facebook-sivulla.

Mutta ei, yksikään ei epäillyt tapaus Jämsää. 100 prosenttia 150:stä kommentoijasta ei epäillyt mitään.

Pieni kahvikuppi muuttui jälleen ihmiskokeeksi, jonka ihmiseläin reputti totaalisesti. Koe (oli se sitä tai ei) todisti, miten kritiikittömiä olemme ja miten helppo meitä on vedättää erilaisilla markkinointitempauksilla.

Kyllä ne valtaveljet tämän tietävät, ja silloin onkin kyse vähän kahvikuppia isommista jutuista.

Ylioppilas Puupponen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti