perjantai 11. huhtikuuta 2014

Osa medioista ymmärsi tehtävänsä

LOBBAUS Tiedotusvälineillä on kova into olla jotain mieltä, ja ohjailla uutisoinnillaan asioita haluamaansa suuntaan. Lukijat, katsojat ja kuuntelijat ovat hämmentyneinä seuranneet, kun jostakin jonkin median suosimasta hankkeesta saa kyseisestä mediasta lähinnä myönteistä tietoa. Vastaavasti ei ole tarkkaavaiselle kuluttajalle jäänyt epäselväksi, että joku media suhtautuu negatiivisesti johonkin asiaan tai toimijaan. Liittymällä erilaisiin valtakerhoihin media syö itseltään uskottavuuden. Siitä on ollut esimerkkejä tässäkin blogissa useita.

Journalisti-lehti teki tiedotusvälineille kyselyn yhdestä Suomeen kaavaillusta laista. Ainoan oikean vastauksen antoi mm. Yle:

"Ylen tehtävänä on tarjota monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja, ei ottaa yhtiönä tai toimituksena kantoja poliittisiin kysymyksiin pääkirjoituksissa tai muutenkaan", Ylen Atte Jääskeläinen perusteli.

Samalla linjalla olivat myös MTV, Seura ja Apu:

"Apu on riippumaton, puolueeton ja sitoutumaton lehti. Emme valitse ’virallisia’ puolia, vaan kerromme asioista journalistisin periaattein eri osapuolia kuunnellen", päätoimittaja Marja Aarnipuro vastasi.

Sen sijaan suurin osa medioista määritteli tälläkin kertaa itsensä poliittiseksi toimijaksi ja kertoi kantansa. Aina kun kysyy, miksi, saa saman hurskaan vastauksen. On muka rehellistä, että media kertoo näkemyksensä, että kuluttajat osaavat arvioida median uutisointia sen valossa. Näin aivan vahingossa tunnustetaan, että median kanta voi vaikuttaa sen uutisointiin.

Medialla ei ole mitään virallista asemaa demokraattisten yhteiskuntien päätöksenteossa. Median tulisikin luopua pyrkimyksistään sormeilla asioiden kulkua ja keskittyä siihen, mistä on huutava pula: aidosti kriittisestä, aktiivisesta journalismista. Medioiden sisään rakennettujen pääkirjoituskerhojen, eli etupiirien kanssa seurustelevien artikkelitoimitusten resurssit tulisi vapauttaa kunnollisen tutkivan journalismin tekemiseen.

Samalla kun lopetettaisiin edellisessä blogimerkinnässämme käytännön esimerkillä kuvattu halpa, lehdistötiedotteisiin perustuva löysä pätkiensuoltojournalismi, voisi suomalainen media kohota aivan uudelle tasolle. Tasolle, josta kuluttaja voisi jopa maksaakin.

Miksi näin ei tapahdu?

Ylioppilas Puupponen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti