perjantai 3. toukokuuta 2013

Metrollekin löytyy laki


LAILLISUUS Helsingin pyhä metro on ollut koskematon, kuin valtio valtiossa. Siihen ei ole purrut mikään laki, vaan metro on ollut itse itseään valvova parasiitti, joka on loisinut niin Helsinkiä kuin Suomen valtiotakin. Metro-onnettomuuksia ei tutkita eikä niistä kerrota kellekään, mitään määräyksiä ei metrossa tarvitse noudattaa, eikä edes EU:n hankintalainsäädäntö koske metroa. Eihän metro olekaan EU:n jäsenvaltio, vain Suomi on.

Eduskunnan oikeusasiamies julkaisi tänään päätöksensä kahdesta sille jätetystä metroa koskevasta kantelusta. Kanteluiden aineisto, erityisesti HKL:n lausunnot asioissa, paljastavat metroa pyörittävien virkamiesten pöyristyttävän ylimielisyyden ja valehtelun.

Kun metroveljet ovat oikeasti varjelleet kaikella tavalla, ettei mikään laki vain koskisi metroa, veljet selittävät oikeusasiamiehelle, että he ovat muka pyrkineet edistämään omaa vapauttaan rajoittavan lainsäädännön syntymistä. Kun muualla metroihin sovelletaan joko rautateiden lainsäädäntöä tai niille on tehty omat lakinsa, metroveljet selittävät, ettei metroja koske mikään laki missään ja EU muka kieltää säätämästä lakeja metroista.

Oikeusasiamiehen päätös toivottavasti lopettaa edes osan metroon liittyvästä pelleilystä. Asiamies on antanut peräti vuoden loppuun aikaa Liikenne- ja viestintäministeriölle selvittää, mihin toimenpiteisiin se ryhtyy metron saattamiseksi lainsäädännön piiriin. Toivottavasti vastaukseksi ei riitä, että ministeriö on jo kutsunut kokoon työryhmän. Sillä työryhmä ei ole laki, ja työryhmän kahvitellessa Länsimetro Oy jatkaa pelastusviranomaisten määräyksistä piittaamatonta metrorakentamistaan ja HKL rahan kaatamista automaattimetroon, josta onnettomuuden sattuessa ei pääse ulos.

Lisäksi asetettu työryhmä noudattaa ministeriölle tuttua kaavaa, jossa pukit kokoontuvat pohtimaan kaalimaan vartiointia. Kansalaisilla, kuluttajilla eli metron asiakkailla, meillä, joiden on pakko astua tunneleihin ilman turvallisuutta, ei ole mitään sanomista ministeriön työryhmässä. Jälleen kerran ministeriö kysyy veljiltä itseltään, minkälaisia sääntöjä suostutte noudattamaan.

Oikeusasiamies on osoittanut ennen näkemätöntä suoraselkäisyyttä. Ehkä se on ollut mahdollista siksi, että oikeusasiamiestä ei ole huomattu ”sitouttaa” metroveljiin. Päätöksessään asiamies toteaa useassa kohdassa, ettei hän tunne metron tekniikkaa ja käytäntöjä kylliksi voidakseen ottaa kantaa kaikkiin kanteluissa mainittuihin yksityiskohtiin. Tähän astihan tapana on ollut, että hankalat kysymykset on kuitattu sopivilla valheilla, joita maallikot eivät ymmärrä epäillä. Ministerit ja muut poliitikot ovat kysyneet kritiikkiin aina vastaukset metroveljiltä ja esittäneet ne totuuksina. Oikeusasiamies ei tähän bluffiin ole sortunut.

Veli Hopea

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti