perjantai 29. maaliskuuta 2013

Peili, josta ei näy mitään

MEDIA Sanomalehtien lukijamäärät ovat jälleen laskeneet. Myös levikit ovat vuosikausia jatkuneessa laskussa. Maakuntalehdet menettävät useita tuhansia tilauksia vuodessa, suurimmat sitäkin enemmän. Samaan aikaan mainostulot ovat huvenneet.

Mutta ei hätää, onhan meillä Sanomalehtien Liitto. Kaikille, jotka eivät halua lukea mediaa koskevia ikäviä uutisia, tämä järjestö on laatinut aivan oman versionsa totuudesta.

Sanomalehtien Liitto ei alamäestä huutele, vaan ilmoittaa meille ilouutisen: Lähes jokainen lukee sanomalehtiä.

Media-alan sanataiteilu ongelmien keskellä kertoo, kuinka muiden vaikeuksia on vaivatonta paisutella joka päivä, mutta itsestä on tavattoman vaikea tehdä huonoja uutisia.

Ylioppilas Puupponen

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Maailman suurin velikerho

AHNEUS Helsingin Sanomat kertoi viime viikolla merkittävän uutisen. Puupposen mielestä uutinen, tai sen sisältämä tieto on yksi merkittävimmistä vuosikausiin. Uutisessa kerrottiin ihan sellainen pikku juttu, että puolet maailman rahoista lepää veroparatiiseissa.

Puupponen katsoi ampparit.comista, vieläkö media ja kansa kohisevat asiasta. Vastaus: ei kohise.

Sanotaan siis uutisen pääsisältö vielä hitaasti: p u o l e t  maailman rahoista on viety pakoon veroja.

Ja sanotaan vielä melko hitaasti, mitä  v e r o t u s  tarkoittaa muiden kuin paratiisiveljien mielestä. Verotus on järjestelmä, jolla rahoitetaan julkisen sektorin toiminta. Jotkut (paitsi paratiisiveljet) kutsuvat tätä mallia myös hyvinvointivaltioksi.

Paratiisiveljet ovat maailman suurin varasjoukko. He teettävät työtä verovaroin korkeasti koulutetulla työvoimalla, tai sitten aiheuttamastaan toisten köyhyydestä johtuen huonosti koulutetulla, alipalkatulla työvoimalla. Molemmissa tapauksissa he nauttivat verovaroilla luodusta yhteiskunnallisesta vakaudesta, mutta eivät osallistu vakauden rahoittamiseen.

Sen sijaan paratiisiveljet vaativat yhä vain lisää veronkevennyksiä. He kilpailuttavat valtioita: kuka alentaa verotusta enemmän, sen rajojen sisään veljet ehkä suvaitsevat asettua veroja pakenemaan.

Kun paratiisiveljet perustelevat karkuruuttaan korkealla verotuksella, he unohtavat, että verotuksen kiristyspaine johtuu heidän loisimisestaan. Kun paratiisiveljet eivät maksa veroja, niitä on otettava entistä enemmän keskiluokalta ja köyhiltä.

Traagista on, että myös keskiluokka ja köyhät on saatu tukemaan veljien asiaa. Olipa mediassa mikä tahansa verotusta koskeva uutinen, se täyttyy pian raskaasta verotuksesta kihisevästä, vihaisesta kansasta. Harmaa talouskin on kansan mielestä ihan ok, koska verotus on niin kovaa.

Kihinänsä keskellä kansa ei ole huomannut, että heidän ei tarvitsisi kihistä, jos jokainen maksaisi veronsa.
Ihan reilusti yksinkertaistaen ja mutkia suoristaen: mitä tapahtuisi, jos veljien turvasatamat purettaisiin kansainvälisellä, vaikkapa YK:n ja WTO:n yhdessä rakentamalla sopimuksella?

Vastaus: yhteiskuntien käytössä olisi yhtäkkiä  k a k s i n k e r t a i n e n  määrä verotuloja, ja kihinäkansan verotusta voitaisiin laskea merkittävästi.

Verokarkuriveljet tekevät toki parhaansa, ettei tällaista keskustelua ryhdytä käymään. Ja hyvin ovat siinä onnistuneetkin.

Ylioppilas Puupponen

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Puhdas ruoka, paha mieli

LOBBAUS Suomessa on tarjolla Euroopan puhtainta ruokaa, ilakoitiin viime viikolla. Euroopan elintarviketurvallisuusviraston puhtausmittarina olivat torjunta-ainejäämät, joita pohjoismaiden ruuassa on vähiten.

Ihanaa.

Asia erikseen on, mitä kansalaisten ruokalautaselle päätyy. Tällä viikolla uutisoitiin, että Kaakkois-Suomessa otettiin näytteitä kauppojen myymistä jauhelihoista. Tulos oli surkea: edes bakteorologisesti hyvälaatuista tavaraa oli alle puolet kaupatusta jauhelihasta.

Sitä ei tutkimuksessa edes selvitetty, mitä se jauheliha oikein on. Viime syksynä kuulimme, kuinka paistijauhelihassa voi olla vain viisi prosenttia peräisin paistista. Tarkkanenäiset ovat liukuhihnajauhelihan sielunelämän tienneet pakkausmerkintöjä lukemattakin. Vai mikä on se kiukaalle heitetyn kusen katku, joka useimmista kaupan jauhelihoista löyhähtää liesituulettimeen?

Mitä tästä opimme? Sen, että kun Suomen ruokaketjun veljet vetävät omansa välistä, häipyy ruuasta maku, laatu ja pääosin myös sen sisältämäksi väitetyt ainesosat. Miksipä myydä parempaa, kun kehnompikin menee kaupaksi.

Ylioppilas Puupponen

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Velikerho virallistaa itsensä

VALTA Mäntsälässä käynnistetään ihmiskoetta, jossa Hyvät Veljet alkavat toimia avoimesti. Toiminta ei tietenkään ole avointa, vaan avointa on se, että myönnetään julkisesti, että kunnan hallintoa hoitavat Hyvät Veljet. Tähän asti kansalaisille on valehdeltu, että he ja heidän valitsemansa luottamusmiehet pitäisivät valtaa ja olisivat kansalaisten luottamuksen arvoisia. Totuus on ollut, että luottamusmiehet ovat luottaneet Hyviin Veljiin ja veljet ovat voineet luottaa luottamusmiehiin.

Mäntsälässä kunnanjohto on teettänyt konsulteilla selvityksen, jonka mukaan kunnan voi yhtiöittää. Kansalaiset saavat valita valtuuston, joka valitsee Mäntsälä-yhtymä Oy:n hallitukseen 6 jäsentä. Hallituksessa on heidän lisäkseen 3 Hyvää Veljeä, jotka kertovat kuudelle muulle jäsenelle, mitä heidän pitää päättää.

Isoveli, toistaiseksi vielä kunnanjohtaja Esko Kairesalo (kok) kehuu estoitta, miten kunnan toiminta yhtiömuodossa tehostuu päällekkäisen hallinnon vähentymisellä. Suomeksi: Enää ei tarvita joka asialle omaa lautakuntaa, eikä valtuustoon tarvitse enää viedä asioita päätettäviksi. Kolme kuntakonsernin hallitusveljeä riittävät päätöksentekijöiksi – jos toimitusjohtaja Esko Kairesalo (kok) ei osaa itse päättää kaikkia asioita.

Kairesalo vakuuttaa, ettei kuntakonserni kaappaa valtaa valtuustolta. Sillä saahan valtuusto määrätä omistajapoliittiset linjaukset ja firman strategian. Suomeksi: Riittää, että valtuusto kokoontuu yhtiökokoukseen kerran kuntavaalien jälkeen. Valtuustolla on siis aivan yhtä paljon konkreettista valtaa kunnan asioihin kuin yhtiökokouksella muissakin osakeyhtiöissä. Paitsi se, että valtuutetut eivät ole sijoittaneet yhtiöön omaa vaan kuntalaisten rahaa ja yhtiö ei jaa osinkoa eli tuottoa saamalleen verorahalle, vaan se vain tuhlaa kaiken.

Lainoppineet eivät katsele suopeasti kunnan yhtiöittämistä. Touhu voi olla jopa perustuslain vastaista. Mutta ilmeisesti tässä pätee sama kuin muussakin veliverkoston toiminnassa. Kun ei ole rangaistuksen uhkaa, lakia ei tarvitse noudattaa. Perustuslakiuudistus taisikin jäädä kesken, kun joka pykälän kohdalle ei merkitty, mitä perustuslain rikkomisesta seuraa.

Kuvaavaa ja tulevaisuutta ennakoivaa on, että yhtiöittäminen on valmisteltu salassa ja konsultin raporttikin on salainen. On siis ollut valtuustolla hienosti valtaa jo valmisteluvaiheessa. Sitä pienemmät perässä, mitä isommat edellä. Kuntalaisten rahoilla pelaamisesta lienee saatu hyvää esimerkkiä mm. metron rakentamisesta yhtiömuodossa, kätevästi valtuuston ja kuntalaisten vallan ulottumattomissa.

Vientineuvos Valtanen

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Harmaan talouden kaksinaamat

AHNEUS Kehitysministeri Heidi Hautala on esimiehensä, vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistön välityksellä kertonut luopuvansa paikastaan harmaan talouden ministerityöryhmässä. Suomalaiseen tapaan tämän itsestäänselvän johtopäätöksen tekemiseen meni harmaasta taloudesta kärähtäneeltä ministeriltä kaksi päivää. Normaaleissa poliittisissa järjestelmissä lähtö tapahtuu heti.

Muitakaan ministereitä ei tunnu asia painavan. Kuusi ministeriä kieltäytyi vastaamasta Helsingin Sanomien tekemään yksinkertaiseen kysymykseen: oletteko teettänyt työtä pimeästi. Osa kieltäytyneistä on harmaan talouden ministerityöryhmän jäseniä.

Puupponen tietää syyn.

Suomessa ei todennäköisesti ole yhtään aikuista ihmistä, joka ei tavalla tai toisella olisi ollut osallisena harmaassa taloudessa, tahallaan tai vahingossa. Ministeri Hautalan kiusantekomielessä käräyttänyt tuttavakin oli itse tehnyt kohun aiheuttaneen pimeän työn.

Kieltäytyneet saattavat vain olla vastaajista realistisimpia. He eivät voi väittää välttyneensä pahanteolta, jota kaikki tekevät koko ajan. Voi olla, että kohta löydetään myös todisteita. Voi olla, että vielä joskus tästä saadaan kokonainen poliittinen ruumis, tai useita. Mitä sitten?

Poliittisen järjestelmän toimettomuus harmaan talouden kitkemiseksi ei ole jäänyt huomaamatta. Kokoomus ja RKP ovat suorastaan jarruttaneet harmaaseen talouteen puuttumista. Keskustan vahvimmalla kentällä, maaseudulla kaupanteko ja palvelus jos toinenkin tapahtuu naapuriavun merkeissä ilman kuitteja. Hesarin kysymyksestä kieltäytyneiden listassa puolestaan on silmiinpistävän iso osa vasemmistolaisia.

Myös ministerityöryhmän tavoite on vaisu: kerätä 300-400 miljoonaa enemmän verotuloja. Tosiasiassa harmaan talouden ongelma on miljardien arvoinen.

Koska lähes jokainen suomalainen: ministerit ja kansanedustajien äänestäjät tekevät tai teettävät jotain pimeästi tai ostavat tietäen tai tietämättään tavaroita, joista on jäänyt veroja maksamatta, edustuksellinen demokratia toimii, kun se ei saa mitään aikaiseksi harmaata taloutta vastaan.

Ylioppilas Puupponen

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Susipropagandan uusi taso

LOBBAUS Sisar Hento Valkoinen sai maalaissiskoltaan uutisvinkin. Kiitos vain, naurussa olikin pitelemistä. Suomen Metsästäjäliiton pää-äänenkannattaja Maaseudun Tulevaisuus on siirtynyt susienkaatokampanjoinnissa aivan uudelle tasolle.

Aseena on nyt eläinsuojelu. Lehti on tuoreessa uutisessaan huolestunut petoihin kiinnitettyjen seurantapantojen aiheuttamista vaurioista eläinten kaulakarvoille. Petopannoilla eläimille syntyvät valtavat kärsimykset lehti todistaa lukijansa lähettämällä kuvalla. Siinä on nirhauma Orivedellä "metsästystapaturman yhteydessä" ammutun karhun kaulassa.

Maaseudun Tulevaisuudella on aivan oma käsitys sanasta "metsästystapaturma". Muut mediat ja viranomaiset tilastoissaan kutsuvat metsästystapaturmaksi tilannetta, jossa esimerkiksi ase laukeaa vahingossa, ja osuma aiheuttaa vahingon, yleensä toiselle metsästäjälle. Mutta Suomen Metsästäjäliiton puheenjohtajan komennossa olevassa Maaseudun Tulevaisuudessa se on "metsästystapaturma", kun pennut synnyttänyttä naaraskarhua käydään pitkäaikaisesti häiritsemässä, karhua lähestytään koiran kanssa ja karhu sitten "hyökkää kahden metsästäjän kimppuun", jolloin karhu surmataan aivan sattumalta mukana olleella aseella.

Törkeänä metsästysrikoksena tutkittavan tapauksen muuttamista "metsästystapaturmaksi" voi kutsua vain tiedon vääristelyksi.

Nimettömänä kirjoitetun, värittyneen uutisen lähdettä kutsutaan jutussa "lukijaksi". Sitä ei uutisessa mainita, että myös "lukija" on metsästysjärjestön hallituksen jäsen.

Mikä pannoissa sitten aikuisia, aseistettuja miehiä niin nyppii? Pantoihin metsästyslobbarit (eivät siis asialliset metsästäjät, joita on enemmistö) suhtautuvat vihamielisesti, koska ne kiinnitetään petoeläimiin tieteellistä tutkimusta varten, eikä tietoa luovuteta yksipuolisen propagandan käyttöön. Pantojen antama tieto on kaiken lisäksi kiusallista: sen mukaan pedot elävät pääasiassa visusti omissa oloissaan ja karttavat ihmistä.

Mahtitaudin saaneiden ei-asiallisten metsästäjien pantaviha on valikoivaa. Omien jahtikoiriensa kaulassa he roikottavat painavia paikannuslaitteita laatimatta surumielisiä kirjoituksia pantojen ja valjaiden mahdollisesti aiheuttamista nirhaumista viattomille eläinparoille.

Sisar H. V.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Suurmedioiden agendatodellisuus

MEDIA Helsingin Sanomat ja useat muut suuret sanomalehdet ovat käsitelleet EU-kriittisiä henkilöitä leimaavasti. Eri mieltä olevia on nimitelty mm. skeptikoiksi ja foobikoiksi. Johtavat mediat pyrkivät myötäilemään Euroopan valtakuvioita, ja se näkyy myös niiden uutisoinnissa. Tämä selviää Katri Vallasteen Helsingin yliopistossa tarkastettavasta väitöskirjasta.

Siitä itseään mielellään kehuva Helsingin Sanomat ei pukahda, että se on valtaeliitin puolella. Eikä siitä, että Helsingin Sanomat pimitti tarkoituksellisesti kansalta tiedon Suomen EU-jäsenyyden ja rahaliiton, eli markasta luopumisen yhteyden.

"Lehdessä ei toimituksen johdon mielestä saanut tuoda esiin tai ainakaan mitenkään korostaa EU-jäsenyyden ja rahaliiton välistä yhteyttä, vaikka se oli Suomen liittymissopimuksessa erittäin keskeinen asia", yksi tuonaikainen HS:n toimittaja kertoo.

Kuten monet muistavat, suomalaiset äänestivät varsin niukasti "kyllä" EU-jäsenyydelle. On varsin todennäköistä, että tulos olisi ollut "ei", jos media olisi kertonut, että poliittinen eliitti valehtelee väittäessään, ettei EU-jäsenyys johda rahaliittoon ilman kansanäänestystä.

Helsingin Sanomat ja muu valtaeliittimedia ei kuitenkaan kertonut.

Ylioppilas Puupponen

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Metrokakku päältä kaunis

UUTINEN Hesarin metro-aiheinen huippujournalismi loisti jälleen tänään. Metroilosanoman aihe oli tällä kertaa taide, jota ei metroasemille hankita. Myönteiseen julkisuuteen riittää, että teetetään kuvia taiteesta, jota metroasemilla voisi olla, jos miljardiprojektista riittäisi edes pölyhiukkasia taiteen ostamiseen.

Hesarin toimituksessa ja Länsimetro Oy:ssä lienee hätä todella suuri. Länsimetron imagokampanjaan käytettiin peräti kolme sivua. Eli on todella suuren luokan uutinen kertoa, millaista taidetta ei metroasemille tule, koska siihen ei kerta kaikkiaan ole rahaa.

Metroveljien hädän syy on tietenkin metron todellisuus. Suomenruotsalaiset alkavat olla jotakuinkin perillä metron sotkuista ja valehtelusta. Se tarkoittaa, että myös Suomen merkittävät teollisuus- ja pääomapiirit ovat tietoisia siitä, mitä metro- ja tunnelimafia puuhaa.

Suomenkielinen rahvas sai metromyrkkyannoksen kuukausi sitten prime-time -aikaan esitetystä MOT-ohjelmasta. Ja juuri kun oli ehditty unohtaa metrotunnelissa palanut auto, jota ei saatu sammutetuksi kun ei edes löydetty, tuli uutinen Kehäradan tunnelin palosta. Sitäkään ei voitu sammuttaa.

HKL:n uusi johtokuntakin on käynyt ongelmalliseksi. Vihreitä edustava puheenjohtaja vaatii, että automaattimetron tilannekatsaukset onkin kirjoitettava ja jaettava etukäteen. Toinen vihreä, jäsen Lilja Tamminen kirjoittaa asiat puhtaaksi blogissaan sanoen suoraan, että toimitusjohtaja Lahdenranta kumminkin sotkee asiat mediasirkuksella. Eihän tässä näin pitänyt käydä, kun takuumiehenä on vihreiden apulaiskaupunginjohtaja Sauri.

Läpimätää metrokakkua pitää kuorruttaa myös ennalta ehkäisevästi. Oikeusasiamies ja korkein hallinto-oikeus eivät voine loputtomiin viivyttää päätöksiään automaattikaupasta ja metron omituisesta muka-turvallisuudesta. Historian valossa tulee vapauttavat päätökset, mutta onhan kuitenkin riski, että tällä kertaa noudatetaankin lakia eikä metroverkoston selityksiä.

Vai näkyykö Hesarin aihevalinnassa vain uuden hissi- ja rullaporrasisännän ääni. Sopivasta asiakkaasta ei ole sopivaa puhua pahaa. Kun vaikeneminen on pitkän päälle kiusallista, pitää keksiä hyviä juttuja väkisin.

Vientineuvos Valtanen

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

AY-väki työnantajien valjakkokoirina

LOBBAUS Viime viikolla bussikuskien etujärjestö AKT ja bussifirmojen etujärjestö LAL lauloivat yhteisessä kuorossa. Työväenliike peräänkuuluttaa markkinataloutta ja julistaa, ettei viranomaisille saa antaa vastuuta.

On siis eletty aikoihin. Ammattiyhdistysliike on saatu vetämään työnantajien koiravaljakkoa ja räksyttämään kapitalistin hyväksi. Eletäänkö tässäkin Suomen erityisolosuhteissa, joissa työväki ei enää taistelekaan eduistaan työnantajaa vastaan. Kuka sitten onkaan vihollinen, kun samassa rintamassa ovat ay-väki, heidän työnantajansa, valtakunnallinen yrittäjäjärjestö ja keskuskauppakamari?

Eihän tämä ihan uutta ole. Samassa rintamassa ovat pitkään olleet jo VR:n ammattiliitot ja heidän työnantajansa, monopolijunailija, jolle eduskunta on määrännyt tehtäväksi tuottaa mahdollisimman paljon voittoa.

Innokkain köyhiä riistävän monopolin puolustaja on ollut hyvin toimeentulevien veturinkuljettajien avainjoukko. Alle 2000 jäsenen liitto voi pysäyttää Suomen junaliikenteen. Edunvalvonnan suurin saavutus lienee se, että uudet kuljettajakurssilta valmistuvat marssitetaankin suoraan veturinkuljettajakortistoon. Eipä pikkuliitossa kaivata uusia kakunjakajia.

Sama lienee AKT:n ajatus. Vaikka bussikuskeista on Suomessa pulaa, alalle pääsyn kynnys täytyy pitää korkealla. Silloin ovat kaikki keinot luvallisia. Mukaan lukien se, että liitto vaatii, ettei yleissitovaa työehtosopimusta saa noudattaa. TES:in noudattaminen kun tekee helpommaksi palkata kuljettajia, kun töissä voi olla joustavasti ja osa-aikaisesti. Monessa bussifirmassa on sovittu, että osa-aikaisia ei palkata, vaikka TES:issä osa-aikaisuudesta on sovittu.

AKT:n vihollinen onkin matkustava asiakas ja yritykset, jotka tarjoavat edullisia lippuja joustavalla hinnoittelulla. Onnibussin autot kulkevat täysinä ja asiakkaat tyytyväisinä. Kateelliset suuryritykset käyvät media- ja lobbauskampanjaa yhdessä AY-aktiivien kanssa. Vanhasta aluemonopolijärjestelmästä ja kaukoliikenteen kartelleista ei saisi luopua, pienyritysten ja asiakkaiden hyväksi.

EU sääti asetuksen, jolla turvattiin yrittäjien tasavertainen kohtelu, julkisten varojen avoin ja rehellinen käyttö joukkoliikenteen tukemiseen sekä kansalaisille oikeus saada viranomaispäätöksellä joukkoliikennepalveluita. Linja-autoliitto sai olla mukana sorvaamassa Suomalaista lakia mieleisekseen, matkustajien näkemys ei ministeriötä kiinnostanut. Siitä huolimatta LAL kiukuttelee AKT:n tuella vastaan lakia, johon se jo sai arveluttavia pykäliä.

AY-liike näyttää muuttuneen etujen vaatijasta etujen valvojaksi. Duunareiden eliittijoukoilla ja herroilla on sama intressi. Lypsetään köyhä kansa vaikka kuivaksi. Veljellisellä yhteisrintamalla.

Vientineuvos Valtanen

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Paska haisi eduskunnassa


LOBBAUS Tässä blogissa kerrottiin viime viikolla, että Julkisen sanan neuvosto on pannoittanut päätoimittaja-lobbari Lauri Kontron, joka lietsoo susivihaa Maaseudun Tulevaisuus -lehtensä suosiollisella avustuksella.

Maanantaina Kontro siirtyi päätoimittajasta näyttävästi yhden askeleen kohti täysipäiväistä lobbaria, kun hän kävi eduskunnassa puhumassa susista. Avoimen tilaisuuden oli järjestänyt kansanedustaja Pertti Salolainen.

Kontro keräsi pisteet kotiin lausumalla puhujanpöntöstä suuret sanat: ”Haistakaa paska koko valtiovalta.”

Toki hän lievensi sanojaan toteamalla, että koska susiasiaa ei ole hoidettu (lue: susia ammuttu sukupuuttoon), maaseudun asukkaat eivät enää luota viranomaisiin. Mutta sanottu mikä sanottu, eikä Kontro peitellyt sitä, että hän ei itsekään luota viranomaisiin.

”Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen susitilastot eivät pidä paikkaansa, sen tietää jokainen”, sanoi Kontro, Metsästäjäliiton puheenjohtaja, joka on ominut itselleen roolin kaikkien Suomen ”paikallisten asukkaiden” edustajana.

Kontro esitteli myös kuvaa, jossa kaksi susimielenosoittajaa esiintyy rinnat paljaina.

”Kyllähän näitä kelpaa katsella, vai mitä Salolainen?”, Kontro letkautti.

”No enpä tiedä”, vastasi tilanteen tasalla ollut Salolainen.

”Kyllä vielä tällä iällä sentään”, Kontro yritti jatkaa, mutta yleisössä oli varsin vähän lahtiliiterien sovinistipatuja, eikä nauruja irronnut.

Tässä maassa on kymmeniä tuhansia maltillisia metsästäjiä. Tämän kirjoittajallakin on pakastimessaan riistaa. Kuinka kauan metsästäjien asiaa saa ajaa Kekkosen aikaan seisahtunut punaniska?

Salaneuvos Vilmi

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Metrolla on ongelma S:llä

VALEHTELU Olen lukenut HBL:ää, jo lauantaina. Kun juttu on vihdoin ilmestynyt suomennettuna nettiin ja kun toisaalta olen nyt nähnyt, että Hesari vaikenee jälleen automaattimetron vaikeuksista, on aika kertoa asiasta edes täällä niin, että suomea lukevatkin pääsevät mukaan keskusteluun.

Ja kun aikaa on ollut, on tullut luetuksi myös Tekniikka & taloutta, Nürnbergissä ilmestyvää Nordbayern.de -verkkolehteä (kotimaiset lehdet olen lukenut täydellisinä paperiversioina), HKL:n johtokunnan jäsenen Lilja Tammisen blogia sekä tietenkin HBL:n toimittajan Tommy pohjolan metroblogia. Olen myös katsonut uudelleen TV 1:n MOT-ohjelman.

Kaiken tämän tuloksena olen samaa mieltä kuin metrojohtaja Hölttä HS:n haastattelussa: metrolla on ongelma, joka alkaa S-kirjaimella. Lisään tähän kuitenkin, että metrolla on toinen ongelma, joka alkaa L-kirjaimella. Ja kolmas, joka voisi myös alkaa S-kirjaimella, mutta sanotaan selvyyden vuoksi kumminkin, että se alkaa V-kirjaimella.

S-kirjaimella alkava ongelma ei ole Siemens. Sillä Siemens tekee vain sitä, mitä kauppiaan kuuluu markkinataloudessa tehdäkin, eli myydä kaikin keinoin. Markkinataloudessahan ei puhu moraali vaan raha. Kuluttajansuoja ei koske kaupunkeja ja liikennelaitoksia, joiden tulee itse ymmärtää, mitä ostavat ja mihin hintaan.

Metron ongelmat ovat herrat S, L ja V, jotka eivät ymmärrä, mitä ovat ostamassa ja mihin hintaan. Mutta jostain syystä heille ei mikään muu ole niin tärkeätä kuin saada kuljettajat pois metrosta. Sille alttarille mikään uhri ei ole liikaa. Ei raha eikä kaupunkilaisten matkanteon sujuminen.

Entinen HKL:n suunnittelujohtaja Seppo Vepsäläinen pani nykyisen automaattihankkeen alulle väittämällä, että henkilökulut laskevat, matka-ajat lyhenevät, matkustajamäärät nousevat ja vielä energiankulutuskin laskee.

Vepsäläisen pomo, toimitusjohtaja Lahdenranta peri automaattihankkeen Vepsäläisen jäätyä eläkkeelle. Lahdenranta ja hänen pomonsa apulaiskaupunginjohtaja Sauri ovat hankkeen junnatessa paikallaan joutuneet myöntämään, että henkilökulut eivät laske, matka-ajat eivät lyhene eikä energiankulutus vähene.

Kun vielä hintakin on ainakin kolminkertaistunut Vepsäläisen lupauksista, Lahdenrannan olisi virkansa puolesta kuulunut pysäyttää touhu. Mutta hän on tehnyt kaikkensa, jotta automaatti olisi pakko toteuttaa, kävi miten tahansa. Siksi länsimetron asemat piti lyhentää ja lyhentäminen aloitettiin Helsingissäkin vanhoilla asemilla.

Kun sovittu hinta ei pitänyt paikkaansa, kun Siemens ei pysynyt hankintasopimuksen lupauksissa ja kun kaupan purkamisen ehdot täyttyivät, pani HKL:n johtokunta viime keväänä Lahdenrannan purkamaan kaupan. Mutta sitten Sauri teki itsestään metron suurimman ongelman. Ja ilmeinen syy siihen selvisi puoli vuotta myöhemmin Nürnbergissä.

Siemens menestyi Nürnbergin metron automatisoinnissa melkein yhtä huonosti kuin Helsingissä. Hanke myöhästyi neljä vuotta, mutta kuljettajattomat junat saatiin kuitenkin toimimaan. Viime keväänä Siemens odotti pääsevänsä automatisoimaan Nürnbergin vanhimman metrolinjan. Asiakas kuitenkin epäröi, joten Siemensillä ei ollut varaa joutua perumaan automatisointia Helsingissä.

Siemens epäonnistui Lahdenrannan ja johtokunnan kanssa. Silloin kävellään tietenkin näiden yli kaupunginjohtajan puheille. Ja se oljenkorsi piti. Sauri painoi villaisella kaiken ja Siemens sai jatkaa kehumistaan Nürnbergissä. Helsinkikin muka tietää automaattimetron olevan kannattava, vaikka jokseenkin kaikki menee pieleen.

Mutta nyt on nähty, että viimeinenkään Vepsäläisen lupauksista ei pidä paikkansa. Nürnberg, jolla on jo kokemusta vanhan linjan automatisoinnista, tietää, ettei automaatti lisää matkustajamääriä. Eli voihan metron aina automatisoida, mutta ei siinä mitään tolkkua ole, joten kuljettajilla mennään jatkossakin.

Metrolla on ongelma, joka alkaa S:llä, ellei Sauri korjaa virhettään. Vaikka ei tekniikkaa ymmärtäisikään, luulisi edes käytännön kokemuksen avaavan silmät. Sopimuksen purkamisen perusteet eivät ole laittomilla sopimusmuutoksilla poistuneet.

Veli Hopea

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Veljien normaalit bileet

LOBBAUS Oikeudenkäynti veli Ilkan pikku pirskeistä jatkuu. Veli Ilkka täytti 60, ja täytyihän sitä juhlia. Juhlista saatiin näyttävät, kun kauppakeskuskaavoja poliitikoilta kärkkyvät veljet pistivät sopivasti seteleitä tiskiin.

Tästä tuohtuneille Kanervan asianajaja huomauttaa, että lobbaus on normaalia toimintaa. Ja että eihän Ile ole Turun puolessa mikään vaikuttaja. Kunhan nyt vaan johti maakuntapolitiikkaa ja oli kaupunginvaltuuston pitkäaikainen tekijähahmo. Ei, Ile on valtakunnanpoliitikko, jolle eivät mokomat kyläkaupat kuulu.

Missäs niistä kaupan suuryksiköistä nyt isoimmat riidat käytiinkään? Ihan kuin Puupponen muistelisi, että edellisen hallituksen kaudella nämä kysymykset olivat nimenomaan valtakunnanpoliittisia. Ja että silloin tehty linjaus oli sellainen, että suuria kauppakeskuksia ei saa rakentaa Vihtiin eikä Mikkeliin eikä Pieksämäelle, vaan suurimpiin maakuntakeskuksiin. Tällaisen ratkaisun teki Kanervan puoluetoveri asiasta vastaavana ministerinä.

Puupponen ei toki vihjaa, että Kanerva olisi mitenkään vaikuttanut Jan Vapaavuoren ratkaisuun. Väite, että kauppakeskuksiin ei vaikutettaisi valtakunnantasolla on vain yksinkertaisesti Kanervan ja hänen asianajajansa harrastamaa muunneltua totuutta.

Ylioppilas Puupponen

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Susipäällikkö pannoitettiin

MEDIA Julkisen sanan neuvosto on antanut merkittävän lausunnon. Paimentamilleen medioille tavallisesti kovin kiltti ja suopea JSN on linjannut, että vapaa-ajallaan jossakin asiassa keskeisessä roolissa olevien median edustajien tulisi tehdä sidonnaisuutensa selväksi aihepiiristä laatimiensa uutisten yhteydessä.

Jalkarauta laukesi jatkuvaa susientappokampanjaa käyvän Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Lauri Kontron alla. Kantelun tehneessä luonnonsuojelujärjestössä ihmeteltiin, miten Metsästäjäliiton puheenjohtajana toimiva henkilö tehtailee sanomalehteen uutisia asioista, joissa hän on itse aktiivivaikuttaja.

Lehden omistajalta on ollut erikoinen ratkaisu sallia tällainen kaksoisrooli. Miltä näyttäisi, jos Helsingin Sanomiin kirjoittelisi uutisia työmarkkinakiistoista vaikkapa Pron puheenjohtaja Antti Rinne? Aivan tavallisena präntinlukijana Sisar Hento Valkoinen ajattelee, että edunvalvoja journalistina söisi missä tahansa mediassa koko toimituksen asemaa vakavasti otettavina ammattilaisina.

JSN katsookin, että jatkossa Maaseudun Tulevaisuuden on ilmoitettava metsästysuutistensa yhteydessä, että sen on tehnyt Metsästäjäliiton puheenjohtaja.

"Lukijalla on oikeus tietää seikoista, jotka saattavat vaikuttaa toimittajan toimintaan tai tässä tapauksessa koko lehden linjauksiin, koska kyse on päätoimittajasta. Neuvoston mielestä tämän kaltaisista merkittävistä sidonnaisuuksista on reilua kertoa lehden lukijoille, vaikka Journalistin ohjeet eivät siihen velvoittaisikaan", JSN kehottaa.

Nyt lehden tilaajat voivatkin jäädä odottelemaan, alkaako susilobbausuutisten alle ilmestyä JSN:n pannoittaman päätoimittajan ansioluettelo.

Sisar H. V.